Yksinhuoltaja?

Kyllä minäkin ehdottomasti kannatan sitä, että ennen perheen perustamista kannattaa hankkia edes yksi ammatti ja että muksuja ei tehdä kovin hepposin perustein. Kannattaa kuitenkin -ennenkuin lähtee arvostelemaan ketään- muistaa se, että meitä yksinhuoltajiakin voi tulla monesta syystä. Ei kaikki ole itse valinneet osaansa. Joillaki on puolisot voineet kuolla, joillakin niitä ei ole ollut alusta lähtienkään. Jotkut on sitten jätetty ja tietenkin on niitäkin jotka itse ovat valinneet osansa ja elävät yksinhuoltajana täysin omasta tahdostaan. Ja mitä tulee taloudelliseen asemaan... Toiset on köyhempiä kuin toiset. Jos valitsee kotiäidin/opiskelijan aseman (ja vielä ilman sitä ammattia) on leipä taatusti kapea. Töissä oleva elää vähän paremmin mutta fakta on se, että jostain on aina luovuttava. Sitäpaitsi, se mikä on KAIKKEIN tärkeintä, ei ole taloudellinen asema ja se, että lapsella on paljon materiaa, vaan se, että hänellä on rakastava, perustarpeet täyttävä ja tasapainoinen, turvallinen kasvuympäristö. Maasta se pienikin ponnistaa -ja voi päästä hyvinkin korkealle!

Tässä on yksi hyvä esimerkki siitä, miksi yksinhuoltajia pidetään 'vähempiarvoisina' jopa typerinä ihmisinä. Aivan kuin meitä kaikkia olisi huijattu tai että olisimme ajattelemattomuuttamme tai jopa välinpitämättömyyttämme joutuneet tilanteisiimme. Onneksi näin ei ole. Itse omistan ammatin ja toista opiskelen. On oma koti ja tulemme hyvin toimeen -emme kulje huonoissa vaatteissa ja mitään tarpeellista ei kyllä puutu. Olin naimisissa lapseni isän kanssa kunnes hän omien syidensä takia halusi lähteä elämää elämäänsä yksin. En voinut täten itse valita kohtaloani, mutta missään tapauksessa en valita mistään! Me kyllä pärjäämme varsin hyvin -kaikin puolin! :)

Jenniina kirjoitti:

Kyllä minäkin ehdottomasti kannatan sitä, että ennen perheen perustamista kannattaa hankkia edes yksi ammatti ja että muksuja ei tehdä kovin hepposin perustein. Kannattaa kuitenkin -ennenkuin lähtee arvostelemaan ketään- muistaa se, että meitä yksinhuoltajiakin voi tulla monesta syystä. Ei kaikki ole itse valinneet osaansa. Joillaki on puolisot voineet kuolla, joillakin niitä ei ole ollut alusta lähtienkään. Jotkut on sitten jätetty ja tietenkin on niitäkin jotka itse ovat valinneet osansa ja elävät yksinhuoltajana täysin omasta tahdostaan. Ja mitä tulee taloudelliseen asemaan... Toiset on köyhempiä kuin toiset. Jos valitsee kotiäidin/opiskelijan aseman (ja vielä ilman sitä ammattia) on leipä taatusti kapea. Töissä oleva elää vähän paremmin mutta fakta on se, että jostain on aina luovuttava. Sitäpaitsi, se mikä on KAIKKEIN tärkeintä, ei ole taloudellinen asema ja se, että lapsella on paljon materiaa, vaan se, että hänellä on rakastava, perustarpeet täyttävä ja tasapainoinen, turvallinen kasvuympäristö. Maasta se pienikin ponnistaa -ja voi päästä hyvinkin korkealle!

