Olen 22-vuotias nainen ja minulla on silikonirinnat. Joka palstalla silikonit ottaneita naisia haukutaan ja arvostellaan. Miesten takia ollaan muka täytettä hankittu ja itsetunto on aivan surkea. Totta on, etten aiemmin pitänyt ulkomuodostani niin paljon kuin nyt. En pitänyt pienistä rinnoistani, koska itse ihailen suuria rintoja. Hankin silikonit omaksi ilokseni, enkä mitenkään liioitellut. C-kuppi nyt löytyy (aiemmin hädin tuskin AA). Nyt vaatteet istuvat paremmin, löydän nättejä rintsikoita ja näytän mielestäni paremmalta. Rinnoistani ei ulkonäön puolesta huomaa, että on silikonit. Minulla ei siis ole sellaiset muhkuraiset pallukat.
Nyt vaan miehet ovat alkaneet karttaa minua. Kun kerron silikoneistani, loppuu monen kiinnostus siihen. Eikö kuitenkin ole kivempi seurustella itseensä tyytyväisen, tasapainoisen naisen kanssa jolla on silikonit, kuin naisen joka ei ole tyytyväinen itseensä?
Onko miehiä, joita ei silikonit haittaa? Ennen ajattelin, etteivät ne rinnat ole pääasia miehille, mutta tuntuu olevan niin, että aidot pitää olla. Miksi kelpaa isot ja pienet, roikkuvat ja kiinteät, mutta eivät silikonit? Ymmärrän toki etteivät ne ole aidot, mutta enkö minäkin ole kokonaisuus, aito ihminen, en vain kaksi silikonirintaa? Miksi jos olen muuten kiinnostava, voi silikonit, joista itse pidän, olla niin suurena esteenä?
Epätoivoisesti en miestä etsi. Enkä myöskään kadu leikkaustani. Pidän itsestäni. Ihmettelen vain, että aina kun joku minusta kiinnostuu, niin innostus lopahtaa kun kerron silikoneistani. Eikö ole hyvä olla rehellinen alusta alkaen? Kummallista. En olettanutkaan miesten vajoavan jalkoihini silikonieni ansiosta. Tiesin, että silikonit eivät ole kovin pidettyjä. Mutta en uskonut, että ne voisivat aiheuttaa kiinnostuksen lopahtamisen. Kysymyksessä siis vakavampi suhde, ei mikään seksisuhde. Ja en ole mikään pinnallinen ihminen noin muuten, vaan ihan tavallinen naisenalku.
Nyt vaan miehet ovat alkaneet karttaa minua. Kun kerron silikoneistani, loppuu monen kiinnostus siihen. Eikö kuitenkin ole kivempi seurustella itseensä tyytyväisen, tasapainoisen naisen kanssa jolla on silikonit, kuin naisen joka ei ole tyytyväinen itseensä?
Onko miehiä, joita ei silikonit haittaa? Ennen ajattelin, etteivät ne rinnat ole pääasia miehille, mutta tuntuu olevan niin, että aidot pitää olla. Miksi kelpaa isot ja pienet, roikkuvat ja kiinteät, mutta eivät silikonit? Ymmärrän toki etteivät ne ole aidot, mutta enkö minäkin ole kokonaisuus, aito ihminen, en vain kaksi silikonirintaa? Miksi jos olen muuten kiinnostava, voi silikonit, joista itse pidän, olla niin suurena esteenä?
Epätoivoisesti en miestä etsi. Enkä myöskään kadu leikkaustani. Pidän itsestäni. Ihmettelen vain, että aina kun joku minusta kiinnostuu, niin innostus lopahtaa kun kerron silikoneistani. Eikö ole hyvä olla rehellinen alusta alkaen? Kummallista. En olettanutkaan miesten vajoavan jalkoihini silikonieni ansiosta. Tiesin, että silikonit eivät ole kovin pidettyjä. Mutta en uskonut, että ne voisivat aiheuttaa kiinnostuksen lopahtamisen. Kysymyksessä siis vakavampi suhde, ei mikään seksisuhde. Ja en ole mikään pinnallinen ihminen noin muuten, vaan ihan tavallinen naisenalku.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...silikoonit haittaa.
