Löysin tämänkin keskustelun!
Osin aiheeni ei varmaan kuulu tänne, mutta en halua kirjoittaa tästä kristinuskon tai homojen palstalle, koska vaistoan saavani sieltä "tietynsuuntaisia" vastauksia.
Tiedän, että tämä kirjoitukseni voi ärsyttää monia. En halua vastauksia malliin "homot ovat syntisiä ja ne kaikki pitäisi tappaa", koska minullekin kuuluu ihmisarvo. Vastakohtaisesti on tarvitse myöskään "säälipisteitä."
Olen päälle nelikymppinen vapaa mies. Elämäni on ollut aika pitkälle ahdistavaa. Kiitollinen olen siitä, että olen työelämässä ja jaksanut opiskella yliopistossa valmiiksi kaksikin akateemista loppututkintoa.
Olen jotenkin jäänyt syrjään kaikista tavanomaisista ihmissuhteista! Nuorempana seurustelin ikäiseni tytön kanssa. Lopetin itse sen suhteen, koska hän muuttui kovin omistuksenhaluiseksi. Myöhemminkin on ollut muutama naisystävä, mutta mitään vakavampaa ei ole kehittynyt, koska sängyssä en tunne seksuaalista mielenkiintoa naista kohtaan.
Katselen kyllä kauniita naisia ja haluaisin ainakin ystävän naisesta! Yhden löysinkin, mutta tämä nainen lopetti ystävyytemme siksi koska en halunnut seksiä hänen kanssaan.
Aiemmin minulla on ollut pari "suhdetta" miesten kanssa. Toinen kaatui siihen, että mies oli muiden kanssa, niin naisten kuin miestenkin kanssa. Toinen mies-suhde kariutui siihen, kun hän ei voinut ymmärtää minun "uskonnollisuutta." Tälläkin hetkellä kuuntelen radiosta Jumalanpalvelusta, mutta koen sen enemmän ahdistavaksi kuin "vapauttavaksi" (mihin tiettävästi Uuden Testamentin Evankeliumit on tarkoitettu alunperin). En pysty kuuntelemaan tuota kohta enempää ja suljenkin radion papin saarnan jälkeen!
Minua kiinnostaa uskonasiat, mutta pelkään "hurahtavani" ja myös sitä, etten ole tarpeeksi hyvä Jumalalle ja Jeesukselle. Kai tämä on "kasvatuksen ja koulujen tulosta!"
Aamulla ajattelin jopa erota koko ev.lut. seurakunnasta, koska alkaa tuntua nuo Jumalanpalvelukset yms. uskonnolliset ohjelmat lähinnä "suurelta teatterilta."
Kristinuskon sanoma: "Saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamusta."
Mitä syntiä minä olen tehnyt, kun Jumala loi minusta homon? Nuorempana toivoin ainakin, että olisin edes bi-seksuaali ja voisin jopa perustaa perheen ja saada lapsia. Myöhemmin olen alkanut toimia ja ajetella siten, etten halua kumpaakaan.Eli en halua mitään "kulissiavioliittoa" naisen kanssa, koska se olisi väärin naista kohtaan.
Olen käynyt kolme kertaa keskustelemassa tästä asiasta seurakunnan teologien kanssa. Kaikkiaan olen saanut kolme erilaista "vastausta!"
Lopputulema tuntuu olevan se, että mitään "vastauksia" ei taida ollakaan, vaan tärkeintä olisi se, että pystyisi elämään itsensä kanssa "sopusoinnissa."
Sukulaisistani pari on kysynyt, miksi minulla ei ole perhettä tai edes naisystävää. Ainakin toiselle vastasin, että em. asiat ovat henkilökohtaisia, eivätkä todellakaan kuulu jaettavaksi ja "retosteltavaksi" sukulaisten tai muidenkaan ihmisten kanssa. En minäkään mene kysymään keneltäkään, mitä hän puuhastelee partnerinsa kanssa makuuhuoneesssa yms.
En halua pitää yhteyttä yhteenkään sukulaiseen lukuunottamatta vanhempia ja sisaruksiani!
Vanhemmilleni ja sisaruksilleni olen kertonut asian todellisen laidan seksuaalisuudestani jo parikymmentä vuotta sitten. Silloin tuntui, kun "suuri painolasti olisi keventynyt sydämestäni."
Yllättävää kyllä, isäni sanoi hyväksyvänsä minut täysin tällaisena, mutta äiti ei voi ymmärtää!
Alunperin luulin lopputuloksen olevan päinvastoin! Myös siskoni ja veljeni tietävät. Muuta kommenttia en ole heiltä saanut, kuin siskoni sanoi, että "Eikö elämä voisi olla helpompaa kun elää kuin muutkin tavalliset heteroseksuaaliset ihmiset?" Veljeni kommentoi siten, että "homous on syntiä raamatun mukaan." Siinäpä se! Mutta kun ei niin ei.
Äiti on aiemmin sanonut pari kertaa näinkin: "Katsopas kun tuolla ulkona kävelee hyvännäköisiä naisia, jos olet nopea, niin ehdit vielä heidän seuraansa."
Kerran he ottivat minut olohuoneeseen keskustelemaan tästä seksi-asiasta. Minun oli pakko lopettaa keskustelu, koska en voinut enää puhua järkevästi heidän kanssaan, koska lähinnä äidin kommentit olivat kuin jostakin 1800-luvulta.
Mielestäni jokainen ihminen saa elää omalla tavallaan. Kenellekään ei tarvitse tehdä tiliä asioistaan ainakin jos osaa huolehtia itsestään. Parisuhteessa on toimittava siten, että kunnioittaa toista.
En ole valinnut tällaista osaa elämässäni, vaan se on annettu minulle jostakin. Jos olisin ns. "normaali", niin ilomielin eläisin ns. tavallista elämää. Silti en koe olevani epänormaalikaan! Ulkonäköni on OK yms.
Lähinnä tulevaisuus mietityttää siten, että jos koko elämä alkaa olla liian ahdistavaa ja jää kokonaan yksin tämän asian kanssa.
"Normaalit ihmiset!"
Homo-Mies
5999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos avoimesta ja hienosta "tilityksestäsi". Kirjoitat hyvin! Mieleeni nousi heti, että olet monessa asiassa hyvin oikeassa ja tiedät kantasi, mutta identiteettisi ja itsetuntosi ovat perin hauraat, minkä vuoksi et seiso tanakasti omilla jaloillasi uskoen siihen mitä olet. Et ole tullut kaapista riittävästi ulos ja ensimmäinen ihminen,joka sinut pitäisi hyväksyä olet sinä itse. Muista viis, koska homous on kaikista toheloista tyypeistä huolimatta monelle myös aivan normaalia ja siitä ei edes tarvitse keskustella, koska se nyt vaan kuuluu elämään ja sillä sipuli.Itsensä kanssa sovussa oleva homo on sovussa myös ympäristönsä kanssa. Niin se vain on! Jos olisin sinä en ottaisi uskontoa ongelmaksi, koska jos käyttää maalaisjärkeään tietää, että uskonnon puitteissa voi kiittää ja tuomita miten kukin haluaa oppeja tulkita. Tärkeintä on sinun oma suhteesi uskontoon ja voisit ihan huviksesi pohdiskella muitakin maailman ismejä kehittääksesi rakentavia ajatuksia meidän peritosikkomaiseen luterilaisuuteen. Kuka tahansa herkkä ihminen kehittää luterilaisuuden ulkoisten arvojen mukaan ongelmia itselleen esim. minä vaikkapa sen, etten suhtaudu työn tekemiseen vakavasti ;) Äitisi ei hyväksy sinun homouttasi, mutta toisaalta olet jo suht "iso poika" ja moni muukin ikäisesi oppii suhtautumaan vanhempiinsa aikuismaisesti hyväksyen heidän taholtaan mielipiteiden tiukkuutta ja ennakkoluuloisuutta. Voisiko