Moro! Minulla on sellainen ongelma, että nenä on tukossa koko ajan. Räkää sieltä ei tule juuri lainkaan, mutta silti nenä tuntuu koko ajan tukkoiselta. Välillä toinen sierain on ihan tukossa ja välillä ei. Hankin lääkärin määräyksestä kortisonisuihketta ja olenkin käyttänyt sitä jo vähän aikaa. Kuitenkaan suuria muutoksia ei ole tapahtunut.
Ja kaikkein ärsyttävintä tässä on, että nenän ollessa tukossa joudun hengittämään koko ajan suun kautta ja sitä kautta huuleni kuivuvuat nopeasti ja puhuminen vaikeutuu!
Onko kellekään tullut tällaista ongelmaa ennen vastaan ja miten minun pitäisi edetä tällaisessa tilanteessa? Olisi kiva jos tuohon huulten kuivumiseen olisi jokin helppo ratkaisu, sillä se vaikeuttaa jokapäiväistä elämääni paljon. Lähes joka kolmas päivä joudun repimään huulistani nämä kuivuneet palaset pois.
Tätä on jatkunut jo monta vuotta. Olen 18-vuotias lukiolainen. Ja itsellä ei ole mitään allergioita eikä astmaa (juuri olen käynyt testeissä).
Nenän tukkoisuus ja huulet kuivuvat
nuorimies91919191
1153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
nenän osalta. Olen käyttänyt nozoilia (tai jotain sinnepäin), on puhdasta seesamiöljyä suihkepullossa. Saa apteekista ilman reseptiä. Hyvin ilmastoiduissa tiloissa ja autossa huuletkin kuivuvat herkemmin (nenän lisäksi). Puhdas öljy helopottaa huuliakin paremmin kuin jokin huulivoide. Onpa joskus tullut pyyhkäistyksi niihin ihan vaan oliiviöljyä ja hyvin on toiminut. Eli jos mahdollista niin ilmastointia hieman pienemmälle, ilmankostutin, villakoirat pois sängyn alta ja vuodevaatteet usein pyykkiin, koskee myös tyynyä ja peitettä.