Mutta syy siihen miksi kiinnostus lopahtaa on mun mielestä se, että silikonit hankkinutta naista pidetään horona. Eli siis luullaan, että silikonit hankitaan juuri sen takia, että saisi mahdollisimman paljon miestä.
Ne ovat rehellisesti sanottuna vastenmieliset epäaitouttaan, sellaista keinotekoista "muovisuutta". Minun olisi ainaki vaikea kuvitella itseään "korjaillutta" naista pitkäaikaseksi kumppaniksi. Pistää miettimään että mitä se korjailee seuraavaksi kun ei ole tyytyväinen itseensä, noita plastiikkakirurgian uhreja kun näkee medioissa, lehdissä ja netissä. Toiseksi pitkäaikaset vaikutukset noista implanteista ovat arvaamattomia ja kertovat naisen lyhytnäköisyydestä. Kolmanneksi mietityttäisi se seikka että miksi naisen itsetunto riippuu implanteista. Ehkäpä tässä oli muutamia samoja ajatuksia kuin sinut "hylänneillä" miehillä.
Siinä olet kyllä oikeassa että olisi kivempi seurustella itseensä tyytyväisen kanssa. Tiedän kokemuksesta että sellainen voi helposti johtaa vähitellen eroon vaikka muuten asiat olisivatkin kunnossa.
Mutta kuitenkin minä ottaisin ennemmin itsetuntoisen AA-kupillisen kuin yhtä itsetuntoisen mutta feikin C-kupillisen, valitettavasti. Mutta meitä miehiä on silti moneksi, joten ei kannata kirvestä kaivoon heittää. Heidän puolesta kun en voi luonnollisestikaan puhua.
Mielestäni ihmisten kemioiden toiminta on tärkein asia.Tietenkin näölläkin merkitystä on mutta se ei ole tärkein pointti. Mitä teet ihmisen kanssa joka on sairaan siistin näkönen mutta tyhmä kuin aasi. Älä huoli kyllä se oikea vielä löytyy joka ei silikoneista tee numeroa,pääasia jos itse olet tyytyväinen. ota muuten yhteyttä niin mailataan ihan tutustumisen kannalta
Minusta sinä vähän "mainostat" itseäsi silikonirinnoillasi. Ei jokaiselle treffikumppanille tarvitse mainita silikoneista, sillä miehet treffailevat sinua -ei rintojasi. Mitäs jos vasta sitten mainitsisit asiasta, kun seurustelusuhteesta alkaa tulla vakavaa ja mahdollinen rakastelu alkaa häämöttää?
Minua haittaa,jos naisella on silikonirinnat.Feikkauksen maku.
Mitä itse pitäsit silikonipäällysteisestä kullista?
minusta terve ihminen on tyytyväinen itseensä. Tietenkin aina on parantamisen varaa, mutta hyvä mieli omasta itsestä kertoo terveestä mielenlaadusta. Voit katsoa itseäsi aamulla peiliin ja pidät myös siitä mitä näet. Minusta ihmisellä pitäis tulla semmonen olo, että aika jees. Jos on morkkis jostain, niin pitää muuttaa käyttäytymistä tai opetella elämään asian kanssa, jolle et voi mitään. Jos asialle taas voi tehdä jotain, niin sitten se on vaan omasta halusta kiinni.
Hyvä itsetunto tarkoittaa mielestäni sitä, että tiedostaa omat huonot ja hyvät puolet. Ei sitä että tiedostaa vain hyvät puolet tai perusteetta olettaa omaavansa niitä hyviä puolia.
Täytyy myöntää, että nuo silikonit ois kyllä itsellekin sellainen asia, että sinuun tutustuminen vois jäädä väliin. Pieni ja niljakas kun olen, niin sinun henk.koht. syyt jäis taka-alalle. Miettisin vaan sitä, että jos noin triviaalia asiaa ei voinu hyväksyä itessään, niin miten toi vois hyväksyä minut kaikkine vikoineni?
