Eiköhän tämä mamuasia ole jo loppuunkaluttu. Taitaisi KEMISSÄ OLLA PALJON TÄRKEÄMPIÄ JA VAIKEAMPIAKIN ASIOITA, kun kaupunki on ajautumassa selvitystilaan verotulojen romahtaessa.
Loppuunkaluttu
Syväkankaalta
201609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
No olihan se tiedossa, että verotulojen romahdettua näin käy. Liekö huomioineet arvioinneissaan senkin, että paikkakunnan tehtaat ei työllistä kesäksi porukkaa, joten jää nekin rahat tulematta veroina. Ei minusta tässä ole mitään ihmettelemistä. Tuon nyt tajusi kaikki, että verorahaa ei tule ja piste. Kovin ne oli luottamusmiesten säästösuunnitelmat nynnyjä kun vaan hokivat päivän lehdessä levilevilevi... minä en suostu veroäyrin korotukseen sen vuoksi, että keminmaalaiset, simolaiset ja torniolaiset saavat palkkansa kemistä. Osallistukoot kaupungin talkoisiin lomautuksilla. Miksi minun pitäisi maksaa isompaa veroa, että joku vieraskuntalainen saa istua konttuurissaan pyörittämässä tyhjän päivästä lappua jonka voisi antaa olla pakkoloman ajan pyörittämättäkin.
Juu, Kyllä tää juttu haiskahtaa... Politrukit menee Leville asti miettiin päivänselvää asiaa. Sekin omalta osaltaan varmaan tuo pientä säästöä, kun ei kulu paikalliset penkkien pinnat. Säästöjä haetaan sieltä saakka, ja varmaankin löydetään??????? Olis aika jo kuntalaisten herätä, ja alkaa karsimaan päätöksentekijöistä noi kalkkikset jotka istuu valtuustossa, ja hallituksessa samalla hoitaen kunnallista virkaa.Tää toiminta on todellakin kaikkea muuta kun oikeaa kunnallistalouden hoitoa! Korkeen talon siivous ois pitäny tehdä jo Johteisen aikana, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Turhakkeet ulos, ja ylimääräiset virat ja toimet lakkautukseen. Sen jälkeen polittiset suojatyöpaikat pois, joita löytyy useita, varmaankin....? Outoa luottamustoimen hallintaa mielestäni on, jos on kaupungin hallintokunnan virassa ja samalla on päättämässä veromarkkojen käytöstä kyseisen hallintokunnan toimintaan. Olis kirveellä töitä tässäkin asiassa....
niitähän on tulossa 400 lisää ja näin saadaan kemin väkilukua taas nostettua=)sehän on positiivista.
siis 400 lisää kemiin vai suomeen yleensä?? mistäs tuommosta kuulit?? voi vittu joss tullee lissää muutenki vituttaa nuo vitun a####t
lapsuuskaupunkini sivustoa. Hämmästyin, että Kemissäkin on noita ns.Halla-aholaisia. ja Perussuomalainen valtuustossa. Siis Kemissä. Muutenhan tuo valtuuston paikkajako on tutun näköinen.
Tp-hakijan kulut korvaa valtio 100%:sti mutta vain ne välittömät kulut. Kun turvapaikkahakija saa oleskeluluvan, siitä tulee valtion silmissä kunnan/kaupungin murhe. sen jälkeen kaupunki vastaa tulijan sosiaalieduista kuten asunto, toimeentulo ym. "kuluista". Eihän se saa mammutti-keskuksesta mitään mukaan vaan sosiaalihuolta kustantaa sille vaatteet, huonekalut, verhot ym. Töihinhän se ei pääse koska vastaanottokeskuksessa ei ole ollut aikaa opiskella suomen kieltä tarpeeksi. Taisi olla tunti VIIKOSSA kielen opiskelua (mainittiin yhdessä lehti haastattelussa). Ja jos vanhat opintosuunnitelmat pitävät vielä kutinsa, alkeet on aloitettu kieliopilla ja "oikealla" ääntämisellä.
kunniakansalaisia saa rasittaa montaa tuntia viikossa,se on sitä rasismia
No mistä se valtio sitä rahaa taikoo. Kyllä tämä mamutus on ihan meidän kaikkien yhteisestä pussista pois.
ei kai siinä muu auta, euroopassa jengi alkaa pian ottamaan oikeutta omiin käsiin !! kaikille tiedoksi: niin makaa kuin petaa !!
Velaksi eletään, tulevilla hallituksilla ja sukupolvilla maksatetaan. Ja kun oma kunta on köyhdytetty, lähdetään takaisin kotikaupunkiin ja nauretaan partaansa, ettei ne sää mitään aikaiseksi.. ja vietetään eläkepäivät yksityisissä vanhainkodeissa yltäkylläisyydessä ja käytetään yksityisiä lääkäripalveluja.
rahaa missäs se raha näkyy ei missään se on paskapuhetta kuluja tuli ja tulee lisää samoin kuin ongelmiakin.
itätuuli sai remontoitua asuntonsa ja niihin vuokralaiset.. takajärven ranta ehdittiin myydä ennenkuin paikan imago kärsi. saatiin kansainvälisyyttä, jokaisessa "suur"kaupungissa pitää olla oma slummi
joo mamu rikastuttaa joopa joo ja lehmät lentää.....kemi alkaa olemaan maan surkein kaupunki !! ketä äänestit viimeksi ? ketä äänestät seuraavalla keralla. kemissä todella ostaan sössiä !
Pääsee taas tekninen lautakunta asuntomessuille ällistelemään kun viemäriputken molempiin päihin on insinööri laittanut reiän. Saadaan arvokasta ja välttämätöntä tietotaitoa rakentamiseen.
...niin käydään toki Severomorskissa opiskelemassa.
Turpa kiinni saatanan mongoloidi!!! Mie puhun ihan mistä haluan ja sinä homo et estele!
no miksi kaikki huolehtii kemin rahaasioista niin vitun paljon ja itsehän kemiläiset äänestää valtuustoon niitä lumilinnan hyysääjiä kaikki valittaa vuodesta toiseen lumilinnastakin ja silti homma jatkuu.. minä kun olen valmistunut ei mua kemi kiinosta paskanvertaa ja lähen kyllä muille maille tehkää tekin niin!!
Kertoiko kukaan vaaliehdokkaista kantaansa pakolaiskeskukseen? EI Kerrottiinko missään suunnitteilla olevasta pakolaiskeskuksesta? EI Oliko tarkoitus tuoda VAIN 150 pakolaista? EHKÄ MUTTA MITEN KÄVI MITEN VITUSSA VOIDAAN OTTAA KANTAA ASIAAN JOSTA EI TIEDÄ? ODOTETAAN SEURAAVAA VAALIA JA JOKAINEN EHDOKAS ON PAKOLAISTEN VÄHENTÄMISEN PUOLESTA MUTTA VAALIEN JÄLKEEN TIEDETÄÄN TOTUUS SIITÄKIN ASIASTA
kukan kunnallisvaaliehdokas ota muulloin yhteyttä kuin vaalien alla, minunkin "ystäväni" soitteleevain kunnallisvaalien alla ja porisee niin antaumuksella ja todella sympaattisesti ja luulee etten huomaa tuota ulkokultaisuutta :) :)
ei ny kukaan täyspäinen voi ottaa joidenkin helevetin rasistien mielipiteitä todesta!! hulluja puhutte! vai meinaa oikeen taliaivo läskipäät yrittää äänestää asiasta!!! hah kaikki normaalit ainakin tietää mikä on viisainta, juntteja ei tarvita.