Erolla kiristäminen

japaduu

olemme asuneet 1,5-vuotta yhdessä. Molemmat meistä on sanoneet toiselle suutuspäissään liian helposti erosta. Itse olen saanut lopetettua tämän kamalan tavan enkä ole niin sanonut enää pitkään aikaan. Mies on viimeisen 3 viikon aikana halunnut erota kahdesti. Viimeisimmässä oli kyse tv-lupa tarkastusmaksusta, kun mies meni avaamaan oven tarkastajalle ja sai laskun. Meillä oli sopimus, että emme avaa ovea jos emme tiedä kuka siellä on. Siitä syystä sovimme myös, että lasku kuuluu maksettavaksi miehelle. Tällä ei kuitenkaan ole väliä, koska olisin suostunut myös toiseen vaihtoehtoon. Miehelläni on paaaaaljon rahavaikeuksia ja eilen hän sanoi tekstarilla hävittyään kämpästä ovet paukkuen "ja sä maksat siitä tv maksusta puolet tai voit ottaa sen telkkaris ja heittää sen vittuun ja lähtee itekkin samalla vittuun". Miksi hän suuttui minulle? Kun kysyin "mikä on?" En olisi kuulemma saanut kysyä. Eli jos en maksa laskua, hän haluaa erota. Sanoin että saa rahansa (olisi saanut ne pelkästään puhumalla minulle asiasta) ja saa myös eron jos sitä niin paljon haluaa. On niin loukkaavaa kuulla lähes joka kolmas päivä että toinen tahtoo erota...ihan kuin en olisi minkään arvoinen. Tai noh...olenhan puolet siitä tv laskusta. kenelläkään vastaavia kokemuksia erolla uhkailusta?

18

1598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loppuu kun

      alat viis veisata siitä, lähteekö hän vai jääkö.

    • Shirlee_

      ihan kauhealta.Vaikuttaa siltä kuin et olisi minkään arvoinen hänelle mutta myös huolet aiheuttavat sanomisia joita ei tarkoita.Erolla uhkailu menee kuitenkin liian pitkälle tuollaisessa tilanteessa. Ihmettelen kuinka kestät. Tiedät sen ettei tuo voi jatkua. Ja se jatkuu jos et tee siitä loppua. Sano että ansaitset parempaa ja ettet enää kuuntele turhia uhkauksia vain ja ainoastaan jos tosissaan haluaa erota. Kysy onko sinulla merkitystä hänen elämässään. Tuntuu itsestä siltä että olet puolet laskusta ja jos et maksa et ole mitään. Siksi neuvon selvittämään tilanteen ja tosiasiat. Tuossa on kestämistä ja sen on loputtava. Et jaksa loputtomiin. Mitkään kiltit sanat tuskin tehoavat vaan valitse sanat jotka todistavat että itse olet tosissasi ja selvitä mitä toivot ja haluat.

      • japaduu

        että näin ei voi jatkua ja tämä ei ole oikein. Olen sanonut, että jos et ole pahoillasi ja lopeta tätä "leikkiä" niin minä lähden menemään niinkuin halusitkin, koska minua ei enää kukaan ikinä uhkaile erolla. kiitos kaikkien viesteistä! hullua että nettipalstaltakin voi saada tukea. :)


      • Shirlee_
        japaduu kirjoitti:

        että näin ei voi jatkua ja tämä ei ole oikein. Olen sanonut, että jos et ole pahoillasi ja lopeta tätä "leikkiä" niin minä lähden menemään niinkuin halusitkin, koska minua ei enää kukaan ikinä uhkaile erolla. kiitos kaikkien viesteistä! hullua että nettipalstaltakin voi saada tukea. :)

        Kun kiristämistä tapahtuu missä muodossa tahansa se ei ole oikein ja tässä tapauksessa erolla kiristäminen on aivan liikaa. Älä päästä tilannetta enää tuosta pahemmaksi ja lähde suhteesta jos tilanne ei muutu.On tärkeää että selviät ja voit sitten varmasti paljon paremmin kuin nyt. Täällä on moni tukena mutta päätös on sinun tehtävä silti itse.


