Lueskelin tämän sekä Isien jutut-palstan juttuja ja tulin siihen tulokseen että olisi välillä kiva kuulla muutakin kuin negatiivisia asioita vauvan hoidosta, parisuhteesta ja vaikkapa seksistä raskauden jälkeen.
Aloitanpa itsestäni, älkää käsittäkö väärin, en halua kehua itseäni tai suhdettani, toivonpahan vain että joku muukin huomaisi hyvätkin puolet asioissa.
ELi: olen 27-vuotias mies, tullut isäksi pari kuukautta sitten. Poika on aivan älyttömän rakas, toivottu ja haluttu vaikka avopuolisoni tulikin helposti ja voisi sanoa, yllättäen raskaaksi. Raskausaikana, varsinkin alussa, seksi sujui hyvin ja loppuaikoina vaikka maha olikin vähän "tiellä" se ei häirinnyt, itse asiassa synnytyskin käynnistyi tällä menetelmällä, tai oli sillä ainakin vaikutusta asiaan.
Nyt olemme saaneet nauttia lapsesta pari kuukautta, ja vaikka olenkin ollut töissä joulukuun puolivälistä lähtien, jaamme hoidot edelleen tasapuolisesti. Tottakai oma osuuteni on vuorokaudessa 8-10 tuntia vähemmän kuin lapsen äidillä, johtuen juuri töistäni. Illat ja viikonloput olen kotona koska haluan olla puolisoni ja lapseni kanssa. Tapaamme ystäviä ja sukulaisia joista osalla on lapsia, osalla ei. Avopuolisoni ei nökötä kotona kaiket ajat lapsen kanssa vaan tapaa hänkin omia ystäviään. Emme pahemmin riitele, vaikka väsymys painaakin ja kun muistaa illalla sanoa rakastavansa toista, se auttaa jo paljon.
Jouluna olimme "appivanhemmilla". Kaikki meni hienosti, vaikka pitkä matkustaminen ei pojalle kovin hyvin sopinutkaan, valvotti mennen tullen matkaa seuraavat yöt, vaikka pysähdyimme välillä ja otimme pois turvakaukalosta. Uutena vuotena muutimme isompaan asuntoon, muutto rassasi ja rassaa vieläkin jonkin verran, mutta siitäkin selvittiin.
En siis todellakaan halua kehua mitenkään omaa erinomaisuuttani enkä itseäni, muistutanpahan vain että lapsen ja lapsen äidin kanssa voi elää sovussa ja jopa niin että vaikka kahdenkeskistä aika ei aina olekaan, tehdään kolmenkeskisestä ajasta parasta mahdollista. Ja kyllä sekin aika vielä tulee, jolloin saamme olla kahdestaan.
Aloitanpa itsestäni, älkää käsittäkö väärin, en halua kehua itseäni tai suhdettani, toivonpahan vain että joku muukin huomaisi hyvätkin puolet asioissa.
ELi: olen 27-vuotias mies, tullut isäksi pari kuukautta sitten. Poika on aivan älyttömän rakas, toivottu ja haluttu vaikka avopuolisoni tulikin helposti ja voisi sanoa, yllättäen raskaaksi. Raskausaikana, varsinkin alussa, seksi sujui hyvin ja loppuaikoina vaikka maha olikin vähän "tiellä" se ei häirinnyt, itse asiassa synnytyskin käynnistyi tällä menetelmällä, tai oli sillä ainakin vaikutusta asiaan.
Nyt olemme saaneet nauttia lapsesta pari kuukautta, ja vaikka olenkin ollut töissä joulukuun puolivälistä lähtien, jaamme hoidot edelleen tasapuolisesti. Tottakai oma osuuteni on vuorokaudessa 8-10 tuntia vähemmän kuin lapsen äidillä, johtuen juuri töistäni. Illat ja viikonloput olen kotona koska haluan olla puolisoni ja lapseni kanssa. Tapaamme ystäviä ja sukulaisia joista osalla on lapsia, osalla ei. Avopuolisoni ei nökötä kotona kaiket ajat lapsen kanssa vaan tapaa hänkin omia ystäviään. Emme pahemmin riitele, vaikka väsymys painaakin ja kun muistaa illalla sanoa rakastavansa toista, se auttaa jo paljon.
Jouluna olimme "appivanhemmilla". Kaikki meni hienosti, vaikka pitkä matkustaminen ei pojalle kovin hyvin sopinutkaan, valvotti mennen tullen matkaa seuraavat yöt, vaikka pysähdyimme välillä ja otimme pois turvakaukalosta. Uutena vuotena muutimme isompaan asuntoon, muutto rassasi ja rassaa vieläkin jonkin verran, mutta siitäkin selvittiin.
En siis todellakaan halua kehua mitenkään omaa erinomaisuuttani enkä itseäni, muistutanpahan vain että lapsen ja lapsen äidin kanssa voi elää sovussa ja jopa niin että vaikka kahdenkeskistä aika ei aina olekaan, tehdään kolmenkeskisestä ajasta parasta mahdollista. Ja kyllä sekin aika vielä tulee, jolloin saamme olla kahdestaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosiaan, välillä kun tätä palstaa lukee niin tulee sellainen kuvitelma että lapsenhoito on yhtä helvettiä ja parisuhdetta ei enää ole lapsen tulon jälkeen. Tottakai tällaiselle palstalle on hyvä kirjoittaa murheitaan ja huoliaan jos ei ole ketään jolle puhuisi, ja yleensä täältä saa vielä tukeakin vastaavaa kokeneilta. Monta piippua tässäkin jutussa....
Mutta, kirjoituksesi olisi voinut yhtälailla koskea meidän perhettä :) Hyvin menee, välillä tottakai takkuilee, ensikertalaisia kun olemme...Vauva tuntuu joka päivä rakkaammalta kun alkuhässäkästä selvittiin. Molemmat meistä on pyrkinyt pitämään harrastuksensa ja käymme tapaamassa ystäviämme, yhdessä ja erikseen. Hassua, seksielämäkin on parantunut lapsen tulon jälkeen...Sille vain annettin aikaa eikä edes mietitty liikoja että mitenkäs sitä nyt ja milloinkas sitä.....Nyt olemme järjestäneet itsellemme ensimmäistä kertaa yhteistä aikaa, lähdemme käymään 20 risteilyllä, syömään, uimaan, saunomaan ja ehkä vähän viiniäkin maistelemaan :) Kyllä tuntuu kamalalta jättää vauva hoitoon, mutta emmeköhän ole tämän ansainneet...
Ollaan paljon puhuttu siitä, mikä meillä on tärkeintä parisuhteen hoidossa, varsinkin nyt kun on vauva talossa. Niin kuin tekin, joka ilta sanomme rakastavamme. Pieniä huomionosoituksia pitkin päivää, suukkoja ja haleja. Hoidamme vauvaa mahdollisimman paljon yhdessä, ja pötköttelemme usein koko porukka sängyssä Eugen-ahven kirja kädessä :) Meille on myös tärkeää omat harrastukset joissa käymme mahdollisuuksien mukaan. Välillä sitten kavereiden kanssa baariin, niinkuin "ennen vanhaan" :) Ei ala kotinurkat ahdistamaan ja vauvalla on iloiset ja jaksavammat vanhemmat.
Aina ei ole elämä kuitenkaan näin mallillaan, mitä vaan voi tapahtua. On meilläkin valvottu ja itketty, valvottu ja itketty....Onneksi vauvan kanssa kaikki ovat vain vaiheita, huomenna voi olla kaikki toisin. Mutta kyllä vanhemmuus on mukavaa!
Voimia piiperön kanssa :)
kaikilla asiat kuten teillä. Iloisempia ihmisiä olisi varmasti maailma täynnänsä. Ja olisi kaikkien helpompi hengittää. Onnea teille molemmille hyvästä kumppanin valinnasta, vaikka sattumankauppaa sekin enimmäkseen on, kaikille ei onni siinäkään hymyile. Kiva nähdä että joillakin menee hyvin. Onnea myöskin jatkossa teille ja kaikille muillekin joilla menee hyvin.
negatiivista tosiaan kuuluu enemmän tällä palstalla.
Harvemmin tulee ihmisillä tänne kirjoitettua, kun menee hyvin, aina ei ehkä huomaa pukea sanoiksi kun on onnellinen ja asiat hyvin.
Kun taas menee huonommin, niin ehkä se helpottaa kun saa täällä purkaa oloaan ja ehkä saa tukea muilta jotka on ollut/on samassa tilanteessa. Tai sitten täällä lannistetaan lisää ja haukutaan.
Minä olen myös onnellinen. Meillä on isompi poika jo koululainen ja reilun vuoden ikäinen tyttö, oikea prinsessa.
Varsinkin vauva-aika on ihanaa ja antoisaa aikaa, vaikka alussa olikin monesti väsynyt, yövalvomisten takia. Päiväkään en silti vaihtaisi pois.
Olen onnellinen että minulla on lapseni ja mielestäni maailman paras mies.
niin somaa että lähes ällöttää ! Tosin olihan meilläkin tollasta kun lapsi oli saman ikäinen kuin teiläkin nyt. Odottakaas vaan kun se lähtee liikkeelle niin siinä jää seksit ja muukin yhteinen. Sitten olette kolmisin , eikä enää kaksin koskaan ja katotaan uudelleen kun lapsenne on n. 2v niin vieläkö olet samaa mieltä.Meillä ipana seisoi tossa toissa päivänä yks kaks sängyn vieressä (piti olla päikkäreillä eikä äippä ja iskä kyllä pitänyt ääntäkään...)kun meillä oli niin mukavaa ja kerrankin edes hetken kaksin aikaa ja vielä molmpia halutti rakstella. Se sessio sit jäi kesken, ARGH! Silti, ihanaa että teillä on nyt kaikki noin hyvin, onnea !
Oletpas tosi väsynyt äiti. Onko lapsen kasvattaminen noin työlästä? Oikeasti?
Anna ihmisten olla onnellisia äläkä pessimistinä vie sitä iloa toisilta. Toivottavasti lapsesi tietää, että rakastat häntä.
Kaikilla ei samoin.. siispä ymmärrä niitäkin, joilla ei mene yhtä hyvin. Kuusi vuotta ja kaksi lasta. Tein kaikkeni, puolisoni opiskeli, halusi lapsia. Kävin töissä ja opiskelin samalla, hoidin lapsia, kun ei ollut päiväkotipaikkaa. Kustansin kaiken, ostin huonekalut. Asuin koko ajan eri paikkakunnalla kuin sukuni tai kaverini. Sain rakkautta lapsiltani ja puolisoltani. Lopulta ero. Saan nähdä lapsiani kaksi kertaa kuukaudessa. En kuulemma ollut hyvä isä. Ei kavereita, ei ketään. Maksan EA:ta sen verran, että saisin saman vaikka olisin työtön. Ja kaikki vaan sen vuoksi, että halusin olla hyvä isä lapsilleni ja puoliso vaimolleni.