Minulla on ollut noin vuoden verran suhde naimisissa olevaan mieheen. Itse olen naimisissa myös. Molemmilla on lapsia. Syitä suhteen syntymiseen en nyt lähde sen enempää erittelemään, ne on ne klassiset hellyyden, rakkauden, seksin puute ym., joskin paljon pahemmassa mittakaavassa kuin tavallisesti. Ja syy, miksi emme ole eronneet, ovat lapset. En kaipaa moralistien neuvoja, koska olen tullut jo niille immuuniksi.
Olemme viime aikoina pohtineet miesystäväni kanssa, että voisimmekohan joskus aloittaa yhteisen elämän. Pelkkä seksisuhde muuttui pikkuhiljaa syväksi välittämiseksi ja nyt tunnemme rakastavamme toisiamme. Meillä toimii seksin lisäksi kaikki muukin erinomaisesti, samanlainen ajatus- ja arvomaailma, samantyyppiset luonteet muutenkin, osaamme molemmat täyttää toistemme tarpeet kaikella tavalla. Tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta en ole koskaan tuntenut kenenkään muun kanssa. Meillä on yhdessä hauskaa, hellää, kiihkeää, mutta silti osaamme suhtautua asioihin myös vakavasti ja asiallisesti.
Emme halua tehdä rakkauden huumassamme mitään peruuttamatonta virhettä. Olemme pohtineet mahdollista tulevaa arkea yhdessä, sen kompastuskiviä ja haasteita. Olemme melko vakuuttuneita siitä, että saamme yhteiselomme ja uusioperheemme toimimaan. Ainakin olemme valmiita tekemään työtä sen eteen.
Haluaisinkin nyt kuulla muiden kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta. Onko pettämällä alkanut suhde aina tuhoon tuomittu? Onko pettäjä aina pettäjä, uudessa, onnellisessakin parisuhteessa? Voiko kaksi entistä pettäjää solmia ikuisen, uskollisuuten pohjautuvan suhteen? Tuleeko arki täysin samanlaisena eteen, kuin entisessäkin liitossa? Vai ovatko nämä vain moralistien keksimiä väitteitä? Kärsivätkö lapset enemmän vanhempiensa ahdistuksesta vai perheen rikkoutumisesta? Näihin kysymyksiin haluaisin asiallisia vastauksia erityisesti asian kokeneilta ihmisiltä, tai muuten vain asioita pohdiskelevilta, en moralisteilta.
Olemme viime aikoina pohtineet miesystäväni kanssa, että voisimmekohan joskus aloittaa yhteisen elämän. Pelkkä seksisuhde muuttui pikkuhiljaa syväksi välittämiseksi ja nyt tunnemme rakastavamme toisiamme. Meillä toimii seksin lisäksi kaikki muukin erinomaisesti, samanlainen ajatus- ja arvomaailma, samantyyppiset luonteet muutenkin, osaamme molemmat täyttää toistemme tarpeet kaikella tavalla. Tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta en ole koskaan tuntenut kenenkään muun kanssa. Meillä on yhdessä hauskaa, hellää, kiihkeää, mutta silti osaamme suhtautua asioihin myös vakavasti ja asiallisesti.
Emme halua tehdä rakkauden huumassamme mitään peruuttamatonta virhettä. Olemme pohtineet mahdollista tulevaa arkea yhdessä, sen kompastuskiviä ja haasteita. Olemme melko vakuuttuneita siitä, että saamme yhteiselomme ja uusioperheemme toimimaan. Ainakin olemme valmiita tekemään työtä sen eteen.
Haluaisinkin nyt kuulla muiden kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta. Onko pettämällä alkanut suhde aina tuhoon tuomittu? Onko pettäjä aina pettäjä, uudessa, onnellisessakin parisuhteessa? Voiko kaksi entistä pettäjää solmia ikuisen, uskollisuuten pohjautuvan suhteen? Tuleeko arki täysin samanlaisena eteen, kuin entisessäkin liitossa? Vai ovatko nämä vain moralistien keksimiä väitteitä? Kärsivätkö lapset enemmän vanhempiensa ahdistuksesta vai perheen rikkoutumisesta? Näihin kysymyksiin haluaisin asiallisia vastauksia erityisesti asian kokeneilta ihmisiltä, tai muuten vain asioita pohdiskelevilta, en moralisteilta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Pelkkä seksisuhde muuttui pikkuhiljaa syväksi välittämiseksi ja nyt tunnemme rakastavamme toisiamme."