      • japaduu
        Shirlee_ kirjoitti:

        Kun kiristämistä tapahtuu missä muodossa tahansa se ei ole oikein ja tässä tapauksessa erolla kiristäminen on aivan liikaa. Älä päästä tilannetta enää tuosta pahemmaksi ja lähde suhteesta jos tilanne ei muutu.On tärkeää että selviät ja voit sitten varmasti paljon paremmin kuin nyt. Täällä on moni tukena mutta päätös on sinun tehtävä silti itse.

        Tiedän, että jos tilanne ei muutu ja hän ei halua muuttua niin minun on lähdettävä. On lähdettävä vaikka kuinka rakastaisin. Ja se jos mikä tulee sattumaan. Puhuimme hieman, tai voisinko sanoa että ensin riitelimme todella kovasti ja hän lähti, sitten tuli takaisin ja puhuimme ja nyt olemme sopineet että viikon ajan mietimme haluammeko enää yrittää ja annamme molemmat toisillemme jotakin ajateltavaa sille viikolle, tänään on toisen keskustelun paikka.


      • Shirlee_
        japaduu kirjoitti:

        Tiedän, että jos tilanne ei muutu ja hän ei halua muuttua niin minun on lähdettävä. On lähdettävä vaikka kuinka rakastaisin. Ja se jos mikä tulee sattumaan. Puhuimme hieman, tai voisinko sanoa että ensin riitelimme todella kovasti ja hän lähti, sitten tuli takaisin ja puhuimme ja nyt olemme sopineet että viikon ajan mietimme haluammeko enää yrittää ja annamme molemmat toisillemme jotakin ajateltavaa sille viikolle, tänään on toisen keskustelun paikka.

        että molemmat miettii haluaako yrittää.Mutta jos jatkatte niin ongelmia voi monta vielä tulla.Ja asioita joutuu käsittelemään ettei sama toistuisi.Mikään terapia ei yksistään auta koska asiat on lähdettävä itsestä.Katso tilannetta ja varsinkin silloin jos hän vaikuttaa siltä että haluaa muuttua ja on tosissaan sitten tuosta voi tulla vielä jotain.Moni sinun asemassasi olisi jo luovuttanut. Kärsivällisyyttä sinulla on mutta tilanne ei ole helppo. Olen varma kuitenkin siitä että jos ette jatka niin kyllä sinä pystyt jatkamaan ilman häntäkin ja onnellisempana.


    • ...

      puhua tuosta erolla uhkaamisesta oikein tosissaan. Sanot että se on epäreilua, ja jos se ei lopu niin toteutat hänen "toiveensa".

    • ainakaan vielä

      Sanotaan heti alkuun että erolla uhkailu on uhkailu on väärin, se ei ole rakentavaa. Sitä ei kannata itse käyttää, mutta vielä vähemmän sitä kannattaa itse kuunnella. En tiedä onko kukaan tutkinut pitkäaikaisia pareja. Tuskin sellaisissa suhteissa erolla uhataan vaan asiat yritetään ratkaista keskustelemalla. Kysyit onko kellään omakohtaisia kokemuksia erolla uhkailusta. Minulla ei ole omasta takaa, mutta kaveripiirissäni on. Yhdessä suhteessa nainen uhkaili erolla aina riitojen aikana. Mies teki kaiken mitä nainen vaati (ja enemmänkin). Lopputulos: viime viikolla he erosivat... Jos miehelläsi on rahavaikeuksien lisäksi myös muitakin vaikeuksia, se voi kiristää pinnaa ja sitä voi sanoa toiselle tosi pahasti ilman että tarkoittaa sitä. (Nimimerkillä "Olen tehnyt niin"...) Mutta pahaa oloa pitäisi purkaa muilla tavoin kuin äyskimällä toiselle. Ehkä miehesi tuntee sinua kohtaan samoin kuin sinä häntä kohtaan, mutta ehkä hän ei vielä osaa käsitellä kaikkia parisuhteissa eteen tulevia asioita. Minä pidin itseäni aika kypsänä, mutta olen tajunnut, että paljon on parannettavaa ja opittavaa. Jos tunnet paljon tätä miestä kohtaan, yritä puhua asiasta. Jos teidän välillänne on jotain kaunista, vakuuttukaa molemmat siitä, että sitä ei kannata heittää hukkaan, vaan sitä kannattaa vaalia. Mutta jos mies ei letkauta korviaan eikä haluaa muuttaa omaa tapaansa hallita ongelmia ja riitoja, jatka matkaasi. japaduu, kuuntele nimimerkin Shirlee_ ohjeita. Hän antoi minullekin hyviä neuvoja kuin viikko pari sitten kyselin tällä palstalla apua. Häntä kannattaa kuunnella. :-)

