Olen seurannut, näitä kirjoitteluita. Kaikissa kirjoituksissa mollataan miehiä. Esim lasten huoltajuus, aina puhutaan lapsista ja äidistä.
Mulla neljä lasta ja äiti oli se joka lähti.
Ystävä piirissä on näitä äitien lähtöjä paljon.
Yh isät on näitä kummajaisia, naiset ovat aina naisten puolella.Sanotaan että lapset kuuluu äidilleen. Samaan asiaan törmää elatus toimistoissa. Kysytään että mitä olen tehny että hän lähti. Syyllistetään! Että jätetäämpäs se miesten syyllistäminen ja haukkuminen.
Lasten äiti tekee kaiken laista että minun maineeni mustenisi ja omansa maineensa puhdistuisi. Totuushan on että hän elää valheiden verkossa. En aio kysyä mitä tekisin, vaan menen eteenpäin ja elätän lapsiani parhaan kykykni ja rakkauteni mukaan. Aikaa myöten se on elämäni suurin rikkaus.
Jaksamista kaikille yh isille ja äideille.
Mulla neljä lasta ja äiti oli se joka lähti.
Ystävä piirissä on näitä äitien lähtöjä paljon.
Yh isät on näitä kummajaisia, naiset ovat aina naisten puolella.Sanotaan että lapset kuuluu äidilleen. Samaan asiaan törmää elatus toimistoissa. Kysytään että mitä olen tehny että hän lähti. Syyllistetään! Että jätetäämpäs se miesten syyllistäminen ja haukkuminen.
Lasten äiti tekee kaiken laista että minun maineeni mustenisi ja omansa maineensa puhdistuisi. Totuushan on että hän elää valheiden verkossa. En aio kysyä mitä tekisin, vaan menen eteenpäin ja elätän lapsiani parhaan kykykni ja rakkauteni mukaan. Aikaa myöten se on elämäni suurin rikkaus.
Jaksamista kaikille yh isille ja äideille.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ellen mä kohta saa tätä nilkkaani kuntoon, ja liikuttamaan ruhoani "baanalle" ... niin mä saan jännetuppitulehduksen tästä alituisesta kommentoinnista ;-))
Ei mollata kaikissa, ja kun mollataan niin on usein syytäkin. Tosin, naisten lyhytnäköisyys on alkanut täällä huolestuttamaan. Luullaan, että kun puoliso pettää (tasapuolisesti miehet ja naiset) niin silloin vasta liitossa jotain mätää, tai siihen se kaatui.
EI EI EI, pettämään ei tehdä tyyliin "hmmm, mitähän tänään tekis, jos vaikka pettäisin Sirkkuani". Turha lässyttää, "ko siellä risteilyllä tilanne vaan ajautui siihen Mustafan kanssa" -- ihminen ei ole ihan NIIIN viettiensä vietävissä (ja sinä tämän lukija otunnet olevasi, niin harkitse ammattiapua, kaikella ystävyydellä)
Tai yhtä lailla, ei miestä ja lapsia jätetä "noin vain", siihen et usko itsekään.
SIIS, näen että kun pettämisen, jättämisen tai muun "koiruuden tielle ajaudutaan", niin silloin liitto mennyt päin helvettiä jo jonkin aikaa, kyse oireesta tai jopa hätähuudosta (ulos tästä systeemistä, tai pää hajoaa) ... mikä loppupeleissä johtuu usein siitä, ettei liittoa olla huollettu ja ylläpidetty YHDESSÄ, aikanaan (eikä tässä mitään syyllistämistä - toteamus). Onhan muitakin syitä sille, että homma jossain vaiheessa voi alkaa mättämään ... vaan usein silloin kumpikaan ei halua nähdä niitä oireita, kun se toinen otettaan jo itsestäänselvyytenä.
Ja kirjoittajan aiheeseen. Jos liitto jo niin umpisolmussa ettei ulospääsyä näe enää, niin poishan siitä on lähdettävä -- kummalla sitten ensin se kuppi lopullisesti nurin menee. Naiset usein vaan lähtevät. Miehet harvoin uskaltaa, vaan saattavat hakea "tilapäissuhteen" (käytän termiä "pomppulauta") pettämisen kautta.
Ei mulla tai kellään muullakaan pitäisi olla jyrkkää kantaa yh äiti vai isä, ja mieluiten yhteishuoltajuus (jolloin lähi- tai etävanhempi). Kaikki lähtee LAPSEN edusta, siinä sitten aivan sama kenen aikuisen puolella muka joku on tai ei.
Mikä on elatustoimisto? Tarkoittanet lapsenvalvojalla... Jossa en ole huomannut syyllistämistä, vaan asiallista suhtautumista (tosin, metsä vastaa niin kuin sinne huutaa).
Lopussa tuli taas tolkku kirjoitukseesi, hyvä mies. Lapsia todella huolletaan, kasvatetaan ja rakastetaan erosta huolimatta parhaan kyvyn mukaan (kyvyn, jonka vanhemmat sopii ja lastenvalvoja vahvistaa, tai tuomioistuin määrää). Toista vanhempaa EI mustamaalata toista vanhempaa, murhetta lapsilla tilanteesta on ilmankin.
Niin, syy voi olla molemmissa, mutta kuitenkin toinen voi tehdä asiat oikein. Lähtijä voi voida huonosti, ihan omista syistään, niin kuin meidän tapauksessa. Työ uraputki ja pohjaanpalaminen, ei tosin koti töiden takia. Minä hoidin kotia vuosia ja tuin uraa siten kin. Lapsen valvojiakin on monen laisia. Aikas yleis päteviä neuvoja, etten sanoisi itsestään selvyyksiä.
Syy on molemmissa (siis "normaalissa erossa", väkivalta ja päihteet sitten ihan eri juttu).
Jos puolisosi on voinut niin huonosti, niin olisiko hän odottanut sinulta muutakin tukea tilanteeseen kuin tiskaamista ja siivoamista. Älyllistä keskustelua, kannanottamista ja ymmärtämistä -- apua pohjaanpalamiseensa.
Kaatunee siis sarjaan "kaksi erinoamsita ihmistä joutuivat toistensa huonoon seuraan".
Puhut ihan kun minun suullani...tohon ei voi mitään lisätä noin se just elämä menee.
Rakkaushan ei ole mikään itsestäänselvyys siis olotila missä lillutaan sen eteen pitää tehdä puolisoiden kokoajan.
Tuli just mieleen et montakohan kertaa toi mies vaimoaan päivässä kehu! Muhun se kun mies kehuu tekee ihanan vaikutuksen, sanoo vaikka et sul on maailman paras perse, siinä tunteessa sit voi lillua taas pää pilvissä ainakin kuukauden:))
Valitettavasti tuo elämisen taito ei ole sisäsyntyistä (joka-asiassa, aina tai kaikilla), ja yhden harjoituksen kautta minäkin nuo asiat sisäistin.
Mutta vaikkei ihminen muutukaan, niin se oppii...
eihän kukaan yksin tappele ja kyllä tuo rakkaus on vähän kun kokko että koko ajan on pidettävä tulta yllä......
Ei lapsia enää automaattisesti tuomita äidille.
Siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia.
Kyllä naisen tasapaino painaa vaakakupissa aika paljon. Pitää olla näyttöä pitkältä ajalta.
Toki miehen pitää olla kymmenen kertaa parempi kuin naisen saadakseen lapset, mutta monellekko miehelle se on vaikeaa?
Kerrotte vain ihan rehellisesti kaiken, ja hups: vaimo onkin se pahis! Kyllästynyt pikkutyttö ei enää riitä kaikissa kunnissa vanhemmaksi.
Jokainenhan tietää kuinka lapsellisia useimmat naiset ovat. Katsokaa vaikka häiden valmisteluja.
