vuorkan korottamisesta

palaneen käryä

Onko yksityisellä vuokranantajalla oikeutta korottaa vuokraa heti vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen? Ja millä perustein tuon korotuksen saa tehdä? Onko esimerkiksi tyyliin vuokralaisen pärstäkerroin riittävä syy vuokrankorotukselle? Tiedän tapauksen, jossa entisille vuokralaisille luvattiin, että ei tulla nostamaan vuokraa seuraavaan neljään vuoteen ja kun nämä lähtivät 2-vuoden kuluttua sovitusta, niin uudelle vuokralaiselle mätkäistiin reilu korotus. Mättääkö joku?

7

977

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pienvuokranantaja

      "Jos on sovittu, että vuokranantaja saa vuokrasuhteen aikana yksipuolisesti määrätä vuokran korotuksen ajankohdan tai määrän, tällainen sopimusehto on mitätön, jos ei ole myös sovittu perusteesta, jonka mukaan vuokraa sopimussuhteen aikana saadaan korottaa." Lähde: Finlex. Yleensä tällainen lain mainitsema peruste on jokin indeksiluku, kuten elinkustannusindeksi. Huomaa myös että laissa on sana "tai", eli ajankohtaa tai määrää kumpaakaan ei saa yksipuolisesti määrätä ilman yhteisesti sovittua perustetta. Katso siis vuokrasopimuksestasi mitä siellä on sovittu vuokran korottamisesta. Jos ei yhtään mitään, vuokran yksipuolinen korottaminen on kiellettyä. "Vuokra määräytyy sen mukaan, mitä siitä on sovittu, jollei tästä tai muusta laista muuta johdu." Lähde: Finlex. > Tiedän tapauksen, jossa entisille vuokralaisille luvattiin, että ei tulla nostamaan > vuokraa seuraavaan neljään vuoteen ja kun nämä lähtivät 2-vuoden kuluttua sovitusta, niin > uudelle vuokralaiselle mätkäistiin reilu korotus. Mättääkö joku? Ei mätä. Vuokra saadaan määrätä täysin vapaasti. Aikaisemman vuokralaisen maksaman vuokran määrä ei tarvitse vaikuttaa yhtään mitenkään uuden vuokralaisen maksamaan määrään. Ainoastaan saman vuokrasopimuksen sisällä vuokran korotusperusteen raamit ovat laissa ja vuokrasopimuksessa määritellyt.

    • Vuokranantajana

      Ole mitään tekemistä uuden vuokrasuhteen alkaessa totta kai vuokraa "aina" korotetaan uuden vuokrauksen alussa.Ei vuokraustoiminta ole mitään hyväntekeväisyyttä vaan raskaamman luokan liiketoimintaa.Myös vuokrasopimuksessa täytyy olla maininta vuokrantarkistuksesta jos sitä aikoo tehdä ja korotusperusteista.

      • vuokranantaja nostella

        vuokraa muutaman kuukauden välein?
        Sen ymmärrän, jos kevään yhtiökokouksessa on vastike noussut ja se on peruste?
        Mutta nyt tuli ilmoitus, että taas syksyllä nousee, koska taloyhtiöön on suunnitteilla remonttia.
        Onko vuokralaisella mitään turvaa, vai joutuuko hän todella mielivaltaisen ahneuden ja taloyhtiön remontin maksajaksi.
        Minäkin mielummin asuisin kaupungin vuokraamassa asunnossa, kuin yksityisen, mutta kun asuntoja ei sieltä ole tarjolla ja mielettömät jonot odottamassa.
        Kyllä on huonosti Suomessa järjestetty asuminen niille, jotka eivät voi asuntoa ostaa.

      • eieieieieieieieiei
        vuokranantaja nostella kirjoitti:

        nostaa. Ainoastaan mitä vuokrasopimus sanoo asiasta, on pätevä ja siihen voi nojautua. Eli jos sopimus sanoo että vuokra nousee keväällä ja syksyllä niin sitten voi nostaa mutta muuten ei.

      • vuokranantaja nostella kirjoitti:

        vuokraa muutaman kuukauden välein?
        Sen ymmärrän, jos kevään yhtiökokouksessa on vastike noussut ja se on peruste?
        Mutta nyt tuli ilmoitus, että taas syksyllä nousee, koska taloyhtiöön on suunnitteilla remonttia.
        Onko vuokralaisella mitään turvaa, vai joutuuko hän todella mielivaltaisen ahneuden ja taloyhtiön remontin maksajaksi.
        Minäkin mielummin asuisin kaupungin vuokraamassa asunnossa, kuin yksityisen, mutta kun asuntoja ei sieltä ole tarjolla ja mielettömät jonot odottamassa.
        Kyllä on huonosti Suomessa järjestetty asuminen niille, jotka eivät voi asuntoa ostaa.

        Pitää olla mainittuna vuokrankorotuksen ajankohta ja peruste. Yleensä vuokrakorotuksen taso sidotaan elinkustannusindeksiin, kuitenkin siten, että vuokra ei laske vaikka ideksi laskisikin. Jotkut vuokranantajat käyttävät myös kiinteää nostoprosenttia (vuokra nousee x %/vuosi), tai indeksin ja prosentin yhdistelmää.

        Vastikkeen nousu, tai yhtiössä tehtävät remontit, eivät ole syitä vuokrankorotukseen. Toki tehtävät remontit vähentävät vuokranantajalle käteen jäävää rahamäärää, mutta pääoman arvon lisääntyminen kompensoi tämän asian.

      • näin meillä
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Meillä ainakin kunta nostaa vuokria 60 senttiä neliö vuoden alusta, juuri remonttien ja piha-alueiden kunnostuksen vuoksi

      • egqtq
        näin meillä kirjoitti:

        Meillä ainakin kunta nostaa vuokria 60 senttiä neliö vuoden alusta, juuri remonttien ja piha-alueiden kunnostuksen vuoksi

        Yksityinen vuokranantaja ja kunnallinen asunto eli yleensä oma kiinteistöOy ovat aivan eri asia. Periaatteessahan kunnan asuntojen vuokra pitäisi olla laskettu niin että kulut peittyvät eli siellä lisääntynyt remonttitarve näkyy suoraan vuokrassa. Kannattaa miettiä tätä kun potkii ovilaseja ja spreijaa seiniä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1482
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1211
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1137
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      69
      845
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      832
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      781
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      49
      770
    8. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      751
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      672
      699
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      689
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      647
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      632
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      10
      627
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      617
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      593
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      585
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      563
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      554
    20. On upeaa olla

      PerusSuomalainen 👍 ja tehdä töitä Suomen ja Suomalaisten hyväksi 👍
      Pyhäjärvi
      222
      542
    Aihe