    • Tristar

      Keskenkasvuista uhitteua tuo. Yksi hyvä konsti voi tietysti olla vastata eri tavala kuin yleensä; kun uhkaaja pyrkii saamaan sinut toimimaan tietyllä tavalla uhkauksellaan, tee jotian muuta. Kun tiedät että se mihin hän pyrkii on se että annat periksi tai säälit häntä, menet siihen "en mä haluu olla ilman sua"-rutiiniin, Sano että jos ero on se mitä hän haluaa, olkoon niin. Mutta sitä pitää haluta. Ero ei ole "mä en leiki sun kanssa" jonka voi ottaa takaisin, vaan se on ero. Se ei ole kirosana jonka voi heti unohtaa, vaan ero. Jos haluat sitä, se on pakko tehdä. Jos et halua olla kanssani, en pakota. Mutta jos haluat, tuo sana poistuu kuviosta heti, seuraavan kerran kun sanot sen, tarkoitat sitä. ***

      • japaduu

        todella hyvin sanottu! KIITOS!


      • henkistä väkivaltaa...
        japaduu kirjoitti:

        todella hyvin sanottu! KIITOS!

        Erolla kiristäminen (tarkoituksenaan saada toinen toimimaan haluamallaan tavalla) on henkistä väkivaltaa ja alistamista. Sellaiseen henkilöön ei voi luottaa eikä sellaisen henkilön kanssa kannata seurustella tai varsinkaaan perustaa perhettä. Uhkaako sitten hyälätä lapsensa jos lapset eivät tottele. Erolla uhkaaminen ilman että oikeasti toteuttaa aikeensa on parisuhdeväkivaltaa.


    • kokenut tietää...

      Olette varmaan aika nuoria ja vasta hankkimasssa elämänkokemusta. Erolla ja muulla kiristäminen on aika yleitä kun ei parisuhteessa olla vielä kasvettu aikuisiksi ja vastuullisiksi. Me olemme jo "vanha" pari, ja suhteemme alkuaikoina mieheni käytti samaa konstia, pakkasi moneen kertaan matkalaukunkin jo valmiiksi. Niin kauan kuin minä menin halpaan ja hermostuin siitä, sitä jatkui; loppui tasan siihen kun kerran sanoin rauhallisesti, että siitä vain sitten. Koville on ottanut vuosien varrella ennenkuin olemme oppineet keskustelemaan asiat asiallisesti selviksi. Jokaisessa ihmissuhteessa kun aina jotain erimielisyyttä tulee. Jos et pysty saamaan miestäsi rauhalliseen ja rakentavaan keskusteluun ja/tai et itse pysty siihen, teidän olisi syytä mennä juttelemaan parisuhdeterapeutin kanssa. Häneltä voi saada neuvoja paitsi keskinäisiin väleihinne, myös rahankäyttöön ja taloutenne hoitoon liittyvissä asioissa. Ulkopuolisen asiantuntijan apu on nopeampi keino saada suhteenne toimimaan aikuisella tavalla kuin vuosien riitely ja taistelu vallasta. Asiallinen kommunikointi on ratkaisu mihin tahansa ongelmaan. Tsemppiä!

