Voisiko joku ystävällisesti kertoa, miksi naiset käyttäytyvät uusioparisuhteessa lastensa suhteen niin mielettömän lellivästi.
Olen eronnut, elän hyvässä suhteessa uuden puolisoni kanssa. Näen omia lapsiani säännöllisesti ja suhde voi hyvin kaikilta osin. Ainoa asia, mitä on vaikea hyväksyä, on puolisoni tapa kasvattaa lapsiaan.
Miksi ihmeessa naiset kokevat aivan kuin jotain syyllisyyden tajua kun ovat aikanaan jääneet yksinhuoltajiksi? Omassa tapauksessani jo murkkuiän ylittäneitä lapsia paapotaan kuin pieniä vauvoja.
Kun johonkin lähdetään kahden, tulee lapset lahjoa kaikella makealla hyvällä. Lasten ei tule osallistua mihinkään kotityöhön. Ruoka ja astiat jää siihen paikkaan mihin nyt on satuttu jättämään ja äiti vain kerää astiat. TV:n hallinnasta päättää lapset.
Pyykit nostellaan lattioilta ja pestään, silitetään ja laitetaan kaappiin. Yhteisiä kahden vietettyjä viikonloppuja on mahdoton saada kun sattuu nyt olemaan vain niin ettei lasten isälle sovi niin kovin usein nähdä heitä.
Luonnollisesti aiheesta voi keskustella, mutta todellisuudessa ongelma kyllä sisäistetään, ollen silti sokea itselle ja muutokselle.
Rakasteleminen on periaatteessa mahdotonta lasten läsnäollessa, kun äitihän ei halua tehdä sellaista jos vaikka lapset sattuisi olemaan hereillä. Ja lapset taas eivät kotoaan juurikaan liiku.
Lapsi jonka luulisi olevan kiinnostunut tytöistä ikänsä puolesta, kaipaa seuraa äidistään. Haluaisi tulla jopa viereen yöksi nukkumaan ja tekeekin sen jos itse en ole paikalla.
Otamme toki aikaa myös kahdestaan, mutta silloin me menemme kahden jonnekin. Silloinkin pitää pikku puudeleita muistaa puhelinsoitoilla jos heillä kuitenkin on jokin hätä josta eivät itse ole osanneet ilmoittaa.
Esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka, enkä ole "ongelmani" kanssa edes yksin. Vastaavia ongelmia olen kuullut myös muilla miehillä olevan.
Mikä siis Teissä naisissa on oikein vaivana? Ettekö yhtään voi panostaa mieheenne siinä vierellä, sivuuttaen edes joskus ne melkein aikuiset kullannuppunne?
Olen eronnut, elän hyvässä suhteessa uuden puolisoni kanssa. Näen omia lapsiani säännöllisesti ja suhde voi hyvin kaikilta osin. Ainoa asia, mitä on vaikea hyväksyä, on puolisoni tapa kasvattaa lapsiaan.
Miksi ihmeessa naiset kokevat aivan kuin jotain syyllisyyden tajua kun ovat aikanaan jääneet yksinhuoltajiksi? Omassa tapauksessani jo murkkuiän ylittäneitä lapsia paapotaan kuin pieniä vauvoja.
Kun johonkin lähdetään kahden, tulee lapset lahjoa kaikella makealla hyvällä. Lasten ei tule osallistua mihinkään kotityöhön. Ruoka ja astiat jää siihen paikkaan mihin nyt on satuttu jättämään ja äiti vain kerää astiat. TV:n hallinnasta päättää lapset.
Pyykit nostellaan lattioilta ja pestään, silitetään ja laitetaan kaappiin. Yhteisiä kahden vietettyjä viikonloppuja on mahdoton saada kun sattuu nyt olemaan vain niin ettei lasten isälle sovi niin kovin usein nähdä heitä.
Luonnollisesti aiheesta voi keskustella, mutta todellisuudessa ongelma kyllä sisäistetään, ollen silti sokea itselle ja muutokselle.
Rakasteleminen on periaatteessa mahdotonta lasten läsnäollessa, kun äitihän ei halua tehdä sellaista jos vaikka lapset sattuisi olemaan hereillä. Ja lapset taas eivät kotoaan juurikaan liiku.
Lapsi jonka luulisi olevan kiinnostunut tytöistä ikänsä puolesta, kaipaa seuraa äidistään. Haluaisi tulla jopa viereen yöksi nukkumaan ja tekeekin sen jos itse en ole paikalla.
Otamme toki aikaa myös kahdestaan, mutta silloin me menemme kahden jonnekin. Silloinkin pitää pikku puudeleita muistaa puhelinsoitoilla jos heillä kuitenkin on jokin hätä josta eivät itse ole osanneet ilmoittaa.
Esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka, enkä ole "ongelmani" kanssa edes yksin. Vastaavia ongelmia olen kuullut myös muilla miehillä olevan.
Mikä siis Teissä naisissa on oikein vaivana? Ettekö yhtään voi panostaa mieheenne siinä vierellä, sivuuttaen edes joskus ne melkein aikuiset kullannuppunne?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Muutaman vuoden yh:na ja kolme lasta. Silloin kun ihana mieheni vierellä lapset ovat pois "välistä". Meillä tosin lapset usein isällään, joten kaksin saamme olla.
Naisellasi taitaa todella olla syyllisyyttä ja voimakas hoivaamisen tarve. Karhunpalvelustahan hän tekee siinä lapsilleen.
Alussa mainitsemasi lause "elän hyvässä suhteessa uuden puolisoni kanssa" joutuu aika outoon valoon, kun lukee lopun vuodatuksesi.
Ei tuo kovin hyvältä suhteelta vaikuta, kun rivien välistä lukee. Voin toki olla väärässäkin, muttet kovin tyytyväiseltä kuulosta.
Ettei seksiäkään voi harrastaa jos lapset on kotona? Eikös tommoset 10 ikävuoden vähän molemmin puolin olevat useimmiten oo iltamyöhään kotona. Nukkumassakin jo. Milloinkas sitä seksiä sitten harrastetaan? Kerran vuodessa kun lapset on pois kotoa?
Älä hyvä mies suostu tommoseen. Itse en kyllä luovu seksistä lapsien takia. Hulluksihan siinä tulee ja hirvee olo koko ajan. No, mä nyt tartuin tohon seksiasiaan liikaa, mutta se nyt on mulle niin tärkeetä:-)
Ei kaikki naiset siis ole tuommoisia. Kyllähän mieheenkin täytyy panostaa samalla, muutenhan siinä käy niin ettei ole miestä johon panostaa kohta enää ollenkaan.
Mitäs jos koittaisit ihan nätisti puhua naisesi kanssa tästä aiheesta. Tiedän, se ei oo helppoa mutta eihän se nyt noinkaan voi jatkua loputtomiin. Kai?
Hei mies. Taidat olla itse lapseton. ymmärrän.
Läheisyyttä ja hellyyttä voi osoittaa lastenkin nähden. Kun katsotte telkkaria kaappaa naisesi kainaloon ja anna kaunis pusu otsalle ja hellä pusu huulille. Tämän voitte tehdä lastenkin nähden. Jos naisesi laittaa ruokaa mene auttamaan ja tiskejä laittaessa voit huomaamatta antaa pusun niskalle. Näihin hellyyden osoituksiin ei tarvitse varata ylimääräistä aikaa ja kuinka hyvälle ne saavat mielen.
Älä nipotta pikku seikoista, jos toinen nauttii paapomisesta ja passaamisesta niin anna tehdä.
Lasten kasvatukseen täytyy antaa rajat mutta joskus voi hellittää nyörejä.
Eli meillä samantyyppisiä ongelmia, mutta ongelma tuntuu vain olevan miehelläni. Lapsemme entisistä liitoista vain vierailevat meillä. Mutta:
1. Meillä ei lasten nähden suukotella tai halailla, mitä meillä kahdenkesken tehdään paljon.
2. Lapsilta ei edellytetä jälkien korjaamista, vaan mieheni siivoa kaiken ja pesee lasten pyykit ennen kotiin viemistä.
3. Lasten äiti ei koskaan syötä lapsia ennen meille tuloa, joten ruokkiminen jää aina meille. Miehestäni se on ihan ok. vaikka lapset saisivat ensimmäisen ateriansa vasta illalla.
4. Jos olen ostanut ITSELLENI esim. suklaarasian iltaa varten, lapset syövät sen kyselemättä kenen se on. Mieheni mielestä se on hauskaa.
5. Kaikki suunnitelmamme voidaan muuttaa lasten takia (tosin ei minun lapseni tulon vuoksi).
6. Mikään lapsiin käytetty raha ei ole liikaa, voi maksaa vaikka luotolla. Minuun/meidän suhteeseemme sitä ei koskaan ole...
Mikä siis Miehiä/Isiä vaivaa? Hitto että sapettaa rakastaa eronnutta miestä...
voi kuule..tätähän se on olet aina se numero kaksi,hopeakimpale,mutta et kultaa..onneksi vain joka toinen vkl..
Siis ihan sama meillä !!!! Tästä syystä VAKAVASTI harkitsen eroamista, vaikka se sydämeen käykin, sillä kaikesta huolimatta rakastan tätä miestä.
