Antakaa neuvoja...
Olen elänyt nyt pian 5 vuotta avopuolisoni kanssa saman katon alla. Muutimme yhteen hyvin pian tutustumisen jälkeen.
Ongelma oli että asuimme eri maissa, ja halusimme olla yhdessä, joten muutin hänen kotimaahansa ja muutimme yhteen.
Olin rakastunut, hulluna häneen, hyvin aktiivinen seksuaalisesti. En tuntenut ketään, en puhunut maan kieltä. Olimme
aina vain hän ja minä. Eikä se minua siinä vaiheessa haitannut. Hänellä oli tietysti ystäviä mutta oli heidän kanssaan hyvin
vähän tekemisissä. Hän teki kaikkensa minun eteeni, hän kävi töissä ja maksoi kaikki kulumme ja antoi minulle vielä rahaa
omiin juttuihini. Hänelle ei jäänyt mitään. Mutta en osannut kieltä eikä minulla ollut töitä. Jatkoimme niin n.1-2 vuotta ja
sitten löysin töitä kun kielikin oli jo hallussa. Jaoimme kaikki kulut. Muuten elämä jatkui samalla tavalla.. Kun halusin
tulla käymään kotimaassani ( meinasin mennä kolmeksi viikoksi, jo kun en ollut käynyt puoleentoista vuoteen ) hän nosti
kauhean metelin. Kaksi viikkoa enintään voisin olla poissa ja siitäkin sain riidellä. En ymmärrä?? Jos minä haluan mennä
kotimaahani, ja vaikka menisin sinne kuukaudeksi on se minusta täysin ymmärrettävää, onhan minulla siellä perheeni ja
ystäväni. No.. noihin aikoihin olin hyvin nuori ja todella rakastunut edelleen enkä halunnut menettää häntä. Menin kahdeksi
viikoksi ja sekin oli yhtä helvettiä kun hän oli koko ajan jostain suuttunut, jos en soittanut tarpeeksi usein jne jne.
No, tulin takaisin sitten ja elämä jatkui. Hän aina teki paljon asioita vuokseni ja oli hyvin KUNNOLLINEN,USKOLLINEN JA
LUOTETTAVA avopuoliso, jos hänen kaverinsa halusi lähteä bilettämään hänen kanssaan, aina hän halusi että minäkin lähden
mukaan jne jne.
No aika on kulunut siis, hän kohtelee minua edelleen todella hyvin jne, ei meidän enää tarvitse riidellä jos lähden Suomeen.
( Senkin takia että käyn vain kerran vuodessa ja olen vain 2 viikkoa ) ... Mutta nyt olen kyllästynyt yhtä äkkiä kaikkeen.
En ole enää se sama kuin ennen ja hänkin sen on huomannut.
Olen ollut melkein viisi vuotta koko ajan hänen kanssaan, en ole tehnyt melkeen mitään kavereiden kanssa, ehkä vain kerran
puolessa vuodessa. Ja nyt en halua muuta kuin tehdä mitä haluan!! Haluan lähteä ja tuntee itseni vapaaksi, käydä matkoilla
kavereiden kanssa jne. En enää halua häntä seksuaalisesti... eikä minulla ole mitään mielenkiintoa viettää vapaa-aikaani
hänen kanssaan. Muut miehet kiinnittävät huomioni... Mutta, rakastan häntä ja välitän hänestä, en halua satuttaa hänen
tunteitaan. Hän on aina kohdellut minua hyvin ( ollut kyllä liian omistava ja mustasukkainen ) ja hän on tehnyt vuokseni
asioita mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt vuokseni. Joka päivä hän sanoo moneen kertaan kuinka paljon hän minua rakastaa
jne jne. Hän on ihan samanlainen kuin ennenkin, en ole huomannut mitään muutosta, mutta minä en ole enää samanlainen.
Tunteeni ovat muuttuneet.
En tiedä, onko se normaalia kun suhteesta jo häviää se intohimo että et enää halua puolisoasi? Vai onko se se, että olen
ollut liian paljon hänen kanssaan ja nyt vain tarvitsen vähän omaa aikaa? Olen kärsinyt tästä haluttomuudesta jo reilusti
yli vuoden.
Hän ei ymmärrä minua koska hän on niin erilainen, hänellä ei ole sitä tarvetta lähteä ottamaan kaljaa vaan kavereiden
kanssa, mutta minulla kyllä on.
En tiedä... tekee mieli vaan elää omaa elämääni ja tehdä ihan mitä lystään, mutta en halua satuttaa häntä. En enää tiedä
onko tällä suhteella tulevaisuutta.
En tiedä mitä tehdä.. Aion nyt ruveta tekemään enemmän asioita kavereiden kanssa, mutta pelkään että loppujen lopuksi
sekään ei riitä ja joudun lopettamaan suhteen.
en tunne enää mitään!
neuvoja??
