mikä oli teillä päällimmäinen tunne puolisoa kohtaan erotessa: viha, sääli, tunteettomuus, rakkaus, mitäänsanomattomuus..halveksinta..?
Tunnetila erotessa
Miten teillä?
142191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tuntevansa pelkkää SÄÄLIÄ, mutta minä tunsin häntä kohtaan ja tunnen yhä vain suurta kaipuuta ja rakkautta. Joku on sanonut, että pitää käydä tai tulet käymään läpi kaikki tunneskaalat..ennenkuin pääset eron yli. Odotan viha-vaihetta, mikä ei vaan ole tullakseen kun rakastan niin paljon.
suunnattoman surullinen, pettynyt ja katkera tavasta, jolla puolisoni lähti tekemään pesäeroa. Ennen asumiseroamme hän pakoili minua eikä ilmaissut tyytymättömyydestään suhteessamme. Uskoin siksi siihen päivään saakka, että kaikki oli ollut ainakin osapuilleen kunnossa. Yhtäkkiä sitten kaikki muu näytti olevan minua ja omaa kotia tärkeämpiä asioita ja kaikenlaisia tekosyitä välttelyyni löytyi. Olin tuolloin todella yksin ja olisin tarvinnut hänen tukeaan. Tuohduin tilanteeseen moneen otteeseen ja sanoin asioita, joita en oikeasti tarkoittanut. Kaiken tämän pettymyksen taustalla oli kuitenkin tuolloin ja edelleen tänäkin päivänä syvä rakkaus. Juuri sen takia haluaisin yhä edelleen uuden ja reilun mahdollisuuden selvitellä asioita. Olen vanhanaikainen ja pidän avioliittoa ja perhettä pyhinä asioina, joita ei sovi rikkoa kuin äärimmäisissä tilanteissa. Meidän kohdalla ei mielestäni ollut siitä kyse.. Tänä päivänä olen iloinen siitä että tunnen yhä, etten ole kylmettynyt jääpatsaaksi ja olen päässyt yli katkeruudesta.
minulle ehkä jonkinasteinen helpotus. Puolisoani kohtaan tunne ehkä välittäminen, mutta tuo säälikään ei ole kaukana. Vihaa en tunne, olenhan se jättäjäosapuoli pitkähkön huonon liiton jälkeen.
Päällimmäisenä tunteena on ehkä huojennus siitä, että kummankaan ei tarvitse olla liitossa, joka ei tarkemmin ajateltuna kiinnostanut kumpaakaan. Nyt vasta tajuan, miten iloinen ja onnellinen olin, kun mies oli jossain reissussa ja sain olla yksin. Aina kun hän tuli kotiin, alkoi ahdistava ja hermostuttava ilmapiiri. Ei hän ollut paha, eikä tehnyt pahaa, mutta tyytymättömyys ilmeni välinpitämättämyytenä, huokailuina, puhisemisena, mykkäkoluna... Kun hän muutti pois, olin aluksi surullinen ja tunsin sääliä, mutta tarkemmin ajateltuna ei minun tarvitse häntä sääliä, eikä hänen minua. Uskon, että meillä molemmilla on nyt parempi olla!
Kyllä se on sääli ja toisaalta helpotus.
Kaikkia noita tunnetiloja varmaan läpikäydään , suurin osa ehkä jo ennen kuin virallisesti erotaan, eli ne vihan , rakkauden ja ehkä halveksunnan tunteet tulevat jo vuosia ennen eroa ja näin eron jälkeen voin omalta osaltani sanoa että en kertakaikkiaan tunne mitään ex vaimoani ja ylipäänsä naisia kohtaan ( no seksuaalisia tunteita naisia kohtaan nyt kuitenkin heh heh).
mutta kyllä kaikki tunteet naisia kohtaan ovat jäätyneet, seksuaalisia tunteita lukuunottamatta. En ymmärrä heidän itsekkyyttään, epäempaattisuutta ja kyvyttömyyttä ilmaista itseään selkeästi.
luet John Grayn, miehet ovat marsista ja naiset venuksesta-kirjan, niin alat ymmärtää naista ja huomaat että nyt sinulla on väärinkäsitys. Vaimosikin saisi kirjasta hyviä neuvoja siitä mitä mies tarvii ja kuinka teidän rakkaus saatais uudestaan henkiin.