Taikauskoa sun muuta pakanuutta! Ennenvanhaan olisi poltettu noitana.
Nykyään ei miehen tarvitse olla kymmenen kertaa parempi, viranomaiset huomioi lasten näkökannan, esim, ettei olosuhteet muutu, koti, koulu,sukulaiset ja ennenkaikkea sisar suhteet.
Alkuperäisessä kirjoituksessa sanoin, että miehet syyllistetään vaikka syy olisikin naisen. Olen huomannut, että näissäkin kirjoituksissa myötätunto on äidille.
Kuin minuun kohdistuva arvostelu on kohtuutonta,ottaen huomioon ettei kukaan kirjoittajista tunne taustoja,joita en aio selittää. Myönnän että kolikolla on ns kaksi puolta, enkä aio selvittää omaa osuuttani asioista. Lapseni, minä ja sukulaiset tietävät totuuden, sitä ei muuta mikään. Kiitoksia kannanotoista vaikkakin jyrkistä.
... keskustelu on väksinkin pelkästään oletusten varassa. Mutta eihän se haittaa -- varmaan jokainen lukija luo sitten omat mielipiteensä, tuomioistuimestahan täällä ei ole kyse (vaikka kirjoituksen tiimellyksessä sellainen sävy herkästi tulee ... eli, lukijan vastuulla muistaa, että kyseessä persoonakohtaiset kannat, aina)
Minusta ihmiset turhan herkästi hakevat täältä sääliä ja päähän paijaamista ... "voi voi sua reppanaa, noinhan se on". Mulla taas tyyli, että koetan saada ihmiset näkemään asiat hieman laajemmin ... ja etenkin, OPPIMAAN. Tapahtuneet tapahtuneita, turha niihin on jäädä rypemään. JA mä ainakin samalla mitalla olisin antanut, jos nainen samasta naukuu.
Ihmiset ... älkää olko marttyyreita ja katkeria. Eikä kriittisyys tai kritiikki ole syyllistämistä. Ja usein erossa syytä syyllistää molempia jääriä tasapuolisesti (mite se meni ... pata kattilaa soimaa jne. jne) .. poislukien väkivaltaiset ja päihderiippuvaiset naiset/miehet.
Onnea ja menestystä teille kaikille
PS. ethän lapsillesi "väännä rautalangasta" kuinka väärässä äitinsä on ollut ...
Niin tiedoksi, kirjoitukseni ei ollut ruikyttava.
Olen pyöritellyt näitä asiota jo pari vuotta. Laki asiat mm huoltajuudesta, on selvitetty kuin myös omaisuus asiat. (Toisin kuin eräällä) Halusin herättää keskustelua, siitä kuinka sympatiat ovat aina naisen puolella,teki mies niin tai näin. Niinhän se on vai? Mies kun lähtee, nainen saa sympatiat vai? Nainen lähtee kysytään, mikset tehnyt niin tai näin kun nainen lähti. esim ollut huono aviomies.
Tätä hain ja sain vastauksen, kuin myös lukijat.
Erot ovat aina raskaita kaikille osapuolille ja etenkin lapsille. Auttakaamme lapsiamme elämässä eteenpäin, niin hyvin kuin vain osaamme.
Lisäisin vielä,kun unohtui. Ensimmäisessä kirjoituksessa, sanoin: x mustamaalaa minua, minä en häntä. Lapset käyvät äitinsä luona ja hyvä niin kaikkien kannalta. Pääsee itse välillä irti ja viihteelle. Itse olen päässyt erosta tasa painoon, vaikkakin en tunne ketään pettettyä, jota se ei seuraisi koko loppu elämän. Harkitkaa ihmiset mitä teette ja mikä on tärkeimpää elämässä.
oli se ruikuttava ... mutta ei se haittaa. Tai no, kai itsetuntokysymys tuokin -- tän lukijan silmiin se oli sääliä keräävästi kirjoitettu.