Tässä on yksi hyvä esimerkki siitä, miksi yksinhuoltajia pidetään 'vähempiarvoisina' jopa typerinä ihmisinä. Aivan kuin meitä kaikkia olisi huijattu tai että olisimme ajattelemattomuuttamme tai jopa välinpitämättömyyttämme joutuneet tilanteisiimme. Onneksi näin ei ole. Itse omistan ammatin ja toista opiskelen. On oma koti ja tulemme hyvin toimeen -emme kulje huonoissa vaatteissa ja mitään tarpeellista ei kyllä puutu. Olin naimisissa lapseni isän kanssa kunnes hän omien syidensä takia halusi lähteä elämää elämäänsä yksin. En voinut täten itse valita kohtaloani, mutta missään tapauksessa en valita mistään! Me kyllä pärjäämme varsin hyvin -kaikin puolin! :)

Enhän minä Jenniina sanonutkaan että minun tapani ajatella ja elää olisi oikea, mutta ei se vääräkään ole, vaan pelkästään minun suhtautumiseni. Ja tottakai yksinhuoltajiksi tullaan mitä moninaisimmin tavoin, vaikka yleensä kyllä juurikin miehen lähtiessä kävelemään, eikä yksinhuoltajuus mikään rikos ole. Mutta naisessa täytyisi olla kyllä viivat kohdallaan, niin ulkoisesti kuin sisäisestikkin, että alkaisin suhteeseen hänen kanssaan jos hänellä jo lapsia olisi. Niinkuin ystäväni ehkä hiukan julmastikkin ilmoitti: Ei perkele, toisen toukkaa en ala elättämään!

Ja nyt vielä tuohon lasten hankintaan nuorena/köyhänä. Minun mielestä se on melkeinpä rikos, jos ottaa itselleen vastuun pienestä elämästä tietämättä kuinka tulee hänet elättämään. Ja en todellakaan ole julma ihminen ajatuksineni, vaan päinvastoin; ajattelen juurikin lapsen etua. Varsinkin näin joulun alla on hirveätä kuvitella minkälaisia jouluja eripuolella vietetään. Eilenkin näin kaupassa pariskunnan joka laskeskeli että onko varaa maksaa kinkun kannikasta 14 euroa. Mietippä minkälaisia lahjoja heidän lapsensa tulevat saamaan. Itse toivon ettei heillä ole lapsia.

Ymmärrän kyllä että lapselle tärkeää on näin joulunakin viettää harrasta aikaa vanhempiensa kanssa, mutta muista että lapset ovat lapsia. Lapsi vertailee mitä hänen kavereillaan on, ja toiset lapset osaavat olla julmia. Sitäpaitsi minulla on itselläni empiiristä tietoa lasten julmuudesta, sillä töihin mennessäni kävelen ala-asteen ohi. Aina sieltä pystyy pongaamaan jonkun yksinäisen kiviä potkiskelemassa, ja olen varma että vanhempien tulotasolla on suuri vaikutus lapsenkin sosiaaliseen asemaan. Rikkaalla lapsella on kivoja leluja, joten on helppoa saada kavereita niiden kanssa leikkimään.

Jos joskus hankin lapsia, täytyy minulla siinä vaiheessa olla täysin velaton ja riippumaton talous, sekä varma ja hyvätuloinen työ. Ihmisiä on muutenkin liikaa tällä planeetalla, ja varsinkin köyhiä ihmisiä. En halua olla niin itsekäs että tekisin lapsen tällaiseen maailmaan pelkästään oman sukuni jatkamisen takia. Sillä todellakin, vaikka siskollani on lapsia, niin minusta on miehenä kiinni jatkaako meidän sukumme tällä nimellä tarinaansa.

P.S Luin tuon kirjoittamani tekstin läpi, ja mietin että kehtaanko edes lähettää sitä; sen verran materialistinen kuva minusta varmaan jää. Omalla nimelläni en varmasti lähettäisi, mutta ehkä näin anonyymina sen voin tehdä. Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä mitä edellä kirjoitin. En vain pysty kestämään köyhyyttä, enkä varsinkaan jos lasten täytyy elää köyhyydessä.

Gilbert kirjoitti:

Enhän minä Jenniina sanonutkaan että minun tapani ajatella ja elää olisi oikea, mutta ei se vääräkään ole, vaan pelkästään minun suhtautumiseni. Ja tottakai yksinhuoltajiksi tullaan mitä moninaisimmin tavoin, vaikka yleensä kyllä juurikin miehen lähtiessä kävelemään, eikä yksinhuoltajuus mikään rikos ole. Mutta naisessa täytyisi olla kyllä viivat kohdallaan, niin ulkoisesti kuin sisäisestikkin, että alkaisin suhteeseen hänen kanssaan jos hänellä jo lapsia olisi. Niinkuin ystäväni ehkä hiukan julmastikkin ilmoitti: Ei perkele, toisen toukkaa en ala elättämään!

