saisikohan täältä vinkkejä? On ollut polvi nyt n. 6vk kipeä. Kipeyty pitkällä juoksulenkillä, ja edelleen on. Ei ole juoksijan polvi, sillä kipu tuntuu itse polvessa sekä polven sis.sivulla. Aluksi en pystynyt harrastamaan mitään liikuntaa, mutta nyt pystyy jo jotain tehdä. Olen käynyt kävely-juoksulenkeillä ja parhaimmillaan olen pystynyt 36min liikkumaan ennen kuin alkaa särkeä. Joskus on myös leposärkyä ( ei ole väliä mitä olen tehnyt tai olenko edes tehnyt mitään ). Lääkärillä (todella osaavaalla...) kävin ja hän epäili samaa mitä hierojani eli hermo olisi jumissa. Ja lääkäri oli myös todella rohkaiseva ja ilmoitti että mitään hoitoahan ei ole. En ole oikein varma onko hermo syynä, sillä ei tule mitään sähköiskukipuja. Itse olen parhaani mukaan hoitanut jalkaa, mutta nyt alkaa jo masentamaan, sillä kevään kilpailut lähestyvät. Huomenna kuitenkin saan röntgen tulokset ja sitten taas mietitään lisää.
Ja ihan vaan eräänlaisena muistutuksena, käykää hierojalla! Itse en aijo ikinä unohtaa tuota lihashuolto osaa enää.
Ja ihan vaan eräänlaisena muistutuksena, käykää hierojalla! Itse en aijo ikinä unohtaa tuota lihashuolto osaa enää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
osasinpa tuon otsikonkin oikein kirjoittaa...
Noin äkkiseltään tulisi mieleen pari vaitoehtoa tolla tarinalla:
a) reiden lähentäjien jännekiinnityksen tulehdus sääriluun yläsisäsivulla. hoituu tulehduskipulääkkein, venyttelyin ja joskus kortisoni/puudute pistoksella
b) sopimattomat kengät, jotka kallellaan sisään tai ulospäin (supinaatioon tai pronaatioon). kokeile toisia lenkkareita
Homma selviää, kun käyt fysiatrilla, ortopedillä tai urheilulääkärillä.
kengistä luultavasti johtu. kävin ortopedillä ja se kertoi ettei missään nimessä saa olla pronaatio tuelliset kengät. ihan kiva vaa ku viime kevään ostin fyssarin neuvoilla 2 sellaset lenkkarit.
magn.kuvissa nyt käyty ja huomenna taas lääkäriin.
ja tulehduslääkkeet ja kylmä eivät ole kyllä vieläkään auttaneet...
eli polvessa oli sitten limapussin tulehdus. sain kortisonipiikin ja ison rasian tulehduslääkkeitä. tänään sitten lenkkareitten ostoon ja ensi viikolla lenkille! Eipä voisi ihminen enää paljoa onnellisempi olla.=) tai ehkäpä voisi jo huomenna mennä, kun hiihtämisestä ei tollasella alustalla (siis liukkaalla) tulisi varmaan mitään.