Sympatiat EIVÄT ole aina naisen puolella, ellei sitten AINA halua nähdä niin. Ettei ole sama taittovika mustamaalaamisenkin suhteen? Ryhtiä mies -- älä kuulosta ämmältä, ellet sitten ole sellainen.
PS. Loppuyhteenveto on muuten yhdyssana ... minkäs alan uranainen se exäsi olikaan ... ja sinä et.
Muistan samalla avioero palstalla, erään tosi itku kirjoituksen, taisi olla sama nimimerkki kuin sinulla. Kirjoitin väärin ja varmasti kirjoitan jatkossakin. Minusta se on mies joka vastaa huutoonsa, eikä huuda vastaansa. Ei en ole ura ihmisia, mutta ylpeä työstäni,en voi mainita ammattiani. Näitä töitä, mitä teen, tekee suomessa noin kymmenen ihmistä.
Kuitenkin järjestä asiasi ja hoida itsesi.
terveisin. ylpeä yh isi
Tää nimimerkki ei todellakaan olisi erityisen tavaton muillakaan, tai vaikea "avattava". Vaikka ei sen puoleen, olisin hyvin voinutkin kirjoittaa itku kirjoituksen, ja toivottavasti olisin siihen saanut palautetta enkä paapomista.
Vastaa huutoon hyvä mies -- niin kuuluukin. Miten se taas tähän liittyy, ei aukene.
Ei kukaan ole ammattiasi kysynytkään. Vaikka sen harjoittajia olisi vain yksi maailmassa, niin väitän olleesi sopimaton vastapari vaimollesi (ja hän sinulle), eikö siitä tässä ole kokoajan ollutkin kyse, vai? Niin, ja syyllistämisestä ... mutta se kai jo käsitelty.
Asiani ovat järjestyksessä ... hoidan itseäni, nilkka ei vieläkään ihan OK ;-D
Kyllä lapset huomaavat itsekkin kuinka äidit valehtelevat ja kieroilevat.
Vahinko vain, että viattomuudessaan he pitävät sitä normaalina ja joutuvat kärsimään siitä omassa parisuhteessaan.
Kukaan ei voi olla tietämätön siitä millainen lumivyöry avioeroista on tullut.
Suomi on USA:n jälkeen kai "eronnein" maa.
Miksi kaikki väittävät eroaan onnelliseksi vaikka jokainen näkee, että siitä se helvetti on vasta alkanut?
Voi hyvänen aika sentään – mielipiteensä kullakin, mutta erimieltä tässä on helppo olla.
Ei kai kovin moni ole eroaan täälläkään varsin iloiseksi ja onnelliseksi perhetapahtumaksi kuvannut. Jokaisessa suhteessa on kriisinsä, ja totta kai ensisijaisesti ne pyrittävä sopimaan ja asioiden väärään kurssi korjaamaan … jos tulehtunut tilanne nähdään ja hyväksytään ajoissa, eikä panna ”päätä pensaaseen (”no kyllä tää tästä suttaantuu”). Vaan ihminen kun tapojensa orja, ja ellei meno suhteessa helvetilliseksi ole äitynyt, niin mitään ei kumpikaan usein tee, valitettavasti. Kun paha olo alkaa oirehtimisen (pettäminen, ryyppääminen, kylmyys, haluttomuus … jne. jne.), niin silloin parisuhde niin pahassa umpisolmussa, että siihen usein vaaditaan ”yli-inhimillistävoimaa” ja valtavasti sosiaalisia taitoja rakkauden lisäksi, jotta sellainen suhde saadaan normalisoitua ja tyydyttäväksi kaikille. Ei mahdotonta, muttei kovin yleistä.
