Tilanne on seuraavanlainen: Olin eilen viettämässä uuttavuotta baarissa, ja loppuillan sitten istuin erään naisen kanssa keskustellen(mitä nyt baarissa pystyy keskustelemaan). Nainen oli minulle teinivuosilta tuttu, enkä ollut nähnyt häntä moneen vuoteen, enkä myöskään edes ajatellut häntä.
Siinä sitten yhtäkkiä huomasin että ei helvetti, olenko mä ihastumassa häneen. Aamuyöstä kun menin nukkumaan ajattelin että nukun humalan pois ja aamulla nauran olemattomille tunteilleni ja jatkan elämää niinkuin aina ennenkin. Aamu on mennyt ja iltakin jo tullut, mutta ei vieläkään naurata. Mä en pysty ymmärtämään tätä; vielä eilen en edes muistanut hänen olemassaoloaan ja nyt en saa häntä mielestäni.
Hauskinta tässä on se että olen ollut koko elämäni ajan yksin. Nautin yksin olemisesta ja yksinäisyyden tuoma kaunis haikeus on äärimmäisen inspiroivaa minulle. Nyt vaan tuntuu että minun on pakko saada jonkinlainen päätös tälle asialle ja kertoa hänelle minkälaisia tunteita hän minussa herätti.
Tietysti pelottaa se että loukkaisin häntä; siitä naisesta huokui mieletön herkkyys, aistikkuus ja jopa tietty synkkyys. Tuntuu kuin hän olisi ollut jonkinlaista harvinaista, mutta erittäin haurasta lasia. Olen muutaman kerran loukannut vahvempiakin naisia, koska en ole tiennyt että uskallanko luopua yksinäisyydestäni. Ja sydämessä tuntuu että hän on liian arvokasta särjettäväksi.
Aikamoista vuodatusta, mutta tilanne on erittäin hankala minulle. Ja ettei asiat helpottuisi on välillämme monta sataa kilometriä pölyistä maantietä.
Siinä sitten yhtäkkiä huomasin että ei helvetti, olenko mä ihastumassa häneen. Aamuyöstä kun menin nukkumaan ajattelin että nukun humalan pois ja aamulla nauran olemattomille tunteilleni ja jatkan elämää niinkuin aina ennenkin. Aamu on mennyt ja iltakin jo tullut, mutta ei vieläkään naurata. Mä en pysty ymmärtämään tätä; vielä eilen en edes muistanut hänen olemassaoloaan ja nyt en saa häntä mielestäni.
Hauskinta tässä on se että olen ollut koko elämäni ajan yksin. Nautin yksin olemisesta ja yksinäisyyden tuoma kaunis haikeus on äärimmäisen inspiroivaa minulle. Nyt vaan tuntuu että minun on pakko saada jonkinlainen päätös tälle asialle ja kertoa hänelle minkälaisia tunteita hän minussa herätti.
Tietysti pelottaa se että loukkaisin häntä; siitä naisesta huokui mieletön herkkyys, aistikkuus ja jopa tietty synkkyys. Tuntuu kuin hän olisi ollut jonkinlaista harvinaista, mutta erittäin haurasta lasia. Olen muutaman kerran loukannut vahvempiakin naisia, koska en ole tiennyt että uskallanko luopua yksinäisyydestäni. Ja sydämessä tuntuu että hän on liian arvokasta särjettäväksi.
Aikamoista vuodatusta, mutta tilanne on erittäin hankala minulle. Ja ettei asiat helpottuisi on välillämme monta sataa kilometriä pölyistä maantietä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei! Ihana mail, otahan heti yhteyttä tähän naiseen - ja kerro avoimesti tunteesi!
Joskus järjen ja käytännön voi unohtaa, ehkä hänestä tuntuu samanlaiselta?
Mitä voit menettää - sinustahan tuntuu ihan hyvältä myös elää yksin, osaat sen.
Ehkä tämä on se ELÄMÄSI NAINEN, JOTA OLET SALAA ODOTTANUT?
Onnea.....
Mieti kumpaa kadut mahdollisesti enemmän: sitä, että et ota yhteyttä ja selvää mitä siitä voisi tulla, vai sitä että otat selvää?
Minun neuvoni on, että kannattaisi tavata tyttö vielä kerran, jos hän vain haluaa. Siinähän sitä selviäisi ainakin vähän enemmän. Älä vielä näin aikaisessa vaiheessa murehdi sitä, että mahdollisesti satutat häntä.
