Olen reilu kolmekymppinen naimisissa oleva perheenisä. Olen viettänyt yhteiseloa vaimoni kanssa kohta 15 vuotta, joista seitsemisen vuotta naimisissa. Rakastan häntä, mutta en ole rakastunut. Tällainen tunne on varmaan monille tuttu.
Työskentelen naisvaltaisessa työyhteisössä ja "ongelmakseni" on muodostunut työpaikkarakkaus hieman nuorempaan (naimisissa olevaan) naiseen.Tunne on todettu molemminpuoleiseksi, fyysisesti olemme onneksi jääneet muutaman tanssin ja suudelman tasolle. Kuvittelin, että tällaista tapahtuu ainoastaan muille. Pääni on mennyt kuitenkin sekaisin kuin Suosikin kestotilaajalla, mieli kaipaa vahvasti sitä tunnetta, jota joskus koki omankin vaimon kanssa. Töihin lähtö on mahtavaa, eikä kotonakaan oikeastaan valittamista ole - kuitenkin omatunto herjaa moraalikäsityksiään. Avioero yhteishuoltajuuksineen tuntuu kovin etäiseltä ajatukselta, mutta ikävältä tuntuu myöskin ajatus eräänlaisesta kaksoiselämästä.
Kertokaahan työpaikka- ym. rinnakkaisrakastuneet, kuinka kannattaisi menetellä, kun mielen täyttää yllättäen se vihreämpi ruoho?
Työskentelen naisvaltaisessa työyhteisössä ja "ongelmakseni" on muodostunut työpaikkarakkaus hieman nuorempaan (naimisissa olevaan) naiseen.Tunne on todettu molemminpuoleiseksi, fyysisesti olemme onneksi jääneet muutaman tanssin ja suudelman tasolle. Kuvittelin, että tällaista tapahtuu ainoastaan muille. Pääni on mennyt kuitenkin sekaisin kuin Suosikin kestotilaajalla, mieli kaipaa vahvasti sitä tunnetta, jota joskus koki omankin vaimon kanssa. Töihin lähtö on mahtavaa, eikä kotonakaan oikeastaan valittamista ole - kuitenkin omatunto herjaa moraalikäsityksiään. Avioero yhteishuoltajuuksineen tuntuu kovin etäiseltä ajatukselta, mutta ikävältä tuntuu myöskin ajatus eräänlaisesta kaksoiselämästä.
Kertokaahan työpaikka- ym. rinnakkaisrakastuneet, kuinka kannattaisi menetellä, kun mielen täyttää yllättäen se vihreämpi ruoho?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oon samas tilantees... Eikö oo vaikeeta..
Sulla on useita mahdollisuuksia: lopetat tai jatkat tai valitset toisen heistä tai hylkäät molemmat. Lopettaminen on helpompaa mitä aiemmin sen tekee. Jatkaminen on nautinnollista mutta riippuvuusoireet tulee olemaan sitä vaikeammat, mitä kauemmin suhde on kestänyt. Believe me.
Toisesta osapuolesta et tule koskaa tietämään kuin sen, mitä hän on nyt. Et tule tietämään, soittaako hän joskus vaimollesi tai tuleeko paksuuksi. Kaikki on avointa.
Toisaalta, kerranhan sitä vain eletään ja rakkaus on aika monitahoinen ilmiö. Jos ainoa rakkaus on vaimo, rakkaus saattaa saada aika lattean merkityksen. Jos vaimon lisäksi kokee sivusuhteen ja lopettaa sen, saattaa olla, että rakkaus vaimoonkiin muuttaa merkitystään (=kasvaa/vähenee). Sivusuhteita on ollut iät ja ajat, ja vähitellen pitäisi jo ihmistenkin tajuta, mistä on kysymys. Kyse on kyllästymisestä. Sille pitäisi ihmisten pystyä tekemään jotain.
Valinta on vaikeaa, mutta joskus se pitää tehdä. Jalkaa ei voi pitää kuin yhden oven välissä kerrallaan.
Suosittelen ehdottomasti rauhoittamaan tilanteen: Olin itse samassa tilanteessa naisena. Selkeästi ihastumisen alttius liittyi kyllästymiseen parisuhteessa ja ehkä rakkauden hiipumiseenkin, sillä erosin sittemmin. Mutta en pettäneenä! Suutelua, tanssia, pientä hiplausta juhlissa, mutta siinä kaikki...
Kun tutustuin siihen työpaikan mieheen siinä työnteon ohessa paremmin; luonteeseen, tapaan tehdä työtä, kuuntelin kotitarinoita ja analysoin, huomasin, että ihastus loppui. Ja luulen, että se oli molemminpuolinen loppuminen. Kaveruussuhde säilyi ja lopulta puimme omia hiipuneita avioliittojammekin yhdessä ja se auttoi.
Erosin ja tajusin, että se ihastussuhdekaan ei olisi jatkunut, sillä se oli vain korvike jollekin - hätäapua. Nyt yli vuoden eronneena huomaan, että olen tavannut oikeasti ihanan miehen, jolla on juuri niitä ominaisuuksia, joita kaipaan, mutta edelleen etenen hyvin hitaasti ja mietiskelen, kelluttelen...
En tiedä pystytkö nyt tunnekiemuroissasi suhtautumaan tähän näin järkevästi, mutta kannattaisi yrittää!
Oli jotenkin hienoa luettavaa tuo sinun teksti. Ihmeen rehellistä ja selkeesti aikuisen (no sanoitkin ikäs), ajattelevan ihmisen kirjottama.
Kaipaat sitä tunnetta minkä koit suhteessasi vaimoosi joskus muinoin. Rakastaminen ja rakastuminen ovat tunnetasolla, kuten olet huomannut, kaksi eri asiaa. Usko kun sanon; vaikka nyt tunnet että perhoset lentelee vatsassa kun tapaat työkaverisi, niin 15 vuoden liiton jälkeen huomaisit olevasi samassa tilanteessa hänen kanssaan kuin nyt vaimosi kanssa.
Jatka liittoasi, rakasta vaimoasi kuolemaan saakka. Siinä sivussa ihastu, naisethan ovat niin ihastuttavia ettei sille mitään voi. Mutta ei sen tarvitse sen pidemmälle mennä. Kyse on perimmiltään asenteesta ja siitä mitä pitää tärkeänä. Minä valitsisin ikuisen rakkauden.
..Mutta ei sen tarvitse sen pidemmälle mennä.." Niinpä niin. Ei tarvitse, mutta joskus tarve mennä pidemmälle käy sietämättömäksi ja silloin kannattaa mennä pidemmälle vastoin järjen ääntä. Kumppaniaan voi rakastaa loppuelämän siitä huolimatta, että joskus tekee päätöksen perin itsekkäistä lähtökohdista. Tai ehkä juuri sen takia liitto pysyy elinkelpoisena!
Olen elämässäni nähnyt paljon ihmisiä, jotka eivät elä omaa elämäänsä vaan valitsevat aina vaihtoehdon, jonka kuvittelevat olevan kumppanille/perheelle hyväksi. Surullista se on etenkin silloin, kun ihminen jättää kaikki omat mahdollisuutensa käyttämättä toisten "hyväksi" ja kumppani haluaakin jossain vaiheessa erota. Tällaisesta suhteesta ei jää uhrautujalle mitään muuta jäljelle kuin katkeruus. Ja mikä pahinta; se on ihan omaa syytä.
Kiitos vaan hyvistä vastauksista ja etenkin siitä ettei kukaan viskannut sitä ensimmäistä kiveä. Näin joulun ja glögin huumassa nämä tunteet meinaavat kuohua kovin helposti yli kattilan, mutta eiköhän rauhoituta pyhien viettoon ja ollaan tyytyväisiä siihen, jota meillä jo on.
Hyvää ja rauhallista joulun aikaa!
Eihän ihastumisesta voi ketään tuomita tai "heittää ensimmäistä kiveä." Ihastuminen ei taida olla ihan tahdonalainen tunne.
Mun neuvoni sulle on että jätät homman ihastumisen asteelle. Ihastuminen ei perustu faktaan, et edes oikeasti tunne ihastumisesi kohdetta jos olette vain työkavereita. Ja ihastuminen menee ohi :-)
Oikea rakkaus syntyy ja vahvistuu ajan kanssa ja toisin kun täällä joku kirjoitti, ei siinä ole välttämättä kyse siitä että jättäisi osan elämästä elämättä jos uskollisena toiselle jättää nämä ohimenevät ihastukset vain tunteen tasolle. Enemmänkin se kertoo siitä, että pidät sen lupauksesi jonka kerran olet vaimollesi antanut ja haluat rakastaa häntä myös näissä "vastoinkäymisissä"
Mulla on samantyyppinen tilanne, ikää hieman vajaa kolmekymmentä, seurustellut teini-iästä nykyisen vaimoni kanssa. Kuluneen syksyn aikana lähimmän työkaverini kanssa on ollut pientä flirttiä, nyt joulun alla ehkä entistä enemmän.
Jostakin syystä tajusin juuri ennen joulua, että tunnen jotakin syvempää häntä kohtaan, ehkä se on pelkkää ihastusta, ehkä rakkauttakin. Nyt kuuntelen hempeitä lauluja ja ajatukseni täyttyvät Hänestä. Tietäisinpä mitä tehdä.
Sinänsä kotona on kaikki hyvin, mutta jotakin ehkä puuttuu. Nämä kaksi naista ovat keskenään täysin erilaisia, ehkä juuri se erilaisuus on saanut minut hullaantumaan, Hän on kuin olisi enemmän kaltaiseni - tai ehkä yhteinen työmme yhdistää.
Vaikka en oikeastaan pidäkään työstäni, on sinne nykyisin suorastaan ihanaa mennä kun tietää että saa olla taas päivän yhdessä.
Mieleni tekisi ehdottaa Hänelle jotakin, yhteistä illanviettoa ravintolassa tai jotakin, mutta rohkeuteni ei tunnu vielä riittävän siihen, vaikka arvelenkin Hänelläkin olevan jotakin tunteita minua kohtaan - ei pelkästään työtoverillisia.
Kohtalotovereita sinulla on, älä huoli. Ehkäpä kaikki järjestyy.
minut naisena saa vihaiseksi tuollaiset jutut, vaikken ole henk.koht. moista kokenut. Jos kerran rakastat vaimoasi niin unohda ne muut naiset, tai pahemmassa tapauksessa menetät ne kaikki! Ajattele järjellä äläkä sillä alapään vehkeellä, jos on siihen sen verran miestä! Pettäminen on säälittävää.
Ruoho senkun vihertää aidan toisella puolella. Mietihän nyt sitten mikä on tärkeää. Et voi painaa kaikkia kivannäköisiä tätejä ja samalla olla parisuhteessa. Ennen pitkää tuo asetelma hajoaa omaan mahdottomuuteensa.
Ehkäpä jonakin päivänä itse koet tämän tunteen. Ei se ole sitä, että mieli tekisi seksiä, päinvastoin. Kyllä sitä rakoa järjestyy kotonakin, kysymys on siitä että toinen on vaan jotekin samalla aaltopituudella ja viehättää jostakin syystä. En itsekään fantasioi seksistä ihastukseni kohteen kanssa, enemmänkin se on sitä että viihdyn hänen seurassaan ja siitä että oloni tuntuu onnelliselta hänen kanssaan. Kotona saa kuunnella tarpeeksi nalkutusta ja nipostusta milloin mistäkin pikkuasiasta.
Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä, seksistä ei ole kysymys.
Yleensä kun näkee viehättävän naisen, sitä useasti miettii millaistakohan tuonkin kanssa olisi vällyjen seassa pyöriä. Tässä tapauksessani sitä tunnetta ei ole tullut, ei edes fantasioina. Tämän on jotain ihan muuta.
Selvyyden vuoksi näille kivenheittäjille (joita nyt sitten kuitenkin ilmaantui areenalle): En ole koskaan pettänyt vaimoani. Nyt pelottaa, olenko siihen ajautumassa.
Että "aikuiset ihmiset" jaksavat päästää suustaan näitä kliseitä..."en ole koskaan pettänyt". Mietippä kahdesti!
Kun haluat toista naista, olet jo suudellutkin, SE ON PETTÄMISTÄ. Vai luuletko, että jos oma vaimosi olisi kyseiset kuhertelut nähnyt, hän olisi toista mieltä? Olet pettäjä, menit pidemmälle tai et.