Aihe ei sinällään ole minulle vieras. Minut tuomitaan lähes poikkeuksetta aina ensivaikutelman vuoksi. Hyvin harva jaksaa olla niin iso ihminen, että viitsii esimerkiksi ottaa minusta selvää. Oikeastaan kaikki naisystävät ja kaverit ovat tulleet saman kaavan mukaan. He ovat jostain syystä joutuneet viettämään kanssani aikaa joko samoissa piireissä tai ehkä jopa samassa tilassa.
Sulle sanoisin neuvoksi seuraavaa. Älä tutustu ihmisiin tälleen "Päivää olen Annika ja mitäs tykkäät mun silikoneista?"
Esimeriksi jos oltais tapailtu vaikka pari kuukautta ja tultu siihe tulokseen, että mitäpäs jos vakka tuota seurutelua ja tuota? Eli olisit tehnyt jo minuun vaikutuksen olemuksellasi (siis muutenkin kuin tisseillä). Tässä vaiheessa sitten sanoisit, että haluat sitä ennen kertoa yhden jutun, mitä et ole uskaltanut kertoa aikaisemmin. Ikään kuin sen takia, että seurustelu pitää alottaa puhtaalta pöydältä. Sitetn kertoisit, että sulla on silikonit ja vähän taustaa siihen.
Jos oisit muuten mun mielestä maaliman ensteks paras tyyppi, niin ei varmaan parin otsankurtistuksen jälkeen ois asialla niin väliä. Sanoisin vaan, että no jos sua ei mun pieni muna haittaa, niin ei muakaan sun silikonitissit haittaa!
Itse en ole moiseen törmännyt ja pistää hieman miettimään jos mies tyrmää sinut sen takia, että sinulla on silikonit. En itse ole sanonut mitään silikoneista etukäteen ja muutama ei edes ole tajunnut vaikka on rintoja puristellut ym..On vain todenneet , että ne on silti ihanat kun sanon että valitettavast ei ole luomut.Minusta tuntuu, että otat nyt liikaa paineita rinnoistasi.Itselläni on ollut silikonit kuusi vuotta ja otin ne silloin kun vielä kamppailin naiseuteni kanssa. Uskon , että kun sinäkin kohtaat sen oikean niin sillä ei ole miehelle väliä vaikka rintasi ei ole "luomut".
Onneksi olkoon "investointisi" puolesta.
Kerron ensin että minulla ei ole mitään silkkareita vastaan, päinvastoin.
Tärkeätä kuitenkin on, että ne ovat turvallisia(uudemmat mallit yleensä ovat), eivätkä estä käytännön tomintoja(esim. imettämistä tai urheilemista).
Ihminen on aina(historillisista ajoista lähtien) halunnut koristaa ja kaunistaa itseään eivätkä silkkarit ole tästä mitenkään erillinen ryhmä.
Ensin tietysti hyvännäköiset vaatteet. Ei kai kukaan vain väitä käyttävänsä tahallaan mauttomia vaatteita vain koska hänen itsetuntonsa on Niin korkealla? Dough!
Ihmiset laihduttavat ja liikuvat näyttääkseen hyvältä(ja tietysti muistakin hyvistä syistä). Sairaalloiset banttaamiset ja himourheilemiset ovat asia erikseen, naturally.
Korut ja killuttimet ovat pitkän aikaa olleet naisten suuri kiinnostus. Halutaan näyttää hyvältä, mutta ei itsetunnon takia.
Naiset meikkaavat näytääkseen paremmalta. Onko heillä itsetuntoongelmia?
Hampaat saavat oikomishoitoa(purennan korjaamisesta on jopa hyötyäkin). Ei kai kukaan mies vain sano että ei voi seukkata naisen kanssa joka on saanut oikomishoitoa koska se on niin "feikki"?
Silkkarit seuraavat luonnollisesti tätä sarjaa.
Miksi tästä tavitsee tehdä sen enempää numeroa. Looginen päättelyketju.
Luonnollisesti kaikki on makuasioita. En esimerkiksi ole hirveän kiinostunut siitä, että joillakin naislla killuu iso rauta"koru" kielessä. Silti en väitä että hän olisi hankkinut sitä itsetunnon takia. Arvostan sitä että hän on uskaltanut tehdä sen ja itse on ylpeä siitä.
Uskoisin myös että joillakin miehillä on pelonsekaista ihailua silkkareita kohtaan. Toisaalta ne ovat kivan näköisiä ja tuntoisia(jos ne on hyvin tehty), mutta toisaalta tietää myös että muut miehet ajattelevat samaa.
Ennakkoasenteet ovat korkealla. Jos/kun tarpeeksi monet ovat ottaneet silkkareita ei ne yhtäkkiä enää olekkaan niin kummajaisia vaan liityvät saumattomasti naisten muuhun ehostamiseen.
Olen täysin samaa mieltä, että pitää olla heti rehellinen. En käsitä noiden miesten ajatusmaailmaa jos se vain tuon takia kiinnostus loppuu. Kyllä mulle ainakin silikonirintainen kelpaa, jos muuten vaan tuntuu oikeelta. Ainakin sinä oot kertonut sen heti etkä salaillut, jota tehdään varmasti enemmän ko. tapauksissa.
Kyllä minua häiritsi se,että jouduin jälikäteen tiedustelemaan asiaa kumppaniltani.Sain kuulla että silikonit olivat.Halut menivät heti.Ei niitä niin vaan huomaa.mutta osasin kysyä koska ei nainen voi ensin laihtua parissa vuodessa kilokaupalla ja saada sen jälkeen pallomaiset ulokkeet...Perse oli aivan luuta ja lantiosta sain melkein mustelmia.Miettikää naiset vähän....
Aidot rinnat on AINA paremmat ihan minkä kokoisina tai näköisinä.
ethän sinä aito ole. Mulla on A-kuppi ja olen elämääni täysin tyytyväinen ja ulkonäkööni myös. Miehiä pyörii ympärillä, liikaakin. Kyllä se kaikki oikeasti lähtee sisäisestä minästä ja miten itse suhtautuu elämään.
hyvää jatkoa...
t. aito ja erittäin tyytyväinen
Pitäähän ne silikonit sitten joskus poistaakin, ei niitä koko loppuelämää voi pitää. Mielummin otan naisen jolla on aidot rinnat, eikä mitään silikonia.
Toisekseen vielä se, että naiset jolla on silikonirinnat, eivät ole mun tyyppiä, en halua pinnallista naista, joka kattelee vain tissiensä kokoa. Jotain on päässä vikaa jos pitää alkaa keinotekoisesti itseään parantaa. Ensin pitäs parantaa se tärkein, eli itsetunto ja kun se on korjattu, niin ei enää tarvitse alkaa korjailla tissejä, huulia, persettä jne.
Minun tyyppiäni ei taas ole miehet, jotka ovat tehneet stereotypian silikonit laitattaneista naisista.
missä kävit leikkauttamassa rintasi olen nimittäin suunnittelemassa samaa ja paljonko maksoi?kiitoksia etukäteen...ja vielä siitä ettämiehet karttelee,ei niille ole pakko tietenkään kertoa.se ei ole salailua vaan leikkaus on sun oma päätös ja pääasiahan on ett susta tuntuu itsestä hyvälle =)...stemppiä vaan ja kulje rinta rottingilla äläkä kuuntele kateellisten panettelua.
Pää pystyyn vaan,kyllä se vielä kophdalle sattuu joka pitää sinusta,ne silikonit tulee kaupanpäälle
pääasiahan on että olet itse niihin tyytyväinen.
Jos toinen ei niistä pidä se on hänen häpeänsä.
Usko minua kyllä vielä sellainen kohdalle sattuu,
minä ainakin uskon
toivoa valaen stadin kundi