Sanoisin, että koska suhteenne on syntynyt väärinpäin eli seksisuhteesta rakkaudeksi niin on epätodennäköisempää, että se toimii käytännössä kovinkaan pitkään. Pelkästään kirjoituksesi otsikko kertoo, että pidätte molemmat itseänne pettäjinä: Se ei totisesti ole hyvä lähtökohta lapsillekaan mikäli yhteenmuuttoa tavoittelette ja eroa entisistä kumppaneista.
Muistakaa myös, ettei ole pelkästään teistä kiinni toimiiko uusioperheenne: Siihen vaikuttavat molempien lapset, exät, suvut, ystävät ja tuttavat. Joku voi myös tehdä kaikkensa, ettei teidän suhteenne toimisi ja tarvitsette aimo annoksen lisää yhteenkuuluvuudentunnetta, energiaa jne.
Mikäli kaiken yrittämisen ja säätämisen jälkeen eroaisitte niin mitä siitä ajattelisit? "Turha vaiva" vai "kyllä kuitenkin kannatti yrittää"? Jos päädyt jälkimmäiseen niin kannattaa yrittää...
Suhteesi toisen kanssa tuntuu aika hyvin perustellulta- jos kertomasi syyt pitävät paikkansa. Luultavasti itse ajattelisin samoin tuossa tilanteessa.. no itse asiassa olen oman vaimoni kanssa melkomoisessa pattitilanteessa noiden rakkaus- ja hellyysasioiden kanssa. Eli: koeta ajatella pitemmällä tähtäimellä, mikä itsellesi olisi parasta- ei kukaan pitkää piinaa epäsopivan puolison kanssa kestä. Ja jos meinaa väkisin kestää, niin voi olla tuhoisat seuraukset. Jos olette molemmat yhtä varmoja niin siitä vaan kimppaan; parempi kertainen rytinä kuin ainainen kitinä!
Kuten edelliset kirjoittajat, olen samaa mieltä ... voi hyvinkin toimia, pettäjä ei välttämättä ole aina pettäjä (koska mielestäni pettäminen liitossa oire, ei "ilkeyttä" kumppania kohtaan sellaisenaan).
Sitä vaan jäin miettimään, jos teidän kummankaan nykyiset liitot eivät toimi ... täytyy arki niissä olla hyvin piinaavaa ja ahdistavaa -- väitän että lapset siitä vasta kärsivät. Kulissiliitot kaikkein karmivimpia ovat!
Mielestäni erot paras vaihtoehto (jos muut vaihtoehdot voi rehellisesti todeta läpikäydyiksi), ja sitten kenties viisaampina ja oppineina onnistutte rakentamaan upean uusio-fuusio perheen ... ei voi tietää.
Älkää missään tapauksessa erotko.Kysele onko todellakaan yhksikään näin alkanut suhde kestänyt. NAUTTIKAA
Hyvä ero on parempi kuin huono liitto !
Jos liitto niin "sairas" kuin voin kerrotusta arvata, niin ehkä ero on ainoa ulospääsy.
Eron jälkeen voi olla, että yhteensä neljä ihmistä elää tahoillaan lapsiaan kasvattaen (lähi- ja etävanhempina)
TAI löytävät toisensa (siis, alkuperäinen kirjoittaja ja hänen miesystävänsä), tai/ja vielä tuntemattomia ihmissuhteita, joihin heittäytyvät jotain oppineina ja hieman viisaampina ... jotteivat ainakaan samoja virheitä tee ("vaaran merkit" huomaten)
Tilanteesi ei todellakaan ole helppo. Itse kamppailen vastaavassa tilanteessa ja tekee niin tai näin, niin tuntuu että aina joku kärsii. Joka tapauksessa kiirehtiä ei kannata - hätiköidyt päätökset saattavat myöhemmin kaduttaa. Anna siis itsellesi aikaa pohtia tilannetta rauhassa. Ratkaisu ei varmasti kuitenkaan tule olemaan helppo eivätkä seuraukset yksinkertaisia.
