Haluaisin löytää sielunystävän, jonka kanssa voisin vaihtaa syvällisiä ajatuksia elämästä.
Masennuksen läpi käyneenä olen usein joutunut pohtimaan vastauksia kysymyksiin, miksi olen täällä ja mikä on elämäni tarkoitus.
Välillä tunsin kadottaneeni syyn elää.
Ulkoisesti minulla on kaikki hyvin. Minulla on oma kämppä, poikaystävä, sekä opiskelen alaa, joka kiinnostaa.
Silti tunnen oloni onnettomaksi. Tunnen, kuin elämästäni puuttuisi jotain hyvin olennaista.
Jos tunnet samoin, etsitään yhdessä tuo kadonnut osa elämästämme.
Yksi suurimmista voimavaroistani on ollut toivo, jonka avulla olen jaksanut uskoa parempaan huomiseen.
Myös musiikki on antanut minulle voimia elää. Tärkein bändi minulle on Rammstein. Myös Metallica on lähellä sydäntäni.
[email protected]
Masennuksen läpi käyneenä olen usein joutunut pohtimaan vastauksia kysymyksiin, miksi olen täällä ja mikä on elämäni tarkoitus.
Välillä tunsin kadottaneeni syyn elää.
Ulkoisesti minulla on kaikki hyvin. Minulla on oma kämppä, poikaystävä, sekä opiskelen alaa, joka kiinnostaa.
Silti tunnen oloni onnettomaksi. Tunnen, kuin elämästäni puuttuisi jotain hyvin olennaista.
Jos tunnet samoin, etsitään yhdessä tuo kadonnut osa elämästämme.
Yksi suurimmista voimavaroistani on ollut toivo, jonka avulla olen jaksanut uskoa parempaan huomiseen.
Myös musiikki on antanut minulle voimia elää. Tärkein bändi minulle on Rammstein. Myös Metallica on lähellä sydäntäni.
[email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jokainen päivä tuntuu aina samanlaiselta vailla mitään päämäärää. Sisällä on jatkuvasti ontto olo, ja muita tunteita kuin ikävä ja masennus ei tunnu kovin usein löytyvän. Joskus jotkin pienet asiat saavan hymyn kasvoille. Töissä käyn vain sen takia, että saan maksettua seuraavan kuun vuokran ja velat. Työelämässäkään ei kiinnosta pyrkiä eteenpäin, sillä en näe siihen mitään syytä. Jatkuvati huomaan kyseenalaistavani erilaisten asioiden järkevyyden enkä enää kiinnitä huomiota kuin niihin asioihin joilla tiedän tulevaisuudessa olevan lähes välitön ja ratkaiseva vaikutus elämääni. Eläminen ei tunnu enää järkevältä, mutta en aio itseltäni henkeänikään riistää, sillä olen vähitellen (onneksi) oppinut nauttimaan elämän pienistä asioista.
Ulkoiset puitteet ovat kohdallani hyvin. Olen korkeasti koulutettu, on työtä, hyviä ystäviä jne. mutta ei kuitenkaan sitä tiettyä kainalossa.
Tiedän, että tällä asialla on masennusta huomattavasti lisäävä vaikutus, mutta pohjimmiltaan ajatusmaailmaani on vaikuttanut koulutukseni (teknologia/matemaattis-tieteelliset aineet).
Joskus maailmankaikkeutta liikaa pohtineena olen tullut siihen päätökseen, että jumalaa ei ole, ja tämä kaikki on sattumaa. Olen jo kauan toivonut, etten olisi koskaan yrittänyt miettiä asioita liikaa, sillä sen seuraksena elämäni on menettänyt merkityksensä. Loppujen lopulta millään ei ole mitään merkitystä, yhden ihmisen elämällä, kaikilla maapallon ihmisten elämillä, maailmankaikkeudella. Kaikki häviää aikanaan jälkiä jättämättä.
Toivottavasti en masentanut elämääsi enempää. Uskon vain ettei ole olemassa mitään, mikä saisi muuttamaan mieltäni tai käsitystäni elämästä. Koita nauttia elämän pienistä asioista. Kun niitä on tarpeeksi niin jaksaa jatkaa aina huomiseen.
Joo itsellä on vähän sama homma..
Koulun loputtua kaikki kunnon ystävät ovat kadonneet johonkin. Suurin osa seurustelee ja siksi heillä ei ole aikaa nähdä eikä joskus tunnu paljon kiinnostavankaan..Ja sittenkun nähdään, mikään ei tunnu enää samalta. Kaikki muuttuu niin nopeeta eikä itse pysy enää yhtään kärryillä. Kaikki tuntuu välillä niin tyhjältä ja tuntuu että elämästä puuttuu iso pala. Itse kun en seurustele, niin ystävät ovat minulle kaikki mitä on, mutta kun en enää erota niitä kunnon ystäviä..En oikeastaan enää sanoisi että niitä onkaan, kun kaikki on niin sekaisin..
Äh, en tiedä, elämä on vaikeeta..
Olen epäonnistunut kaikissa läheisissä ystävyyssuhteissani samaa sukupuolta olevien kanssa.
Olen luullut, et oon löytäny sielunsisaren, mutta jokin on pilannut kaiken.
Opiskelen lukiossa neljättä vuotta (sairastin masennusta...), ja kaikki kaverit muuttaneet opiskelee muualle tai sit vain eivät pidä yhteyttä.
Päällisin puolin minunkin elämäni on kunnossa. Vain ystäviä puuttuu, sellaisia, joiden kanssa viettää aikaa, sellaisia, jotka muistaisivat, että olen olemassa!
On joitakin ns. näennäisystäviä, muttei loppujenlopuksi sellaista "oikeaa"..
Olen yksinäinen ja surullinen siitä. Kaipaisin kovasti seuraa, mutta tuntuu, että olen jotenkin hylkiö. Asun Jyväskylässä, ja tuntuu, ettei täällä ole ystäviä minulle.
[email protected]
joo, ei ole helppoa. mä olen koko 22v elämäni ollut enemmän tai vähemmän yksinäinen joten tiedän mitä tuo on. en ole muuta huomannut kuin että läheiset ihmiset ovat kultaakin kalliimpia, ilman heitä elämä ei tuntuisi miltään.
mä jotenkin jaksan vielä uskoa siihen että kaikki kipu ja yksinäisyys kasvattaa. sitä tulee jotenkin herkemmäksi ja tuntevammaksi. ja ehkä pystyy pitämään läheisimmistään jotenkin syvemmin.
okei, mä kirjoitin juuri pitkä viestin niin tähän ei enää ajatukset riitä joten parempi lopettaa...
yritä jaksaa, kyllä se siitä :)