Ja nyt vielä tuohon lasten hankintaan nuorena/köyhänä. Minun mielestä se on melkeinpä rikos, jos ottaa itselleen vastuun pienestä elämästä tietämättä kuinka tulee hänet elättämään. Ja en todellakaan ole julma ihminen ajatuksineni, vaan päinvastoin; ajattelen juurikin lapsen etua. Varsinkin näin joulun alla on hirveätä kuvitella minkälaisia jouluja eripuolella vietetään. Eilenkin näin kaupassa pariskunnan joka laskeskeli että onko varaa maksaa kinkun kannikasta 14 euroa. Mietippä minkälaisia lahjoja heidän lapsensa tulevat saamaan. Itse toivon ettei heillä ole lapsia.

Ymmärrän kyllä että lapselle tärkeää on näin joulunakin viettää harrasta aikaa vanhempiensa kanssa, mutta muista että lapset ovat lapsia. Lapsi vertailee mitä hänen kavereillaan on, ja toiset lapset osaavat olla julmia. Sitäpaitsi minulla on itselläni empiiristä tietoa lasten julmuudesta, sillä töihin mennessäni kävelen ala-asteen ohi. Aina sieltä pystyy pongaamaan jonkun yksinäisen kiviä potkiskelemassa, ja olen varma että vanhempien tulotasolla on suuri vaikutus lapsenkin sosiaaliseen asemaan. Rikkaalla lapsella on kivoja leluja, joten on helppoa saada kavereita niiden kanssa leikkimään.

Jos joskus hankin lapsia, täytyy minulla siinä vaiheessa olla täysin velaton ja riippumaton talous, sekä varma ja hyvätuloinen työ. Ihmisiä on muutenkin liikaa tällä planeetalla, ja varsinkin köyhiä ihmisiä. En halua olla niin itsekäs että tekisin lapsen tällaiseen maailmaan pelkästään oman sukuni jatkamisen takia. Sillä todellakin, vaikka siskollani on lapsia, niin minusta on miehenä kiinni jatkaako meidän sukumme tällä nimellä tarinaansa.

P.S Luin tuon kirjoittamani tekstin läpi, ja mietin että kehtaanko edes lähettää sitä; sen verran materialistinen kuva minusta varmaan jää. Omalla nimelläni en varmasti lähettäisi, mutta ehkä näin anonyymina sen voin tehdä. Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä mitä edellä kirjoitin. En vain pysty kestämään köyhyyttä, enkä varsinkaan jos lasten täytyy elää köyhyydessä.

varsin hyvin kirjoituksesi enkä pidä ajattelutapaasi mitenkään huonona. On vastuuntuntoista ajatella noinkin pitkälle lapsen etua, sillä tottahan se on että kyllä rahalla niitä mukavuuksia saa. Lapset osaavat olla helkkarin julmia ja asettavat helposti kaverinsa eri 'arvoihin'. Tietenkin tämä riippuu hyvin pitkälle kasvatuksesta, siitä miten lapsi on opetettu kotona hyväksymään erilaisuutta ja tietyllä tavalla 'kunnioittamaan' kaikkia sellaisina kuin ovat -niin pitkälle kuin se lapsen ajattelulla on mahdollista. Tiedostan tämän lapsien luokittelemisen ja täytyy sanoa, että itsekin olen kyllä melko pinnallinen siinä asiassa, että haluan aina pukea tyttäreni hyvin. Toisaalta en tiedä pystynkö siihen kuinka pitkälle yksinhuoltajana tulevaisuudessa kun vaatimukset kasvavat ja kasvavat. Mutta onhan meitä vanhempia kuitenkin kaksi ja koska välit toimivat hyvin niin eiköhän niistä harrastuksista ja huvituksista tulevaisuudessakin selvitä.