No, kahdesta pahasta (toimimattomassa suhteessa kituminen, tilanne joka ihan kaikille henkisesti kauhea) toinen on sitten ero. On hyviä ja huonoja avioliittoja, samoin on hyviä (”onnellisia”) ja huonoja (”onnettomia”) eroja. Huonosta erosta voi tosiaan alkaa mainitsemasi helvetti, mutta helvetillisempää se umpikujaan ajautuneessa liitossa eläminen on. Kysyä sopii, mikä tekee erosta sitten huonon – se, etteivät aikuiset ihmiset kykene tunnustamaan, ettei yhdessä enää ole edellytyksiä elää. Ja kun kuvan heitetään syyttely ja kauna, kykenemättömyys nähdä niitä omia virheitään joita tehnyt aikaa sitten liitossa (”it takes two to tango”) … ja kauniiksi lopuksi unohdetaan lasten etu. Niin käsissä on pian se ”huono ero”. Sitä en ymmärrä, kun ero on lopullisesti käsissä (siihen lopulliseen päätökseen riittää yksi, yhdessä elämiseen kaksi päättäjää) – eikö voi sen verran pinnistellä, että hyväksyy asian ja tekee tilanteesta niin hyvän kuin mahdollista – edes niiden lasten vuoksi (ja oman jaksamisen takia).
Katkeruus ei auta ketään …
Eroaisin heti.En tule toimeen yksin lapsen kanssa.En ole tarpeeksi koulutusta.Mahdoton kouluttaa ja elättää meidät kaksi yksin.Lisäksi sairastan syöpää.Kaikki omat säästöni menetän sairaudelle.Mies ei maksa.Olen kotona.Hän pitää kaiken itse.En ehkä kauaa eläkään.
... jaahas, että Suomessa ei sairas yh äiti tle toimeen, vaan on pakko olla naimisissa. Paska puhetta.
Ellet kauaa elä, niin mitä järkeä sitä vähääkään aikaa tuhlata huonossa liitossa. En tiedä miten joissain maissa asiat on, mutta ei täällä sairaskaan yh äiti puolle paljaille jätetä -- vai mikä sitten on elintasovaatimus?
Itse yh:na totean:
eivät miehet ole aina pahiksia, omalla X:llänikin oli varmasti hyvä syy lähteä, ehkä hän ahdistui mene ja tiedä.
Yh isiä nähneenä totean että hyvä on lasten elää kunnollisen isän kanssa.
Nykyään äidit lähtevät useammin kuin ennen, meillä on siis samanlainen tuttavapiiri :)))
Ja yleistä lähteneille äideille on juuri tuo kiusanteko ja mustamaalaus, valitettavasti.
Sydämeeni sattuu aivan erityisesti kun erästä tälläistä tarinaa olen seurannut, olen oppinut tuntemaan kiitollisuutta Xää kohtaan hän lähti mutta jätti minut ja lapset rauhaan koskaan ei ole kiusannut.
Tsemppiä sulle Yh isi, on olemassa naisia jotka vielä arvostavat miehiä ja uskovat että ei se mies ole aina se paha!
Kumman musta valkoista ajattelua täällä. Tiedän syyn eroon ja kummastuttaa kun ei ymmärretä, mitä olen kertonut. Myös se etten minä ole lapsieni äitiä mustannut. Teoillaan äiti asetti rakkautensa, lapsiin kyseenalaiseks. Kestää aikansa ennen kuin luottamus palautuu. Kerrottakoon että itselläni on ollut ja on parasta aikaa ihmissuhde. Olen päässyt asioista yli ja sinuiksi itseni kanssa. Korostan vielä, Halusin keskustelua, siitä kuinka myötätunto on äitien / naisten puolella. Kuten huomaatte niin keskustelua tarvitaan asiasta enemmän. Syitä eroihin on monenlaisia, tämä meidän oli tämmöinen.
Kyllähän se noin on, vaikka nainen olen itsekin.
Lähipiirin juttuja seuranneena, naisella on aina suuremmat mahdollisuudet huoltajuuskiistoissa, ainakin ellei mies ole alusta asti älynnyt merkata ylös naisen baareissa käynnit yms (kuten eräs tuttavaperheen isäntä teki!).
Naisen taas ei tarvitse todistaa mitään, pelkkä sana ja teennäiset kyyneleet riittävät.
