Kauanko mietitte "imetysrintojen" kohotusta?

Erokriisin yhteydessä tuli tarve tehdä täyskäännös monessa suhteessa elämässä. Siihen kuului myös ulkonäön palauttaminen siihen mitä se oli ennen ikävää avioliittoa, joka kaatui miehen jatkuvaan uskottomuuteen muun muassa. En jäänyt rypemään katkeruuteen, vaan aloin parantamaaan itseäni ja tutkan kohdistin eteenpäin. Eli asia on hyvin privaatti. Mutta jos vielä teet lapsia ei kannata mennä kohotukseen menee tonnit hukkaan.

Minä aloin miettimään jo ennen lapsia. Mulla oli roikkuvat 70DD:t ja halusin niistä pienemmät ja kiinteämmät. Kävin jo eräällä kirurgillakin, mutta ymmärsin, että ehdottomasti lapset ensin. Ja hyvä niin, sillä rintani olivat vauvan synnyttyä aivan valtavat ensi viikoina, molemmilla kerroilla. Rahaa aloin säästämään kuitenkin jo tuon lääkärikäynnin jälkeen useita vuosia sitten ja riittävästi on kasassa. Nyt on kaksi lasta, joista nuorempi täyttää kesällä 2v. Imetys on loppunut noin vuosi sitte. Nyt siis on rahat kasassa ja lapset tehty... Rinnat ovat nyt kokoa 70B ja C. Eriparia siis. Ja roikkuvat aika "mukavasti". Iho on niin venynyttä, että jopa nännit roikkuvat niin että nännin alapuolella jää nännipihan ihoa poimulle ruttuun. Liekö tähän syynä ensimmäisen lapsen kohdalla jatkuvasti käyttämäni rintapumppu... Ikää on 33, rinnat kuin mummolla. Edelleen haaveilen leikkauksesta, mutta nyt epäilen, uskallanko siihen ikinä mennä. Nyt sitä voisi alkaa suunnitella, mutta en saa mainittua asiasta edes miehelleni. Hän varmaan luulee, että olen nuo ajatukset vuosien mittaan hylännyt. Pelottaa, että jos tulisi joku paha komplikaatio rintoihin tai sitten joku vaarallinen henkeä uhkaava leikkauskomplikaatio. Minulla on kaksi lasta, jotka tarvitsevat äitiä. Mitä jos jotain kävisi ja vaikka kuolisin, niin se ei olisi sen arvoista. Lapsille kelpaa äiti jolla on riippurinnat. Tähän asti on miehellenikin kelvannut. Uskallanko ottaaa sellaista riskiä tavallaan mitättömän asian vuoksi? Toisaalta, miltä rintani näyttävät 10 vuoden kuluttua?! En uskalla edes ajatella. Jo nyt ne ovat seksuaalisesti pois pelistä. Hyväilyt ei nänneissä tunnu miltään liian löysä ihon vuoksi. Samalla myös häpeän rintojani, etenkin roikkuvia nännejä. Ja satun tietämään, ettei miehenikään niistä juuri kiihotu...

Itselläni on eri operaatiosta kysymys, mutta samankaltainen tilanne, eli keräilen rahaa operaatioon. Voin sanoa, että asiaa olen harkinnut jo vuosikausia, mutta nyt keväällä ns. mitta tuli täyteen ja kun kävin vielä plastiikkakirurgin luona ja ymmärsin, että homma on hoidettavissa, niin en meinaa kyetä enää odottelemaan. Jatkuvasti peiliin katsoessa asia on mielessä. Tuo vimma laittaa oma nenäasiani kuntoon varmistui vastaanoton jälkeen. Ymmärsin myös, että se on ollut vuosikausia suuri ja syvä kompleksini ja nyt kun olen sisäistänyt asian, sen jälkeen päätöksen syntyminen oli aika nopea. Siihen päätöksen vahvuuteen vaikutti kirurgin mielipide, mitä minun nenulleni tulisi tehdä. Tuon rahoitusasian vuoksi joudun nyt hiukan toppuuttelemaan, toisaalta se saattaa olla ihan hyväkin asia, tulee valmistauduttua muutokseen henkisesti paremmin. Toisaalta en meinaa pysyä nahoissani, ja haluaisin hoitaa asiani pois alta nopeasti.