Housut hukassa

Mistä ja millaiset golfhousut kannattaisi ostaa?
Tähän asti olen käyttänyt tavallisia suoria housuja tai sateella tuulipuvun (goretex) housuja pelatessa ja saanut aika arvostelevia katseita osakseni. Eli olen ajatellut hankkia etiketin mukaiset housut. Kertokaapa, mistä moisia löytyisi sopuhintaan esim. Helsingin seudulla.
74942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itse olen käyttänyt jokunen vuosi sitten Salaisesta Agentista ostamiani maihinnousuhousuja. Reisitaskut on hyvät ja housut kestävät. Suosittelen käymään katsomassa.

Äänestä
  • Aikomukseni on hankkia sellaiset housut, jotka eivät ole läpimärät heti pienestä sateesta. Eli kuvitteisin sellaia Goretexisia jostain löytyvän.

    Äänestä

Voi ei.. Sitten oli vielä ne VAATTEET, kaiken muun lisäksi.. (Viitaten pallo hukassa-kirjoitukseen..)

Äänestä
  • Kyllä mielestäni siistin näköiset housut ja kauluspaita pitään olla. Farkut ovat kielletyt, samoin naisilta liian paljastavat asut (menee peli muuten ihan sekaisin) ;)

    Kuitenkin en jaksa uskoa, että pukeutumiseen niin kovin paljoa kiinnitetään huomiota. Ja kun suomalaisista on kyse, niin eivät he ainakaan siitä mainitse, korkeintaan katsovat kummasti kuten joku jo mainitsi. Ainakaan kukaan ei minulle ole mitään tullut sanomaan, vaikka vaatteeni eivät aina täysin siistejä ole olleetkaan.

    Äänestä

  • Albatrossi kirjoitti:

    Kyllä mielestäni siistin näköiset housut ja kauluspaita pitään olla. Farkut ovat kielletyt, samoin naisilta liian paljastavat asut (menee peli muuten ihan sekaisin) ;)

    Juu, sen verran on tietoa, että topit ja bikinit tulee jättää kotiin =) On sinne pääkoppaan edes jotain tarttunut.. ;)

    Äänestä

  • Apua kirjoitti:

    Juu, sen verran on tietoa, että topit ja bikinit tulee jättää kotiin =) On sinne pääkoppaan edes jotain tarttunut.. ;)

    Juu paksu toppatakki, pipo ja löysät housut...toinen vaihtoehto on haalari. *vink vink* ;D

    Äänestä

  • Albatrossi kirjoitti:

    Kyllä mielestäni siistin näköiset housut ja kauluspaita pitään olla. Farkut ovat kielletyt, samoin naisilta liian paljastavat asut (menee peli muuten ihan sekaisin) ;)

    Kuitenkin en jaksa uskoa, että pukeutumiseen niin kovin paljoa kiinnitetään huomiota. Ja kun suomalaisista on kyse, niin eivät he ainakaan siitä mainitse, korkeintaan katsovat kummasti kuten joku jo mainitsi. Ainakaan kukaan ei minulle ole mitään tullut sanomaan, vaikka vaatteeni eivät aina täysin siistejä ole olleetkaan.

    mikäli ymmärtää naisten päälle jotain ja vielä jotain pystyy tekemäänkin. Niin ei ole aikaa eikä intoa pelata golfia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mato kirjoitti:

Mistä ja millaiset golfhousut kannattaisi ostaa?
Tähän asti olen käyttänyt tavallisia suoria housuja tai sateella tuulipuvun (goretex) housuja pelatessa ja saanut aika arvostelevia katseita osakseni. Eli olen ajatellut hankkia etiketin mukaiset housut. Kertokaapa, mistä moisia löytyisi sopuhintaan esim. Helsingin seudulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu