Olemme seurustelleet mieheni kanssa 6 vuotta, ja niistä viimeisen olleet naimisissa... Yhteiselo on sujunut tasaisen kuivasti ja asunnon jakamisen lisäksi meillä ei juuri ole enää mitään yhteistä. Tuntuu, kuin olisimme kaksi puolituttua, jotka harrastavat seksiä. Keskustelumme leijuvat ihan pinnallisella tasolla ja joskus kun tulen töistä kotiin aikaisemmin, unohdan että hänkin asuu siellä! Hän on lakannut välittämästä ulkonäöstään ja minun olemassaolostani. Seksikin on muuttunut jotenkin mekaaniseksi ja ainakin minulle pelkästään velvollisuuden täyttämiseksi.
Toista on hänen veljensä, jonka kanssa olen viimeisen puolen vuoden aikana todella ystävystynyt. Keskustelumme ovat syvällisiä ja ajatuksemme kohtaavat niin monella tasolla. Nautimme toistemme seurasta ja hän todella saa minut tuntemaan itseni naiseksi. Tapaamme 3-4 kertaa viikossa. Käymme elokuvissa, syömässä ja kiertelemme erilaisia taidenäyttelyitä. Mutta vasta eilen, kun hän tuli hakemaan minua syömään tajuntaan iski... että rakastan häntä. En ole ikinä tuntenut näin omaa miestäni kohtaan, en edes suhteemme alkuaikoina. Kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa olimme vielä niin nuoria, että emme tienneet muusta...
En ole pettänyt miestäni, enkä ikinä pettäisi!!! Vaikka emme ole asiasta mitään puhuneet meillä(minulla ja mieheni veljellä) on ollut sanaton sopimus siitä, että rajoja ei ylitetä! Tunnen syyllisyyttä, siitä että nautin enemmän hänen seurastaan kuin oman aviomieheni. Aivomiestäni ei haittaa, että vietän paljon aikaa hänen veljensä kanssa. Välillä jopa tuntuu, että hän on vain tyytyväinen, ettei joudu itse käymään näyttelyissä ja ulkona syömässä kanssani! Olen pitkään epäillyt, että hän pettää minua, mutta koska se on minulle yksi ja sama, en ole asiasta puhunut... ystäväni sanoi, että siinä vaiheessa, kun ei välitä pettääkö mies vai ei, pitäisi nostaa kytkintä ja täyttää avioeropaperit... onko näin?
En syytä miestäni mistään. Olemme erkaantuneet toisistamme, ja en usko että asia on korjattavissa (yrittänyt olen!). Ongelma olisi olemassa, vaikka en hänen veljensä kanssa niin hyvin toimeen tulisikaan...Tiedän, että on säälittävää luovuttaa näin pian avioliiton solmimisesta... Mutta onko tässä enää mitään järkeä? :/ Ja tiedän, etten voi enää taata mieheni veljeä, koska olen ylittänyt sen rajan, mitä saisi tuntea muuta kuin omaa miestään kohtaan...
Rakastan mieheni veljeä!
Celindal
121865
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mikset kokeilisi ammattiapua liittosi pelastamiseksi. Tunteet on luotu vaihtelemaan ja liitto kuin liitto kokee välillä aaviokoita. Siihen alttarilta lähdettiin - myötä- ja vastoinkäymisiin. Nyt teillä on jälkimmäistä. Osoitat liittonne ongelmat varsin selvästi. Puutarha
Hiirisormi oli ajatusta nopeampi ja painoin vahingossa lähetysnappulaa. No nyt jatkoa.. Puutarha ei siis kuki, ellei sitä hoida. Rikkaruohot kyllä tukkivat joka paikan. Miestäsi vaivaa hyvin yleinen tauti, eli suhteessa laiskistuminen. On hyvin tavanomaista, että toinen tai molemmat puolisioista lakkaa huomioimasta toisen tarpeita. Silloin romantiikkakin kuolee. Uskon, että miehesikin aistii tunteettomuutenne, mutta ei tiedä, mitä asian eteen tekisi. Miehen on helpompi hyväksyä tunteettomuus, jos seksi toimii. Hän on unohtanut, että juuri näyttelyt ja syvällinen keskustelu ovat sitä toisen rakastamista - eivät tunteet, jotka vaihtelevat. Kokeilkaa ammattiapua. Yritä saada miehesi lähtemään mukaan. Suosittelen avioliittoleirejä, kuten aina täällä palstalla. Niistä on moni saanut avun. Jos ei sekään auta, niin päätös on sinun. Mutta noilla hienoilla periaatteilla ja yrittämisen halulla minä todella suosittelisin liittoonne yllä mainittuja hätätoimia. Sanoit, ettet ole kokenut suuria tunteita miehesi kanssa suhteenne alussakaan. Siihen vastaisin, että a) et välttämättä muista, koska olet nyt ihastunut toiseen ja b) tunteet puolisoiden välillä yleensä kasvavat ja syvenevät -jopa räiskyvät, jos suhdetta hoitaa. Monet liitot ovat selvinneet pahemmastakin avioliittoneuvonnan avulla niin, että puolisot ovat löytäneet toisensa uudestaan ja rakastuneet suuremmin kuin suhteensa alussa. Avioliitto on kuin hieno kukka: se kasvaa ja kaunistuu mutta vain jos sitä hoitaa oikein! Liitto on vaan siitä eri, että hoitajia täytyy olla kaksi.
