työhön meneminen ahdistaa..

Hei kaikille kanssakirjoittajille.
Haluaisin kertoa,mikä mieltäni ahdistaa,
kiitos,jos jaksatte lukea.Olen 22 vuotiaaksi
elänyt tyttölapsi.Ei ole koulutusta,ei
työpaikkaa,ei harrastuksia,oma syy jos ei ole-
sanoisi joku,ehkä niinkin.

Mutta sellaisen taipaleen,minkä minä olen
tähän pieneen ikään asti kulkenut,ei ole
toisaalta mikään ihme,etten ole pärjännyt
koulu/työelämässä.En lähde tässä nyt säälit-
telemään itseäni,mutta sen verran voin sanoa
että taustaani kuuluu kiusaamista..kiusaamista
ja kiusaamista.

Ikävä kyllä asia on niin,että jos itsetuntosi
on kerran saatu pohjalukemiin,se todella
vaikuttaa koko myöhempään elämääsi ihmisten
parissa,ja minä - minä pelkään ihmisiä,en
enää pysty,uskalla mennä työhön tai kouluun.
Minun täytyy vain elää koko elämäni toimeen-
tulotuella,en tietenkään haluaisi,mutta en
jaksa taistella yksin monta muuta vastaan.

En edes tiedä miksi minua kiusataan,olen
kaikin puolin normaali,myönnän kyllä,että
olen aika kiltti ja nöyrä,ehkä se ärsyttää,
mutta se ei silti oikeuta kiusaamaan.
3871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos sattuisit löytämään vaikka jonkun kiinnostavan ammattikurssin, niin voisit vaikka viihtyäkkin. Ammattikursseilla on monenikäistä porukkaa ja erilaisia ihmisiä, luultavasti mukavampia kuin murkkuasteen koulutuksissa joissa ei tarvitse juurikaan erottua porukasta leimautuakseen. Kun vain saisit tuollaisen positiivisemman koulutuskokemuksen alle niin voisi muutenkin piristää elämää. Ammattikursseissa on myös se hyvä puoli etteivät kestä hirveän kauaa ja päiväraha juoksee koulutusajalta.

Äänestä

Olin joskus pienenä avoin ja sosiaalinen. Koko peruskoulun jatkunut koulukiusaus muutti minut. Opin pelkäämään ja ahdistumaan sosiaalisissa tilanteissa.

Parempaan päin olen kuitenkin ollut matkalla. Mitä enemmän noihin sosiaalisiin tilanteisiin joutuu ja niissä onnistuu (esim. kun viettää aikaa ystävien kanssa ja he haluavat edelleen olla ystäviä), sitä helpommaksi ne tulevat. Olen myös oppinut, ettei ihmisten kanssa välttämättä tarvitse aktiivisesti keskustella, jotta he viihtyisivät seurassani. Riittää kun houkuttelee heidät puhumaan ja kuuntelee. Silloin ei tarvitse puhua itsestään eikä ole vaaraa, että toinen pitäisi outona - päinvastoin toinen herkästi ajattelee, että onpas tuo loistava keskustelija (vaikka olin siis hiljaa). Ihmiset rakastavat omaa ääntään.

Kiusaamiseen ei oikeuta mikään.

Äänestä

Mua itsenikin on kiusattu lähinnä sellaista henkistä väkivaltaa, niinkuin yläasteen ajalta. kun -95 ysiltä pääsin tuntui mahtavalta. Mutta itsetunto oli täysin nolla. Olen huomannut kyllä että jos on huono itsetunto ja mitä rikkinäisempi ihminen niin sitä vaikeempaa on kaikin puolin ihmissuhteissa esim. loukkaantuu herkemmin tai ajattelee liikaa kaikkee et mitä sekin muka tarkoitti vaikka se ei ois sanoillaan yms. eleillään tarkottanutkaan yhtikäs mitään. Nykyään miulla on RIITTÄVÄN HYVÄ itsetunto!! Ja tehtyäni sijaisuuksia päiväkoteihin miusta muakkautui aika sellainen rohkea ihminen ja tollanen turha arkuus jäi pois, teki meinaan tosi hyvää.
JOs sää haluut et ihmiset tykkää ja pitää susta niin sun täytyy olla hirveen symppis, kerätä ns. symppis pisteitä elikkä: hymyile paljon, ole kohtelias, rento mukava kaikin puolin!! (=

ja rohkeesti koluun ja kurssille vain sitä kautta voit kulkea kohti parempaa itsetuntoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ujo kirjoitti:

Hei kaikille kanssakirjoittajille.
Haluaisin kertoa,mikä mieltäni ahdistaa,
kiitos,jos jaksatte lukea.Olen 22 vuotiaaksi
elänyt tyttölapsi.Ei ole koulutusta,ei
työpaikkaa,ei harrastuksia,oma syy jos ei ole-
sanoisi joku,ehkä niinkin.

Mutta sellaisen taipaleen,minkä minä olen
tähän pieneen ikään asti kulkenut,ei ole
toisaalta mikään ihme,etten ole pärjännyt
koulu/työelämässä.En lähde tässä nyt säälit-
telemään itseäni,mutta sen verran voin sanoa
että taustaani kuuluu kiusaamista..kiusaamista
ja kiusaamista.

Ikävä kyllä asia on niin,että jos itsetuntosi
on kerran saatu pohjalukemiin,se todella
vaikuttaa koko myöhempään elämääsi ihmisten
parissa,ja minä - minä pelkään ihmisiä,en
enää pysty,uskalla mennä työhön tai kouluun.
Minun täytyy vain elää koko elämäni toimeen-
tulotuella,en tietenkään haluaisi,mutta en
jaksa taistella yksin monta muuta vastaan.

En edes tiedä miksi minua kiusataan,olen
kaikin puolin normaali,myönnän kyllä,että
olen aika kiltti ja nöyrä,ehkä se ärsyttää,
mutta se ei silti oikeuta kiusaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu