päästä, jos ongelma on sosiaalisissa suhteissa ja erityisesti parisuhteenmuodostuksessa? Ja muutenkin asennoitumisessa muihin ihmisiin? En siis vihaa muita, mutta minulle kaikenlainen tutustuminen ja tuntemattomien kanssa toimiminen on enemmän epämiellyttävää kuin miellyttävää.
Yksityiselle puolelle tietysti pääsee, jos massia on, mutta ei ole. Tarkoitankin yleistä psykiatrista terveydenhuoltoa.
Voiko psykiatriseen
"hoitoon"
13732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Terapia ei ole mikään autuaaksi tekevä asia. Ja tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Siellä on niin paljon asiakkaita, että et taatusti pääse noilla "meriiteillä"...pitää olla vakava-asteinen masennus tai mieluummin psykoottiisia oireita tai vaikea persoonallisuushäiriö. Syömishäiriökin riittänee. Väestöliitto on paikka, jossa luulisin, että noita asioita voisi käsitellä. Tai yksityinen terapeutti, mutta se on kallista. Ei Kela korvaa terapiaa tuommoisilla kriteereillä.
harmi vaan että rahaa ei ole edes teoriassa yksityiseen psykiatriin. Kuitenkin ongelma on minulle lievää vakavampi elämänlaadun huonontaja. Olen kärsinyt tästä koko ikäni. En yksinkertaisesti missään olosuhteissa pysty lähestymään naista, varsinkaan jos olen häneen oikeasti syvästi ihastunut. Saatan olla salaa tulisesti rakastunut naiseen vaikka 5 vuotta ja olla hänen kanssaan aktiivisesti tekemisissä. Ilman että koskaan teen asialle mitään. Tämän luokan estoisuudesta puhutaan. Onkohan jollain järjestöillä mitään "hyväntekeväisyys"-terapiaa? ja toiselle kirjoittajalle vastaan että en usko terapian olevan mikään taikasauva, itse asiassa olen vähän skeptinen siihen voiko se todella auttaa. Mutta haluaisin kokeilla ja olisihan se hyvä että joskus pääsisi ihan kunnolla puhumaan itse asiasta jollekin. Pelkästään sillä olisi jo arvoa.
...eikä se paljoa auttanut.
mutta en silti sen perusteella vielä lopullisesti poista psykiatrista hoitoa vaihtoehdoistani. Erfi ihmisille asia voi auttaa eri tavoin. Mutta kuten sanoin jo aiemmin, niin en uskokaan että terapia tai muu psyk. hoito olisi mikään taikasauva.
tutulta tuo"Saatan olla salaa tulisesti rakastunut naiseen vaikka 5 vuotta ja olla hänen kanssaan aktiivisesti tekemisissä. Ilman että koskaan teen asialle mitään." Itse olen aivan samanlainen ja voisihan sitä terapiaa joskus kokeillakkin.
...on lääkitys.
Eikö sinulla todellakaan ole pistää syrjään esim. 60-120 egeä* kuussa näin tärkeää asiaa varten? Jos ei ole, niin sanoisin että seurustelun alku tulee olemaan vaikeaa, koska et pysty maksamaan edes omia kulujasi, jos menette vaikka ravintolaan ja elokuviin naisen kanssa... Olen itse saanut apua sosiaalisten tilanteiden hoitamiseen terapian avulla. Pelkkä terapia ei riitä vaan tarvitaan asioiden harjoittelua. On ihan eri asia keskustella vaikeista tilanteista jonkun kanssa, kuin olla siinä tilanteessa. Minä muutuin täydellisestä tuppisuusta ja punastelijasta hyvinkin seuralliseksi ihmiseksi (tällä hetkellä olen peräti naimisissa unelmieni miehen kanssa), mutta se vei kaiken kaikkiaan jotain 10 vuotta ja sisälsi paljon noloja ja tuskallisia tilanteita. Psykiatri auttoi minut löytämään itsetuntoni, mutta käytännön tilanteet piti harjoitella itse. Tuossa vastakkaiseen sukupuolen kanssa toimimisessa auttavat erilaiset ryhmät, minä kävin eurosinkuissa ja seurakunnan sinkkuryhmissä & erilaisissa harrastusporukoissa. Haluaisin vielä sanoa sen, että kiinnostuksen ilmaiseminen vastakkaista sukupuolta kohtaan on varmaan valtaosalle ihmisistä jollain lailla vaikeaa. Siinä asettaa itsensä torjunnalle alttiiksi ja jos siihen ryhtyy, pitää olla valmis siihen, että luultavasti joskus tulee takkiin. Mitään ei kuitenkaan saavuta jos ei yritä. Kannattaa miettiä sitä, että onko mieluummin loppuelämänsä yksin vai kestääkö muutaman nolon tai vaivautuneen hetken... *Yksi psykiatrikäynti maksaa n. 100 egeä, josta KELA palauttaa 40-50 . KELA maksaa korvauksia psykiatrilaskuista, vaikka olisi ihan itse hakeutunut hoitoon ja käynnit olisivat yksittäisiä, eivätkä kuuluisi mihinkään erikseen anottuun terapiaakokonaisuuteen. Pitkiin KELA:n kustantamiin terapioihin pääsee, jos onnistuu todistamaan, että työkyky on vakavasti uhattuna. Terveyskeskusten kautta ei varmaan saa hoitoa, ellei ole ihan seko... Oikeanlaisen terapeutin löytämiseen kannattaa myös paneutua. Jos hakeudut psykoanalyyttisesti suuntautuneen terapeutin pakeille, pään kaivelu on sen verta syvällistä, ettei siinä vielä 20 käyntikertaa ole mitään...