Kuten sanoin, olen tehnyt kaikkeni korjatakseni tilanteen. Olemme käyneet avioliittoneuvojalla (tosin vain kerran), koska mies ryntäsi kesken kaiken ulos. Olen yrittänyt puhua hänelle, että nyt ei mene hyvin ja että jotain on tehtävä, mutta en saa häneen mitään kontaktia! Hän on luovuttanut jo minua paljon aikaisemmin ja hän tuntuu olevan tyytyväinen tähän ''järjestelyyn'', jossa hänen ei tarvitse panostaa yhtään mihinkään! Tunnen häntä kohtaan vain syvää ärsytystä ja tulen mieluummin tyhjään kotiin, kuin löydän hänet sohvalta telkkarin edestä ja joudun heti siivoamaan hänen jälkiään. Ilman hänen panostaan tähän suhteeseen, avioliitosta ei tule mitään.... Ja tällä hetkellä ei tulekaan! Päivä päivältä varmistun enemmän ja enemmän että hän pettää minua... siinä on hänen aktiviteettinsa. En enää jaksa tätä. Mitä järkeä riutua avioliitossa, joka on kylmempi kuin jääkaappi? 6 vuotta tähän suhteeseen/farssiin riittää minulle... Ja se ei johdu pelkästään tunteista hänen veljeään kohtaan. Naimisiinkin menimme velvollisuuden tunteesta. Enkö ole jo tehnyt tarpeeksi pelastaakseni tämän avioliiton? koska enenpään en pysty...
En tajua, miks kyselet täällä neuvoja, kun tunnut olevan päätöksen jo tehnyt. Ihan itse. Aika paljon on aukkoja jutussasi. Miks ihmeessä menit vuosi sitten naimisiin, jos et ole tuntenut häntä kohtaan mitään? Ja avioliitossa on aina kaksi osapuolta ja molemmissa heistä vikoja. Tässä jutussa vain miehessä tuntuu olevan vikaa. Ja kannattaisi muistaa, että ette ole eläneet arkea miehesi veljen kanssa. Se ei ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista tai ulkona syömässä käymistä yms. Aika helpolla tunnut olevan vietävissä. En kyllä haluaisi olla sinun asemassasi. Huh huh näitä ihmistenelokuva juttuihin samaistumisia. Piiri pieni pyörii.
näkökulma sinulle tässä. Oletko varma, että todella on samantekevää,jos miehesi pettäisi sinua? Entä jos "pettäjäksi" tulisikin tuo veli? Jos kiintyneenä häneen ottaisit miehestäsi eron, ja veljen kiinnostus loppuisikin siihen? Sinulle jäisi syyllisyys sellaisesta, mitä et ehkä ole tehnytkään, ja miehesi voi aloittaa puhtaalta pöydältä jonkun toisen kanssa. Entä jos miehesi on masentunut huomattuaan (kuultuaan?) jotain eikä jaksa välittää itsestään? Hän voi kätkeä sisäänsä vaikka minkälaisen tunnemyrskyn etkä päällepäin huomaa kuin välinpitämättömyyttä tai äreyttä. Normaaleilla hoksottimilla varustettu näkee yleensä toisessa tapahtuneen muutoksen, jonka ihastuminen tai rakastuminen aiheuttaa. Olisi hyvä, jos pystyisit sulkemaan veljen toistaiseksi ajatuksistasi muuna kuin sukulaisena ja selvittämään tunteesi miestäsi kohtaan. Haluaisitko jatkaa elämääsi hänen kanssaan vielä, entä haluaako hän. Sijoita itsesi hänen osaansa, mitä tuntisit ja ajattelisit, kuinka toimisit. Myös hän kantaa vastuun omista ratkaisuistaan. Ole lujana, tunteistasi ei kukaan voi sinua tuomita, mutta teot ovat usein peruuttamattomia. Kun rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen alueella parisuhteessa on vaje, ihminen, joka on ystävällinen ja lempeä, saattaa osua lähelle kuin kohtalon lahjana. Voimme olla lähes varmoja, että tuo ihminen on jo taivaassa meille tarkoitettu. -Ja sitten hänen ajatuksensa saattavat kulkea ihan eri teitä kuin omamme. Puolisot voivat löytää toisensa uudelleen, toivottavasti jaksatte yrittää. Jos päädytte eroon, elämä järjestyy silloinkin, astuu vierellesi sitten tuo veli tai joku uusi ihminen. Hyvää kevättä:)