Jos toisen haluaminen on pettämistä niin silloin kaikki ovat pettäjiä.
Niin joskus on sanottava että elämä antaa tilaisuuksia ja mahdollisuuksia.
En mielelläni kannustaisi sinua etenemään suhteessa, koska suhteella on taipumus luoda "illuusio" ympärilleen.
Ota selkoa ensin rakkaudestasi vaimoosi?
Tiedän että sitä sinulla on.
Kuvittele elämäsi ilman perhettäsi, kuvittele vaimosi toisen syliin.
Niin se mitä ajattelet on
-mustasukkaisuutta.
Tuota, älä tuhoa nykyistä elämääsi. Mikä hemmetti
näissä vieraissa naisissa ja miehissä on niin kummallista, että pitää ottaa riskejä.
Meillä otettiin, joten tietääpähän toinen taas yhden pillun lisää! Paha olla meillä nyt....te
luotatte liian helposti noihin panoihin, jotka
saattavat pilata elämänne kerta heitolla.
Rakkaudella ei kannata eikä saa leikkiä.
Eipä ole elämänvarrella mikään ihme,vaikka joskus ihastuu tai rakastuukin johonkin toiseen.
Lopulta kuitenkin tuottaa vain kärsimystä toiselle,kun jää kiinni.eikä toki voi sanoa olevansa silloin ylpeä itsestäänkään.
Satsaa mielummin vaimoosi.Ota avioliitostasi irti kaikki kauneus minkä se antaa.Hemmottele vaimoasi sensijaan että ajattelet tuota vierasta naista.
Vakuutanpa että se kannattaa.
Sinä itse valitsin vaimon itsellesi.Jos otat toisen naisen kanssa osaa kiellettyihin leikkeihin olet pettynyt lähinnä omaan itseesi.
sinussa asuu kunnon mies,kun omatuntosi on tallella ja tämä rassaa sinua senverran että kuitenkin kyselet.
Olen nelikymppinen uskoakseni aika lailla sinunkaltaisesi miehen vaimo. Mieheni tosin ehti mennä suhteessaan pidemmälle, mutta tilanne paljastui vahingossa minullekin. Meidän suhteessamme se aiheutti katastrofin: molemmilla on paha olla, enkä voi enää luottaa mieheni sanaan. Ennen suhteen paljastumista, olisimme varmaan molemmat sanoneet, kuten sinäkin: "rakastan häntä, mutta en ole rakastunut". Erostakin keskusteltiin, mutta mieheni ei sitä kuitenkaan halunnut, joten päätimme aloittaa oman liittomme alusta. Seksi on aina toiminut ja se ehkä pelasti meidät, vielä en tiedä varmasti. Haluaisin sinulle sanoa, että keskustele ensin vaimosi kanssa, ennenkuin menet pidemmälle työtoverisi kanssa. Avioliitossa monesti toisesta tulee itsestäänselvyys, jolloin uutuudenviehätys katoaa, voipi olla, että 15 vuotta työtoverisi kanssa veisi samaan lopputulokseen. Minä olen itsekseni pohtinut oman avioliittoni piristämistä, koska ilman suhteen hoitoa rakkauden liekki lakkaa palamasta. Meillä tähän herääminen vaati pettämisen, mieti tarkkaan voisitko mahdollisesti rakastua omaan vaimoosi uudelleen. Voi vaimonkin vietellä, ajatteleppa että hänkin olisi rakastumaisillaan johonkin toiseen mieheen ja joutuisit käyttämään viehätysvoimaasi hänen takaisinsaamisekseen. Toisaalta uskoisin vaimosikin olemaan innokas sinun valloittamiseen, kun otat suhteenne väljähtymisen puheeksi. Tuntematta vaimoasi, en uskalla sanoa onko hyvä kertoa työpaikkaromanssista vai ei. Minä itse olin loppujen lopuksi tyytyväinen, kun asia tuli ilmi, eikä enää tarvinnut luulla olevansa luulosairas turhanepäilijä.
Muutenkin olisin kiinostunut kuulemaan tuntojasi ihastumisesi tiimoilta, vaikuttaa niin samantyyppiseltä kuin mieheni ihastus.