Voiko mitään tehdä, jos rakkaus loppuu... vaikka toinen on ihana, hellä, paras ihminen päällä maan, mutta enemmän ystävä kuin aviopuoliso. Mikä erottaa ystävyyden ja pitkään kestäneen aviosuhteen.. ei muu kuin seksi... eli elän ystävyyssuhteessa, jo 15 vuotta.
Toinen ei tiedä mitään aikeistani, että olisin onnellisempi yksin, muutama avioliitto vuosi takana, vasta!!!
Mutta kaikki on vain niin nähty, ei sillä etteikö tavallinen olisi hyvää, mutta jaksaako sitä seuraavan 40 vuotta, jos ei ole pientäkään kipinää välillä. Tiedän, olen itsekäs.
Mutta, itseäni tässä suhteessa tällä hetkellä rikon, koska enemmin ajattelen toista, että hän kärsii jos lähtisin, enkä siis uskalla tai voi lähteä.
Kun rakkaus on loppu
Mitä jää
152934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tosin aviovuosia jo useampia. Ja jo monta vuotta miettinyt, jäädäkö vai lähteä. Ja millä perustein, ei minkäänlaista kipinää.. Kuin kämppiksen kanssa asuisi. Mutta koska ei ole paha olla, eikä haluaisi loukata toista.. Umpikujassako?
Eihän sinulla rakkaus ole loppunut vaan seksi.Miksi et ota härkää sarvista ja tee aloitetta em.suuntaan? Jotenkin kirjoituksesta paistaa haikailu ja huokailu Pistä tuulemaan,äläkä ole noin varovainen.kysymys voiko mitään tehdä- on vastaus:voi.Et sinä uhraudu toisen puolesta kuten väität."Ei ole kipinää,haluan olla onnellisempi yksin "= on suomeksi,haluan uuden miehen kipinää ja seksiä.Jos ei vanha peli pelaa, hanki uusi.Ystävyys voi muutua myös aviosuhteeksi, jota kaipailit.Siihen voit olla "kipinämikkona."
Ei meillä seksi ole loppunut, menee minulla ihan rutiinina. En edes muista milloin olisin oikeasti tuntenut intohimoa puolisoa kohtaan. En tosin kaipaa uuttakaan ihmissuhdetta, vaan vapautta.
Olen TODELLA yrittänyt... valehtelematta, ei ole minusta kiinni se onko seksiä vai ei, kun sitä ei ole ollut koko aikana. Minä haluaisin kyllä..voi laskea vajaalla yhden käden sormilla vuoden ajalta.
Minä olen ystävänä miehelle, jonka vaimon voisi kuvitella tuntevan noin, niinkuin sinä. Korostan, että olemme miehen kanssa _vain_ ystäviä. Itse avioliitosta erotettuna tunnen suurta myötätuntoa tuota miestä kohtaan, joka yrittää kaikkensa, ettei oma avioliitto päätyisi eroon. Ei mikään liitto ole "yhtä kipinää" alusta loppuun, vaan se "kipinä" tulee molemmista osapuolista itsestään. On surullsta katsella sivusta miestä, joka olisi valmis tekemään avioliittonsa pelastamiseksi mitätahansa, mutta vaimo ei tule yhtään vastaan. Mieti, kestätkö sen, että mahdolliseen avioeroon päätyttyänne miehesi ei kärsisikään ja haikailisi perääsi, vaan löytäisi uuden kumppanin, joka haluaisi jakaa kokoelämänsä hänen kanssaan. Myös sen ajan, kun suhteessa ei niin kovasti "kipinöikään"...?
Itsellä samanmoinen tilanen kuin AP:lla. Ollaan miehen kanssa yritetty käydä läpi asioita ja mies ei halua erota, mutta minä itse tukehdun kotiin hänen viereensä. Minä kertakaikkiaan vain tukehdun suhteeseen. Mieheni on oikein ihana ihminen, erittäin hyvä isä, mutta liian dominoiva minulle. En jaksa puolustella enää tunteitani tai ajatuksiani hänelle. Minulla on oikeus olla, juurikin sellainen kuin olen. Oikeus pystyä hengittämään omassa kodissani, olla sielä rauhassa ja leppoisin mielin. Vaikak me emme oikeastaan koskaan tappele ja tulemme hyvin toimeen, suhde ei toimikakan. Me olemme ihan liian erilaisia siihen. Enkä tahdo jäädä tähän osaan, johon olen luisunut ja poiskaan en pääse, ellen todella lähde, ihan oikeasti. Eihän se vielä meinaa, että tämä on lopullista. Mutta epäilen, ettei mieheni minua enää takaisin halua, kun olen oman "itsenäistymis riittini" läpi käynyt.
Mikä sen kipinän silloin aluksi sytytti? Mikä on muuttunut? Olisiko joku toinen pitemmän päälle sen parempi? Suurin osa elämästä on harmaata arkea.
on, tuskin muistaa enää mikä sen aluksi sytytti. Molemmat ollaan aikalailla muututtu 17-vuotiasta.. En edes kaipaisi vakituista suhdetta nyt, ei sitä harmaata arkea. Sen voi kohdata yksinkin.
se menee, ehkä. Joko sinä kärsit tai kumppani kärsii. Mutta kärsisikö kumppanisi lopultakaan oikeasti vai kuvitteletko vain niin? Ja kumpi hänen kannaltaan on parempi; erota ja kärsiäkin siitä, vai se, että elät kärsien hänen rinnallaan?