181069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minkäs ikänen oot? Millaista elämäsi oli ennen häntä? Saitko mennä ja olla vapaa, mun mielestä on ihan hyvä nauttia elämästä ja vapaudesta ennen ku liian vakavasti sitoutuu. Tosin toiset löytävät sen kumppanin "heti" eivätkä myöhemminkään sen vapauden perään haikaile.
olen nyt 25 vuotias, aloitimme suhteen kun olin parikymppinen. ennen suhdetta minulla oli paljon muita suhteita ja viiletin aika paljon.. alussa minakin ajattelin etta tassa tama nyt on koko loppuelamakseni.. mutta yhta akkia mikaan ei riita.
Minusta tuo on ihan normaalia noin tiiviissä pari- suhteessa 5 vuoden jälkeen,että haluaa tilaa vähän itselleen.Et kerro missä maassa olet,minkä ikäinen olet,mikä koulupohja sinulla on.Olisiko ammattikou- lutuksen aika.Ei ole helppoa olla noin toisesta riip puvainen taloudellisessa mielessä.Jotenkin tuli tun- ne että rimpuilet hänen holhouksesta eroon.Hänen kiintymyksensä sinuun laitat nyt koetukselle,vaikka olet varma siitä.Et ole ehkä valmis sitoutumaan noin tiiviisti.Miten hän?Katsele vielä ympärillesi.
Ei se ole pelkastaan se etta haluan tilaa, mutta miksi en halua edes seksia hanen kanssaan?? Olemme Portugalissa, 25 vuotias ja en enaa ole hanesta riippuvainen taloudellisesti, kirjotuksessani sanoin etta OLIN ensimmaiset kaksi vuotta, minulla on kylla ammatti ja tyopaikka. Ja totta, rimpuilen hanen holhouksestaan eroon...Han on niinkun aina ennenkin.. niin varma siita etta tulemme olemaan aina yhdessa jne jne jne... mutta juuri nyt en tieda.. haluaisin olla yksin.. haluasin tuntea seksuaalista kiihkoa jotain ihmisita kohtaan ja nauttia vartalostani, kun viela olen nuori ja kaunis.. En tieda?? Enko vain ole enaa rakastunut haneen??
Olet eloisa,ja kuten sanoit nuori,kaunis,hyvävarta- loinen ja kiihkeää rakkautta kaipaava kaunotar.Oisko sitten niin,ettei poikaystäväsi pysty ainakaan nyt vastaamaan tarpeisiisi.5:ssä vuodessa uutuudenvie- hätys on mennyt,on opeteltava jotain uutta parisuh- teen hoitamisessa.kun kerrot haluavasi olla yksin, tarkoittanee se, vapauden kaipuuta,ja halua löytää jotain uutta.Myös psyyke,e-pillerit vaikuttaa em. oireisiin.Vai tarvitsetko sinkkuvuosien uusintaa?
Kyllahan poikaystavani varmasti vastaisi tarpeisiini jos minua nyt kiinnostaisi hanen kanssaan hommailla mutta jostain syysta ei kiinnosta. Niin haluan olla yksin.. mutta silla myos tarkoitan etta kun tulen toista kotiin, haluan olla yksin, viettaa viikoloppuni ja paivani ihan itse itseni kanssa. Ja jos haluan nahda jonkun niin menen ja naen, mutta elamani on minun ja teen mita lystaan eika minun tarvitse riippua kenessakaan eika kenekaan minussa. E-pillereita en kayta. Tuntuu etta nuoruuden vuodet menevat hukkaan, nyt kun viela loytyy sita ulkonakoa jne, myohemmin sita ei enaa saa takaisin. En tieda mita haluan.
maassa asutte? Ajattelin jos kulttuurilla olisi jotain tekemistä sen kanssa miksi hänellä aina "naksahti" kun halusit Suomeen. Epäilen että tunteesi muuttuminen häntä kohtaan johtuu siitä että olette olleet liikaa yhdessä koko tuon ajan kun olette tunteneet. Ja tietenkin on varmasti tullut se vaihe jo että elätte sitä arkea. Mutta kyllä silti arjessakin toista haluaa seksuaalisesti, ainakin näin on ollut omalla kohdalla. Että ei se sitä seksin tarvetta ja halua ole muuttanut. Oletteko jutelleet siitä että muuttaisitte Suomeen?
Asumme Portugalissa. En usko etta kulttuurilla on asian kanssa tekemista koska minulla on taalla paljon portugalilaisia ystavia, naisia, jotka kummeksuvat tilannetta. Emme ole puhuneet suomeen muuttamisesta, en halua muuttaa takaisin. Asia mika minua eniten vaivaa on juuri se seksuaalisuus, minulla ei ole mitaan haluja ( hanta kohtaan ). Ei se voi olla kovin normaalia...
No onko sitä jatkunut kauan että et ole halunnut häntä seksuaalisesti? En tiedä voisiko se olla ohimenevää? Tai ehkä se halukkuus häntä kohtaan on hävinnyt sen tilan ja vapauden puuttumisen myötä..
Onhan sita jo kestanyt.. Ensimmaiset kaksi vuotta olin todella aktiivinen.. sitten se pikkuhiljaa vaheni ja vaheni.. siihen asti ettei enaa huvittanut ollenkaan. En valittanyt siita koska muuten asiat olivat hyvin. Olin hyvin kuulias, en katsonut muiden miesteen peraan jne.. mutta nyt noin vuos sitten ensimmaista kertaa toinen mies kaansi paani ja nyt minusta on tullut kylla kaikka muuta kun kuulias ja naen jo useampiakin kiinnostavia miehia. Ja heita haluan seksuaalisesti...
on kuulias?
kun nainen saa omaa rahaa niin mies ei enää kiinnosta. Olen kokenut tämän itse juuri kuin sinä asian kuvailit. Minutkin jätettiin kun nainen alkoitienata saman verran kuin minä jolloin en enää ollut voimakas perheenpää johon täytyy luottaa. Tämä ongelma naisilla on kun ovat niin itsenäisiä pitää omat halut saada toteutettua. Minunkin entinen vaimoni oli ennen töitä varsin maanläheinen eikä elätellyt suuria toiveita maailmanparantamisesta mutta kun sai omia töitä eikä ollut enää riippuvainen minun elätyksestänin niin toiveet nousivat pilviin eli haluttiin olla ulkomailla töissä ja haluttiin kokea kaiken laista. Tämä se nykyajan ongelma juuri on kun naisilta puuttuu realismi ja sitoutumis kyky.
Ja miksi naiset eivät saisi kokea kaikenlaista? Mitä realiteetin puutetta se on? Vakiintua ehtii vielä vähän myöhemminkin, jos se ei tunnu oikealta tavalta elää vielä 25 vuotiaana. Nykyaika onneksi suo naisillekin monissa maissa samat mahdollisuudet kuin miehille. Ap. mitä teetkin, niin kuuntele itseäsi. Jos esim. menet naimisiin vastoin omaa sydäntäsi, kadut ihan varmasti myöhemmin.
Kylla minulla oli omaa rahaa ennenkun menin hanen kanssaan yhteen mutta jatin kaiken etta voisin olla hanen kanssaan. Ja en todellakaan tienaa saman verran kuin han, vaan puolet siita mita han tienaa. Ehka minulta puuttuu realismi ja sitoutumiskysy, en sita kiella, mutta minkas sille tekee.
"kun nainen saa omaa rahaa niin mies ei enää kiinnosta. Minutkin jätettiin kun nainen alkoi tienata saman verran kuin minä jolloin en enää ollut voimakas perheenpää" Hahhah! Niin siinä käy jos yrittää ostaa naisen rahalla eikä ole tarjota muuta kiinnostavaa. Jos mies itse on kiinnostava ja hyvä kumppani, niin se mies kiinnostaa vaikka naisella on omaa rahaa. Toki nykyäänhän melkein kaikilla on omaa rahaa, joten kaltaisesi perheenpäät ovat uhanalainen laji.
Siinä meillä kunnon vanhanajan sovinistimies, jolle naisen ihmisarvo on yhtäkuin miehen omaisuus. Herääppä nykyaikaan, missä jokaisella ihmisellä on oikeus itseensä ja omaan elämäänsä, myös naisella. Ketään ihmistä ei ole tarkoitettu toisen omaisuudeksi, piiaksi tai miellyttäjäksi.
se mitä ihminen monesti pelkää, onkin sitä usein, mitä hän vain salaa toivoo. Mieti toivotko vai pelkäätkö enemmän suhteen lopettamista. Ehkä toivot, ehkä pelkäät. Sellaista ei pelkää, mitä ei tavallaan myös toivo. Et sä tarvi neuvoja. Elämä vie sua, kuten tähänkin asti. Sulla on nyt vain jotenkin heikon itseluottamuksen kausi. Sä olet uskaltanut tehdä isoja ratkaisuja, muuttaa tuntemattomaan maahan, sopeutua, aloittaa alusta, alkaa suhteeseen tuntemattoman kanssa. Sä olet uskaltanut hirveän paljon. Ja olen aivan varma, ettet sä tarvi neuvoja, vaan että sulla on sitä omaa päätösenergiaa noidenkin asioiden vuoksi enemmän kuin tarpeeksi. Sä itse osaat ja tiedät sen mitä sä tarvitset, mut sun itseluottamuksesi jotenkin nyt vain horjuu. Luota itseesi samoin kuin ennenkin, kun olet tehnyt isoja juttuja. Vapauta se energia vain käyttöösi, ja pystyt mihin vain. Käytät vain energiaa johonkin ratkaisuun tai sitten suhteen pitää muuttua. Tossa tilanteessa sä ehkä vain näivetyt ja joudut pidättelemään itseäsi ihmisenä ja ei sen suhteessa niin pitäisi olla.
Niin, pelottaa vain että arvioin tilanteen väärin ja teen väärän ratkaisun. Aion nyt odottaa ja katsoa mitä tapahtuu.. kiitos vastauksesta.