Rakkaus on pesti hulluuteen.
Minä en ymmärrä rakkautta. En ainakaan samalla tapaa kuin eräät tuntemani naishenkilöt ovat tämän käsitteen selittäneet (oma tulkintani tosin). Heille rakkaus tuntuu olevan jotain niin paljon elämää suurempaa. He ahdistuvat, koska itse en koe tätä "maailman ihaninta tunnetta" samalla tavoin. Sitten saan kuulla, mitä kaikkea teen väärin: olen passiivinen, tunteeton ja kylmä.
En jaksaisi enää kuunnella tällaista.
En ole oikeastaan koskaan ollut keneenkään ihmiseen "hulluna", jos tällaista käsitettä käyttäisi. Koen toki jotkut vastakkaisen sukupuolen edustajat erittäin hurmaavina, jotkut jo pelkän ulkonäön perusteella. Eniten sytyttää kuitenkin luonteenpiirteet, kuten älykkyys ja muut persoonalliset piirteet, joita tässä nyt on turha syvemmin analysoida.
Mutta en vaan kertakaikkiaan ole enkä usko että tulenkaan kokemaan senlaisia elämää suurempia tunteita, mitä olen naisilla huomannut olevan.
Nytkin seurustelen erään naisen kanssa ja voin sydämestäni sanoa, että pidän hänestä. Välitän hänestä erittäin paljon; ajattelen häntä joka päivä. Miksei se riitä?
Ehkä "ongelmani" tässä on liika järjen käyttäminen. Senlaisia ajatuksia olen usein kuullut, että parisuhteessa tulisi järjenkäyttö jättää aina toiselle sijalle. Mutta minun tyylini on pohtia asioita ennenkuin avaan suuni. Minunko tässä tulisi muuttua?
Tulipa vuodatusta, mutta tuntuu, että alan tosiaan tulla hulluksi. Kaksin olisi paljon kivempaa elää, niinkun monet tietävät, mutta minä elän mielummin yksin, kuin kärvistelen tällaisessa suhteessa, jossa en ymmärrä missä mennään ja mihin mennään.
Jos ei mitään ajatuksia herännyt niin otan mielelläni vastaan kirjavinkkejä, joiden avulla voisin kenties päästä tähän "rakkauteen" sisälle.
Tykkään nimittäin lukea kirjoja. Kiitos ja hei.
Minä en ymmärrä rakkautta. En ainakaan samalla tapaa kuin eräät tuntemani naishenkilöt ovat tämän käsitteen selittäneet (oma tulkintani tosin). Heille rakkaus tuntuu olevan jotain niin paljon elämää suurempaa. He ahdistuvat, koska itse en koe tätä "maailman ihaninta tunnetta" samalla tavoin. Sitten saan kuulla, mitä kaikkea teen väärin: olen passiivinen, tunteeton ja kylmä.
En jaksaisi enää kuunnella tällaista.
En ole oikeastaan koskaan ollut keneenkään ihmiseen "hulluna", jos tällaista käsitettä käyttäisi. Koen toki jotkut vastakkaisen sukupuolen edustajat erittäin hurmaavina, jotkut jo pelkän ulkonäön perusteella. Eniten sytyttää kuitenkin luonteenpiirteet, kuten älykkyys ja muut persoonalliset piirteet, joita tässä nyt on turha syvemmin analysoida.
Mutta en vaan kertakaikkiaan ole enkä usko että tulenkaan kokemaan senlaisia elämää suurempia tunteita, mitä olen naisilla huomannut olevan.
Nytkin seurustelen erään naisen kanssa ja voin sydämestäni sanoa, että pidän hänestä. Välitän hänestä erittäin paljon; ajattelen häntä joka päivä. Miksei se riitä?
Ehkä "ongelmani" tässä on liika järjen käyttäminen. Senlaisia ajatuksia olen usein kuullut, että parisuhteessa tulisi järjenkäyttö jättää aina toiselle sijalle. Mutta minun tyylini on pohtia asioita ennenkuin avaan suuni. Minunko tässä tulisi muuttua?
Tulipa vuodatusta, mutta tuntuu, että alan tosiaan tulla hulluksi. Kaksin olisi paljon kivempaa elää, niinkun monet tietävät, mutta minä elän mielummin yksin, kuin kärvistelen tällaisessa suhteessa, jossa en ymmärrä missä mennään ja mihin mennään.
