Miten te, jotka erositte esim. yli 50-vuotiaina, ootte sopeutuneet uuteen tilanteeseen? Tuntuiko, että olisi pitänyt lähteä aikaisemmin? Entä uuden seurustelukumppanin löytäminen, onko ollut sopeutumisvaikeuksia?
Oletteko tyytyväisiä ratkaisuunne?
Te vanhemmalla iällä eronneet
Miten lähti menemään?
112177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Huulipyöreänä oon ihmetelly. Itestä se on kiii...
Katuminen ei kannata. Ja joo, olisi pitänyt lähtenä aikaisemmin - about 15 vuotta sitten eikä uutta kumppania tässä kaivata - ei ainakaan vielä - erosta vähän yli vuosi, kestää kauan ennen kuin sopeutuu mutta ei elämä ny´mitenkään pers...tä ole, erilaista vain, jos haluaa elää itseään varten niin mikäs siinä, jos joku sanoo itsekkääksi niin sanokoon, jos ihminen ( minä ) olen pitänyt suurta perhettä kasassa yli 35 vuotta niin kait sitä saa olla vähän itsekäsä jo?
kyll olis pitäny lähtee aikasemmin. kulttuuriharrastukset tuli eron jälkeen. aluks oli sopeutumisvaikkeuksii, mut nykyään oon hyvi tyyväine ratkasuun. yhen kans soitellaa mut ei mittään vakavampaa oo sovittu
tyytyväinen, erosin 4v sitten ja nyt olen ollut jo vuoden uudessa avioliitossa, tämä on sellaane aikuisten liitto,jossa ei enään lapsihuolia ja rahahuolia, olemme jo 53 vuotiaita ja miehellä jo yksi lapsenlapsi.
Pääsi eroon toisesta. Ja niin kauan kun oli "perhettä" kotona olin ihan tyytyväinen eli olin hyödyllinen ja oli seuraa. Mutta kun lapset on pois kotoa ja jää totaalisen yksin. Ei ollut enää kivaa. Omaa kultaa kaipaa ei entistä. Koska siitä ei vain olisi tullut mitään, riitaa ym. Yksin eläminen on myös aika kallista. Osa ns. ystävistä meni eron mukana. Jotain virityksiä uuteen suhteesen on mutta aika näyttää. Olisiko pitänyt lähteä aiemmin.! Niimpä Olisiko pitänyt valita oikea puoliso!! Turhaa jossittelua. Elämä on tässä ja nyt. Virheet on tehty toivottavasti jotain opittu. Pakon edessä kummasti sopeutuu ihminen on vain semmonen. Ja on koskaan ihan tyytyväinen. Jotain hyvää jotain huonoa. Se on elämää, joka on hyväksyttävä.Täydellistä elämää ei ole.
Mä olin 49 v, kun erosimme puolison aloitteesta 20 vuotta kestäneestä avioliitosta. Siitä on nyt kolme vuotta ja elämä on sujunut alkujärkytyksen jälkeen yllättävänkin hienosti. Mitään katastrofia ei eroa seurannut ja tuntuu, että olen tasapainoisempi ja onnellisempi kuin koskaan. Ehkä ikä tuo mukanaan myös viisautta ja lisää ymmärrystä. Onnea on ollut myös siinä, että olen terve, kuntoa ja jaksamista riittää, on hyvä työ, ihmissuhteet kunnossa ja olen voinut tehdä elämästäni itseni näköisen. Niin, ja on minulla jo 1,5 vuotta kestänyt suhde mukavaan, itseni ikäiseen eronneeseen mieheen. Tuntuu, ettei minua mies ole kohdellut koskaan näin hyvin ja rakastavasti.
todella hienoa lukea positiivisia kommentteja näin eron jälkeen mutta mistä niitä uusia ihmissuhteita voisi alkaa etsiä minulla ei ole hajuakaan. En edes tietäisi miten pitäisi käyttäytyä treffeillä enään on niin kauan ollut.
missä vaan on ihmisiä, kapakat,baarit, konsertit, festarit, laivaristeilyt, matkat, harrastukset,esim koirajutut.Kun näkee kiinostavan ihmisen niin vaan jutteleen, ja ole oma itsesi, fiksu ja kohtelias. Minä löysin omani, tyttöystäväni työkaverin siis hänen pomonsa risteilyltä.
Kannattaa lähteä siitä ajatuksesta, ettei ala "etsiä" uutta kumppania. Haku päällä olevan ihmisen tunnistaa helposti ja se karkoittaa joitakin tyyppejä loitommalle ja samalla hyljeksii ihan kelpo tyyppejäkin. Jos on nimittäin tehnyt itselleen jotkut tarkat kriteerit etukäteen ja miettii jokaisen kohtaamansa ihmisen kohdalla, että olisko tuo sopiva mulle elämänkumppaniksi. Kannattaa mielummin alkaa elää, satsata omaan hyvinvointiin ja itsetuntemuksen kehittämiseen, liikkua kiinnostavissa paikoissa, harrastaa, suhtautua avoimen ystävällisesti ihmisiin, tutustua ja ehkä jopa ystävystyä uusien ihmisten kanssa...siitä se lähtee. Eron jälkeen on tunnetusti itsetunto tosi alhaalla eli se on sellainen asia, johon kannattaa satsata ja opetella pitämään itsestään, hyväksymään tietyt asiat itsessään ja elämässään ja sitä kautta lisätä omaa itseluottamusta. Mun elämääni tuli uusi mies ihan sattumalta ja yllättäen. Tavattiin baarissa ja juteltiin. Sen jälkeen parin viikon päästä tuli tuntemattomalta kohtelias viesti. Oli kuulemma tehnyt salapoliisityötä ja selvittänyt nron. Sitten toi kukkalähetti ihanan kukkakimpun ja sitten alkoi puhelinliikenne ja sitä rataa...
se menee, onneksi olkoon. Vastauksesi oli tosi kiva ja varmasti monelle kuten minullekin opiksi:-)Ja minulla vähän ikää jo, 57, kaksi lasta, murkkuja ja virallisesta erosta ei vielä ole vuottakaan. Vaikeata oli mutta elämä kantaa aina alkuvaikeuksien jälkeen. Onnea kaikille saman kokeneille.
mutta pikkuhiljaa se on alkanut kohota. Kun on ollut 25v saman miehen kanssa ei enää "osaa" jutella uuden tuttavuuden kanssa. Nyt uusi tuttavuus meni kylläkin harjoittelun puolelle, mutta itsetunto kohosi aika lailla. Vaikeeta on.