Avomieheni sanoi muutama kuukausi sitten, ettei tiedä mitä rakkaus on tai onko koskaan rakastanut ketään, siis ei voi myöskään sanoa rakastavansa minua. Hän kuitenkin halusi jatkaa, koska ajatteli, että "oppisi rakastamaan" minua ajan saatossa. Itse olin järkyttynyt, koska en ollut koskaan kyseenalaistanut omia tunteitani häntä kohtaan ja ajattelin, että tilanne johtui siitä, että meillä oli ollut muutenkin menossa riitainen kriisi kesän lopusta saakka.
Nyt kriisi on hiljalleen ohitettu ja normaalielämä on lähtenyt käyntiin, mutta minua vaivaa edelleen tunnetyhjiö suhteessamme. Hän elää normaalia elämää, käy töissä, harrastaa ja katselee iltaisin telkkua tai pelaa tietokoneella. Elämme kuin kämppikset. Emme enää puhu tunteista niinkuin suhteemme alussa ja seksikin on loppunut lähes täysin, ehkä jotakin pikaista harvakseltaan. Hän kuitenkin suunnittelee yhteistä tulevaisuutta, lähinnä yhteisten isojen ostosten ja matkojen tekemistä ja haluaa vain jatkaa suhdetta.
Itselleni tämä tilanne on äärimmäisen vaikea, koska olen todella tunteellinen ihminen ja haluan osoittaa tunteitani (mitä en nyt voi), kokea hellyyttä ja rakkautta suhteessa ja rakastella usein. Tunnen eläväni hellyyden ja seksin puutteessa ja olen epätoivoinen siitä, mitä minun pitäisi tehdä. Jatkuva torjutuksi tuleminen ahdistaa ja itsensä tyydyttäminen ei todellakaan korvaa toisen ihmisen läheisyyttä.
Onko kellään vastaavia kokemuksia ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen 25 ja kokenut jo muutaman romuttuneen suhteen, enkä jaksaisi aina aloittaa alusta. Muutenkin tuntuu, ettei tässä vaiheessa voi enää löytää aitoa ja epäitsekästä rakkautta, koska kaikki 25-35 -vuotiaat sinkut ovat niin paljon kokeneita ja itseensä käpertyneitä, etteivät he enää uskalla antaa itsestään mitään toiselle. Sanokaa vain, jos olen väärässä.
Nyt kriisi on hiljalleen ohitettu ja normaalielämä on lähtenyt käyntiin, mutta minua vaivaa edelleen tunnetyhjiö suhteessamme. Hän elää normaalia elämää, käy töissä, harrastaa ja katselee iltaisin telkkua tai pelaa tietokoneella. Elämme kuin kämppikset. Emme enää puhu tunteista niinkuin suhteemme alussa ja seksikin on loppunut lähes täysin, ehkä jotakin pikaista harvakseltaan. Hän kuitenkin suunnittelee yhteistä tulevaisuutta, lähinnä yhteisten isojen ostosten ja matkojen tekemistä ja haluaa vain jatkaa suhdetta.
Itselleni tämä tilanne on äärimmäisen vaikea, koska olen todella tunteellinen ihminen ja haluan osoittaa tunteitani (mitä en nyt voi), kokea hellyyttä ja rakkautta suhteessa ja rakastella usein. Tunnen eläväni hellyyden ja seksin puutteessa ja olen epätoivoinen siitä, mitä minun pitäisi tehdä. Jatkuva torjutuksi tuleminen ahdistaa ja itsensä tyydyttäminen ei todellakaan korvaa toisen ihmisen läheisyyttä.
Onko kellään vastaavia kokemuksia ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen 25 ja kokenut jo muutaman romuttuneen suhteen, enkä jaksaisi aina aloittaa alusta. Muutenkin tuntuu, ettei tässä vaiheessa voi enää löytää aitoa ja epäitsekästä rakkautta, koska kaikki 25-35 -vuotiaat sinkut ovat niin paljon kokeneita ja itseensä käpertyneitä, etteivät he enää uskalla antaa itsestään mitään toiselle. Sanokaa vain, jos olen väärässä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Rakastanut koskaan ketään? Ja tarpeet ovat kuin kenellä tahansa ihmisellä, aivan varmasti. Ensimmäisenä tulee mieleeni kysyä, millaiset hänen lähtökohtansa ovat? Tunteet syväjäässä, mutta olemassa, onko niitä voitu näyttää lapsuudenkodissa, pettymyksiä, hylätyksitulemisia aiemmissa seurustelusuhteissa, jollakin tavalla tunnekylmä, autoritaarinen koti, tai rajaton kasvatus, alkoholismia vanhemmissa, insestiä, mitätöintiä, hyväksymättömyyttä jne. Käy läpi tuollaiset mahdollisuudet. Jos niitä löytyy, on varmaan terapian paikka. Etsi hyvää kirjallisuutta aiheesta ja sen läheltä, vaikkapa Harville Hendrixin Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu, Seppo Jokisen kirjat (kristillinen näkökulma, lapsuuskodin traumat, pitkä kokemus terapeuttina), Dagmar O'Connorin kirjat (seksuaaliterapeutti, tähdentää intohimon kestävyyttä ja pysymistä suhteessa). Voiko "oppia" rakastamaan: mielestäni kyllä, itsetuntemuksen ja omien kipupisteiden kohtaamisen kautta. Hyvää teille!
Veikkaisinpa tilanteen vain pahenevan ajan myötä, näin voin sanoa ainakin omasta kokemuksesta. tilanne on vain toisinpäin, eli vastapuoli on fyysisesti tunteeton.
Sinä ollet vielä hyvin nuori ja ehdit löytää tunteisiisi vastaavan miehen. Älä pelkää etsiä uutta suhdetta, tai tulet katumaan melkovarmasti, niinkuin minäkin olen joutunut katumaan.
Tämä tuli vika paikkaan, piti vastata tietysti Ketomansikalle. Sorry.
Sen tiedän hänen perheestään, etteivät vanhemmat osoittaneet tunteita toisiaan kohtaan, mieheni ei ole esim. koskaan nähnyt heidän suutelevan toisiaan. Äiti kuulemma halusi lopettaa avioliiton jo mieheni syntymän jälkeen, mutta jatkoi "lasten takia" parikymmentä vuotta suhdetta. mieheni on myös tiennyt aika pienestä pitäen, etteivät vanhemmat halunneet olla yhdessä, vaan odottivat, että pikkusisko kasvaa kyllin vanhaksi. Vanhemmat eivät esim. nukkuneet samassa huoneessa avioliiton viimeisinä vuosina.
Käytännössä mieheni on siis elänyt koko elämänsä tunnetyhjiössä jo vanhempiensa takia.
Tarkoittaako se siis sitä, ettei mieheni kykene koskaan elämään suhteessa jossa näytetään tunteita niin sanoin kuin fyysisestikin?
Itse ainakin olen ilmaissut kauhuvisioni hänelle siitä, että joskus eläisin samassa tilanteessa ja olen kertonut, että tarvitsen halauksia ja suukottelua joka päivä ja ihan ohimennen tehtyjä hellyydenosoituksia. Sanat eivät vain taida mennä perille.
Hänelle ei ole myöskään luontaista koskettaa hellästi tai silittää, vaan kosketus on jotenkin kömpelöä ja huolimatonta. Lisäksi hänellä ei ole aikaisemmin ollut pitkää ja vakavaa suhdetta, mutta hyvin paljon satunnaisia seksisuhteita, joten hänellä ei ole tajua siitä, miten seksielämää pidetään parisuhteessa yllä.
Aikaisemmissa suhteissani seksi muuttui aina paremmaksi ja luontevammaksi sekä estottomammaksi ajan myötä, mutta nyt tuntuu, että alussa kokeiltiin kaikenlaista, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä puritaanisemmaksi menee. Nykyään hän esimerkiksi pelkää sotkua kummallisen paljon, joten seksin jälkeen spermaa ei saa joutua pisaraakaan lakanalle ja seksi kuukautisten aikana on mahdoton juttu, vaikken itse sitä ollenkaan pistäisi pahakseni.
Meillä vähän sama juttu... Tuntuu ettei mitään yhteistä enää ole. Silti on mahdottomuus erota. Haluatko kirjoitella sähkiksen välityksellä?
Hassu juttu, että mieheni ja minun suurin kriisi alkoi kesällä siitä, että hän valitteli seksielämäämme keskustelupalstalla, jolloin joku nainen tarjoutui seksisuhteeseen hänen kanssaan. Mies lähetti heti hänelle sähköpostiosoitteensa, mutta osoittautui, että nainen oli parikymmentä vuotta vanhempi ja toisesta kaupungista, joten seksisuhde ei lähtenyt käyntiin, mutta kuulemma kirjoittelivat jonkin verran ja mieheni mielestä hänelle teki hyvää kirjoitella asiasta jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa.
Ehkäpä kirjoittelu jonkun kohtalotoverin kanssa voisi auttaa minuakin?
eipä kuulosta hyvältä.... mieti suhdettanne, tulevaisuutta. tuleveisuus perustuu aina nykyhetkeen. voiko se koskaan olla sitä mitä SINÄ haluat? tai mitä HÄN haluaa?
ei tollainen peli kyllä vetele!!!
tuntuu pahalta sun puolesta.mitä minä tekisin olisi että sanoisin jättäväni miehen ja kokeilisin samalla miten hän reagoi,että onko sitä rakkautta oikeasti vai ei..mutta olisin samalla valmis siihen että hän kylmästi antaisi minun lähteä välittämättä paskaakaan.
ei rakkaudettomassa suhteessa kannata elää..ethän sinäkään saa siitä mitä haluat!nyt mies koitokselle,niin näät oikeat tunteet!!
ei voi oppia. Siitä voi vain menettää.
Jos hän on avomiehesi,eikä rakasta sinua niin että sinä sen tuntisit niin miksi olet hänen kanssaan? etkö itse ennen kaivannut sitä tunnetta,että sinua rakastetaan?etkö tunnista sitä jos sinua ei rakasteta?jossain on vikaa..mutta jos rakkautta ei ole tähän mennessä tullut niin tuskin sitä tuleekaan..kannattaa keskustella asiasta ja ottaa ehkä avoero..tauon muodossa..sitten lopullinen,jos rakkaus ei syty yhtäkkiä..kyse voi olla riippuvuudesta-mies ei rakasta,muttei osaa olla yksinkään..
eikö ole parempi olla yksin kuin ei-rakastavassa suhteessa? sinäkin ansaitset tuntea itsesi rakastetuksi!
Vuoden viimeisinä päivinä tein lopulta päätöksen erilleenmuutosta ja etsimme nyt molemmat asuntoja. Hän ei muutamassa päivässä ensin uskonut, että olin tosissani, mutta kun ties monennen kerran ja kunnolla painottaen kerroin syyksi sen, että tarvitsemme etäisyyttä nähdäksemme mitä oikeasti tunnemme toisiamme kohtaan, hän lopulta ymmärsi.
Hän on toisaalta sanonut, että haluaa jatkaa seurustelua erilleenmuuton jälkeenkin, mutta kuitenkin on keskustelustamme lähtien käyttäytynyt kuin minua ei olisi olemassa, joten aika näyttää, onko asumisero sitten se lopullinen ero. Uuden vuoden hän vietti baarissa, koska halusi "miettiä asioita". Hän ei ole juurikaan viihtynyt kotona vuodenvaihteen jälkeenkään, vaan on koko ajan menossa, milloin urheilemaan, milloin taas pelaamaan pleikkaria kavereidensa kanssa. Annan hänen mennä, koska roikkuminen ja estely vain pahentaisi tilannetta. Hänelle on muulloinkin suhteemme aikana tullut aikoja, milloin hän on kokoajan menossa kysymättä minulta mitään ja jos estelen, niin sitä tulee vain järkyttävät riidat.
Olen tullut siihen tulokseen, että jos hän ei arvosta ja kunnioita minua ja rakkauttani ja uskollisuuttani häntä kohtaan, hän ei todellakaan ansaitse minua. Ehkä silloin se todellinen, aito rakkaus odottaa jossakin.
Olen heittänyt pallon mieheni puolelle kenttää ja hänestä on kiinni, miten hän sillä pelaa. Minulla on vielä vähän aikaa odottaa, mutta en odota kovin kauan. Nyt se on vain hänestä kiinni...