Olemme seurustelleet kohta vuoden. Ikää 18 minulla ja miehelläni 22.. Mieheni meinasi jo toisen kerran jättää mut eilen.
Oli ollut koko eilisen päivän tosi hiljanen, ei sanonut mitään ja kun koitin kysellä niin ei mitään vastausta, pelkkää muminaa. No, sitten se vähän ennen kuin olin menossa nukkumaan, sanoi että "sitä mää vaan tässä oon miettiny että oonkohan mää sun kanssa vaan auttamisen halusta vai rakkaudesta, ku en enään oikein tiedä"
Eli tilanne meillä on ollut se että olen työtön, ollut jo puolen vuoden ajan. Ymmärrän miestäni että tottakai hän säälii ja haluaa auttaa mutta rakastaako mua tarpeeksi jotta haluaa jatkaa? Ken tietää. Oon yrittäny hakea töitä, soittanu yli 30 paikkaan ja työvoimatoimiston kirjoillakin olen. Jumalauta oon yrittäny ja yritän edelleenki ja pääsen varmasti edes työharjotteluun kun ens viikolla alan soitteleen taas. Tuntuu että edes se ei merkitse miehelleni paskaakaan että yritän!
No siinä sitten itkettiin sängyssä, juteltiin kuinka ihanaa on ollu jne.. Kello oli jo 5 aamuyöllä. Itkettiin ja itkettiin ja juteltiin kaikenlaista.
Lopulta mieheni sano että "Kulta.. Pitäskö meidän sittenki vielä yrittää?"
Mitä tämä nyt meinaa.. Jo hemmetti toinen kerta kun meinas jättää! Mieheni sano itkien että "Emmää pysty sua jättää, mää en pysty luopumaan susta"
Nyt mua pelottaa että se on mun kanssa edelleenki vaan auttamisen halusta tai sen takia että se tietää ja pelkää että jos jättää niin mun elämä menee päin honkia sen jälkeen (kuten tulisi menemäänkin), sanoin ihan suoraan että niin se tulis menemäänki, karu totuus. Elokuussa kouluki alkais ja jos se jättäis niin en vaan pystyis alottaan kouluakaan.
Kysyin suoraan ja katsoin silmiin itkien että ootko tosissas ihan oikeesti, ettet vaan oo sen takia ettet uskalla jättää tai että oot vaan auttamisen halusta. Vastas vilpittömästi että en vaan sen takia ku rakastan ja välitän susta.
Uskoin sen mutta tottakai tietenkin tuntuu että no mikä se oikea syy lopulta onkaan.
Mitä tehdä? Jatkaako vielä vai?
mies aikoi jättää
jo toinen kerta
101573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olete vielä aika nuoria. Jos poikaystäväsi on noin epvarma tunteistaan sinua kohtaan, voit unohtaa kok miehen. Maailma on täynnä parempia miehiä. Jätä tuollainen paskanjauhaja. Poikaystäväsihän on kanssasi vain sen takia ettei osaa olla itsestään tai sen takia ettei osaa erottaa oletteko ystäviä(jotka paneskelee) vai oletteko enemmän kuin ystäviä. Pyöräyttäkää vielä pari kersaa ja menkää naimisiin.
Kuinka sinun on niin vaikea uskoa että poika ei ole vielä valmis piiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan sitoutumaan yhden ihmisen (sinun) kanssa oloon. Hän aivan rehellisesti, siis aivan rehellisen suoraan ilmoittanut sinulle siitä useammin! Täytyykö se vasaralla takoa sinun päähäsi? Miksi sinä kiusaat toista noin kamalalla tavalla henkisesti? Sinun käyttäytyminen hipoo jo lähes sairautta. Miksi maailmassa et anna pojan olla ja kasvaa ja kehittyä rauhassa. Sitä sinunkin täytyy tehdä. Ole omillasi, kasva ja vahvistu sisäisesti. Sinullakin on hyvin pitkä matka vielä ennenkuin olet valmis sitoutumaan henkisesti (fyysinen sitoutuminenhan ei vaadi mitään, sen jo eläimet taitavat!)toiseen ihmiseen. Nauti nuoruudestasi, hanki ystäviä (EI seksikumppaneita!) käy koulusi alusta loppuun ja kun pystyt seisomaan omilla jaloillasi olet miljoona kertaa paremmassa asemassa tukemaan/jakamaan/auttamaan/iloitsemaan puolisostasi seka----mikä tärkein--itsestäsi! Tämä työtön aika on loistava tilaisuus käyttää oppimiseen! Aivan varmasti seudullasi on kirjasto josta saat ilmaiseksi aivan mistä tahaansa olet kiinnostunut, luettavaa. Mitä alaa alat oppimaan elokuussa? Nyt on maailman paras aika alkaa omillasi tutustua siihen! Olet jo paljon vahvimmilla kun saat lahjaksi 3 kk etuaikaa opiskelussa! Ellei työpaikkaa löydy, mene auttamaan avuntarvitsijoita ilman palkkaa. Saat siitä ylimääräistä kokemusta ja tiedon itsellesi että pystyt/haluat/osaat olla toimelias ja tuottava jäsen yhteisössäsi. Etteikö ole rahaa auttaa muita? Autoit tai et, sinun täytyy syödä ja hengittää joka tapauksessa!
Pikku vinkkinä, että tuohon liittyy viranomaisten puolelta rajoituksia työttömänä tehtävään vapaaehtoistyöhön. En ole alk. per. kirjoittaja, mutta halusin kommenotida, ja tuoda julki, ettei ne kaikki asiat ihan niin yksinkertaisia ole.