Itse olen miettinyt paljon sitä, mikä on oman onnen oikeutus ja kuinka paljon tulee miettiä lasten onnellisuutta? Eli missä tilanteessa voi erota - onko taustalla oltava todella vaikea liitto vai voiko ajatella enemmän omaa hellyyden-, ymmärryksen- ja rakastamisenkaipuutaan? Vaikeita kysymyksiä, joihin ei varmastikaan ole olemassa selkeitä vastauksia...
Kamppailen myös itseni kanssa, sillä minulla on jo jonkin aikaa ollut suhde toiseen mieheen, mutten silti aio erota. Liittoni oli ennen tuota toista ja yhä nykyisin varsin hyvä ja sopusointuinen, joitakin erimielisyyksiä lukuunottamatta.
Ainoa ystäväni, jolle olen asiasta kertonut haluaisi, että teen ratkaisun johonkin suuntaan, mutten voi, sillä ei ole mitään ratkaistavaa. Voin vain elää tässä ja nyt. Olla vaimo ja äiti sekä tavata miesystävääni aina kun mahdollista. Tavallaan sekin on ratkaisu, muttei ainakaan kovin selkeä.
Oletan ettet miehesi kanssa jaa käsitystä siitä, millainen on toimiva ja sopusointuinen parisuhde. Korjaa jos näin on.
Minun hieman vaikea nähdä liittoanne kovin harmoniseksi onnelaksi -- mutta saattaahan se sitä toki olla. Voipi jonain päivänä miehesi tehdä samoja valintoja (tai jo tehnyt) ... eikähän siinä mitään, jos molemmat samoilla linjoilla.
Hei!
Niin surullista kun kaksi jotka toisiaan rakastaa eivät voi olla yhdessä.
Jokaisella on yksi ainutkertainen elämä ja siinä on pakko tehdä päätöksiä jos haluaa olla onnellinen.
On monia epäsopivia pareja yhdessä koko elämänsä uhraavat kun eivät tee mitään.
Kukaanhan ei voi ennustaa miten teidän kävisi jos olisitte yhdessä, mutta sitä ei tiedä jos ei uskalla.
Lapset tietty on se hankalin asia aina erossa, mutta jos riitanen liitto niin lapset kärsivät.
Onnea vaan sulle ja toivon et saatte toisenne!
Petin itse ex-miestani nykyisen mieheni kanssa ja han petti ex-avovaimoaan minun kanssani.
Nyt ollaan oltu kohta pari vuotta "virallisesti", yhdessa, olemme kihloissa, asumme yhdessa (paitsi nyt asun tyon takia valiaikaisesti ulkomailla) ja luotan haneen taysin. Enka ole kertaakaan pettanyt.
Arki on tullut vastaan, mutta aivan erilaisena kuin ex-kumppanini kanssa!
Tietysti teilla on vahan eri mittakaavassa tuo asia, koska olette olleet nykyisten kumppanienne kanssa luultavasti jo kymmenia vuosia yhdessa ja teilla on myos lapsia. Heidan tuntemuksiaan on tietysti paha menna arvioimaan. Mita mielta miehesi muuten on, haluaisiko han jatkaa liittoanne?
Eika tietenkaan ole mitaan yleispatevaa vastausta siihen, voiko ihmisista, jotka pettavat kumppaneitaan keskenaan, tulla pari. Halusin vain kertoa, etta joskus tama voi myos toimia.
Tietysti, jos suhde on alkanut pettamisesta, uskollisuuskysymys on hankalampi ja mieleen nousee varmaankin helpommin kysymys siita, pettaako toinen itseakin. Siihen on vain sopeuduttava ja opittava luottamaan toiseen. Eivat laheskaan kaikki pettajat missaan nimessa ole "ikuisia pettajia"!