Täällä aika moni vaan kiukuttelee ja vääntää vastaan.
Sanotko irlissä vaikkapa työkaverille hyviä asioita vai avaatko suusi vain silloin kun vituttaa? Siis... ajatteletko niin ettei hyvästä tarvii kiittää, mutta pahasta puhutaan?
Hyvien asioiden sanominen
sanotko?
12270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihmiset ovat töissä niin helvetin herkkänahkaisia, että täytyy aina todella tarkkaan asetella sanansa, jos meinaa jollekin kritiikkiä antaa. Kehuminen on paljon helpompaa, kun vain muistaisi useammin.
Tuo varmaan on totta. Eihän kukaan uskalla sanoa suoraan mitään minkä voisi kritiikkinä ottaa. Puhutaan vaan selän takana ja ihmetellään miksei se kohde tajua.
Noh, minun päällikköni uskaltaa ja kyllä siitä on aika-ajoin ongelmia seurannutkin. Ei minun, mutta parin muun yksikönpäällikön kanssa. Tuntuu olevan todella vaikea taiteenlaji arvostella työsuoritusta niin, että kritiikin kohde ymmärtää sen kohdistuvan nimenomaan työsuoritukseen ja lopputulokseen eikä persoonaan. Niinpä minä pääsääntöisesti vain kuuntelen koottuja selityksiä tietäen, että kyllä selittelijä itsekin tietää, ettei kaikki mennyt aivan putkeen.
Ehkä tuolla asenteella saa työntekijät antamaan parastaan. Kun ilmiselvistä virheistä ei vedetä hirteen vaan kuunnellaan selityksiä.
Minä uskon, että se vain saisi heidät piilottelemaan mogiaan ja loisi huonoa ilmapiiriä työpaikalle. Mutta koska minullakin on inhimillisiä heikkouksia roppakaupalla, kiroan sitten kollegoilleni ja omalle pomolleni. Tosin sitäkään ei pitäisi tehdä, koska sillä antaa vaikutelman, että pistän oman epäselvän tehtävänantoni työntekijäni piikkiin. Vaikeaa tuo ihmisjohtaminen.
No mä uskon siihen että työntekijä panee parastaan ja saa siitä palkan lisäksi hyvän mielen. Mokia sattuu ja tapahtuu, muttei kukaan niitä tarkoituksella tee. Hyvä johtaja katsoo ne mokat sormien läpi ja kannustaa uusiin suorituksiin.
Ainahan on tilanteita, että virhe johtuu tietämättömyydestä, jolloin se on oikeastaan oma vikani. Sitten on ihmisiä, jotka eivät todellakaan pistä parastaan vaikka mikä olisi. On ihmisiä ja vähintäänkin elämäntilanteita, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Kunhan vain osaisi erottaa, johtuuko lorvikatarri vaikkapa läheisen kuolemasta vai laiskuudesta. Ihmisiä kun voi vain kannustaa kertomaan elämäntilanteistaan. Eikä niitä voi levitellä työpaikalla vaan täytyy vain kestää työkavereiden murahtelut, miksi joku pääsee vähemmällä.
Olen ehkä naiivi, mutta eihän ihminen ole kone. Joskus se voi tehdä työtä ihan tosissaan pari päivää ja kolmantena päivänä olla vähän laiskempi. Ei koko ajan voi vedellä vimpan päälle. Vahinkoja sattuu. Vaikka miten pitäisi olla skarppina niin joskus lerpahtaa.
Se on jo liikaa nenäkkyyttä! Ei tartte hyppiä silmille! Naps,ja karttakepistä sormille siitä. Asiallisesti työssä,kivasti vapaalla,huumasti hotellissa.Ok?
Eiköhän sen pitäisi riittää? Vaikkei oliskaan vimpan päälle kavereita työkavereiden kanssa.
... työnpuolesta työkaverille annan posiitivista palautetta melko useinkin. Negatiivista palautetta annan myöskin, jos siihen on aihetta. Sanon asian ihan asiallisesti ja kuitenkin suoraan, mutta lopputulos on useimmiten kuitenkin se, että palautteen saaja pitää minua "vittumaisena akkana." Mutta useimmiten ei tarvitse enää antaa negatiivista palautetta samasta asiasta.
yleensä ja valitettavasti totuuden aina. Kaikkia lapsia yritän kehua (aina rehellisyden nimissä). He tarvitsevat kehuja. Läheiset (sekä työkaverit) kuulevat kyllä kiukun, mutta positiivisen palautteen annan myös. Kehujakin satelee, jos niihin on aihetta. Kiitos kuuluu jokapäiväisiin sanoihin.