Ystävät hyvät!
Täällä käydään paljon keskustelua seksistä ja kaikenlaisesta siihen liittyvästä asiasta joten minäkin haluan panna lusikkani soppaan kertoakseni vaan sen, että kaikenlainen avioliiton ulkopuolinen seksi on SYNTIÄ JUMALAN EDESSÄ.
Olkaa siis uskollisia toisillenne. Raamattukin sanoo, että minkä JUMALA on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako!
Sukupuolielämä
Olemassaolo
171403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pietari kehottaa, niitä jotka valitsevat avioliiton, olemaan yhdessä myös seksuaalisesti, jotteivat he erkaantuisivat toisistaan ja hakisivat mielihyvää muualta... Elikkäs jos mies tai vaimo ei anna seksiä, niin eikös sekin ole Pietarin mukaan synti?! Hyvässä hengessä ja rakakudessa toista kunnioittaen varmasti jokainen voisi antaa rakastamalleen kumppanille edes silloin tällöin seksuaalista läheisyyttä. Eikö?! Jos puoliso ei anna minkäänlaista sekusaalista läheisyyttä vuosikausiin, niin kyllä silloin toteutuu Pietarin pelko siitä, että aviopuolisot erkaantuvat toisistaan! Itse naisena olen elänyt vuosia ilman mieheni seksuaalista rakkautta. En ole häntä pettänyt, mutta kyllä useasti kyynelsilmässä olen ollut mieheni kieltäytymisen edessä! Ikää on kertynyt minulle kolmisenkymmnetä vuotta ja nyt minun todella pitää alkaa miettimään haluanko todella elää selibaatissa vielä seuravat 40 vuotta, kunnes kuolma meidät erottaa ja näin olen täyttänyt taivaallisen isän tahdona?!
Että tulee ajatella myös toisen parasta eikä vain omaa. Jos seksiä ja läheisyyttä ei puolisolta saa se satuttaa todella syvälle. Ja kun sen puolison pitäisi olla se lähin rakkain ym. ihminen.
rakkain ja läheisin... Ei vaan taida monessakaan suhteessa toteutua.
Meillä on muuten sama tilanne, mutta toisinpäin. Mielestäni kumppanin fyysisten tarpeiden kunnioitus sisältyy jo rakkauden kaksoiskäskyyn. Miehen kieltäytyminen kuulostaa minusta protestoinnilta tai vallankäytöltä. Kysy mieheltäsi, että miksi kiusaat, etkö pidä minua enää naisena, ansaitsenko minä sinusta tämän? Laita miehesi vastaamaan käytöksestään.
Minusta on pettämistä myös se, että mennään naimisiin,mutta ei anneta puolisolle seksiä.Kysymys kuuluu kuka pettää pahiten?
Olisi paljon reilumpaa, että ennen kuin alttarille kävellään, niin se joka ei sitten halua tulevan puolisonsa kanssa seksiä kertokoon sen ennen avioliittoa. Kysymys kuuluukin: Mitä rakkautta on se, että mennään naimisiin, mutta ei haluta olla tulevan aviopuolison kanssa seksuualisessa kanssakäymisessä?!
Raamatulla ei ole mitään tekemistä sukupuolielämän kanssa. Parisuhteessa tai ilman parisuhdetta voi seksiä harrastaa tasan niin paljon kuin haluaa. Raamattu sanoo monia asioita joista suurin osa ihan hanurista, kuten esimerkiksi homouden demonisointi.
Osa palstalaisista katsoo Raamatulla olevan erityinen auktoriteetti. Näille ihmisille Raamatulla on ihan olennainen rooli tällä palstalla, sisältyyhän heidän vihkivalan opastuskin sinne. Näillä ihmisillä on myös oikeus vedota Raamattuun jo uskonnovapauslain perusteella.
Pääsikö tämä asia sinulta kenties unohtumaan? Vaikka nykyisin siviilivihkimiset ovat suosittuja niin ei se muuta sitä tosiasiaa, että tämä yhteiskunta on alunperin rakennettu kristillisen Pyhän Avioliiton kulmakiville. Sellaisena se on tänne tuotu ja lähes koko suomalainen moraali- ja arvoajattelu, pettämisajattelu, uskollisuus ja jopa anteeksiantaminen itseasiassa saa alkunsa juuri Raamatusta.