Kun nyt opintoni saan loppuun on työpaikka melko varma ja sekin luo turvallisuutta. Pinnallisuudesta en ketään voi syytellä enkä arvostella, sillä monet luokittelee minutkin varmaan siihen. Kun muksu ilmoitteli tulostaan se oli iloinen yllätys. En ajatellutkaan jääväni yksinhuoltajaksi mutta melko yksin jäin kuitenkin jo alusta asti. Nytten kun ero sitten lopulta tuli, olen vakuuttunut siitä että -niin itsekästä kuin se onkin- lapseni ei sisarusta saa aikoihin -jos koskaan. Ensimmäisenä tietenkin tulee vastaan se, ettei ole sitä isäehdokastakaan. Toiseksi tulee se, etten halua toista lasta yksinhuoltajana tai 'sillä uhalla' ettei suhde olisi niin varmalla pohjalla että se taatusti kanssa kestäisi kaikenmaailman töyssyt mitä normaalielämässä vastaan tulee. Kolmanneksi en usko koskaan voivani täysin luottaa niin keneenkään ihmiseen että lapsia alkaisin tekemään. Minusta on ihanaa olla äiti ja rakastan lastani ehdottomasti eniten maailmassa. En edes ajattele haluavani elää sitä aikaa kun häntä ei ollut. Mutta useamman lapsen yksinhuoltaja en haluaisi olla. En halua enää samanlaista rumbaa. Tietenkin erona voisi olla että nyt puuttuisi se 'olemassa oleva' mutta kotoa poissapysyttelevä mies jollaisen kanssa eläminen on helvetin uuvuttavaa jo yksinään. Lapsen kasvattaminen ei ole työtä siitä kevyimmästä päästä. Minä alan luomaan nyt itselleni sitä 'uraa' -koulutan itseni niin pitkälle kuin pystyn ja haluan ja sitten siirryn työelämään. Järjestän oman ja tyttäreni elämän täysin vakaalle pohjalle, niin että hänenkin tulevaisuutensa on turvattu sitten vanhempana. Siihen minä en tarvitse miestä enkä toisia lapsia, sillä sitten asiat olisivat hankalemmin saavutettavissa.

Olisihan se mukavaa ja korvaamatonta varmasti lapselleni jos hänellä olisi sisaruksia. Itselläni on yksi joka on vanhempi itseäni 15 vuotta. Vaikka se 'tappelukaveri' puuttui, en koe jääneeni mistään paitsi. Olihan niitä muita kavereita ja nytten aikuisena on sitten vanhemmasta sisaresta ollut hyvin paljon tukea ja seuraa itselle. Sitäpaitsi, tyttären isän tuntien, ei olisi kumma vaikka niitä siskopuolia sieltä alkaisi kuulua :) (tämä nyt oli heitto -osin ainakin :) Pointtini on kuitenkin se, että lapsia ei todellakaan pidä mielestäni hannkia hepposin perustein. Jokaisella on ne omat arvonsa ja kriteerinsä millaisiin puitteisiin muksuja alkaa alulle pistämään. Mikä sitten on pinnallista ja mikä ei? Kukapa siihen on oikeutettu sanomaan mitään. Jos vain lapsen etua todella ajattelee sekä omaa kykyä luoda mahdollisimman vakaa perusta jälkeläisilleen niin eipä siinä pitäisi olla kellään nokan koputtamista.

Muista että sitten kun sulla on velaton talous (iso talo, vakiduuni ja kaikki materia hankittu) voi käydä niinkin että naisesi ei kykenekään (tai sinä itse) sitä lasta aikaansaamaan. Nykyajattelun mukaanhan se tapahtuu lähes nappia painamalla, mutta tuttavapiirissä on useita lapsettomuushoidoissa käyneitä (vuosien prosessi). Osa heistä on saanut n. 3 vuoden yrittämisen jälkeen lapsen, ja toiset yrittää edelleen.
Että ei se 5-vaille nelikybäsenä enää kaikilla onnaa:)

Ylipäätään baarit on täynnä säälittäviä ihmisiä jotka vetää pään täyteen viina ja kuvittelee luovansa ihmissuhteen siinä hetteikössä.