Jos käy naapurin vahukselle lukemassa sanomalehden tai käy hänen puolestaan ruokakaupassa, tarvitseko siihen kenenkään suostumuksen? Entä jos vierailee tunnin verran vanhustenkodissa jututtamassa niin kovin hylättyjä ja yksinäisiä vanhuksia, tarvitseeko siihen luvan? Entä jos oma äiti tarvitsee siivous- tai pihankunnostusapua, tarvitseeko siihen luvan? Enyä jos naapurin ylityollistetty äiti haluaisi pienen paussin viikolopulla ja mennä vaikka elokuviin, kahville tai ikkunaostoksille ja tyoton tarjotuu pariksi tunniksi katsomaan hänen lasten perään, tarvitseeko siihenkin luvan? Olen vuoren varma ettei valtavan suureen osaan vapaaehtoista auttamista tarvitse mitään virallista lupaa, vain auttamisen halua!
Voit hilata kaiken miehen vastuulle, sun elämä menis päin peetä jos tulis ero, eikö se ole sun elämä? Eikö sun pitäisi olla vastuussa omasta elämästäsi? Et sinä voi olettaa että mies tukee sua koko sun loppuelämän ja sinä vain ajattelet että jos se jättää niin sun elämä menee pilalle. Entäs jos mies sairastuu? Loukkaantuu jossain, kuka on silloin se kantava voima? Sun pitäisi olla, mutta oletko?
Sitäkö haluat? Missä sun selkärankas on, nilviäinen!
olen siis se alkuperänen kirjottaja.. kiitos kaikista viesteistä mitä on tullu, lisääkin saa tulla jos joku haluaa kirjottaa omia mietteitään tai muuta.. minä kyllä ite uskon nyt että mieheni on sen takia kanssani koska rakastaa ja haluaa elää tätä elämää mun kanssa. oon joka päivä kysyny että ookko tosissas ihan oikeesti, että rakastatko mua varmasti ja aina se vastaa että "lopettaisit jo ton kulta pieni ku mää rakastan. unohetaan jo se jättämis homma se on jo puhuttu läpi. mää rakastan edelleenki" tottakai se on ollu vaikeaa kun toinen vain tienaa ja toisen rahoilla joutuu elämään ja aina saa pelätä että kuinkakohan iso lasku sieltä nyt tulee jne.. ymmärrän miestäni ja senkin että kyllä kai siinä voi jo pikkuhiljaa tunteetki alkaa lakastumaan jos puoli vuottakin tällästä jo kestäny että toinen on työtön. mieheni kai sitten vaan huomasi että ei helvetti, kyllähän mää tuota rakastan. näin itse ajattelen. omia neuvoja, mielipiteitä, ajatuksia yms saa edelleenkin laittaa.
Voi hyvä lapsi... Kuten sinulle jo joku kirjoittikin, niin et voi ripustautua tuolla tavoin poikaystävääsi. Kysyt joka päivä että rakastatko oikeasti?? Ei hyvää päivää!! Et sinä itsekään rakasta. Sinä vain tarraudut kuin takiainen, ja kiristät poikaystävääsi, vetoat hänen ystävällisyyteensä ettei hän raaski sinua jättää kun masentuisit. Mitä hän muka muuta voisi sanoa kuin joojoo, kun sinä itket ja tenttaat että rakastatko oikeasti? Kannattaisi myös opiskella joku ammatti, niin töitäkin löytyisi paremmin. Opiskelijana saat asunnonkin eikä tarvitse senkään puolesta olla poikaystävästä riippuvainen. Sinun olisi kyllä hyvä asua muutenkin yksin muutama vuosi ja opetella aikuiselämää itsenäisesti.
Minunkin miehelläni oli samanlaisia "oireita". Oli poissaoleva ja empi mielessään jotain. Kun kysyin, kertoi eron olevan vähän mielessä. No, siinä sitten samalla tavalla itkettiin ja juteltiin yms. ja päätettiin jatkaa. Minä yritin pistää suhteeseen "uutta tuulta purjeeseen" yms. mutta mies sitten lähti "koeajalle". Sieltä tuli vielä takaisin kun ikävä tuli. Myöhemmin selvisi että tuli takaisin kun ei hänen sivusuhteestaan tullutkaan mitään, joten minä sitten taas kelpasin. Vuoden siinä sitten taas jatkettiin ja tuntui kaikki olevan hyvin, mutta kun kevät tuli niin mies lähti "paremman" perään ja uuteen suhteeseen. Kai se sitten oli pakko myöntää että en ollutkaan hänelle se oikea. Nyt olen liikkunut paljon, harrastan, olen hoikistunut, teen ystävien kanssa kaikenlaista kivaa niin nyt olikin mies tulossa taas takaisin. En huolinut enää, minulle riitti se empiminen ja ainaisessa pelossa eläminen. Nyt on vähitellen ihanaa ja elämä edessä eikä takana :-) Sinulle suosittelisin että jätät miehen miettimään ja annat olla rauhassa. Keskity enemmän omaan elämään, harrasta, tapaa enemmän ystäviä jne. Jos mies ihmettelee, kerro että haluat itsekin miettiä suhdettanne. Rakentelet elämääsi jos mies päättääkin lähteä.
oikein hyvä vastaus :) Itsekkin aloin heti eron jälkeen pitämään huolta itsestäni ja mieli parani kummasti. No, meillä on aikaa erosta vasta vähän yli kuukausi mutta hänkin minua jätti monesti ja sitten yhtenä pvänä lopullisesti.( tai ainakin toistaiseksi ) :D uuden kanssa hän tällä hetkellä on, ja vaikka häntä rakastan, en ottaisi takas. Joten siis kannattaa todella alkaa elämään omaa elämää ja antaa sen viedä mukanaan.. välillä