      • japaduu

        olemme nuoria. Ihanaa kuulla että joku on oikeasti selvinnyt tällaisesta ja on vielä yhdessä! :) toivottavasti meillekin kävisi niin. En usko että saisin miestä ikinä parisuhdeterapiaan, mutta puhuimme asiasta ja tulimme siihen tulokseen että pidämme ns viikon jäähyn ja mietimme mitä haluamme ja molemmat antaa toisilleen mietittävää suhteen jatkon kannalta.


    • matilda*

      uhkailu saattaa liittyä oman paikkansa etsimiseen suhteessa. Kuinka hankala voi olla ja kuinka pitkälle mennä ennenkuin toinen älähtää. Oikeastaan hullua; tällaisessa suhteessa missä on aikansa uhkailtu erolla joka käänteessä, mennäänkin ihan sanattomaksi, kun toinen puhuu oikeasti aikeistaan erota. Kerroit , että kumppanilla on rahaongelmia. Ne vetävät jokaisen meistä kireälle. Miehestä saattaa jopa tuntua, ettei pysty tarjoamaan sinulle riittävästi - mm, mitään. Hän tuntee alemmuutta, kun joutuu "kerjäämään" sinulta puolta tvmaksustakin. Ehkä jopa yrittääkin saada sinut lähtemään. Ei sen takia, ettei välitä sinusta. Hän vain pelkää, että myöhemmin lähdet kuitenkin (jos rahaongelmat jatkuvat) - ja sitten ero on vielä vaikeampaa.

      • japaduu

        olen itsekkin miettinyt ihan samaa, ja uskon että tuosta on ainakin osittain kyse, koska miehellä on muutenkin selkeästi huono itsetunto. Joten ehkä hän kokee, että ei voi tarjota mulle sitä mitä haluaisi ja sen takia luulee että lähden kuitenkin (miten sanoitkin). Onneksi raha ei merkitse mulle mitään verrattuna rakkauteen, ja sen aion ainakin tehdä hänelle selväksi.


      • ./.
        japaduu kirjoitti:

        olen itsekkin miettinyt ihan samaa, ja uskon että tuosta on ainakin osittain kyse, koska miehellä on muutenkin selkeästi huono itsetunto. Joten ehkä hän kokee, että ei voi tarjota mulle sitä mitä haluaisi ja sen takia luulee että lähden kuitenkin (miten sanoitkin). Onneksi raha ei merkitse mulle mitään verrattuna rakkauteen, ja sen aion ainakin tehdä hänelle selväksi.

        Olen kestänyt nyt erolla uhkailua vuoden verran. Eroja tapahtui noin kerran kuussa. Sitten totuin siihen, että noin viikon päästä hän perui eron. Yritin olla välittämättä erouhkailusta ja ajattelin, että en välitä, koska ei hän oikeasti halua erota. Kun muutimme yhteen, hän alkoi etsiä omaa asuntoa. Silloin aloin kypsyä tilanteeseen. Sanoin, että ehkä on parempikin, että asumme eri paikoissa. Voimmehan silti tapailla. Hänen mielestään se ei ole hyvä ratkaisu. Lopulta hän sanoi, että minä olen ajanut hänet pois luotani ja pakottanut hänet ostamaan oman asunnon! Mitä tästä voisi ajatella?


    • Anonyymi

      Onko teillä kommunikointi ongelmia ? Jossain tapauksessa se erolla uhittelu saattaa johtua siitä, että yrittää saada toisen puhumaan tunteistaan. Toki väärä tapauksessa, mutta jos toinen ei kommunikoitte eli kerro mikä mieltä todellisuudessa mieltä painaa ja riidelleellään muista asioista on toinen aika aseeton tuossa kohtaa.

    • Anonyymi

      Ja hei, ei kannata maksaa tv- lupamaksua enää, koska systeemi on muuttunut jo toisenlaiseksi. Heillä ei ole enää resursseja eikä haluakaan seurata kuka maksaa ja kuka ei? Koska lopulta kaikki maksaa jatkossa. Jos nyt maksat, se on hukkaan heitettyä rahaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1898
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1485
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe