Syy miksei mulla ole koskaan ollut naista(20 vuoteen) on varmasti melko ilmeinen kun ensin muutamalla lauseella kerron itsestäni. Ensinnäkin olen aina ollut todella ujo. Olen myös aina ollut keskimääräistä parempi koulussa, vaikka en siihen olekaan panostanut. Ja koulussa menestyjäthän eivät ole ikinä suosittuja. Lisäksi olen epäsosiaalinen, ts. en kaipaa yleensä (miespuolista)kaveria vapaa-aikanani. Koulussa mulla on aina ollut kavereita. Vaikka olenkin ujo ja epäsosiaalinen en ole mikään tuppisuu, kyllä multa juttua riittää jos vaan oon hyvin tutustunut. Ulkonäkörajoitteisuudesta en osaa itse kommentoida, mutta ainakin vartalo on kunnossa, yksinäisyys kun on helppo purkaa hikeen,rautaan ja säkkeihin. Ja ihan normaalipituinen/-painoinen(180cm/80kg) olen. On muhun pari tyttöä ihastunut selkeästi ulkonäön/olemuksen perusteella, vaikka en heille koskaan mitään uskaltanutkaan sanoa. En mä itse mitenkään tyytyväinen ulkonäkööni ole, olen äärimmäisen epävarma. Lisäksi mulla alko melko myöhäsellä iällä(18) pukkaan finniä naamaan. Ja kun olin sitä ennen ollut siloposki, tuntui sekin dramaattiselta. Vaikka ei niitä edes ollut paljoa,ainakaan enää. Mutta epävarmuus kasvoi. En ole absolutisti, mutta baareissa/missälie bileissä en viihdy, tunnen oloni niissä äärimmäisen yksinäiseksi. Säilytän hyvin malttini humalassakin, en uskalla silloinkaan puhua naisille. Uskokaa tai älkää. Ihan sammumiseen asti. Tai kyllähän mä aina(selvänäkin) uskallan naisille puhua, mutta en uskalla tehdä aloitetta tai paljastaa kiinostustani/tunteitani. Johtuu suunnattomasta epävarmuudesta itseeni. Netistä en haluaisi yrittää naista löytää, sillä se on erittäin epätodennäköistä että sieltä löytyis sokkona joku joka kiinnostaa(ja en nyt puhu pelkästään ulkonäöstä). Netti on se vihoviimeinen vaihtoehto, sitten kun olisin jotain 25 ja ei olis vieläkään onnistanu, voisin turvautua niinkin epätoivoiseen vaihtoehtoon. Lisäksi tuntuu että viattomia seuranhakupalstoja ei ole olemassakaan. Kadehdin rohkeita miehiä, heille aloitteen teko on mitätön asia ja he saavat naiset nauraamaan. Mulle se on elämää suurempi asia ja juttu ei luista jos se ikinä pääsee alullekaan. Lisäksi olen vähän pettynyt naisiin, he ovat niin ylpeitä että eivät voi tehdä aloitteita. Ja ne harvat jotka tekevät tyytyvät vain siihen ulkoisesti parhaimpaan. Turha mun on ruikuttaa tai olla katkera, ymmärrän hyvin miksi en vaikuta kovinkaan mielenkiintoiselta ihmiseltä. Itseään vain on niin kovin vaikea muuttaa. PRKL!
Mistä niitä naisia saa?(yksikin riittää)
pikkupoika20vuotta
4804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nykyaika kun mahdollistaa netin niin ei sitä mun mielestä noin jyrkästi kannata sulkea pois. Itekin olin sun ikäsenä (kolme vuotta sitten) tosi ujo enkä uskaltanu naisia lähestyä. Mutta sitten chattailin muutaman naisen kanssa ja tapasin ne, toisesta sain ajan myötä tosi hyvän ystävän. Vaikka olin ujo niin oli helppo tavata sokkona tyttö, koska oltiin niin paljon jo vaihdettu ajatuksia etukäteen chatissa ja meilitse. Ei sokkotreffeissä oo mitään hävettävää tai epätoivoista. Ei sitä kannata pitää viimesenä oljenkortena vaan ihan varteenotettavana vaihtoehtona muiden joukossa.
Ja kun sain naisesta kaverin, niin se oli tosi rikkaus, koska sen kautta ujous väheni huomattavasti. Oppi juttelemaan naisten kanssa sujuvammin, oppi olemaan naisten kanssa luontevammin, sai itseluottamusta ja muutenkin naisnäkökulmaa asioihin. Tuon kautta naisia ollut paljon helpompi lähestyä.
Ja voi sokkotreffien kautta löytää seurustelukumppaninkin, kunhan tekee hyvää pohjatyötä ja käy tapaamassa vain niitä, jotka oikeesti vaikuttaa mahdollisuuksilta. Mun mielestä sokkotreffit juuri kaikkein paras tapa ujojen lähestyä naista/miestä ja saada kumppani.
Yks ujo kaverinikin löys netin kautta itelleen just itelleen sopivan naisen ja nyt niille on syntymässä lapsikin :).
Netissä liikkuu paljon ihan normaalia porukkaa siinä missä missä tahansa muuallakin.
Tuo koulussa hyvin menestyminen ei mun mielestä voi vaikuttaa mitenkään negatiivisesti naisiin. Mitä nyt jossain yläasteella ehkä, mut ei sen jälkeen. Moni haluu itelleen fiksun miehen.
Mutta tsemppiä sulle, kyllä se siitä lähtee :). Ja muista myös se, että ujous ei ole minkäänlainen huono luonteenpiirre jota väkisin pitäisi muuttaa. Ja muista myös se, että naisissa on myös paljon ujoja, jotka haluavat ujohkon miehen myös rinnalleen.
Sehän tässä tärkeintä että löytää sen kaltaisensa.
nytkin tuolla chatissa eräs kiimanen Anni vonkaa mulkkua, pitäneepä käydä nussimassa pois.
Hommaat muutaman ns. vakipanon niin eiköhän puutteesi poistu...
Sanotaanko, että se on helppoa kun haluaa, mutta niin vaikeeta kun on pakko. Lopeta siis se naisen etsiminen ja etsi ensin itsesi.
Olin myöskin todella ujo, mutta en mikään rumistus vaan kuulemma pitkä ja salskea nuorimies (25v) :). Nuorempana olin epäsosiaalinen enkä myöskään uskaltanut tehdä minkäänlaisia aloitteita naisten suhteen, mutta siihen auttoi se että väkisin pyrit sosiaalisemmaksi. Tiedän, se on vaikeaa, mutta kun alkuun pääset sitten se menee omalla painollaan. Pian huomaat että olet todellinen pelimies ja naisia riittää joka sormelle. Jos ulkonäkö on kunnossa, kuten vaikuttaisi, kaikki on sinulle mahdollista. Kehitä itsevarmuutta ja sosiaalisuutta, mene baareihin JUTTELEMAAN ihmisille, selvinpäin tai pienessä humalassa korkeintaan, känniset siat ei saa mitään.