Onko kenellekään tullut armeijasta mitään pysyvämpää traumaa? Aloin miettimään asiaa, kun kaverini alkoi puhua pari vuotta armeijan jälkeen, että hän traumatisoitui siitä pidempiaikaisesti ja olen alkanut miettimään, että näen viikottain, joskus päivittäin painajaisunia armeijasta, vaikka valveilla ollessa en ole asiaa juurikaan miettinyt...
armeijasta traumoja?
dazu
144070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
porukkaa. Ei ole tullut. Ei ole tullut muuten paljon totisemmistakaan paikoista. Minkä ammattisotilaan maailma minussa menettikään.
ihan samaa mutten naisena kehdannut sanoa.
sen sanoit. Runopoikien palsta taitaa olla.
sitä samaa... mulla varmaan kaikki sellainen ahdistava tunne jotenkin liittyy alitajuisesti siihen armeija-aikaan ja jos on jotain ahdistavaa, niin näen sitten painajaisia armeijasta. En siis tarkoita, että siellä olis mitään traumaattista varsinaisesti tapahtunut. Vähän ihmettelinkin aluksi sitä kaverini kommenttia siitä, että armeija traumatisoi...
kompata miehen kommenttiin jonka on "pakko" käydä armeija toisin kuin mun. "Runopoikien palsta" XD
vielä 17-vuotiaana olisin sinne peräti hinkunut...
on niitä, jotka ei tuhlaa panoksia sarjalla? =)
Minä aina väitin, että lukko meni jumiin ja olin ampumatta, ettei tarvinnut putsata rynkkyä. Laiska kun olin jo silloin. ;-)
mulle aina porukka naureskeli sen ampumisen suhteen ennen ampumista, mutta laski housuunsa sen jälkeen, kun huomas, että vetäsin yleensä yli 90 pistettä sadasta... eivät tienneet, että olin harrastanut ampumista. Upseerit neuvoivat aina, miten kuuluu ampua, kun oli muka väärä tyyli... silti ammuin niitä paremmin... :) Itsehän mä sen tyylin olin harjoitellut.
etten kehuskellut yhtään enempää... olihan se aseen putsaaminen aika perseestä, puhumattakaan isommista aseista, kuin se rynnäkkökivääri...
kun en kaiken pelleilyn keskellä osannut laittaa hymyä perseeseen vaan naureskelin estottomasti
Joo, mähän toki repeilin siellä yhtenään, mutta taisi olla niitä alikessujen juttuja silloin, niin eivät jaksaneet antaa kauheesti palautetta, kun repeilivät itsekin väliin... ja kyllähän siellä täytyi vähän huumorilla mennä koko ajan...
Minua ei yhtään hävetä tunnustaa saaneeni traumoja armeijasta. Minua sitten vitutti nukkua kivi perseenalla, koska en tunne olevani mikään pieni mukava metsäneläin, joka keräilee käpyjä ja syö siemeniä. Olen ollut kaksi kertaa kertaamassa ja molemmilla kerroilla sain puolen vuoden kestovitutuksen, kun lappu oli kolahtanut postiluukusta. Sain viime itsenäisyyspäivänä ylennyksen ja alkuvuodesta työnantajani anoi minut vappiin, joten vihdoin se paska on kohdaltani lopullisesti ohi.
Eli tästä voi vetää yhteenvedon=Vitutuksen tunne henkilökohtaisella tasolla auttaa sen kanssa toimeentulemista, Useat kertaukset joihin on KÄSKETTY, voi johtaa ylennykseen=jolla ei ole MITÄÄN AROVA SIVIILIELÄMÄSSÄ, ellei nyt työpaikan pomo tarjoa kahveja, vähän niinkuin ulkomaisten erikoisjoukkojen palkinto onnistuneestä tehtävästä, taputukset olalle, joukolla juhlimaan salaisiin juhliin, mitalli ja kahvit ja pieni sisäinen palkitseminen, ehkä pääministeri tai valtionjohto paikalla kiittämässä, riippuen mikä oli tehtävän julkinen arvo, panttivankitilanne, väkivaltiainen tiedustelu, tulenjohto/sabotaasi, vastarinnan koulutus ja aseistus, yhteydenpito kohdemaassa jo oleviin tiedustelijoihin ja vastarinnan edustajiin.
Armeija on yksi kokemus jossa kokeilla rajojaan. Minun sotilaspassissani lukee välttäviä arvosteluja. Otin kaikenlaiset sanomat ja kommentit itseeni enkä panostanut kovin usein yhteistoimintaan yleensäkään.