tarkemmin jatkoa, että ei, minulla ei todellakaan ole laittaa 120 egea kuussa syrjään mitään ei-välttämätöntä varten. Ja kyllä, olen työssäkäyvä ihminen.
kaikki tuo ihan asiaa mistä puhut. Se on vain siinä, että tiedän jonkinasteisena faktana että minusta ei pidetä romanttisella tai seksuaalisena miehenä, niin en tee niitä aloitteita. Se, miksi pidän tätä faktana on asia, mikä ei ole neuvottelukelpoinen. Minä vain tiedän sen, se on osin ihan huuhaa-intuition varassa oleva tuntemus ja toisaalta sitten ihan selkeästi se, että olen huomannut että naiset eivät vain pidä minusta. Muuta kuin kaverina. Ja se, mistä taas tiedän tuon, johtuu siitä että näen kyllä selvästi kun naiset pitävät jostain kaveristani. Heidän käyttäytymisestään huomaa sen, että on kiinnostunut. Usein saattaa olla sokea asioille, jotka tapahtuvat itelle, mutta voin kuitenkin väittää että huomaisin jos nainen olisi minusta kinnostunut. Ehkä terapia tai psykiatri voisi antaa minulle eväitä havaita itsessäni se, mikä minussa on epämiellyttävää, sen lisäksi että minulla on muutenkin ongelmia sosiaalisissa suhteissani. Tai tiedän minä aika pitkälle missä ongelmat luuraavat, mutta olisi ehkä hyvä kuulla se myös joltain toiselta, kun se yleensä potkii eteenpäin enemmän kuin että märehtii itsekseen.
Siis et pysty maksamaan 120 euron psykiatrikäyntiä, josta saisit 60 euroa takaisin? Miten ihmeessä luulet pystyväsi seurustelemaan naisen kanssa? Se kun tuppaa maksamaan ylimääräistä, jos menette vaikka kerran kuussa raflaan syömään, ostat naiselle kukkasia tämän syntymäpäivänä jne. Ei tule kesää tuota menoa...
saada, mutta se ei edistä sosiaalisista peloista poispääsyä. Ne ovat pään sisällä. Kävin kolme vuotta terapiaa uskaltaakseni toimia ihmisten parissa. Siitä oli apua ja pääsin monista peloistani irti. Ensinnäkin se, että uskaltauduin hakemaan apua ja terapiassa saamani positiivinen palaute ja itsensä hyväksyminen kohottivat itsetuntoa. Monesti itsensä saattaa nähdä negatiivisemmassa valossa kuin on tarpeellista. Siihen auttaa terapia - omaan suhtautumiseen itseensä ja toisiin ihmisiin. Kyllähän ihmisiä kannattaakin pelätä - ovathan he jotkut hyvin raakalaismaisia. Mutta joskus pitäisi osata luottaa perushyviin tyyppeihin ja heitähän on kuitenkin suurin osa ihmisistä. Onko perusluonteesi ujous vai oletko kokenut jotain pahaa, joka on aiheuttanut ihmispelkosi? Koulukiusaaminen voi olla yksi asia. Liian villi nuoruus voi myös aiheuttaa "jälkikrapulan", jolloin tekee mieli vain kääriytyä itseensä.
Heti alkuun tunnustan, etten jaksanut koko ketjua lukea, koska näytti taas menevän väittelyksi tämä "keskustelu" täällä... Hienoa, että olet valmis harkitsemaan terapiaa. Minä mietin asiaa pitkään, ennen kuin päädyin käymään säännöllisesti terapiassa. Kuten joku kirjoittikin, mikään autuaaksi tekevä asia se harvoin on, mutta tuskin siitä haittaakaan on. Jos löydät hyvän terapeutin, hän auttaa sinua pienin askelin kohti "uutta sinua", sitä ihmistä, joka selvästikin voit olla, kun jo pohdit asiaa. Se että rohkenet harkita terapiaa, osoittaa mielestäni, että olet valmis muutokseen. Todennäköisesti edessä on ponnisteluja, ehkä nolojakin hetkiä, mutta luulenpa, että olet niihin valmis. Palkinto on kuitenkin niin suuri. Käyn terapiassa kerran viikossa. KELA-korvauksen jälkeen maksettavaksi jää muistaakseni 25e/kerta. Rahaa menee paljon turhempiinkin juttuihin. Onnea matkaan!