En tiedä mille palstalle aihe kuuluisi, mutta sinkku olen joten..
En ole koskaan elämässsäni seurustellut (ikää 28 vuotta). Kyse ei ole siitä etteikö miehiä pyörisi ympärillä, mutta jokin miehissä pelottaa ja vetäydyn kun asiat alkavat mennä vakavaksi. En ymmärrä käytöstäni. Olen tavannut ja tunnen monia mukavia, kilttejä ja huomaavaisia miehiä, mutta ei niin ei. En pysty seurustelemaan.
Lukuista yöt ja illat olen valvonut sängyssä miettien mistä tämä pelko ja epävarmuus miehiä kohtaan kumpuaa. En tiedä, ehkä mietin asioita liikaa... Mietin miksi joku mies kiinostuu minusta? Miksi? Mitä voin antaa tälle miehelle? Vai onko minulla mitään annettavaa... Pää täynnä kysymyksiä ja niin vähän vastauksia.
Ehkä vastaus on se , että parisuhde ei ole minua varten. Ehkä elämälläni on jokin toinen tarkoitus. Toivon , että löydän vastauksen joskus ja toivon kaikille sinkuille Hyvää Joulua: )
En ole koskaan elämässsäni seurustellut (ikää 28 vuotta). Kyse ei ole siitä etteikö miehiä pyörisi ympärillä, mutta jokin miehissä pelottaa ja vetäydyn kun asiat alkavat mennä vakavaksi. En ymmärrä käytöstäni. Olen tavannut ja tunnen monia mukavia, kilttejä ja huomaavaisia miehiä, mutta ei niin ei. En pysty seurustelemaan.
Lukuista yöt ja illat olen valvonut sängyssä miettien mistä tämä pelko ja epävarmuus miehiä kohtaan kumpuaa. En tiedä, ehkä mietin asioita liikaa... Mietin miksi joku mies kiinostuu minusta? Miksi? Mitä voin antaa tälle miehelle? Vai onko minulla mitään annettavaa... Pää täynnä kysymyksiä ja niin vähän vastauksia.
Ehkä vastaus on se , että parisuhde ei ole minua varten. Ehkä elämälläni on jokin toinen tarkoitus. Toivon , että löydän vastauksen joskus ja toivon kaikille sinkuille Hyvää Joulua: )
Vastaukset 64
Vanhimmat
Joka asiassa ensimmäinen kerta vaikein. Koita päästä sen yli niin sitten helpottuu kummasti. Ja tärkeintä että kerrot sille miehelle nuo samat asiat mitä tännekin kirjoitit, jos hän ymmärtää, niin hän on sopiva kumppani sinulle seurustelua varten.
Muista, että seurustelemaan ei pidä kuitenkaan alkaa seurustelun takia, vaan ihastumisen ja tutustumisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen kautta.
PÖÖ!
Ihana nähdä miten henkevään keskusteluun täällä jotkut kykenevät...:(
PÖ PÖ! Haa, taas säikähdit. Voi Nuppu sua..
sinä oot lapsi etkä mikään mies
Kyllä se oikea tulee vielä kohdallesi, huomaat sen siitä, ettei parisuhde enää peloita hänen
kanssaan, vaan suorastaan haluat siihen.
Olet vielä nuori, aikaa on vielä vaikka kuinka, joten ei syytä huoleen.
Itse en pysty olemaan enää noin optimistinen.
"kyllä se oikea tulee vielä kohdallesi." Onko sitä oikeaa ja mitä jos en uskalla/pysty kohtaamaan häntä...En pysty antamaan miehelle edes mahdollisuutta. Tiedän , että se on väärin toista kohtaan. En halua loukata enkä satuttaa ketään, mutta en pysty...
Etkö uskalla edes jutella miesten kanssa, jotta kiinnostus voisi herätä. Mihin se tyssää?
Uskallan kyllä jutella, mutta heti jos mies alkaa tekemään enemmän tuttavuutta tulee ahdistunut olo. En ymmärrä mistä se johtuu. Ainakin tarvitsisin aikaa ennen kuin pystyn avaamaan sisimpäni, mutta kokemuksieni mukaan miehet "painavat" päälle liian nopeasti. Toisaalta taas, kun otan aikalisän niin löydän hetkessä "biljoona" hyvää syytä ottaa jalat alle.
Viittaatko tällä enemmällä tuttavuudella, mahdollisuutta fyysiseen känssakäymiseen, johon et olisi vielä valmis, vai onko se vielä jotain muuta.
Eihän niitä oikeita ole olemassakaan, se on vaan lohdutusta varten keksitty juttu.
Tuossa sun jutussa oli jotain tuttua. En nyt varsinaisesti pelkää naisia, mutta sen olen huomannut, ettei seurustelu ole minua varten.
Tähän ikään mennessä (36 v) olen jo sopeutunut tilanteeseen, enkä parisuhdetta edes kaipaa.
Vielä kun saisi sukulaiset, työkaverit ynnä muut tajuamaan, että yksin elämiseni on vain ja ainoastaan minun oma asia, eikä heidän tarvitse sillä päätään vaivata, niin homma olis ok.
Hyvät joulut sinulle ja muillekki.
Joo, olen mies 43v, viimeisestä seurustelu-
suhteesta on noin 5 vuotta. En kaipaa uutta.
Myös mulla ystävät ja työkaverit hössöttää
asiasta, se tässä on kaikkein rasittavin puoli.
Kuullostaa tutulta. Tunnen yhden samanlaisen naisen jota olen yrittänyt piirittää.
Itse asiassa jos hän vain antaisi tilaisuuden, rakastaisin häntä lopun ikääni. Olen kiinnostunut hänestä todella koska hän on niin kiva ihminen. Olen miettinyt myös iltaisin millä voisin saada hänet. Välillä tuntuu että asia menee eteenpäin, ja sitten taas taaksepäin. Haluaisin vain että hän antaisi tilaisuuden, kokeilisi kerrankin miltä tuntuu seurustella.
Ei sinun tarvitse miettiä mitä voit antaa miehelle. Jos mies on kiinnostunut, annat jo mitä mies etsii. Älä siitä huoli.
Valitse mies joka ei halua käyttää sinua hyväkseen. Pahin mitä voit lukossasi tehdä, on yhden illan suhde. Sen jälkeen sinulla on paha olo ja lukko päällä entistä pahemmin.
Tunnet mukavia ja kilttejä miehiä. Soita jollekin ja kerro tuntemuksesi. Uskon että mukava mies antaa sinulle tilaa edetä omaan tahtiisi seurustelua kohti.
Kirjoitit: " Ei sinun tarvitse miettiä mitä voit antaa miehelle. Jos mies on kiinnostunut, annat jo mitä mies etsii. Älä sitä huoli."
Sitten toteatkin aivan oikein, että olen lukossa. Miksi joku mies haluaisi lukon johon ei ole avainta??
Voisiko se johtua siitä että pelkäät tulevasi satutetuksi? Minäkin elin aika pitkään niin että en tarvitse enkä halua jakaa tätä elämää kenenkään kanssa. En uskaltanut avautua kenellekkään sen pelossa että siitä ei tule muuta kuin sydänsuruja. Mutta sitten tapasin naisen johon uskalsin luottaa ja avasin sydämmeni hänelle ja rakastuin ensimmäisen kerran elämässäni. Tässä tarinassa ei ole onnellista loppua koska sydänsuruja siitä tuli mutta en ole katunut sitä hetkekään koska se aika jonka olin tämän naisen kanssa oli tähän asti elämäni onnellisinta aikaa:) Nyt tiedän minkälaista voi olla kun on joku jota rakastaa ja kun on joku joka rakastaa sinua ja se on todellakin riskin arvoista vaikka se ei tulisikaan kestämään.
Tämä liippaa nyt huolestuttavalla tavalla omaa tilannettani. Mutta ei siitä tässä vaiheessa enempää.
Mies uskoo että se avainkin löytyy. Sitäpaitsi jos elättelee erityisen lämpimiä tunteita naista kohtaan, on myös valmis uhrauksiin. Ei tarvitse heti seksisuhdetta ajatellakaan, miehelle riittää että asia etenee ja se tieto että yhdessä ollaan jonnekin menossa.
Varmasti sinäkin iltaisin nukkumaan mennessä haluaisit läheisyyttä. Itse ainakin kaipaan sitä suunnattomasti. Olisi myös hienoa herätä uuteen päivään kun toinen tuhisee lämpimänä poskea vasten. Parisuhde on mielestäni sinkkuutta parempi. Toinen täydentää toista, ja arki on kivempaa. Mitäs tuosta sanot?
Käsitin että et kuitenkaan halua sinkkunakaan olla koko ikääsi?
Et uskokaan kuinka kärsivällinen rakastunut mies voi olla. Tuo sinun lukkosi ON avattavissa työllä jonka oikea mies tekee.
Jotenkin arvelen myös että sinulla on jo mielessä mies joka sinua kiinnostaa, mutta haluat täältä varmistusta suuntaan tai toiseen?
Se että et ole seurustellut, ei ole häpeä. Se on vaan aiheuttanut avaimen katoamisen. Usein tavara jota ei käytä on hetken kadoksissa kun sitä ei ole pitkään aikaan tarvinnut...
Voit olla oikeassa. Varmasti tämä mies kammoni johtuu osittain siitä, että pelkään tulevani satutetuksi. En vain ymmärrä mistä kaikki johtuu? Kukaan mies ei ole satuttanut minua. Tiedän , että pelkoni on jo epänormaalin voimakas.
Ehkä minulla on ollut niin paljon jo muuta surua elämässä, että en enää kestäisi sydänsuruja.
sä oot kiinnostunu siitä vain sen takia ku se EI anna.
"Ehkä minulla on ollut niin paljon jo muuta surua elämässä, että en enää kestäisi sydänsuruja."
Niin, kukapa sydänsuruja haluaisi. Siksipä sanoinkin sinulle että valitse mies joka sinut todella haluaa. Ei mitään yhden illan juttuja. Oikea mies ei sinua halua satuttaa.
Riski on tietysti aina olemassa, mutta ilman riskiä ei mitään saa.
Kuka minut todella voisi haluta! Sitähän minä jatkuvasti pähkäilen.
Minä en hae yhdenillan juttuja, mutta tuntuu siltä että mies haluaa sitä.
Eli siis on olemassa mies jota ajattelet mahdollisena kumppanina.
Mikä saa sinut ajattelemaan että mies haluisi yhden illan jutun sinusta? Kerro jotain konkreettisempaa?
Olet turhan kriittinen itseäsi kohtaan. Haluat että olet täydellinen. Ei kukaan meistä ole. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän)
Pelkäät luultavasti olevasi pettymys pidemmän päälle. Niin kuin kirjoitit "Mietin miksi joku mies kiinostuu minusta? Miksi? Mitä voin antaa tälle miehelle? Vai onko minulla mitään annettavaa... "
Lisäksi pikkuisen nautitkin siitä, että ihmiset näkevät hyvät puolesi, eivätkä huonoja ollenkaan.
Meidän pitäisi ehkä ensin oppia hyväksymään itsemme, jotta voisimme hyväksyä muita lähellemme.
Hyvät Joulut ja onnea etsintään!
Jos olisin sinut itseni kanssa niin en pelkäisi miehiä. Tiedän , että tämä ei ole normaalia.
En ole kasvanut pumpulissa ja olen tehnyt huonoja valintoja. Käyttäytynyt väärin muita ihmisiä kohtaan. En ole pystynyt antamaan niitä itselleni anteeksi. En halua kuitenkaan valehdella kenellekään ja ehkä siksi vaikenen (vetäydyn).
Kaikista ihmisistä löytyy ne hyvät ja huonot puolet, sen tiedän. Sen hyvän pohjalle pitäisi rakentaa ja jaksan kannustaa muita. Koen vain omat huonot puoleni liian raskaina ja "rumina".
aikaslailla normaalia. Sinulla taitaa vain olla liikaa omaatuntoa ja rehellisyyttä, jotka ovat(ikävä kyllä vaikuttaa siltä) parinmuodostuksen kannalta negatiivisia ominaisuuksia ainakin alkuvaiheessa. Tarkoitan tuolla lähinnä sitä, että pyrkimällä olemaan vahingoittamatta muita, vahingoitammekin itseämme luomalla muureja ympärillemme.
