Hmm,enpä olisi ikinä uskonut että tälläselle palstalle kirjottelen mutta näin sitä kävi kun ahdistaa ja haluaa purkaa jonnekkin ajatuksiaan.
Eli asia suht lyhyesti kerrottuna,tapasin ihanan naisen,treffattiin,molemmat tykästyi.Hän ilmoitti ettei tiedä miten tästä eteenpäin kun hänellä niin vähän aikaa edellisestä suhteesta (n.2-3kk).
No,mietittyään hän halusi jatkaa ja lopulta aloimme seurustelemaan.
Kaikki meni hyvin,oltiin onnellisia ja rakastuneita
Suunniteltiin jopa hieman tulevaisuuttakin yhdessä.
Kuukauden seurustelun jälkeen hän yksi kerta minun luona ollessaan suuttui jostain suht pienestä ja lähti suutuspäissään kotiinsa.Ilmoitti ettei ole valmis tällä hetkelllä seurustelemaan ja koko seurustelu ahdistaa häntä.Ja kuulemma sittenkin liian vähän aikaa kulunut siitä edellisestä.
Nyt en tiedä missä mennään.Yhdessä emme ole,onko tämä "hengähdystauko" en tiedä.
Ainakin tämä aika (reilu viikko nyt tästä erosta) on auttanut minua tajuamaan miten voimakkaat tunteeni tätä naista kohtaan on.
Nyt kysyisinkin onko muilla vastaavia juttuja ollut ja miten selvisitte tai miten lopulta kävi ?
Ja muutenkin mitä pitäsi tehdä,muuta kun antaa hänelle aikaa miettiä tunteitaan ja ajatuksiaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni oli 4,5v seurustelusuhde, purettu kihlaus ja yhteinen asunto takana. Sanottakoon, että entisen tyttöystäväni nimi oli Sari. Tapasin mukavan tytön/naisen n.3kk jälkeen erosta, nimeksi laitettakoon Hanna. Aluksi epäilin hieman suhdetta, koska en ollut varma miten olin päässyt yli entisestä suhteestani. Kaikki kuitenkin alkoi lupaavasti. Yhdessä oli ihan mukavaa (
Kiitoksia vastauksesta.
Niin,sä olit seurustellut pitkään ja vakavasti,toisin kun tämä "mun" jonka suhde ei ollut kuin ½ vuotta ja sekin ainakin välillä aika heikosti mennyttä aikaa.
Mutta aikansa varmasti kestää ennen kun hän valmis taas seurustelemaan
Kai se pitää vaan odottaa ja katsoa mitä tapahtuu.
Muitten ajatukset ja kokemukset edelleenkin tervetulleita !