Mutta olen samaa mieltä - jos olisin vapaa ja hakisin seuraa nyt, niin en tiedä uskaltaisinko enää aloittaa alusta eronneen miehen kanssa, jolla on lapsia....
meillä on just sellainen tilanne että molemmilla lapsia..miehen poika on näsäviisas uhkailee lapsiani,mutta mieheni ei halua edes puhua koko asiasta..suuttuu vain jos yritän keskustella ja kääntää poikansakin minua vastaan..käyttääsiis lapsen herkkää mieltä hyväkseen mielestäni..oon tosi väsynyt kaikkeen tähän paskaan ja olen sanonut ettei rakkaus ilmeisesti aina riitäkkään vaikka niin luulin..kohta lähden kävelemään jos asiat ei muutu ja en enää ikinä ota miestä joka ei asioista pysty puhumaan ja jolla on lapsi!!
Ihan normaalilta sekavalta eikä edes uusioperheen elämältä useat kohdat kirjoituksestasi kuullostavat.
Vaikka lapset ovat yhteisiä, ei yhteistä säveltä kasvatukseen välttämättä löydy, ainakaan kovin monesta asiasta. Miehelleni on itsestäänselvyys, että lapsia lahjotaan, paapotaan ja kaikki kotityöt kasaantuvat minulle. Tosin teeveen hallinta ei kuulu lapsille vaan hänelle.. Eli miehetkään eivät välttämättä panosta vaimoonsa. Tasa-arvoista siis?
leikkiin mukaan? Olis kai pitänyt arvata, ettei onnistu olla se ykkönen, ne lapsethan oli jo ennen sinua. Turha valitella, pitäis katsoa ennen kuin lähtee hakemaan ruohoa aidan toiselta puolen....Mutta oppia ikä kaikki....
Hymy tuli suupieliini, kun luin tämän. Minulla on vastaavanlainen ongelma, mutta päinvastoin - eli miesystäväni tekee näin, en minä. Minun kolme lastani saavat pärjätä itsekseen, ilman lellintää, ilman mitään erityistä. Mutta mies paapoo ja lellii omia kolmea ipanaansa niin, että mitä häneltä jää aikaa töidensä jälkeen, niin se tanssitaan sitten hänen lasten pillin mukaan...ja minä saan se jämä-ajan mitä jäljelle jää....
Aika masentavaa.
Hänkin puolustelee tätä sanomalla, että lasten ei pidä kärsiä erosta jne. Hän pitää lapsiaan pienempinä ja avuttomampina kuin nämä ovat. Hän ei halua edes lastensa kasvavan ja itsenäistyvän.
Että kyllä ne miehetkin osaa ( valitettavasti ) samalla tavalla käyttäytyä.....
Meillä onkin hirveä kriisi tavallaan koko ajan suhteessamme näiden asioiden takia. Mies ei mene naimisiin kanssani, haluaa pitää "oman elämän" ja kuten sanottu siihen kuuluvat nämä lasten lellimiset erilaisin lahjoin ja aikaakin annetaan ja niitä kuskataan paikasta toiseen. Ihan ok - mutta mitä sellainen ihminen tekee parisuhteella, kun ei ole kuitenkaan oikeasti valmis satsaamaan parisuhteeseen ja uuteen kumppaniin ?! Tässä ristiriidassa taistelen ja mietin, että jätänkö muuten ihanan miehen vai en. Koska minä haluan miehen, jota voin rakastaa yhtä paljon kuin omia lapsiani - eri tavalla, mutta yhtä PALJON. Ja itse haluan satsata nimenomaan siihen mieheen. Lapset kasvavat ja niin kuin tervettä on lentävät omille teilleen, pois siitä isin sylistä tai äidin viekusta.
Ihan kuin meidän suhteemme.
Paitsi että mieheni kertoi eilen suoraan pitkien keskustelujen jälkeen, ettei rakasta minua. Osaa rakastaa vain lapsiaan. Että meillä se sitten tarkoittaa eri suuntiin lähtemistä..
Kyllä on hienoa rakastaa tuollaista miestä. Etenkin kun on kuvitellut eläneensä useamman vuoden hyvässä parisuhteessa. Luoja miten sattuu.
Työkaverini, lähes 40v. nainen paapoo myös teini-poikaansa ja seksi on kielletty kun poika on kotona.
Eli käytännössä aina, sillä isällä ja pojalla on huonot välit eikä poika halua sinne.
Yökylässäkään poika ei paljoa ole, äiti ei päästä edes tyttöystävän luoksen yöksi, ettei tule "vahinkoa".
Mielestäni kyseinen nainen käyttää lastaan hyväkseen hallitakseen miestään.
Muistan kyllä, että oma äitini oli vähän samanlainen, kun olimme lapsia ja hänestä tuli yksinhuoltaja.
En sitten tiedä kuinka yleinen ilmiö on..