Discoilusta

Maria valitti, että uusio-kemiläiset eivät pääse discoon ja piti sitä vääränä toimintatapana.. muistat varmaan, että se pyyntö lähti SUOMALAISILTA NAISILTA jotka eivät halunneet olla pelkkiä lihakimpaleita baarissa. Lihaa jota sai puristella ja jota vasten sai hinkata itseään ilman lupaa ja kielloista huolimatta. maria, sinä saatat nauttia kyseisestä huomiosta mutta siksi sinä näiden kanssa kait liikutkin ja aikaasi vietät. Mutta Suomessa kuitenkin on vielä voimassa aikoinaan julistettu "nais-rauha" (julistettiin joskun 1800-luvun lopulla TAI 1900-luvun alussa suojelemaan naisia lähentelyltä yms.. Siihen asti nainen oli kuin lihakimpale. Jos halusit, sait ottaa. jos sanoit vastaan, sai lyödä. Ei rikosta!) Eikö ole parempi poistaa häiriötekijät kuin että poistetaan häiriöstä kärsivät? Samaa ajatusmaailmaa pitäisi voida käyttää laajemminkin. Pitäisi saada myös takaisin "häpeä rangaistus". Tasapuolisesti kaikki rattijuopot, pahoinpitelijät, raiskaajat ym. ns vakaviin rikoksiin syyllistyneet esille. Vaikka lehteen kuvan ja nimen kanssa. Oli sitten Suomalainen tai tänne salakuljetettu rötöstelijä
2626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja vielä kun saataisi uusio kemiläiset "miehet" tajuamaan että nuoret tytöt ovat LAPSIA.Omalle tytölleni 12v nämä karvaranteet olivat vislanneet ja elehtineet seksuaalisesti prismassa, perkele kun olisin äitinä ollut paikalla niin...!

Äänestä

uskomatonta, että tuollainen on pitänyt julistaa. kysyin sitä papaltani ja se kertoi jutun olevan totta. Enpä olisi uskonut muuten. Oli joskus joku vanhanpiian verokin. jos sellainen olisi vieläkin, olisi näillä maitovalallakin vientiä discoissa ihan suomalsitenkin puolesta. olisi sama lähtökosta kuin uusiokemiläisillä. Mene naimisiin niin saat etuisuuksia. Verot laskee/turvapaikka hakemus hyväksytään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vähäsen kirjoitti:

Maria valitti, että uusio-kemiläiset eivät pääse discoon ja piti sitä vääränä toimintatapana.. muistat varmaan, että se pyyntö lähti SUOMALAISILTA NAISILTA jotka eivät halunneet olla pelkkiä lihakimpaleita baarissa. Lihaa jota sai puristella ja jota vasten sai hinkata itseään ilman lupaa ja kielloista huolimatta. maria, sinä saatat nauttia kyseisestä huomiosta mutta siksi sinä näiden kanssa kait liikutkin ja aikaasi vietät. Mutta Suomessa kuitenkin on vielä voimassa aikoinaan julistettu "nais-rauha" (julistettiin joskun 1800-luvun lopulla TAI 1900-luvun alussa suojelemaan naisia lähentelyltä yms.. Siihen asti nainen oli kuin lihakimpale. Jos halusit, sait ottaa. jos sanoit vastaan, sai lyödä. Ei rikosta!) Eikö ole parempi poistaa häiriötekijät kuin että poistetaan häiriöstä kärsivät? Samaa ajatusmaailmaa pitäisi voida käyttää laajemminkin. Pitäisi saada myös takaisin "häpeä rangaistus". Tasapuolisesti kaikki rattijuopot, pahoinpitelijät, raiskaajat ym. ns vakaviin rikoksiin syyllistyneet esille. Vaikka lehteen kuvan ja nimen kanssa. Oli sitten Suomalainen tai tänne salakuljetettu rötöstelijä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu