Hei kaikki!
Minun ongelmani on seuraava:Suhteessamme mies jatkuvasti joko tietämättään tai tiedostaen alistaa minua.kaikki mitä teen on väärin tai sitten en osaa tehdä mitään.Kaikista riidoista ja kinoista minun pitäisi vain olla syypää.
kaikki jotka tietävät mistä puhun auttakaa!
Kuinka keskustella ongelmasta rakentavasti ilman riitaa ja syytöksiä!mitä itse teitte?
Kiitos avusta!
Minun ongelmani on seuraava:Suhteessamme mies jatkuvasti joko tietämättään tai tiedostaen alistaa minua.kaikki mitä teen on väärin tai sitten en osaa tehdä mitään.Kaikista riidoista ja kinoista minun pitäisi vain olla syypää.
kaikki jotka tietävät mistä puhun auttakaa!
Kuinka keskustella ongelmasta rakentavasti ilman riitaa ja syytöksiä!mitä itse teitte?
Kiitos avusta!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ehdotus:
Joko miehesi ei kunnioita sua tai sitten sillä on persoonallisuushäiriö. En kyllä usko että teidän suhteesta tulee mitään, koska tuon perusteella sillä ei ole pohjaa.
törmänneen todellakin luonnehäiriöiseen mieheen, joka saa tyydytyksensä toisen alistamisesta, joten tilanne ei taida muuttua paremmaksi puhumalla tai ajan kuluessakaan, todennäköisesti vain pahenee. Kannattaisi alkaa miettemään ulospääsyä tilanteesta, sillä miehesi ei halua helposti luopua alistamis kohteestaan.
Toivon sen kuitenkin järjestyvän ilman suurempia murheita.
..jättää tuomonen mies ja äkkiä!!! Ystävälläni oli aikoinaan samankaltainen mies ja homma vaan paheni ja paheni koko ajan!! Lopuksi oli jo todella kamalaa touhua! Toivottavasti et oo kovin kauan tuollaista joutunut kestämään... Voi myös olla ettei kovin hevillä luovu sinusta, mutta jos lähdet, älä ota takaisin vaikka kuinka lupais muuttua...
Voimia! Ansaitset varmasti parempaa!
Itse olen ajatellut, että miehelläni saattaisi olla joku narsistinen luonnehäiriö. Hän todellakin ajattelee useimmiten vain itseään. Saattaa olla tosi ajattelematon, eikä ota mua olleenkaan huomioon. Tuntuu, että olen alistettu enkä todellakaan tasa-arvoisessa suhteessa. Miehen tahdon mukaan täytyy aina mennä ja vaikka taistelen kovasti vastaan, saan vain haukut siitä että nalkutan joka asiasta. No onneksi ei olla naimisissa. Pakko kai antaa kenkää..
Onko mies Suomalainen?Vai ehkä ulkomaalainen?
Hei,
olen samassa tilanteessa, lisänä haukkumiset ja solvaamiset. Ja koko ajan on pahentunut, nyt minä olen itse muuttunut myös, en siedä enää yhtään tollaista mutta jostain ihme syystä en ole antanut kenkää... Mulla siis on pinna palanut monta kertaa, ja ikävä kyllä hermot on aivan pinnalla.. Niinpä viimeksi, kun hän huoritteli taas mua, hyökkäsin kimppuun ja löin nyrkillä naamaan. Tosin olen saanut väkivaltaakin sietää tässä suhteessa, eli meillä vielä pahempi tilanne. Mutta tuollainen kaikki vaikuttaa myös sinuun, eikä positiivisesti. Minä ainakin pelästyin kun huomasin ettei pinna kestä enää, ja vedän nokkaan! Kamalaa!
Itse asuin yhdessä 3 vuotta,yhden miehen kanssa joka alisti/haukkui minua.Kävipä työpaikallakin haukkumassa kaikkien asiakkaiden kuullen päissään...Joo olin läskiä,huoraa ja vaikkamitä.(haukkumista kuulin lähes päivittäin)Tunsinkin itseni läskiksi vaikka olinkin täysin ihannepainoinen.Huoraksi en kuitenkaan itseäni tuntenut, koska olin erittäin kiltti ihminen.
Olisi monesti ollut joitakin illanistujaisia,mutta en saanut koskaan lähteä kavereiden kanssa mihinkään...Sitten kerran kun halusin lähteä baariin,ihan vain yksikseni en olisi saanut lähteä,mutta lähdin kuitenkin hirveän haukkumisen jälkeen.Sittenpä siinä kävikin niin, että tapasin yhden kivan miehen johon olin jo jonkin aikaa tuntenut vetoa.Juteltiin,tanssittiin ja mentiin hänen luokse yöksi.Olo oli tietysti aamulla todella hankala.
Menin kotiin, mieheni oli ollut huolissaan missä olin ollut.Sanoin hänelle suoraan että olin yhden miehen luona ja en voi enää olla tässä suhteessa.Mies itki ja aneli että ei erottais.Viikon eroa itsekkin mietin,mutta sitten tein lopullisen ratkaisun:Halusin erota...Mies kyseli miksi,voin muuttua jne.Joopa joo olisikohan hän muuttunut,en usko.Kuukauden kuluttua alkoikin oma elämä omassa asunnossa ja sitä ravintola-ilta miestäkin tapailin ja häneen sitten lopulta rakastuin.
Nyt kun ollaan pitkään oltu yhdessä vieläkin mietin että miten on mahdollista että minä olen saanut näin hyvän miehen itselleni...
Jälkeenpäin mietin:miksi olin entisen mieheni kanssa,miksi jaksoin sitä,en tiedä lopullista vastausta vieläkään...Jotakin täytyi tapahtua ennenkuin pääsin eroon siitä miehestä,vaikka petinkin häntä yhdesti ja pettäminen on sairasta,silti en kadu sitä päivääkään...
Sama on ollut täällä ja on jossain määrin edelleen. Minä olen kasvanut siitä jotenkin ulos. Olen sitä kautta opetellut kasvamaan omaksi itsekseni. Olen opetellut pistämään rajan mikä on minun ongelmani mikä mieheni ongelma. Jos minä en siivoa hänen mielestään riittävän hyvin tai laita hänen mielestään lusikoita oikeen lusikoille varattuun astiaan niin ei se ole minun ongelmani koska ne lusikat ovat minun mielestäni ihan hyvin, korjatkoot se tilanteen jolle se on ongelma. Jos en ole kuivannut hänen mielestään pesuhuonetta riitävän hyvin, ei se ole minun ongelmani, minulle se miten kuivasin omasta mielestäni hyvin riittää jos se ei miehelleni riitä niin kuivatkoon uudeleen perästä. Tälläset syyttelyt ettet ole hyvä missään etkä osaa mitään on täysin järettömiä kun huomaa että tuon toisen mielestähän minä en osaa enkä ole hyvä, itselleni kyllä riitän. Oletko kysynyt että miksi se on sun kans jos et ole sellanen kuin hän haluaa. Aluksi siihen jotenkin menee mukaan ja yrittää mielyttää toista mutta joskus tulee raja että ei enää jaksa ja tuntuu että on itseltäänkin hukassa ei oikeen tiedä kuka minä olen ja mitä haluan ja miten haluan asiota tehdä. Siinä vaiheessa sitä alkaa pikkuhiljaa ettiin itteensä ja on just sellanen ku ite haluaa, tulee sellanen olo että ota tai jätä jos ei passaa niin antaa olla. minä olen tällänen ja sillä siisti. olen myös käynyt roseterapiassa jossa olen opetellut tunnistamaan ja hyväksymään itseäni sellasena kuin olen, pikkuhiljaa. Minä olen tälläinen ja tälläisenä saman arvoinen kuin muutkin ihmiset,vaikka kyllä se aika vaikeaa on. Olen huomannut sairastavani masennusta ja siitä yritän repiä itseäni ulos vaikka tuntuu etten edes itse halua.
Miehelleni käy hyvin että olen masentunut, heti kun alan paraneen hän tuntee olonsa jotenkin uhatuksi ja jättää minut jotenkin yksin. Yritän itsekin päästä irti tästä omastakin riippuvuussuhteestani häneen.