Osuit naulan kantaan! Itsekkin ole niin rehellinen että en halua loukata ketään ja sehän siinä yleensä pelottaa että sitä loukkaa joko itseään tai sitä toista. Mutta niin kuin täällä jo todettiin jos ei uskalla yrittää niin ei mitään saakkaan ja olen sitä mieltä että se on sen riskin arvoista.
Täällä olisi myös yksi hyvinkin samanlainen tapaus. Voi kun joskus oppisikin ymmärtämään omaa itseänsä!
Tänään (eikun eilen) puhuttiin. Mulla oli niitä vastauksia, Nuppu, lue oma juttuni. Olin varma että olet nainen jonka haluan. Nyt vähän epäröin. Kaikki vain sopi niin hyvin mun tilanteeseen... Vai oletko sinä siellä? Voi sua minkä teit!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000093&posting=22000000001781670
En ole nainen josta tuossa jutussa kirjoitit. Minussa on hyvin paljon samaa ja tuntui aika pahalta lukea tarinaasi...Minäkin siis loukkaan ja aiheutan mielipahaa monelle miehelle=(
Sitä en todellakaan halua
Etkö sitten ole tavannut miestä jonka lähellä tuntuu turvalliselta? Tai ahdistaako se miehen läheisyys jotenkin, tuntuuko että sinua pakotetaan johonkin tai velvoitetaan sellaiseen mitä et halua?
Minulla on samantapainen pelkotunne naisia kohtaan, monet heistä on kiinnostuneita ja tulen juttuun heidän kanssaan, mutta kun joku sitten alkaa kiinnostumaan kunnolla niin on pakko perääntyä, vaikka kerran olen ollut naimisissa niin tai ehkä osittain siitä johtuen tuntuu että nainen haluaa muuttaa minun elämääni, kysymättä minun tunteitani ja määrätä sille kaikki puitteet.
Jos ei ole tarvetta kumppanuuteen eikä vastakkainen sukupuoli tunnu vetovoimaiselta niin parempi silloin on olla yksin, minä kuitenkin tunnen vetoa, mutta samalla myös ahdistusta.
Mies voi pitää sinusta tyylisi vuoksi, hän näkee sinussa jotain hyviä ominaisuuksia, jokin sinussa voi olla hellyttävää, ihailtavaa tai muuten hänen tunteisiinsa vetoavaa, hänestä voi tuntua kivalta olla seurassasi.
Ei sinun tarvi antaa mitään erityistä, riittää että pidät miehestä ja haluat olla hänen seurassaan ja ehkä rutistaa häntä?
Olen tavannut naisia jotka vetoavat minuun todella syvästi, tunnen kemiallista vetoa, sympatiaa, ja suojelunhalua, mutta he ovat immuuneja tuntemuksille, he voivat seurustella hetken aikaa jonkun kanssa mutta syvällisiä tunteita ei heillä tunnu olevan, harmillista, sille ei vain voi mitään.
Yleensä kaikissa asioissa täytyy kuunnella sydäntään ja tehdä siten kuin tuntuu itsestä oikealta, yrittämättä huijata itseään.
Kyllä minä kaipaan läheisyyttä ja välittämistä. Sama juttu kuin sinulla. Aluksi saattaa olla ihan hyvä olo miehen seurassa, mutta sitten tulee ahdistava? olo ja laitan pakin päälle.
Olen tavannut miehiä joiden seurassa minulla on turvallinen olo, mutta se katoaa hyvin nopeasti. Ja seuraava tuntemukseni saattakin olla turvattomuus.
Yleensä saan vain ongelmia siitä jos halaan miestä. Hyvin usein miehen seuraava repliikki on (kärjistettynä) "teille vai meille". Koen oloni sitten hyvin hankalaksi.
Kun vain voisin ymmärtää, mistä kaikki tämä johtuu. Pelko, ahdistus, epävarmuus, epäluottamus... Miksi kohde tälle kaikelle on mies? Olen todella yrittänyt olla rehellinen itselleni, mutta ilmeisesti en pysty nyt näkemään koko totuutta..
kyse loppupeleissä jonkinlaisesta pelosta seksiä kohtaan? Vähän sellaisen kuvan noista sun jutuista sai. Jos niin on et kuule tyttösein ole yksin olgelman kanssa koska samasta jutusta kärsii monia ihmisiä. Jos kyse ei oo seksistä niin ehkä et vaan oo tavannut sitä yhtä joka kolahtaa niin pahasti että siinä vaiheessa uskaltaa laittaa kaiken itsestänsä peliin ja kaikki fobiat, ahdistus, epävarmuus ja muu unohtuu.
Mulla oli vähän samansuuntainen ongelma kun sulla eli aina kun ihastuin johonkin naiseen niin heti siinä vaiheessa kun mahdollista vastakaikua oli havaittavissa kiinnostus katosi kun tuhka tuuleen, mutta jos sitä vastakaikua ei koskaan tullutkaan saatoin haikailla monta kuukautta naisen perään vaikka mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Sitten yhden naisen kohdalla kaikki vaan kaikki naksahti kohilleen ja kiinnostuksen lopahtamisen sijasta se vaan kasvoi ^3 kun tunne paljastui molemmin puoliseksi ja siitä se lähti.
Miten yleensä olet suhtautunut läheisiin ihmisiin, osaatko huomioida heidän tarpeisiinsa ja mukautua niihin?
Monen sinkun sinkkuus aiheutuu siitä ettei halua mukautua muiden hyväksi mihinkään vaan tärkeimmäksi olemassaolon perustaksi on muodostunut itsenäisyys.
Hyvin monelle on raskasta jos kumppani on liian sitova.
Jos löytäisit miehen joka viettäisi välillä aikaa kanssasi ja välillä olisi harrastuksensa parissa niin saisit ehkä itsekin enemmän aikaa itsellesi.
