Avoliittomme oli jatkunut muutaman vuoden; kaikenlaista oli ehtinyt tapahtua ja minä onneton olin ajatellut, että mies muuttuisi tunnevammaisesta lapsellisesta kiukuttelijasta vastuuntuntoiseksi aikuiseksi lapsiperheeseeni (itsekin lupaili muutosta ja kai uskoikin siihen). Mutta sitten lähti jälleen kerran ovet paukkuen, minä päätin, että nyt tämä loppui; tajusin samalla, että eihän ihminen niin paljoa muutu. Enkä enää suostunut ottamaan häntä takaisin. Ja samalla, kun tajusin tilanteen tunteenikin alkoivat hiipua.
Tässä mielestäni toistui se kaava, mitä naiset toistaa: Uskovat miehen muutokseen - yleistän siis.
Ja seuraavassa toistuu miesten kaava - yleistän jälleen: Mies alkoi pyytelemään takaisin eikä millään tunnu pääsevän irti - joten jouduin lopulta loukkaamaan, mikä ei ole kivaa. Siitä alkaa inhottava katkera kostonhimoinen erotilanne, joka vaikeuttaa lapsiperheeni elämää... Onneksi mies ei ollut lasteni isä!
Nämä yleiset yleistykset aiheuttavat joskus voimakasta kritiikkiä täälläkin, mutta minun kaikki kokemukseni antavat aihetta yleistää... Miten muilla????
Tässä mielestäni toistui se kaava, mitä naiset toistaa: Uskovat miehen muutokseen - yleistän siis.
Ja seuraavassa toistuu miesten kaava - yleistän jälleen: Mies alkoi pyytelemään takaisin eikä millään tunnu pääsevän irti - joten jouduin lopulta loukkaamaan, mikä ei ole kivaa. Siitä alkaa inhottava katkera kostonhimoinen erotilanne, joka vaikeuttaa lapsiperheeni elämää... Onneksi mies ei ollut lasteni isä!
Nämä yleiset yleistykset aiheuttavat joskus voimakasta kritiikkiä täälläkin, mutta minun kaikki kokemukseni antavat aihetta yleistää... Miten muilla????
Vastaukset 3
Vanhimmat
niihin tarinoihin, joihin ei voi sanoa jaata tai juupajuuta, kun ei tiedä toisen puoliskon versiota. Mutta tavasta, jolla nimittelet ja syyttelet miestä, ei sinustakaan kovin laupea kuva välity. Entä minne lastesi isä sitten lähti? Ovet paukkuen kuitenkin varmaan. Koska oli tunnevammainen kiukuttelija arvatenkin hänkin, vai..
juuri sitä, että kuinka naiset lähtevät parisuhteeseen, menevät naimisiin, hankkivat lapsia miehen kanssa joka ei ole lähellekään sitä mitä toivovat, mutta kuitenkin luulevat olevansa niin valovoimaisen fiksuja tai jotain, että pystyvät muokkaamaan miehestä mieleisensä.
Huomataan jo suhteen alkuaikoina, että tuo ja tuo piirre miehessä on se, joka ei miellytä, mutta kovasti uskoo nais-parat, että ylitsevuotavaisella rakkaudellaan miestä kohtaan, muuttavat hänet mieleisekseen. Virhe on vain siinä, että naisethan hyvin usein, kovasti rakastuneina, ovat valmiita tekemään miehen eteen lähes mitä tahansa, mutta miehille tämä ei taas olekaan kovin luontaista. Sitten ollaankin törmäyskurssilla! Nainen ei voi ymmärtää, jos mies ei tee jotain hänen toiveittensa mukaisesti ja siinä tilanteessa nainen on täysin varma, että mies ei rakasta häntä.
Yleistystä tuo äskeinenkin, mutta myös valitettavan totta. Loppujen lopuksi aika useilla parisuhteessa elävillä on vaikea sulattaa/hyväksyä naisen ja miehen erilaisuutta ja jopa kunnioittaa sitä. Monesti ollaan vielä jopa kilpailutilanteessa eli ei ollakaan tiimi siinä suhteessa, vaan "Taistelevat Virtaset".
Aloittajalla on kokemusta yleistyksistä ja kaavoista, mutta niitäkin voi muuttaa, kun oppii virheistään...
Ei ollut tarkoitukseni morkata ja nimitellä miestä, vaan tuoda esiin yleistyksiä, joita niin uesin täällä kritisoidaan. Minusta suhde vaan alkaa ja päättyy ja siltä väliltä toimii noilla yleistyksilläni.
Ja kai niitä eronneita on maailma pullollaan- niin että se siitä mun lasten isän lähdöstä...
Joo, Hope: Sitä juuri teen; opiskelen virheistäni ja siksi näitä pohdiskelenkin. Näinhän mulle kävi; huomasin alkuvaiheessa, että tämä ei tule toimimaan, halusin vaan niin kovasti uskoa! Tällaisia me naisparat ollaan!
Ja miesparkojenikin yleistys taisi osua kohdalleen. Ne ei millään sitten pääse irti kuitenkaan.