Jos ei mitään ajatuksia herännyt niin otan mielelläni vastaan kirjavinkkejä, joiden avulla voisin kenties päästä tähän "rakkauteen" sisälle.
Tykkään nimittäin lukea kirjoja. Kiitos ja hei.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suosittelen ehdottomasti kirjaa: John Gray - Miehet ovat marssista, naiset venuksesta. Tämän kirjan luettuasi voit ymmärtää paremmin miehen ja naisen eroavaisuuksia, käsittää sen asian että naiset ajattelevat tunteella ja miehet todellakin järjellä. Kirja myös opastaa miten nämä kaksi erilaista ajattelutapaa voidaan yhdistää tai ainakin saada molemmat ymmärtämään toinen toisiaan.
No johan nyt on jäänyt minulta Kirja lukematta.
Tuttu nimi, muttei koskaan kirjastossa ole juolahtanut mieleeni. Luin tuosta yhdeltä istumalta jo pari lukua ja täytyy sanoa, että kyllä vaan hymyilytti...
Kiitti vinkistä!
Vaikuttaa taas tämmöseltä kirjalta, joka olisi kaikkien hyvä lukea.
Miten se tulee esille että et olekaan rakastunut samalla tavoin kuin toinen? Sanoithan jo hyvin kauniisti ajattelevasi häntä joka päivä ja välittäväsi paljon jne. Jos toisella on tarve johonkin suurempaan hullaantumiseen niin yleensä riittää kun nainen on sitä itse, ja sinä pysyt hiljaa! Kukaan nainen ei todellisuudessa voisi kuvitellakaan olevansa miehelleen järkiratkaisu. "Kun aika oli kypsä ja nainen kunnollinen niin otinpa siitä tuleville lapsilleni äidin." Silti olen miespuolisilta kavereilta kuullut tällaistakin juttua. Yhtä hyvin mieheni mielessä voisi muhia jotain tuollaista mutta en välitä ottaa selvää! Mielummin ja hyvin helposti ihminen kuvittelee toisesta jotain itselle mieluista, sitä voisit sinäkin käyttää hyväksesi ja olla mainostamatta mahdollista laskelmointiasi.
Toinen asia on sitten se, mitä myös mies naiselta vaatii. Tuntuisiko se sitten hyvältä jos nainen selittäisi että kun olet hyvätuloinen, autosi on hieno ja asunto on oma, niin päätinpä rakastua. Muuten olisin kyllä enemmän rakastanut tuota naapurin Villeä, näkyy vaan taas olevan työtön. Kivempi käydä treffeilläkin vähän kalliimmissa paikoissa.
Kiitos vastauksestasi.
"Miten se tulee esille että et olekaan rakastunut samalla tavoin kuin toinen?"
No ihan ensiksi tulee mieleen omien tunteideni laimeus, jos alan vertailemaan häneen. Oma tunneskaalani tuntuu olevan paljon suppeampi. Hädin tuskin pystyn tuntemaan mitään negatiivista häntä kohtaan, jota olen itse ihmetellyt. Hänen suunnaltaan tulee sen sijaan ihan kaikenlaista.
Joskus mielessäni on pyörinyt ajatus, että ehkä hänelle olisi parempi, jos hän löytäisi miehen, jonka sielusta kirpoaisi vähän syvempiä tunteita (ja niiden ilmauksia) kuin omastani. Vaan nyt asiaa pohdittuani tuli mieleen, että entäs jos senlaisia miehiä ei vaan ole?
"Jos toisella on tarve johonkin suurempaan hullaantumiseen niin yleensä riittää kun nainen on sitä itse, ja sinä pysyt hiljaa!"
?
Rakastumisen syitä on hauska tutkia. Viihteen puolellehan ne usein menevät ainakin iltapäivälehdissä. Eihän niissä mitään järkeä tunnu olevan, joten niin se on kai nähtävä.
...tarkoitin, että naisesi ei huomaa mitään jos itse et kerro... Eihän tuo neuvo tietenkään mitään auta jos ja kun itse koet asian ongelmaksi!
..mitähän se rakkaus oikeasti on?
Voisin ainakin omasta kokemuksestani sanoa, että olet rakastunut ja rakastat naista, jonka kanssa asut.
Rakkaus on mielestäni toisen huomioimista, asioiden jakamista, uskollisuutta ja yhteisten arvo- ja ajatusmaailmoiden jakamista. Se hullunmoinen hullaantuminen menee todella pian ohi. Yleensä se on se tunne, mitä pidetään rakkautena.
Jos ongelmatilanteessa toista ei arvosta eikä omaa mitään edellä luetelluista tunteista, ei jäljelle jää mitään ja suhde loppuu.
Meillä naisilla irtoaa jalat helposti maasta sen huuman hetkellä. Kyllä ne tapaavat vielä maan, mutta siihen menee aikaa.
Kyllä sinä osaat rakastaa ja rakastua, mutta se on miehistä. Tuntuu hyvältä kuulla, kun mieheni kertoo rakastavansa minua. Mutta ihaninta on se, kun hän osoittaa suudelmalla, halauksella tai pitämällä kädestäni kaikkien nähden, että hänelle olen parasta maailmassa.
Elämää suurempaa hulluutta.. Sitä se on minulle - Herra pyörii päässä kaiken aikaa, hän se on jota ajattelen ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.
Mieheni kertoo minulle ajattelevansa minua, mutta muuten välillä tuntuu kuin tämä hulluus on vain minun ongelma. Mutta en valita, koska suhteet ja niiden muodot ovat ihmisten itsensä näköisiä.
Joskus ihmettelen ihmisiä, jotka arvostelevat suureen ääneen toisten suhteita siitä, että ne ovat heidän mielestään epänormaaleita. Toki kritiikkiä voi aina antaa ja kenekään ei tarvitse kaikkea hyväksyä, mutta eiköhän se ole jokaisen henkilön oma asia millaisilla ihmisillä/asioilla elämänsä täyttää.
Sama koskee mielestäni rakastumista, me kaikki koemme sen eri tavalla. Yksi tulee hulluksi, toinen ujoksi, kolmas menettää itsehillintäsnä ja neljäs maalaa taivaanrantaa ja pilvilinnoja kaiken aikaa. Se on sitä elämän rikkautta, että olemme erilaisia!
Kerro naisellesi, että rakastat häntä omalla tavallasi ja hän on sinulle tärkeä, vaikka et sitä kaiken aikaa todistelisikaan. Ja hyvä nyrkkisääntö on, että muistaa huomioida välillä myös toisen ihmisen ja hänen tarpeensa, vaikka ne joskus tuntuisivat itsestä jotenkin hassuilta.
Antaa kaikkien kukkien kukkia!
Niinpä.
Hurman hetkillä Hulluus marssi sisään/
ja kysyi onkos täällä rakastavaisia?/
"Mä taisin tulla oikeaan paikkaan"
Mistä johtuu että lähinnä ahdistaa toisen hillitön ihailu ja ihastus. Tottakai läheisyys on kivaa, mutta voiko sanoa valehteluksi sitä jos tietää ettei tunne läheskään samoin kuin toinen, eikä sitoutuminenkaan tähän yhteiseen yritykseen ole edes samaa luokkaa. Ajatus ei juokse. Tuntuu, että minuun kohdistuu suunnaton paine ja vaatimus tuntea enemmän, mutta miten sellaista voi vaatia tai odottaa. Pidän tästä ihmisestä, mutta olen tavannut sellaisiakin, joista pidän enemmän tai joihin voisin jopa tosissaan rakastua. Yleensä on näissä tapauksissa kuitenkin ollut ylitsepääsemättömiä esteitä...
Tuskinpa kirja auttaa rakastumaan, mutta Erlend Loen Supernaiivi auttaa ahdistukseen. Se opettaa humoristisesti miten yksinkertaisista asioista voi nauttia. Lisäksi saman kirjailijan Naisen talloma on mitä mainiointa "parisuhdekirjallisuutta".
Mun tuli vilu ja kylmät väreet sun tekstistäsi, Aino.
No voe tokkiisa, se oli melkein ku minun kirjoittama.
Miehet Marsista, naiset Venuksesta tai jotain semmoista. Siis kirjavinkki.