millainen syke kuuluisi olla ihmisellä joka yrittää polttaa rasvaa kuntopyöräillessä? entä kävellessä? kuinka pitkiä kävely lenkkejä olisi hyvä tehdä ja kuinka usein?
Syke?!
Pipsa
2482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eli suhteessa enemmän rasvaa palaa alhaisimmilla sykkeillä. Kuitenkin absoluuttisesti enemmän rasvaa palaa kovilla sykkeillä. Esimerkiksi suhteellisesti eniten rasvaa palaa nukkuessa, mutta per minuutti rasvaa palaa eniten noin 160 sykkeillä.
Itse panostan siihen, että jaksaa tehdä pitkään kohtuullisella vastuksella tai vauhdilla. Siihen paras on 140-150 syke (mulla maksimit on noin 190), eli ei mennä hapoille. Silloin jaksaa tehdä parikin tuntia ja rasva palaa.
Jos aikaa on vain puoli tuntia, niin anna palaa ja tee melkein täysillä. Silloin palaa eniten rasvaa (absoluuttisesti) ja muutenkin palaa hiilihydraatteja, jolloin jälkipoltto ja palautuminen polttaa lisää rasvaa.
Hyvissä ajoin ennen urheilua kannattaa syödä banaani tai muuten hiilihydraattia. Yksi rasvamolekyyli tarvitsee palaakseen kaksi hiilihydraattimolekyyliä.
http://www.tohtori.fi/liikunta/9.html