On olemassa joukko miehiä, joiden kanssa ei voi keskustella siitä, mikä on pielessä. He eivät pysty kuuntelemaan: he mitätöivät asian (ja samalla naisen) tai he huutavat tai jopa vastaavat väkivaltaisesti. Siitä ilmeisesti johtuu se, että usein mies on hämmentynyt kun nainen tahtoo eron. Nainen voi miettiä asiaa itsekseen vuosia, vähitellen varmuus tulee, eikä ole enää muuta mahdollisuutta kuin ero.
Sinä et tiedä miksi nainen lähti. Ei hän voinut työpaineiden vuoksi lakata sinua rakastamasta. M35 vastasi jo niin hyvin ja älyllä, että ei siihen ole paljonkaan lisäämistä.
Voimia sinulle lastesi kanssa kumminkin. Toivon mukaan et istuta heihin katkeruutta ja sallit heidän rakastaa äitiään sellaisena kuin hän on.
Ellei ihmiset eron jälkeen kykene jossain vaiheessa (tiedän, ei se suraavana päivänä onnistu) ottamaan askeleen taaksepäin ajatuksissan, ja yritä katsoa tapahtunutta objektiivisesti, niin siitähän ei koskaan pääse yli. Katkeroituu ja syyllistää, mikä taatusti heijastuu lapsiin ja mistä eivät tule vanhempia kiittämään. Sen lisäksi oppiminen niistä omistakin virheistä (joo, ja sen puolison virheistä myös -- jottei toista kertaa löisi päätään "karjalan mäntyyn") on mahdotonta, jos mielessään kuittaa koko aviokriisin aiheutuneen jostakin oireesta, mikä lopulta katkaisi kamelin selän.
No, varmasti tämänkin ketjun on lukeneista moni ei ymmärrä koskaan mitä koetan sanoa. Mutta toivottavasti edes jotkut saavat pohdittavaa ... jos vaikka huomaavat aloittaa "huoltotoimet" riittävän ajoissa omassa liitossaan -- tai siinä tulevassa.
"Pata kattilaa soimaa" ei ihan hyvä arvio, jos minua tarkoitit. Itse erosin avo-liitosta miehen psyykkisen sairauden ja siihen liittyvän lääkkeiden ja alkoholin sekakäytön vuoksi. Rakastin miestä, mutta koska meillä oli lapsia, en olisi jaksanut sitä kaikkea, eli huolehtia lapsista sekä miehestä.
Arvioni oli ihan vain intuitioon perustuva. Miehille tunteista puhuminen on ilmeisesti vaikeampaa kuin naisille. Jokin syyhän siihen on oltava, että miehet usein "hölmistyvät" kun nainen on tehnyt eropäätöksensä.
Ei, en tarkoittanut nimenomaisesti sinua ... vaan yleisesti ajatusta, mikä eroissa ja riidoissa hyvä pitää mielessä. Yhtälailla, "tunteista puhuminen on ilmeisesti vaikeampaa kuin naisille" -- ei ihan hyvä arvio, jos minua tarkoitit. Kai se niin on, että poikkeudet vahvistavat säännöt.
Mutta varsinainen asia mistä kirjoiti on mielestäni enemmän kuin hyvä syy erota. Kuin myös väkivaltaisuus, alkoholismi yleensäkin (kun tietyn rajan yli, jonka määritäminen vaikeata ja valtavan persoonakohtaista), huumeet tai rikollisuus ... niin itsensä kuin lasten takia sellaisesta liitosta pois lähdettävä, harvoin mitään muuta enää tehtävissä.
Tovotaan, että seuraavaan suhteeseen lähtiessäsi osaat ehkä erottaa "vaaran merkit" joita et exässä osannut nähdä. Tai et ainakaan samanlaista miestä rinnallesi etsi...
10 vuotta kului niin, etten vilkkailta lapsiltani jaksanut enkä isän tilanne huomioon ottaen edes päässyt viikonloppuisin ulos. Joten ei sen uuden katsominen ole ollut ajankohtaista (ja kuka hullu nyt tällaiseen apinalaumaan edes olisi tahtonutkaan itseään ängätä). Nyt kun aikaa jo olisi, kun lapset jo murkkuiän molemmin puolin, olen kasvanut niin itselliseksi etten tiedä tahdonko enää miehen kanssa yrittää yhteisasumista. Olen oppinut sen, etten suunnittele sillä rintamalla mitään.
Nuorena kun rakastuin, en osannut pelätä mitään. En kumminkaan kadu lapsiani. Heidän isänsäkin voi nykyään ihan hyvin ja suhteet on hyvät lapsiin. Elän suvantovaihetta, eikä minulla ole mitään paniikkia löytää miestä, ei oikeaa eikä väärää.
Voin hyvin ymmärtää tilanteesi ja valintasi elää itsellisesti -- ei tuohon oikein muuta voi sanoa ;-))
Ja pakkoko sitä on lehmää ostaa jos joskus tahtoo lasin maitoa *wirn*
on vielä pahempi nainen. Tämä on valitettavasti useammin totta kuin väärin.
Sosiaalialaa läheltä seuraavana kuulen mitä uskomattomampia syytöksiä miehistä. Myös sellaista joka ei mitenkään voi pitää paikkaansa.
Ei tämä enää mikään suuri salaisuus ole, ja seuraavaksi siitä tehdään rangaistava teko. Mitä se on jo nytkin jos asia on tarpeeksi vakava.
Olet aivan oikeassa naisten ylivallasta huoltajuuskiistoissa. Minun poikani äiti oli/on kiltisti sanottuna ailahtelevainen. Juoksi vieraissa kohottamassa huonoa itsetuntoaan (joka ei todellakaan ollut minun aiheuttamaa). Itse kävin töissä, pidin taloa yllä ja hoivasin yöt "puolikuolleena" koliikkia potevaa pikkumiestä. Lähdin heti töiden jälkeen lenkille pojan kanssa, että äiti saisi omaa aikaa jne. Silti asioista oli turha keskustella saatikka harrastaa mitään sängyssä. Puolen vuoden selibaatti olikin tavallista. Kun ero lopulta armahti minutkin, äiti olikin omasta mielestään lapselle tärkein ja huoltajuusviranomainen oli samaa mieltä. Itse saan olla poikani kanssa vain sen verran mitä äiti sanelee. Kun löysin uuden puolison, niin tapaamiset senkuin vähenivät. Huoltajuusasioiden uusintakäsittelyssä vaadin lisää tapaamispäiviä, jota äiti protestoi huutamalla kuin hullu. Sosiaalitäti vain totesi tähän, että kun äiti on noin tuohtuneessa tilassa, asialle ei voida tehdä mitään. Ei lisäpäiviä, ei mitään sopimuksia. Jokin tässä systeemissä mättää. Odottelen vaan sitä päivää, että poika voi itse sanoa, kumman luona haluaa olla ja luulen, ettei se ole äiti.
Oikein ikävä tapaus. En sano, etteikö näkemyksesi oikea olis ... silti ois "hauska" kuulla äidin versio tilanteesta. Vaikka eipä se miksikään muuta sitä, ettet saa olla lapsesi kanssa ilmeisestikään lainkaan riittävästi, mikä ei todellakaan ole lapsen edun mukaista.
Jos kohdallesi sattuneet sossun tädit (tosin omalla kohdallani kokemus oli päinvastainen) ovat "femakko vellihousuja" ettekä sopuun pääse. Niin ei auta muu kuin hakea päätöstä hyvän juristin avustuksella tuomioistuimesta, missä ei äidin hysteerisyys vain sinun osakkeita parantaisi. Sillä eihän lastennvalvoja "määrää" tapaamisia vaan vahvistaa sopimuksenne.
Nurinkurinen tilanne, mutta ilmeisesti et tuossa tilanteessa paljoa muutakaan voi.