On melkoinen myytti että meidän moraalikäsityksemme perustuisivat suoraan Raamattuun ja kristinuskoon. Kapeasti katsoen on tietenkin niin, löytyväthän monet yleisesti hyväksytyt kasitykset juuri Raamatusta, ainakin sopivasti tulkiten. Mutta jos katsomme maailmaa laajemmin, huomaamme että lähes samat moraalikoddit löytyvät lähes maasta kuin maasta riippumatta siitä mikä uskonto on siellä vallitsevana. Myös ns. pakanauskonnoissa perhe ja jonkinlainen perheliitto on yleensä ollut tärkeä. Siksi puhuisinkin mielummin yleishumaaneista käsityksistä kuin kristillisistä tai Raamattuun perustuvista käsityksistä. Tämä on myös sikäli arvovapaampi ajattelutapa että se ei suoraan liitä moraalista käytöstä uskoon (ja kääntäen tee uskonnottomista ihmisistä moraalittomia).
Esimerkiksi anteeksiantaminen on paljon vieraampaa vaikkapa hindulaisessa perheessä (Rabindranath R: Gurun Kuolema). Eräässä Papua Uusi Guinean kulttuurissa luonnon kansa joutui keksimään ihan uuden sanan, ja oli kovan työn takana keksiä se, kun norjalaiset lähetystyöntekijät käänsivät heidän kielelleen Raamattua (Evensen S: Salatut Sanat). Humanismi saa hyvin erilaisia muotoja eri kulttuureissa ja uskonnoissa ja on erittäin vaikeaa ja epämääräistä puhua jostakin yleisestä. Vaikka näennäisesti on jopa samanlaisia tapoja, voivat niiden tarkoitusperät tai motivaattorit olla aivan eri asioita. Esimerkiksi hindulaisuus yrittää teoin ja tekemättäjättämisin pyrkiä hyvyyteen ja pelastumiseen. Kristinuskossa asia on ihan päinvastoin! Kristinusko poikkeaa radikaalisti kaikista uskonnoista sen pääsanomassa, paitsi ehkä niistä, jotka ovat haarautuneet kristinuskosta. Pitää muistaa, että ennen uskontoja oli vain Jumala ja ensimmäiset ihmiset, joille hän kädestä pitäen opetti avioliiton. Ei siis mikään ihme, että joka paikassa tämä liitto on olemassa. Kyllä kannattaa pitää arvossa tätä arvomaailmaa, minkä olemme saaneet, vaikkei sitten jumaliin haluaisikaan uskoa!
Mä meen piiloon ja pimeessä se ei nää
se, joka ei kiimasta auta :D :D.
Itse uskon Raamattua, mutta mielestäni uskovaisina meidän on aika turhaa tulla tänne paasaamaan siitä, että mikä on syntiä ja mikä ei... Eihän se ihmistä pelasta, jos pitää aviovuoteen puhtaana, mutta tekee vaikkapa kateuden syntiä tai puhuu pahaa toisista. Helvettiin sitä menee yhtä lailla noista pikkusynneistä. Kyllä meidän uskovaisten pitäisi keskittyä rakastamaan lähimmäistä ja jos huolta on avioliitoista, niin näytetään sitten itse esimerkkiä. Se on parasta, mitä voi tehdä. Jumalan rakkaus on se, mikä ihmisiä vetää uskoon, eikä paasaaminen
Ooh, itse kuvittelen mieheni aina jeesukseksi ja nautin siitä kun hän täyttää minut, suuni ja ruhoni jumalaisella nesteellään. Pettäessäni miestäni kuvittelen muut miehet pyhän hengen lähettiläiksi, jotka vuoron perään täyttävät jokaisen ruumiinaukkoni kuohuvalla miehisyydellään. Tunnen olevani Jumalaa lähellä kun vieraan miehen mehut valuvat leukaperiäni pitkin. Raamattu lantion alla huudan hoosiannaa kun naapurin Pera käy Jeesuksen muodossa panemassa vakoni täyteen pyhän hengen siementä. ja mikä ihana komiyhteys ja lihatriangeli muodostuukaan Perasta, miehestäni ja minusta. Aaa-aa-meen.
