Kumpi tekee ihmisestä halveksittavamman; se että hankkii lapsen ja jättää lapsensa toisen vanhemman kasvatettavaksi vai se että hankkii lapsen ja on päävastuussa lapsesta ts. lähivanhempi ts. yksinhuoltaja? Jos ajatellaan vanhempia ihan vain ihmisinä eikä miehinä tai naisina?
Yksinhuoltajanaisiahan halveksitaan näillä palstoilla enemmän kuin mitään muuta, mutta olisiko naiselle kunniakkaampaa jättää vastuu lapsesta miehelle ja tehdä miehestä yh?
Missä kohtaa arvoasteikkoa on yh-isä? Onko yh-isä kunnioitettavampi vai halveksittavampi kuin isä joka ei osallistu lastensa arkeen?
Jos miehellä on lapsi (mutta ei parisuhdetta), nostaako vai laskeeko se hänen arvoaan muiden aikuisten silmissä? Lapsen merkitys naisen ihmisarvoon (näillä palstoilla) on päivänselvä juttu, mutta kuinka on miesten kohdalla?
Entä kuinka miehet, jotka on potkittu pois perheestä tai jotka ovat jättäneet perheensä, profiloivat itsensä; pitävätkö he itseään arvokkaampina vai vähemmän arvokkaina vai yhtä arvokkaina kuin yh-naiset? Miksi?
vanhemmuus ja ihmisarvo
pälli*
10448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä minä sanoisin vapaehtoisesti lapsettomana naisena, että saan sekä täällä netissä että elävässä elämässä jopa raivonsekaista vihaista kohtelua niin miehiltä kuin naisiltakin. Eli joidenkin mielestä vapaehtoinen lapsettomuus on se kaikkein negatiivisin piirre ihmisessä. Minulle kaikki ihmiset ovat arvokkaita siitä riippumatta onko omia vai toisen lapsia tai onko lainkaan lapsia mutta kaikki eivät tunnu ajattelevan samalla tavalla. Perheensä (lapsensa) hylänneitä miehiä en arvosta. Tai aborttiin painostavia miehiä.
Vapaahetoiseti lapseton = epänaisellinen friikki..? Naisen KUULUU haluta lapsia mutta "ei ihan vielä", heh. Noinhan iso osa lapsettomista miehistäkin sanoo, vaikkei varsinaista estettä lasten hankintaan olisikaan, ts. ei aitoa halua perustaa lapsiperhettä. Rehdimpää on sanoa ääneen ettei halua lapsia.
Kyllähän nyt jokainen aivot omaava ihminen tajuaa et arvostettava ihminen on se joka huolehtii lapsistaan eikä se joka ne hylkää. Kyllä jokainen normaali ihminen halveksii ihmistä joka lapsensa hylkää ja arvostaa hyvää vanhempaa. Toi on outoa jos lapsetonta katsotaan kieroon. Mä ehkä joskus katson kadehtien sitä vapautta mutta lapset on niin rakkaat et mistään hinnasta en silti niitä vapauteen vaihtais. Arvostan silti naisia jotka uskalatvat kulkea omia polkujaan ja tekevät niinkuin itse haluavat eivätkä niin kuin painostetaan.
Tai sitten se on etu (katsotaan kunnon mieheksi, vastuulliseksi perheenisäksi jne). Naiselle lapsi on aina haitta - töissä ("se on aina poissa"), yhteiskunnassa (sossun elätti.... ), tai yleensä ihmissuhteissa (huora... = YH; yrittänyt saada miehen nalkkiin = äiti; pettänyt miestä/huijannut siemeniä = äiti, YH). Kumma, että miehiä, jotka jakaa siemeniään ympäri maailmaa ja ei edes huolehdi lapsistaan, ei halveksita läheskään yhtä paljon kuin YH naisia. YH mies taas on ihme, jumala, täydellinen, niin upea mies, kunnioitettava ja kaikkea upeita laatusanoja! Miesten mielestä naisella on yksi vaihtoehto jos ehkäisy pettää: ottaa kirves ja lyödä sikiön (huom. se ei ole lapsi miehen mielestä) pää kirveellä poikki saunan takana (=tehdä abortti). Piste.
Jos miehille ei kelpaa yh, eikä vapaehtoisesti lapseton nainen, eikä myöskään vauvakuumeesta kärsivä nainen niin mitä jää jäljelle?
siinä tapauksessa siirtää katse itseään 20 vuotta vanhempiin naisii, eli min. 50 vuotiaisiin....
Saattaapi olla sekä lapsia että lapsenlapsia.
Mä luulin, että riittää:
nauroin makoisasti näille oivalluksille. Itse olin pitkään lapseton ja aloin jo saada "noita- akan" leimaa...eli pelottava nainen joka ei suostu piiaksi ja viettelee.. Jotain tuollaista ihme pelkoa. Nyt sitten olen avoliitossa ja olen saanut paljon enemmän ihmisarvon. Mutta en kuitenkaan sitä suitsutusta jota mieheni saa kun on hyvänä isänä lapsen kanssa. Pian kuitenkin alan varmasti saada vieroksuntaa kun en ole tavallinen äiti. Olen nyt mielelläni kotona enkä ole uraihminen luonnostanikaan, mutta harrastukset eivät sovi vanhemman naisen roolille. heh..mutta eläköön elämä ja vapaus valita seuransa.
Yh-isiä kyllä arvostetaan ihan eri tavalla kuin yh-äitejä. MUTTA toisaalta onko siihen ollut myös vaikutuksena se, miten iseihin ylipäätänsä suhtaudutaan vanhempana? Esimerkiksi eron jälkeisissä tilanteissa miehiin isinä tunnutaan suhtauduttavan kriittisemmin ja vähättelevämmin, äiti on se merkittävämpi vanhempi. Ja jos mies onkin se yksinhuoltaja niin taustaolettamuksena on se, että äidin olisi silloin oltava jotenkin erityisen huono, välinpitämätön jne. Eli toisaalta yh-isään voidaan suhtautua arvostamannin ("voi kun se yksin selviää tolleen vanhempana") kuin yh-äiteihin ("ryyppäävät ja yrittävät löytää uutta elättäjää"). Toisaalta yleisesti isään suhtaudutaan vähättelevämmin erovanhempana kuin äitiin; kyllä äiti tietää paremmin kuin isä, kyllä lapsen on parempi olla äitinsä luona kuin isänsä. Eli uskon kummastakin osasta löytyvän ne huonot puolensa. Jokatapauksessa minulle on jäänyt mieheen/naiseen suhtautumisesta erovanhempana hyvin ristiriitainen kuva.