Olen varma, että se on minulle yhdentekevää pettääkö hän minua vai ei... Koska nyt olet 99 prosenttisen varma että pettää, eikä se hetkauta minua mitenkään. Tietenkin petollisuus ärsyttää, mutta muuten en tunne mitään. Ja se järkyttää minua! Tiedän, että pitäisi olla mustasukkainen, vihainen ja kaikkea muuta kuin neutraali... Mutta en voi sille mitään. Jos eroaisimme mieheni kanssa ja hänen veljensä kiinnostus loppuisi, olisin silti onnellisempi kuin turtuneessa avioliitossa ihmisen kanssa, johon en saa mitään kontaktia. Monet kehottavat täälläkin yrittämään vielä ym... mutta miksi? Tunnen tehneeni oman osani ja hän palkitsee minut luultavasti pettämällä! Hän ei suostu enää lähtemään edes elokuviin saati sitten avioliittoneuvojalle. Olen umpikujassa, enkä näe muuta ulospääsyä kuin avioeron. Pakotan itseni yrittämään vielä vähän aikaa, mutta sen jälkeen irtisanoudun tästä farssista. Olen yrittänyt puhua hänelle suoraan asiasta, mutta hän esittää, että ei kuulisi mitään! Ketä tahansa muu mies olisi mustasukkainen siitä, että vaimo viettää enemmän aikaa miehen veljen kanssa, kuin itse miehen. Mutta hän vaikuttaa olevan vain tyytyväinen tilanteeseen. En siis yritä tehdä häntä mustasukkaiseksi todellakaan, mutta miehen veli teki tämmöisen havainnon ja kertoi minulle... Ja tottahan se on. Kiitos kuitenkin erilaisesta näkökulmasta... on kiva saada vähän objektiivisuutta tilanteeseen. Hyvää kevättä myös sinulle :)
Mitä, jos sanoisit hänelle, että uskot, että hän pettää sinua. Mikset ole kysynyt häneltä? Et voi syyttää ketään pettämisestä, jos sinulla ei ole mitään todisteita ja itse oikein toivot, että hän pettäisi. Olet siis keksinyt tämän pettämisen, että saisit jonkun oikeutuksen erota. Kuinka vanha olet? Et ehkä ymmärrä, että avioliitossa on aina vaikeampia aikoja ja naimisiin mennessä lupaudutaan myös olemaan vaikeina aikoina naimisissa. Ei se ole koko ajan sellainen upea tunne. Toista pitää kunnioittaa. Intohimoinen rakkaus kuolee jokaisessa avioliitossa ennen pitkää, mutta ystävyys ja kunnioitus säilyy. Kirjoituksesi perusteella aika äkkipikaiselta. Jospa miehesi on masentunut.
vielä ensin miehesi kanssa John Grayn, miehet ovat marsista naiset venuksesta ja tunnusta ihastumisesi miehellesi, selvitelkää asioita, älä yksin tee päätöstä!! Luehan tuo kirja, se avaa silmiä.
Monet kannusta täällä yrittämään, mutta mielestäni sinun kannattaa erota ja jatkaa omillasi. Itse ns. vaihdoin naista mikä on tietysti väärin ja nyt olen alkanut miettiä että onko tuo minulle pelkkä laastarisuhde vaikka asumme saman katon alla jo neljättä vuotta. Jokatapauksessa tiedän että edellinen suhde oli väärä ja samankaltainen kuin teillä ja olen iloinen ettei sitä enään ole ja olemme eronneet siististi. Omasta mielestä on vaikea ajatella terapeutteja jos ei ole itsellä minkäänlaista halua jatkaa.
Mitä järkeä teillä on olla yhdessä jos se tullaista erotkaa nyt kun teillä ei ole vielä lapsia sitten se on vaan vaikeampaa.
Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa. Itse hoidin asian huonosti, eli etsin lohdutusta kuolleeseen suhteeseen muualta ja petin miestäni. Nyt olen onnellinen siitä että asiat menivät niin kuin menivät (kerroin miehelleni ja erosimme). Tuon toisen miehen kanssa emme edes yrittäneet rakentaa kunnon suhdetta sen jälkeen kun olin eronnut. Nyt olen niiiin iloinen siitä, että uskalsin kertoa pettämisestä ja erota. Sen jälkeen löysin miehen jonka kanssa olen ollut jo kolme vuotta, eikä tässä suhteessa ole ollut lainkaan niin vakavia ongelmia (ei pettämistä, ei toisen huomiotta jättämistä) eikä lainkaan niin paljon, koska me PUHUMME asioista. Ero on ainoa oikea ratkaisu tilanteessa, jossa ei huomioida toisen tunteita ja tarpeita eikä arvosteta toista. Itse jaksoin tuollaista tilannetta kaksi vuotta (onneksi en pidempään). Jos tuollainen tilanne on jatkuva, se syö ihmisen itsetunnon eikä ihminen silloin pysty elämään täysillä! Lähde ja tee itsesi onnelliseksi, kukaan muu ei sitä puolestasi tee.
ehkä ei kannata olla suhteessa jossa molemminpuolin on tunteetonta joku jo tossa tuskasteli että olisipa hän tajunnut jo aijemmin erota.. mutta tee tunteesi selväksi miehellesi että ei oikein nappaa..