Näin ateistina minulle on jäänyt tuo synnin logiikka kristinuskossa aika lailla hämäräksi. Mikä siis on koko synnin käsitteen merkitys kun usko ja siitä katumuksen kautta seuraava Jumalan anteeksianto on tietääkseni pelastuksen avain, ei mahdollisimman synnittömänä eläminen. Ainakin jos olen ymmärtänyt oikein niin syntisinkin ihminen voi pelastua jos pyytää syntejään anteeksi ja katuu sekä uskoo Jumalaan. Toisaalta ilman uskoa kaikkein synnittöminkään ihminen ei pelastu, vai oliko se näin? Jos oli niin miksi edes paasata synneistä jotka johtaisivat kadotukseen? Neuvoja elämään voi toki antaa mutta synti on käsitteenä paljon raskaampi.
Jos mietitään, mitä hyötyä on elää Jumalan tahdon mukaisesti, niin se on se, että kuuliaisuudesta saa aina siunauksia plus ihan loogisestikin ajatellen on hyvä elää niin, ettei satuta itseään ja toisia. Synti tapahtuu sydämessä ja ne teot ovat sen ilmenemismuoto. Synti tekee tuhojaan psyykessä. Kaikki olemme joskus kuulleet sanan "morkkis", joka on sen yksi ilmenemä. Pelastusteologiassasi on parantamista. Ihminen ei nimittäin voi millään katumisella tai harjoitteilla ansaita itselleen pelastusta kristinuskon mukaan. Ei katuminen, ei anteeksipyytäminen, ei synnittömänä eläminen avaa taivaan portteja. Jos teet murhan, lähdet lusimaan. Ei auta katumiset, ei itku, eikä tapojen parantaminen. Vain jos sinut armahdetaan, pääset vapaaksi ja sinulle ei seuraa rangaistusta. Näin toimii Jumala. Kyllä parannuksenteko, anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen toisille ihmisille kuuluu kristinuskoon. Mutta itseasiassa tuo uskokin on lahja Jumalalta. Ihminen ei sitä itse saa aikaan. Jumalan Sana, evankeliumin ilouutinen ja rakkaus ovat niitä aseita, joita käyttämällä Jumalan Pyhähenki aikaan saa ihmisissä uskon siemenen. Nämä aseet on meille ihmisille uskottu. Jumala haluaa siis kuitenkin käyttää uudestisyntyneitä ihmisiä hänen työkaluinaan. Synnillä on siis merkityksensä. Se erottaa meidät Jumalasta. Jokainen ihminen on syntinen. Juuri tästä syystä tarvittiin syntiuhri, Jeesus, joka on samaan aikaan Jumala ja ihminen. Hän sikisi Pyhästä hengestä ja oli siis ainoa synnitön ihminen maan päällä. Murhaaja ei voi kantaa toisen murhaajan puolesta rangaistusta, sillä hänellä on oma kakku lusittavana. Kun Jumala katsoo uudestisyntynyttä ihmistä, Hän ei näe tämän likaisuutta, vaan Jeesuksen verellä puhdistetun uuden luomuksen, joka on Pyhästähengestä syntynyt. Se vanhurskaus eli Jumalalle kelpaavuus, joka uskovissa on, on itseasiassa siis lainattua tavaraa. Tai no ei lainattua, vaan omaksi lahjana saatua :). Vaikka ihminen saa kaiken anteeksi, ei synnillisiä tekoja sovi päästää elämään. Onhan meillä näet tämä maanpäällinenkin elämä, jossa syntielämästä on selviä haittoja. Oma kokemukseni on, että mitä enemmän tekee pahojaan, sitä pahempi on olla. Jää koukkuun, loukkaa toisia ja itseään, ja oikeastaan silloin Jumalan hyvyys usein kaikkoaa elämästä. On kuin siunausten ja minun välillä olisi syntimuuri, jonka raoista tulee vain hieman valoa. Tässä on se merkitys. Moni uudestisyntymätön ei edes huomaa tätä synnin tuhoavaa vaikutusta, ennen kuin Jumalan henki avaa silmät. Eli sen sijaan, että sanottaisiin, että älä tee äläkä maista, älä koske, pitäisi sanoa, että tule Jeesuksen luo, saat kaiken anteeksi. Kun Jumalan henki tulee ihmiseen, niin ihminen alkaa automaattisesti hiljalleen haluta elää Jumalan tahdon mukaisesti. Pian ihminen huomaa, että on hyvä olo, kun ei ryvö synnillisissä elämäntavoissa ja riippuvuuksissa.