huumori jo alkaa auttamaan sinua äitisi kanssa? Antaa hänen tuhista rauhassa tahollaan, mutta sinä olet sinä olet sinä. Ei hän ilman sinua elääkään voisi, joten tilanne on yhä sinun kantiltasi voiton puolella. Itselläni on muutama homoystävä ja se mitä heissä arvostan on nimenomaan se, että he painottavat elämässään muitakin arvoja kuin seksuaalisia taipumuksiaan ja voimme jakaa elämän asioita keskenämme kuten hyvät ystävät keskenään. Eihän homous vähennä herkkyyttä, älyä tai tekisi ihmisestä toisarvoisen, vaan toisinpäin kiinnostavan ihmisen joutuessaan miettimään joitakin ihmisarvoja tarkemmin kuin ns tavalliset pulliaiset. Jos olisin sinä hakisin juttukavereita muualta kuin kirkosta ja alkaisin elämään elämääni. Etten siis kaiken aikaa pohtisi seksuaalisia taipumuksiani, vaan antaisin elämän soljua eteenpäin muutenkin.Homous on ihmisyyttä, eikä se masentava homoprototyyppi, jonka pitää kaiken aikaa tehdä numeroa itsestään ja pintaliitämällä lihallisissa harrasteissaan.Ja sinä voit prototyyppiä ryhtyä muokkaamaan parempaan suuntaan olemalla kuka olet. Kaikkea hyvää elämääsi.
Tarkoitukseni ei ole vähätellä homouden mukanaan tuomia ongelmia yhteiskunnassamme, mutta haluan omalta osaltani tuoda esille myös sen että minusta on hyvin epäkohteliasta ja tyhmää kiinnittää lähimmäisissään huomiota heidän seksuaalisiin taipumuksiinsa ja viime kädessä minulla ratkaisee toisen vuorovaikutustaidot, äly ja jonkinlaiset käytöstavat. Olen perin kyllästynyt ennakkoluuloihin, joita voi kehittää ihan mistä vain kuten mieheni suku sen että olen kaupungista ja kärsiä siitä kaiken aikaa kuin olisin pahin syntinen maailmassa.
Katsoitko ennen pääsiäistä telkusta tulleen "Inhimillisen tekijän". Oli hyvä ja viisas keskustelu. Näkökulmina homous ja usko ja kirkko. Tärkeimpänä pointtina se, että jokaisella (myös homoilla) on tarve ja oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Etsi ohjelma käsiisi (es. Yle Areenasta ?). Varmasti saat siitä tukea itsellesi ja aineksia eteenpäin.
Sinua voisi auttaa, jos kävisit keskustelemassa jonkun psykologin kanssa. Sieltä voisit saada itsetuntoa kohottavia harjoituksia ja tekniikoita käsitellä asiaa. Se mitä uskontoon tulee, niin olen sitä mieltä, että perussanoma varmasti on oikea uskonnossa ja olen uskovainen tavallani. En kuitenkaan sokeasti usko raamatun sanaan, sillä se on kirjoitettu joskus vuonna plääh. Ajatteleppa kuinka moni uskovainen harrastaa seksiä ennen avioliittoa? Tai kuinka paikkansa pitäviä ovat jotkut nainen on likainen synnytyksen jälkeen? Minusta jokaisen pitäisi katsoa perusajatusta ja luoda omat normit, ei kukaan voi eikä pysty elämään sana tarkasti raamatun mukaan vaikka haluaisikin. En usko, että kuolessamme meitä tuomitaan siitä keitä olemme. Uskoisin, että Jumala hyväksyy homotkin, koska tärkeintähän on varmaan se, että ei satuta toisia ihmisiä?
Haluaisin korjata tämän, eli homous ei ole synti raamatun mukaan, vaan sen toteuttaminen. Mutta jos todella olet kiinnostunut uskonasioista ja näin, suosittelisin käymään vapaan suunnan piireissä. Kerrot asiasi, joita mietit jollekkin sielunhoitajalle, hän voi kertoa oman näkökulmansa asioista.