Hei!
Haluaisin kysyä mielipiteitänne ja kuulla ajatuksianne tilanteestani. Olemme olleet vasta 2 vuotta yhdessä, mutta välillä meillä on todella isoja riitoja. Syynä näihin riitoihin on yleensä se, että koen mieheni olevan lapsellinen. Itse olen kasvanut rikkinäisessä perheessä ja pärjännyt jo nuoresta asti omillani. Nyt kun rakennamme yhteistä tulevaisuutta olen alkanut pohtia voiko meillä olla tulevaisuutta, kun hän on syntynyt kultalusikka suussa ja tämän takia on välillä melko uusavuton monessakin asiassa. Koen myös, että mies on sinisilmäinen ja naiivi maailman suhteen.
Asiat meillä on muuten hyvin suhteessa, on työt asunto, keskustelemme ja teemme paljon yhdessä. Tämä vaan jatkuvasti minua mietityttää, että voimmeko me jakaa elämämme kun lähtökohtamme ovat niin erilaiset ja varsinkin minä kärsin siitä välillä kovasti. "Kasvaako" mies ikinä ja muuttuuko hän kypsäksi, vai pitäisikö muutoksen tapahtuakin minussa? Ehkäpä minun pitäisi osata ottaa elämä rennommin? Kiitos jo etukäteen.
vastauksia kaivataan...
...
4509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö määrittää melko pitkälle sen millainen yksilöstä tulee. Sanot miehesi syntyneen kultalusikka suussa ja itse olet taas melkolailla päinvastaisista oloista. Konflikteja siis on odotettavissa, sillä olette pisimmän ajan tähänastisesta elämästänne eläneet kovin erilaisissa oloissa. Haluat tietää, voiko miehesi muuttua ja samalla tiedustelet pitääkö myös itsesi pystyä muuttumaan. Sanoisin, että vaikea perustella esimerkiksi miehellesi muutostarvetta, koska kultalusikka suussa syntyminen ja turvatuissa oloissa kasvaminen ei nyt ole varsinaisesti mitenkään väärin. Maailmankuvanne on vain erilainen, eli kumpikaan periaatteessa ole väärässä. Jää sinun itsesi arvottavaksi, että kuinka paljon arvostat kumppanissa niitä piirteitä, joita et miehessäsi tule luultavasti koskaan näkemään. Olen itse samankaltaisista oloista kuin sinä, mutta minulla on aina ollut hyviä ystäviä, jotka ovat tällaisista ns. kultalusikka suussa -oloista. Yhdessä lapsesta aikuisuuteen asti kasvaminen on antanut minulle paljon hyviä näkemyksiä tuolta ns. parempiosaisten puolelta, mutta toisaalta olen varmasti myös itse tuonut paljon omia näkemyksiäni heille. Tuskin olisimme vanhemmassa iässä ystävystyneet, jos olisimme kasvaneet erillämme ja epäilen siksi myös, että sinä voisit muuttaa toista, joka on jo lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa kasvanut oppien ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavoin.
Jäin miettimään mitä oikeastaan tarkoitat "lapsellisuudella"? Ymmärsinkö oikein, että teillä on kaikki muuta asiat hyvin, paitsi se että mies on lapsellinen ja syntynyt kultalusikka suussa? Ehkä lopulta kärsitkin vain siitä, ettet sinä ole saanut olla koskaan lapsi ja lapsellinen? Ainakaan tarpeeksi paljon? Rikkinäisten perhesuhteidesi vuoksi sinun on ollut pakko pärjätä, ottaa vastuu itsestäsi, olla aikuinen liian varhain?
Ehkäpä niin, mutta näitä asioita on niin vaikea aikuisella iällä enää korjata. Ja voi olla niinkin, että itse välillä elän nyt uhma/murrosikää kun ensimmäistä kertaa elämässäni se on turvallista. En usko että mieheni sitä täysin koskaan ymmärtää.. Nyt taas alan ajatella, että kaikki vika taitaakin olla minussa.. voi mies parkaa kun tuhlaa elämänsä tällaisen ongelmasäkin kanssa..
et ole mikään ongelmasäkki. Tietenkin nyt, kun hallitset itseäsi niin kaikki muistot nousevat pintaan ja uskallat käsitellä niitä. Hienoa. Se on merkki siitä, että henkinen lapsesi kasvaa taas. Itsenäisyys on asia jota kaikki haluavat. Niin sinäkin. Se, että miehesi on saanut päättää jo lapsesta asti asioistansa on se pikku juttu johon tunnet ärtymystä. Älä syytä miestäsi, koska ei hän ole vanhempiaan valinnut. Hänelle oli vain mahdollista saada toteuttaa tahtoaan jo pienestä asti. Nyt hänen pitää itse osata ja opetteluksi menee. Mutta kyllä ihminen oppii. Myös miehesi ja sinä itse.