Älä hyvä mies jätä asiaa tähän tai jäät jossittelemaan ehkä loppuelämäksesi! Ota naiseen rohkeasti yhteyttä.
Lykkyä tykö! :)
Aina jos joku mies on ihastunut naiseen niin naiset yllyttävät yhteen ääneen ottamaan yhteyttä aivan kun jotenkin itse kuvittelisivat olevansa se juuri se tietty henkilö ja sama pätee luonnollisesti myös toisin päin (eli miehet vakuuttelevat naisia ottamaan yhteyttä).
Kuitenkin arkitodellisuus on se että baarissa juttelu ei vielä merkkaa vitunkaan vertaa ja tuollainen äkillinen yhteydenotto saa suurimman osan ihmisistä vain kiusaantuneiksi eli todennäköisesti nolaat vain itsesi.
Olet kyllä realistina oikeilla jäljillä, ja tietysti itsekkin olen asiaa lähestynyt samalta kantilta. En nyt täysin kokematon ihmissuhteissa ole, ja todellakin baarissa tapaaminen on aika merkityksetöntä. Yleensä baarista haettu yhdenyön seuralainenkin on merkityksetön.
Itseni nolaaminen taas ei minua hirveästi haittaa; on sitä ennenkin tullut nolattua itseään. Tilanne vaan on siinä mielessä inhottava että olen melko varma että jos en nyt häneen ota yhteyttä, en näe häntä enää koskaan. Onhan meidän edellisestäkin tapaamisesta ennen toissapäivää kulunut 7-8 vuotta.
Mutta tilanne on se etten vielä ole häneen ottanut mitään yhteyttä, ja pulmallista on kuinka sen teen, sillä kuten sanoit, tilanne voi olla jopa kiusallinenkin hänelle. Outoa vaan todellakin että olo on kuin teinipojalla; joku radiosta tuleva kappale joka ei ole ennen merkinnyt mitään, saakin olon äärettömän haikeaksi ja surulliseksi. Toisaalta aika huikeaakin..
Voihan sitä yhteyttä ottaa ilman suurempia tarkoitusperiä, kiittää seurasta, kysellä kuulumiset ja katsoa miten toinen reagoi. Mitä siinä on nolaamista? Tuskin kukaan naisista kehoitti laukomaan heti, että "ihastuin sinuun uuden vuoden aattona"... Eipähän ainakaan jää katumaan ja jossittelemaan.
Sinisilmäisen teinitytön puhetta. Jokainen tajuaa että jos melkein 10 vuotta sitten nähtyyn naiseen ottaa yhteyttä hetken baarikeskustelun jälkeen niin takana on jotain muutakin kun pelkkä kuulumisten kysely.
Kuinkas moneen samalla lailla samoissa olosuhteissa tavattuun mieheen itse olet ottanut yhteyttä ja kuinka on käynyt?
Itse olen erehtynyt ottamaan pariin yhdenillan juttuun jota olen jälkikäteen jäänyt kaipailemaan yhteyttä ja vituilleen on mennyt kumpikin kerta.
on äitynyt noin pahaksi niin ehkä tässä kyyninenkin voi sen verran antaa periksi että jos et todellakaan todennäköisesti törmää häneen muuten enään koskaan ja pikku pakit ei tunnu missään anna palaa vaikka tekstarilla aluksi. Se avulla on helpompi kertoa suoraan missä mennään ja helpompi myös kieltäytyä kunniasta jos ei kiinnosta.
Kyllä mies kivun kestää muttei häpeää.
Ihmeellistä kuinka ihmiset pelkäävät nolostumista, kiusaantumista ja tällaisia! Kaikki ne tilanteethan voi vetää söpöllä tavalla huumoriksi. Olen itse pahimman luokan törttöilijä, mutta kaikki lipsahdukset voi aina ottaa leikillä!
Jos kerta kuulut tähän yksin elämään kykenevien jaloon rotuun, niin kehotan sinua unohtamaan koko jutun!
Pari viikkoa kun odotat, niin enimmät höyryt on jo päästä haihtunut ja terve realismi alkaa raivata tieltään naiivit ihastuksen huurut ja voit keskittyä normaaliin elämään.
Neuvoni siis on; älä tee juuri nyt mitään!
plusmiinusnolla, ota yhteyttä vaikka tekstarilla ja katso tilanne. Huumoria kehiin, vähän säpinää viestiin ja miksei runontynkääkin. Jos oot tosissas tunteillas, niin menoks.
itse just pariviikkoa sitten samanlaisen tilanteen kävin läpi ja juttu jäi "kytemään"