Yksi tuttavani oli ollut luennolla tai jonkinlaisella kurssilla jossa ihmiset jaettiin karkeasti kahteen päätyyppiin, sellaisiin jotka tarvitsivat yksinäisyyttä säilyttääkseen mielenrauhansa ja kootakseen voimia,heillä ihmissuhteet kuluttivat enemmän kuin antavat.
Toinen tyyppi taas oli sellainen joka imee voimiaan toisista, yksinäisyys on kauhistus ja tämän tyypin on pakko saada tukea ja turvaa toisista sekä saada hyväksyntää ja kannustusta jatkuvasti.
Tämä ensimmäinen ihmistyyppi on sellainen joka yleensa on vallitsevana sinkuilla.
Ehkä sinä vain kuulut heihin?
Pikemminkin ongelmani on se, että huomioin liikaa toisia ja unohdan omat tarpeeni. olen päivittäin hyvin paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja lisäksi se olen se joka aina jaksaa kuunella ja ymmärtää toisia (eli en pysty sanomaan edes kaverille, että kuule nyt en jaksa).
Luulenpa, että pelkään sitä sitoutumista. Olen jo nyt sidoksissa moneen ihmiseen ja ajatus siitä, että olisin 24 tuntia päivässä "tilivelvollinen" saattaa jossain alitajunnassani olla.
Vuorovaikutustahan ihmissuhteet ovat ja saan paljon voimia rakkaistani, mutta toisaalta tarvitsen myös aikaa jolloin saan yksin pohtia asioitani. Ehkä kuitenkin olen luonteeltani enemmän oman pollun tallaaja.
Ei millään pahalla, mutta oletko 28-vuotta ja vielä neitsyt? Mielestäni todella epänormaalia. Hakeudu psykologin juttusille. Kyseessähän voi olla vaikka traumoja lapsuudesta tai jotain :(
Arvasin , että nämä trauma spekulaatiot tulevat esille. Ei taustalla ole mitään sellaista, mutta ehkä minun todella olisi syytä ihan vakavissani pohtia psykologin juttusille menoa.
Seurailin keskustelun kulkua eilisen jälkeen ja näyttää siltä, että tarvitsisit tosiaan, joko ammattiauttajan apua tai sellaisen ystävän jolle voit uskoutua, pelkäämättä sen johtavan parisuhteeseen, siitäkin huolimatta, että kyseessä olisi miespuolinen henkilö, joka olisi taas eduksi miesnäkökulman takia. Nettiystävä voisi olla hyvä ratkaisu, varsinkin jos se olisi vielä etäällä sinusta, jolloin ei tarvitsisi heti pelätä päällekäymistä.
Joka tapauksessa olet huomannut, että et ole yksin ajatuksiesi kanssa ja sinua ymmärtäviä tai myötätuntoa sinua kohtaan tuntevia on ollut paljon liikkeellä.
Hyvät Joulut sinulle kuitenkin, toivoo ei sinkku.
Miehet katsovat asioita niin eri kantilta, mutta toisaalta tuossa voisi olla ideaa. Miehet näkevät yhden ongelman ja hakevat siihen ratkaisun , nainen taas näkee usein yhdessä ongelmassa "monta ongelmaa", ja yrittää samalla kertaa ratkaista kaikki.
Nettiystävä ei tunnu hyvältä idealta, sillä olisi hyvä jos henkilö tuntisi edes hieman minua ja elämän vaiheitani. Johan sitä jokainen järkevä mies ottaisi jalat alleen kun kuuntelisi vuodatustani...
Psykologiin turvautumista en tyrmää, mutta toisaalta en ole varma jaksanko lähteä pohtimaan kerran viikossa ongelmaani tiettyyn aikaan ja tityssä paikassa.
Miehet ovat ongelma, mutta onneksi olen muuten tavattoman onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Kuitenkin muut asiat ovat kohdallaan ja olen kiitollinen siitä.
Hyvää joulua vielä kerran niin sinkuille kuin ei- sinkuillekin. Kiitos kaikille jotka vaivautuivat hetken pohtimaan tilannettani ja kirjoittamaan tänne. Nyt lähden joulun viettoon!
=))
Tarkennan vähän edellistä. Minusta sina tarvitsisit kuitenkin sellaisen ystävän jolle voit purkaa avoimesti tuntojasi, ajatukset selkeytyvät kummasti, kun niitä selittää toiselle, eikä pyöritä niitä mielessään.
Menneisyydessä on kitenkin varmaan jotain, joka on saanut sinut hieman sivuraiteelle, eikä sen tarvitse olla kovin isokaan asia. Se voi lähteä hyvinkin pienestä ja paisua pikkuhiljaa sitä vahvistavien kokemusten myötä.
Nettiystävällä tarkoitin meiliystävää, jolloin yksityisyys säilyy. Tälläinen yleinen palsta toimii kuitenkin hyvin käynnistäjänä.
Itselläni on täsmälleen sama tilanne, vaikka nuorempi olenkin (23) ja miespuolinen. En kerta kaikkiaan tajua itseäni.
Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa jolla on tällaisia ongelmia. Eli ongelma on tiedostettu, mutta nyt pitäisi miettiä mitä sille tehdä. En usko , että kannattaa lähteä miettimään menneisyyttä jos sieltä ei muista mitään ikävää.
Kyllä sinun tilanteessasi Nuppu psykologin apu on paikallaan. Ei sitä tarvitse hävetä. Menneisyytesi on yksi osa sinua ja selvittämällä terapeutin kanssa asioita itsesi kanssa saat tilanteeseesi lisää ymmärrystä. Tämä ymmärrys sitten auttaa sinut yli ongelman. Se ei tapahdu hetkessä eikä ilman kipua. Mutta voin vakuuttaa, että se kannattaa. Mistään "ikävien asioiden" muistelemisesta terapiassa ei ole kysymys. Lapsuutesi voi hyvin olla täysin normaali ja silti sinulla olisi samat ongelmat. Ihmisen mieli ei ole niin yksinkertainen kuin "naistenlehdissä" annetaan ymmärtää: kas, tuossapa ongelma, ota itseäsi niskasta kiinni ja ratkaise se!
Itselläni ollut sama tilanne vuosia sitten ja nyt 36 v miehenä uskallan olla naisseurassa ajattelematta edes niin kuin ennen. Voisi sanoa, että niille aiemmille ajatuksille ei ole enää tilaa silloin, kun tapaan jotakuta naista. Siinä tilanteessa on niin paljon muitakin asioita, mihin kiinnittää huomiota (mitä naisen elämään kuuluu jne). Eli olet oikeassa, että _mietit_ liikaa omaa tilannettasi. Mutta se kuuluu "taudin kuvaan", joten ymmärrän sinua hyvin.
Pärjäile ja rohkeasti vain sinne psykologin juttusille.
vaikuttavat yhä sinuun, sinulla on varmaan ollut huonoja kokemuksia miehistä edellisessä elämässäsi. Käy luotettavan ja ammattitaitoisen hypnotisoijan luona joka osaa hypnotisoida sinut muistamaan edelliset elämäsi, valintasi on sinun. Oletko nähnyt erikoisia unia koskien miespelkoasi?
Edellinen elämä? Ja oikein monikossa: aikaisemmat elämät? Johan on kumma kun Suomen kristikansa on oikein joukolla ottanut omakseen tuon hindulaisen höpinän sielunvaelluksesta!
Keskustelun avaaja ei selvästikään 'pelkää' miehiä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jokin tekee hänet hyvin varovaiseksi heidän suhteensa. Luulenpa, että hän ei ole varma, mitä mieheltä odottaa ja haluaa. Miehethän eivät ole keskenään suinkaan samanlaisia, vaikka nykyinen pilkallissävyinen feminismi pyrkiikin yleistämään koko kaksilahkeisten sukukunnan kovin yksinkertaiseksi.
tiedä että sielunvaelluksesta opettavat kaikki uskonnot, jopa kristinuskokin aikoinaan. Kirkonmiehet poistivat nämä opetukset raamatusta hallitakseen ihmisiä!
Kuule älä huolehdi turhaan, miehet ovat niin vaatimattomia, että naiseksi niille kelpaa vaikkapa tuo pahoin ruumiinsa vaurioittanut tai jonkun toisen vahingoittama Satu Lappi, jota tällä palstalla miehet kilvan kiitteklevät halutuksi naiseksi. Eli jos he sellaista arvostavat ja pitävät tavoiteltavana niin ei sinulla ole mitään hätää, voit suorastaan valita. Mutta älä mene sille palstiikkakirurgille jolla Satu kävi, se pyöveli sai kyllä kauheita aikaan, vaikka olis ollut juuri sama pyöveli peräaukon tuollaiseksi repinyt. Katso, joku mies antoi osoitteen sinne Satu-paran pyllyreiälle.
Älä turhia mieti ja funtsi näitä elämän asioita...se on ajan hukkaa, ei kenenkään elämällä ole mitään kultjalustalle nostettavia arvoja tahi tarjoituksia...se on satuilua sellaisen hömpöttäminen.
Ei elämällä ole muutenkaan mitään suuria tarkoituksia kenellekään.
Tee mitä huvittaa äläkä turhia romantisoi..
Jos joku mies kiinnostuu ja sinä kiinnostut takaisin-go for it, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Jos menee vituiksi, niin sitten menee. Elämä jatkuu silti.
Tee sitä mitä huvittaa, sanoo tämä yksi vähä-älyinen täällä..
En koskaan ole oppinut elämään ajatuksella, teen mitä huvittaa. En rakenna pilvilinnoja. pikemminkin päinvastoin (inhorealisti). Suoraan sanottuna "turpiin " olen elämältä saanut monta kertaa. Yritän vain aina ajatella, että vastoinkäymisillä on jokin tarkoitus (joskus sen oivaltaa vasta vuosien kuluttua).
Ehkä pelkään miehiä juuri siksi, että pelkään epävarmuutta.. Carpe diem, sitä en vielä ole oppinut
Minulla on samanlaiset tunteet naisia kohtaan. Tuntuu omituiselle, mitä toinen voisi minussa nähdä, mihin ihastua jne. Sinänsä naurettavaa, kun katsoo millaisten idioottien kanssa naiset yleensä seurustelevat. Ehkä siinä onkin se, mikä minua häiritsee: ei ole löytynyt ketään tarpeeksi hyvää naista kohdalleni? Jokatapauksessa...Tsemppiä sulle! Kyllä se "oikea" joskus eteen tulee, ei auta kuin toivoa...
Piristykseksesi haluaisin todeta, ettet todellakaan ole yksin tilanteesi kanssa. Ainakin minun tuttavapiirissäni on useampiakin n. kolmikymppisiä miehiä, jotka eivät käytännössä ole koskaan suuremmin seurustelleet. Näppituntumalla väittäisin sellaisia olevan jopa 5-10% kaikista ikäluokkamme miehistä! Epäilemättä suurelle osalle tästä ryhmästä on muodostunut jo jonkinasteinen pelko naisia kohtaan. Siitä minulla ei ole minkään valtakunnan käsitystä, kuinka yleistä naisilla vastaava tilanne on, ehkei aivan yhtä yleistä, mutta tuskin mitenkään ennenkuulumatonta heilläkään?
-No, vaikutat kuitenkin sen verran taspainoiselta, itsenäiseltä ja muutenkin elämääsi tyytyväiseltä, ettet varmaan mitään piristystä kaipaa. Unohda siis tuo äsköinen löpinä:)
Sen haluaisin myöskin todeta, että kaltaisesi nainen olisi todellakin unelmien täyttymys useimmille tällaisille "seurustelurajoitteisille :)" miehille. Ainakin minä ottaisin kumppanikseni sata kertaa mieluummin kokemattomamman naisen, kuin jonkun, jolla on ollut ehkä jo useita kymmeniä partnereita. Haluaisin olla ikäänkuin samalla viivalla. Ja kuinka kiehtovaa olisikaan löytää sitten yhdessä uusia asioita omasta ja kumppanin seksuaalisuudesta, verrattuna siihen, että toiselle kaikki "temput" olisivatkin jo vanhaa kauraa :) Sama pätee tietenkin kaikkeen muuhunkin yhteiselämään, arkeen ja juhlaan, ylä-ja alamäkeen, ja mitä kaikkea noilla seurustelevilla nyt sitten onkaan.
Mitä nyt sitten tulee seurustelupelkosi syihin, niistä ei tietenkään ulkopuolisilla voi olla hajuakaan, mutta olisi hauska(?) kuulla onko tilanteessasi mitään yhtäläisyyksiä omani kanssa. Tätä on vähän hankala selittää, mutta jotenkin tuntuu, että elämästäni on kadonnut viimeiset kymmenen vuotta. (En tarkoita sitten mitään alien-sieppauksia, tai muutakaan scifiä.) Enemmänkin niin, että kun muut ikäiseni aikoinaan keskittyivät lähinnä ryyppäämiseen ja rälläämiseen, niin mä kyllästyin siihen meininkiin aika pian, siinä vähän päälle parikymppisenä. Keskityin enemmän työasioihin, harrastuksiin ja muutenkin ns. tylsempään elämään. Näille hauskanpitäjäkavereille tietysti tarttui rafloista mukaan kaikenlaisia "vosuja" ja he saivat yllinkyllin kokemuksia, joista taas minä aika pitkälti olen jäänyt paitsi. Nyt, tässä päälle kolmekymppisenä, voin myöntää, että varmasti jonkunasteinen "naispelko" on hyvää vauhtia muodostumassa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? En tiedä. Ainakin sinkkuna olo on varmasti vapaampaa, helpompaa ja mutkattomampaa. Epäilemättä parisuhteissakin on puolensa, mutta välttämättä ne eivät vaakakupissa ikisinkuilla kovin paljoa paina. Siitä olen ainakin varma, että jos seurustelu ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, ei sitä väkisin kannata yrittääkään. Se on väärin sitä kumppaniakin kohtaan.
Ota nyt tästäkin jaarittelusta selvää...
ps. Hauskaa uutta vuotta!
Kiitos rohkaisevasta ja viisaasta viestistäsi! Olen vasta 24-vuotias naisenalku ja pyöritän pienessä päässäni samoja ongelmia kuin Nuppu. Ja aika samanlailla tämä miespelkoni on syntynyt kuin sinulla "kauhu" meitä naisia kohtaan. Myöhäinen kehittyminen ja liika keskittyminen tuohon kuvaamaasi tylsempään elämään...
Löytyisipä vaan se toinenkin pelkuri, jonka kanssa vielä natsaisi! =)
Minä ajattelin itsekkin vielä saman lailla puoli vuotta sitten kuin mansesteri eli että elämä on paljon helpompaa ja mutkattomampaa kun ei tarvitse huolehtia kuin omista asioista. Ajattelin myös että miksi sitä alkaa seurustelemaan kun ne ei yleensä kumminkaan kestä. Jotenkin ajattelin että kun alan jonkun kanssa olemaan niin siinä sitten ollaan koko loppuelämä yhdessä ja tämmönen ajattelu vasta niitä pelkoja aiheuttaa. Olin yrittänyt muutaman kerran seurustella vain niin sanotusti seurustelun vuoksi mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Tuli niin hirveä ahdistus että oli pakko päästä pois ja silloin tuli myös sanottua aika rumastikkin näille tytöille/naisille ja se ennestään pahensi oloani koska en tosiaankaan ole mikään paha ihminen. Niinpä minäkin ajattelin että minussa on pakko olla jotakin vikaa että en yksinkertaisesti osaa seurustella enkä rakastua keneenkään. Kumminkin elättelin aivoni sopukoissa että jossain on se ihminen minuakin varten jonka kanssa on vain hyvä ja helppo olla ilman mitään pelkoja ja ahdistuksia. Näin minulle sitten kävikin viime kesän lopussa. En tiedä mikä siinä oli mutta kaikki tuntu niin helpolta ja hyvältä. Välillä tuli tietenkin niitä vanhoja pelkoja ja ajatuksia mieleen mutta päätin että nyt minä yritän tosissani ja avaan sydämmeni hänelle kävi miten kävi ja ensimmäisen kerran elämässäni huomasin olevani rakastunut! En ollut sitä sanaa ikinä kenellekkään aikasemmin sanonut ja se tuntu aivan käsittämättömän ihanalta ja hyvältä. Vielä kun hänkin sanoi rakstavansa minua niin olin seitsemännessä taivaassa. Silloin vasta tajusin mistä olin jäänyt kaikki nämä vuodet paitsi ja ymmärsin miksi ihmiset yleensäkkin haluaa olla ja elää yhdessä. Kirjoitin tuolla aikasemminkin jo että tässä tarinassa ei ole onnellista loppu sillä tämä nainen jätti minut mutta niitä syitä en tähän ala kirjoittamaan. Sanotaanko vaan näin että en ole hänelle katkera vaan erottiin hyvässä sovussa vaikka se sattu minuun niin paljon että en olisi ikinä voinut kuvitella että joku ihminen voi minua niin paljon satuttaa!
Tämä kokemus kumminkin muutti minun ajatusmaailmaa aika dramaattisesti. Nyt tiedän että minäkin pystyn rakastamaan. Ajattelin pitkään että olenkohan minä jotenkin tunnevammainen kun nämä seurustelu yritykset aina päätty miten päätty. Toinen asia mikä on nyt muuttunut on se että en halua enää elää yksin. Aikasemmin olin ihan tyytyväinen yksin olemiseen ja en oikeastaan edes kaivannut niin hirveästi mitään ihmistä ympärilleni. Nyt tiedän että kun tästä jutusta olen kunnolla toipunut(vieläkin on hirveä ikävä ja kaipaus tätä naista kohtaan!) ja saanut taas elämäni raiteilleen aion katsoa tätä maailmaa paljon avoimemmin mielin ja haluan taas rakastua vaikka sitten tulisikin lisää niitä sydänsuruja. Riski siinä on aina olemassa ja eniten minua on aina pelottanut se että aiheutan niitä sille toiselle ihmiselle ja se minua varmasti vieläkin pelottaa enemmän kuin se että itseeni sattuu mutta kun tapaan semmosen ihmisen jonka kanssa kemiat tuntuu pelaavan niin en epäröi enää hetkeäkään yrittää kaikkeani.