Olen aika surkeissani siitä, että ajattelen näin nyt. En varmaan todellisuudessa ole ollut pitkään aikaan oikeasti onnellinen -mitä se sitten ikinä tarkoittaa.. mutta persoonana olen sellainen, että en halua loukata muita eli häntä ja nyt sitten vaan kärvistelen. Nuorena siihen aikaan olin aika rauniona kun hänet tapasin, ja luulen, että olemiseni hänen kanssaan on pitkään ollut turvallisuuden tunnetta. Tiedän, että pitäisi arvostaa sitä hyvää mitä on, eli ihminen joka välittää ja rakastaa ja on hellä ja hyvä pyyteettömästi...mutta, no, joku on vain huonosti, varmaan vain minä itse. Ilman että sorrun itsesääliin. Tai sitten kyse on peruskriisistä, kun on oltu vuosikausia yhdessä, ja sitten mä herään joku päivä ja tajuankin, että mähän olen onnellisin ihminen päällä maan.....joo.
Niin, kyllä sitä toivoo, että olisi onnellinen - ja että kumppanikin olisi. Mutta sitten ei vaan ole onnellinen, vaikka mitä yrittäisi. Voiko kumppanikaan olla silloin onnellinen?
siltä, että sinäkin olet kasvanut erilleen kumppanistasi. Vuosien varrella molemmat muuttuvat ja suhteelta halutaankin jotain aivan muuta kuin vuosia sitten. Erittäin tyypillistä, että toinen on tyytyväinen siihen mitä on ollut aiemminkin. Mutta olenpa nähnyt sellaistakin, että kun toinen on aikansa kärvistellyt suhteessa melkein väkisin- sen takia kun ei halua "loukata erolla", niin kumppani onkin löytänyt toisen ja/tai ottanut eron. Vaikka luulisi, että se, joka puoliväkisin pysyi suhteessa hurraisi riemusta, kun hän viimein pääsee eroon, niin ei välttämättä kuitenkaan. Hän loukkaantuu siitä, että toinen uskalsi tehdä sen mitä hän vain ajatteli. Parhaimmassa tapauksessa vielä nostaa kamalan äläkän ja syyttää toista ties mistä. Kaikki vain siksi, kun ei itse uskaltanut toimia. Me ihmiset osaamme olla aika velmuja...
mullekaikkihetinyt! Eikä edes avioliiton toista osapuolta oteta samalle kartalle, että oltais samalla viivalla. *huoh* Kyllä, voit tehdä paljonkin vaikka nyt tuntuu siltä että rakkaus on loppu. Voit keskittyä enemmän omiin harrastuksiisi, lapsiin? Kannattaa panostaa pitkään avioliittoon. Perhetuttuni kävivät leirillä samanlaisessa tilanteessa ja ottivat asiakseen korjata avioliittonsa. Mies esim. jätti matkatyön ja otti "tavallisen" päivätyön. Nyt 20 vuotta takana ja ovat kuin vastarakastuneet! Eivät pysty pitämään näppejään erossa toisistaan! En ikinä olisi uskonut 5-7 vuotta sitten, olin varma että ero on ainoa ratkaisu. Mutta hepä halusivat taistella jo lastensa takia. Ole itsekäs ja tee kunnon urotyö josta voit olla ylpeä! Avioerosta et tule olemaan ylpeä ja saatat katua joskus kun toinen osapuoli löytää rakkauden ja tulee onnelliseksi. Toki, jos olet aina ollut näin itsekäs tuuliviiri ja toinen osapuoli ymmärtäväinen ja reilu sinua kohtaan, anna hänelle mahdollisuus onnelliseen loppuelämään ja käperry itsekkyyteesi loppuelämäksesi.
Minä olen todella ylpeä siitä, että vuosien yrittämisen jälkeen pääsin viimein eroon exästä! Ja vielpä kaikella kunnialla - ilman riitoja. Siinä 10 vuoden aikana, kun eroa mietin ehdin kyllä myös keskittyä lapsiin, ystäviin, harrastuksiin. Ja jokapäivä näytti epätodennäköisemmältä jatkaa yhdessä. Mitä iloa on olla parisuhteessa, jossa ei ole mitään yhteistä? Itselläni suurin "ahaa"-elämys syntyi, kun hoksasin, etten voi millään yksin pitää parisuhdetta yllä. Vaikka kuinka yritin ja yritin. Mutta ex oli tyytyväinen siellä kotisohvalla istuessa. Kyläreissut parikertaa vuodessa oli katastrofi, kun piti jättää sohva, sanomalehdet ja tv. Tuttavasi tapaus oli erilainen - mies vaihtoi jopa matkatyön tavalliseen päivätyöhön. Siinä on sanomaa. Mutta jos toinen ei suostu mihinkään uudistuksiin ja rakastaa vain muumiomaista elämäänsä toisten mielipiteistä piittaamatta - kannattaa todella erota.
Nyt on kerrottu, mies olikin ollut ikäänkuin samoilla linjoilla asian suhteen... ei riitoja, ei haukkumisia, ei syyttelyjä, ei kysymyksiä. Toivottavasti kun muutama kuukausi kuluu, ja käytännön asiat järjestyvät niin huomaamme edelleen olevamme ystäviä. Kuten sanoin, hän on ihana mies. Nyt on hyvä olla.