Jätettynä tunnetilani oli pettymys, sillä suhteemme alku oli rakkaudella rakennettu. Mutta sitten hän löysi työpaikaltaan vielä suuremman rakkauden, jonka kanssa halusi yhteisen perheen. Jättäjän tunnetila oli kylmä puhumattomuus.
viha, halveksunta ja suunnaton vi....us, petetyksi kun tulin niin taloudellisesti kuin myös puolisona. Mutta ohi onnex meni, ja nyt olen huojentunut kun osituskin jo ohi, ja uusi rakkaus aluillaan...
Vuosia kun perheeseen panosti ja kaikki sen parhaaksi teki, ei ollut kovin palkitsevaa tulla jätetyksi. Päällimmäinen tuntemus oli ensin tosi iso pettymys, mutta vihaa en luonnostani osaa tuntea. Nyt alkaa jo onneksi helpottaa. Lapsiin on hieno yhteys, ja siitä olen tosi iloinen :) Vaikeaa oli aluksi asennoitua, mutta nyt on olo suorastaan helpottunut.
En muista mikä tunne ex-puolisoa kohtaan oli päällimmäisenä, mutta näin kolme vuotta jälkeenpäin tiedän, että kaikenlaiset tunteet tuli läpi elettyä. Ensimmäisenä oli pelko tulevaisuudesta. Pitkän liiton jälkeen empii, että miten sitä pärjää niin henkisesti kuin taloudellisestikin yksin. Pelko lasten selviytymisestä eron jälkeen. Pettymys omien elämän suunnitelmien romuttumisesta oli myös suuri. Samoin häpeä siitä, ettei avioliitto onnistunut; olin huono, epäkelpo, epäonnistunut. Sitten tuli viha exää kohtaan, joka ei pitänyt omaa osaansa siitä, mitä olimme sopineet. Miksei hän puhunut aikaisemmin ajatuksistaan ja halustaan lähteä. Olisiko jotain ollut tehtävissä, jos olisin tiennyt että tilanne on niin vakava. Vihaa seurasi surun voimakas tunne; suru yhteisen tulevaisuuden romuttumisesta, yhteisen kodin ja perheen menettämisestä, kaikki muistot ja hyvät hetket. Jäähyväiset entiselle oli pitkät ja surulliset, mutta sitten yhtenä päivänä alkoi tuntua, että kyllä se tästä... Mulla on uusi, erilainen elämä edessä. Olen eronnut ja näillä mennään. En ole erostani ylpeä, mutta se on osa historiaani. Tätä sanotaan elämäksi ja menneistä on syytä oppia yhtä sun toista.
liiton aikana oli sääli. Sitten tuli mitäänsanomattomuus, tylsyys. Lopuksi kärsimättömyys meinasi saada vallan, muttei saanutkaan. Taistelin sitä vastaan. Hyvä, sillä tuskin siitä olisi mitään hyvää seurannut Viimein erottua valtaisa helpotuksen tunne.
olen ylpeä, että lapsellani on hyvä isä. Kaikki tunteet ja tunnetasot tuli kahlattua läpi ja samaan aikaan itse yritti nousta jaloilleen. Ja se uusi elämä se antaa edelleenkin odottaa itseään. Kun on perhekeskeinen, on perhekeskeinen, mutta se perhe, mitä se on eron jälkeen? Tuntuu että se ensimmäinen liitto, se oli se oikea perhe ja sen jälkeen on vain tapailua molempien omin ehdoin ja ei koskaan enää saavuta sitä yhteyttä joka siinä ekaliitossa oli.