Vähän tais nyt mennä sekavaksi kun en ole mikään hyvä tässä kirjotus puuhassa mutta toivottavasti joku sai tästä jotain irti?
Kiitos itsellesi! On kiva huomata, että joku/jotkut ovat viitsineet lukea minunkin jaarittelujani. Mitään viisasta mun viesteistäni on kylläkin aivan turha etsiä... ;)
"Kauhu naisia kohtaan" on ehkä hieman liian vahva ilmaisu. Mieluummin ehkä kohdallani on kyse josatin sitoutumis- tai seurustelupelosta tai jostain, mistä lie.
Melkein väittäisin tuosta "myöhäisestä kehittymisestä", että tilanne on oikeastaan päinvastoin. 15-20-vuotiaana tuli ryypättyä ja rällättyä aivan tarpeeksi, voisi sanoa että tuli kiintiö täyteen, ja sitten armeijan jälkeen alkoi se tylsempi elämä, kun ei bilettäminen enää jaksanut kiinnostaa. Toisaalta taas, ei minusta koskaan "aikuista" tule, eikä ole niin väliksikään :)
Tuosta loppukommentistasi "toinenkin pelkuri", voisi päätellä, että sinäkin arvostaisit kumppanissasi tiettyä kokemattomuutta, onko oikein tulkittu?
Harmi, että mä olen näin vanha pieru =D (tää oli sitten vitsi)
Jotain tuttua tarinassasi kyllä oli. Ja kyllähän tuo pisti miettimään asioita taas uudelta kantilta.
Sellainen kysymys tuli tässä mieleen, että onko mielestäsi "vuoristorata" parempi kuin tasainen. Siis, jos ihmisen onnellisuutta voisi ilmaista numeroina 0-100% asteikolla (tyhmää ja mahdotonta, mutta noin periaatteessa). Jos esimerkiksi tapauksessasi: rakastuminen 100%, jättäminen 0%. Verrattuna minun tasapaksuun elämääni 40-60%. Keskiarvo molemmissa sama 50%.
Itse arvostan kuitenkin tätä taspaksua mallia, mutta osaan melkein arvata sinun valintasi. No, eihän näitä voi näin mustavalkoisesti ajatella, tuli nyt vaan näinkin omituinen "laskukaava" mieleen.
"On kiva huomata, että joku/jotkut ovat viitsineet lukea minunkin jaarittelujani. Mitään viisasta mun viesteistäni on kylläkin aivan turha etsiä... ;)"
Tarkoitin lähinnä kyseistä viestiäsi, ja varmasti kehuihini vaikutti se, että asia on läheinen itselle. Mitä muihin sepustuksiisi tulee, eivät ne ehkä aina viisaita ole, mutta ainakin tämä tyttö on naureskellut niiden kyyniselle sarkasmille (itsessä samaa vikaa). Etkös sinä ehdotellut sitä "luuseripoikamieskerhon" perustamistakin vai muistanko aivan väärin? Taidan laittaa anomuksen tulemaan siltä varalta, että joskus huolitte luuserinaisetkin jäseniksi... ;)
"Tuosta loppukommentistasi "toinenkin pelkuri", voisi päätellä, että sinäkin arvostaisit kumppanissasi tiettyä kokemattomuutta, onko oikein tulkittu?"
Totta vie, eipä tarvitsisi hävetä ja nolostella omaa kokemattomuuttaan ja arkuuttaan! Ei se nyt kumppaninvalinnan tärkeimpiä kriteereitä ole, mutta olisihan se kieltämättä "tasapuolisempaa"...
En itsekään ole mikään mieskammoinen sinänsä, sitoutumiskammoinen kylläkin. Mutta umpihetero. =) Taidan ottaa liikaa vastuuta toisen(kin) tunteiden loukkaamisesta ja satuttamisesta - jopa etukäteen.
"Harmi, että mä olen näin vanha pieru =D (tää oli sitten vitsi)"
Missä kulkee vanhan pierun rajapyykki? Joko olen lähellä? ;)
Väärin muistat. Se luuseriklubi oli kyllä jonkun muun idea, loistava sellainen kylläkin. Mutta sikäli olet oikeassa, että kyllä minäkin klubiin ilmoittauduin, vaikkakin vähän kansainvälisemmällä nimimerkillä ;)
"Missä kulkee vanhan pierun rajapyykki? Joko olen lähellä? ;)"
Eiköhän se Wanhan Pierun raja ole jokaisella oman pääkopan sisällä.
Jossain sanottiin, että sitten alkaa olla aika vanha, kun entiset tyttöystävät tulevat kylänraitilla vastaan potkukelkalla... kesällä!
Oma huomio on tullut joskus siitä, että maanantai-aamuisin töissä jutellaan viikonlopun Uutisvuoto-ohjelmasta. Kuka muu, kuin Vanha Pieru, katselee telkkaria lauantai-iltana puoli kymmeneltä?
-Siinäpä miettimistä ;-)
No ihan mielenkiintoinen kysymys ja voin sanoa että välillä kyllä toivon todella paljon että saisin sen tasapaksun elämäni takaisin ja tämä tuska ja ikävä loppuis. En todellakaan voinut edes aikasemmin ymmärtää että jotain ihimistä voi ikävöidä ja kaivata näin paljon! Se oikeasti sattuu ihan fyysisesti niin kuin myös henkisesti sinuun. Mutta se myös aukaisi minun silmiäni mikä täällä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää ja en halua kumminkaan palata siihen vanhaan elämääni jossa elin vain itselleni. Totta kait pitää pystyä vielä itsekseenkin olemaan ja tehdä niitä asioita joista tykkää ja nauttii mutta en enää pelkää sitoutua jos semmoinen ihminen sattuu tulemaan vastaan jonka kanssa tuntuu hyvältä olla. Eli aion uskaltaa yrittää kaikkeni kävi miten kävi. Enkä tarkoita sitä että joka ihmisen kanssa pitäis yrittää. Se on ihan tuhoontuomittua ainakin minun osalta se että yrittää seurustella seurustelun vuoksi. Jotkut ihmiset siihenkin ilmeisesti pystyy mutta minulle se ajatus on täysin mahdoton. Tiedän että silloin se ahdistus tulee ja kovaa eikä se ole reilua sille toisellekkaan. Kaippa minun tilannetta voi verrata siihen että kun olet kokenut sen mitä elämä voi olla silloin kun olet löytänyt semmoisen ihmisen jonka eteen olet valmis tekemään mitä vain niin et pysty enää täysin olemaan tyytyväinen yksikseen. Jos et ole sitä kokenut niin et myöskään tiedä mistä olet jäänyt paitsi ja näin ollen et sitä myöskään osaa kaivata. Luin tuolta että et sinäkään sulje sitä mahdollisuutta kokonaan pois että joskus tapaisit semmosen ihmisen joka olisi sinulle se oikea:) Voin sinulle sanoa että jos näin käy niin yritä ja anna sille rakkaudelle mahdollisuus. Minua se ainakin muutti ihmisenä ja ehdottomasti parempaan päin:) Niinhän sitä sanotaan että mikä ei tapa niin se vahvistaa;)
Oletkos miettinyt. Tämä ei ole ilkeä kirjoitus, tosissani ajattelin tätä vaihtoehtoa kun luin juttusi.
Kun itse olen aika paljon samassa tilanteessa (erona se että olen mies) ja tuo naiseni on hyvin paljon sinun kaltaisesi, tuo ajatus on hiukan myös mieltäni vaivannut.
Siis kaipaatko todella miehen läheisyyttä, vai tulevatko paineet seurustella muilta?
Ei minulla ole mitään seksuaalisia tunteita naisia kohtaan. En ainakaan koskaan ole sellaisia tiedostanut. En voisi kuvitella olevani naisen kanssa intiimisti.
...ja otat paineita toisesta ihmisestä, pitäisi osata olla neutraalimpi eikä liian kiltti.
Kyllä toiselle pitää osata sanoa ei, vaikka hänestä välittääkin, muuten kyllä menee rasittaviksi.
Kyselin aikaisemmin Sinulta lisätietoja. Toivoisin että kun sinulla on kerran mahdollisuus tällä palstalla anonyymisti kertoa omista asioistasi, kertoisit hiukan lisää?
Eli siis on olemassa mies jota ajattelet mahdollisena kumppanina. Jotenkin arvelen myös että sinulla on jo mielessä mies joka sinua kiinnostaa, mutta haluat täältä varmistusta suuntaan tai toiseen?
Mikä saa sinut ajattelemaan että mies haluisi yhden illan jutun sinusta? Kerro jotain konkreettisempaa?
Olet turhan kriittinen itseäsi kohtaan. Haluat että olet täydellinen. Ei kukaan meistä ole. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän)
Voisitko kertoa myös mikä saa sinut panemaan jarrut päälle kun tilanne alkaa mennä liian pitkälle? Miksi haluat olla yksin jos on mahdollisuus nauttia läheisyydestä ilman sen kummempia vaateita?
Ymmärtänet että yritän samalla selvittää omaa tilannettani, ehkä voimme auttaa toinen toistamme?
Enempää en halua tässä lähteä kertomaan, vaikka anonyymisti voikin kirjoittaa. Jos sinä haluat niin voimme jatkaa keskustelua sähköpostitse. Osoitteeni on : [email protected]
Täytyy myöntää, etten itse ole kärsinyt samasta ongelmasta. Joten en voi vedota omiin kokemuksiin, mutta jotain ajatuksia kuitenkin:
Kyseessähän on pelko sitoutumisesta.
Voit pitää miehistä, mutta laitat pakin päälle kun homma menee liian pitkälle. Pelkäät läheisyyttä. Luultavasti jossain elämäsi vaiheessa sinulle läheinen ihminen on pettänyt sinut. Et välttämättä enää muista sitä. Esim. olet saattanut joutua pienenä vauvana kuukausiksi hengityskaappiin eristyksiin äidistäsi, ja tämänkaltainen äärimmäinen hylkääminen niin nuorella iällä on voinut traumatisoida sinut pahasti.
Tuo oli vain yksi mahdollinen vaihtoehto. Itselleni kävi niin heti synnytyksen jälkeen, ja se epäilemättä aiheutti monia niistä ongelmista mitä minulla nuorena oli. Sain huonon startin elämään, mutta onneksi kaiken voi aina muuttaa paremmaksi.
Olisi hyvä idea hankkia aika psykologille. Kyseessä on kuitenkin sen verran iso ongelma, että se vaikuttaa paljon elämääsi. Periaatteessahan ongelmasi on aika klassinen tapaus. Siitä kärsivät monet ihmiset. Uskon, että ammattilainen voisi jeesata sinua paljon.
Mutta jos psykologit eivät kiinnosta, niin voit tavallisessa elämässäkin tehdä parhaasi. Pyri olemaan niin avoin kuin mahdollista, ilman että alat kuitenkaan tilittämään miehille liikaa.
Sanoisin, että ensimmäiset 3-4 treffikertaa kannattaa olla coolisti, ettet karkoita miehiä pois. Mutta jos kundi on makuusi, niin ala pikkuhiljaa avautumaan hänelle. Tarvitset selvästi potentiaalisessa suhteessa aimo annoksen luottamusta ja avoimuutta, ettet ala pelkäämään.
Muista ettet laita ekalla tapaamisella kissaa pöydälle. Kun miehet lähtevät treffeille, hekin haluavat ensi sijassa pitää hauskaa mukavan naisen kanssa. Jos toinen vaikuttaa liian tilittävältä heti alkuun, mies laittaa jalat alleen nopeasti. Mutta useamman deittikerran jälkeen miehetkin haluavat tutustua jo paremmin, ja voit ottaa esille synkkiäkin asioita.