Kaikki alkoi tuossa pikkasen ennen joulua, kun avovaimoni meni ns. tyttöjen kanssa juhlimaan. No seuraavan päivänä hän oli ihmeellisen vlekmaattinen ja kuin muissa maalimoissa. Epäilin heti että oli pettänyt, mutta väitti ettei ollut. No viikon päästä hän alkoi etsimään omaa asuntoa ja sanoi haluavansa miettiä suhdettamme. Näin mentiin joulun yli ja olo mulla oli aivan kamala. Elämäni paskin joulu!
Nyt tän viikon alussa hän löysi asunnon ja aikoo muuttaa sinne ensi viikolla. Pari päivää sitten hän sitten lopulta kertoi pettäneesä minua sinä iltana jonkun ventovieraan kanssa. Olin ollut alusta asti oikeassa siis. Ei kuulemma merkinnyt mitään eikä osannut kertoa miksi teki niin? Aluksi oli kuulemma päättänyt olla kertomatta tätä minulle ja näin vain suojelevan minua.
Siihen mieheen hän ei ole pitänyt omien sanojensa mukaan yhteyttä ja ehkä uskokin niin. Tuo miettiminen ei johdu pelkästään tuosta pettämisestä, vaan siitä kun olemme olleet 14-vuotiaista asti yhdessä ja asuttu viimeiset kaksi vuotta yhdessä. Haluaa miettiä mitä tekee tosiaan, ennen kuin talo on täynnä lapsia. Olemme molemmat 22-vuotiaita.
En oiken ole saanut vastausta siitä haluaisiko hän jatkaa minun kanssani, kun kerran haluaa miettiä suhdettamme. Itse en oikein vielä osaa surra, pikemminkin tunnen vihaa. En voi vain käsittää mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Rakastan häntä edelleenkin, eikä rakkaus vuosien varrella ole laantunut, päin vastoin. Ehkä kaiken käsittää ja tuntee kun hän muuttaa pois. En tiedä voisinko antaa anteeksi , ehkä joskus? Olen viimeisen kuukauden aikan ehkä jo valmistautunut henkisesti pahimpaan. En vaan oikein tiedä mitä teksin ja tuntisin??? En tiedä haluaisinko edes jatkaa. Aamuisin tuntuu että voisin mutta myöhemmin taas aivan eri tunne? Kun vaan jotenkin selviäisi tästä???
Nyt tän viikon alussa hän löysi asunnon ja aikoo muuttaa sinne ensi viikolla. Pari päivää sitten hän sitten lopulta kertoi pettäneesä minua sinä iltana jonkun ventovieraan kanssa. Olin ollut alusta asti oikeassa siis. Ei kuulemma merkinnyt mitään eikä osannut kertoa miksi teki niin? Aluksi oli kuulemma päättänyt olla kertomatta tätä minulle ja näin vain suojelevan minua.
Siihen mieheen hän ei ole pitänyt omien sanojensa mukaan yhteyttä ja ehkä uskokin niin. Tuo miettiminen ei johdu pelkästään tuosta pettämisestä, vaan siitä kun olemme olleet 14-vuotiaista asti yhdessä ja asuttu viimeiset kaksi vuotta yhdessä. Haluaa miettiä mitä tekee tosiaan, ennen kuin talo on täynnä lapsia. Olemme molemmat 22-vuotiaita.
En oiken ole saanut vastausta siitä haluaisiko hän jatkaa minun kanssani, kun kerran haluaa miettiä suhdettamme. Itse en oikein vielä osaa surra, pikemminkin tunnen vihaa. En voi vain käsittää mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Rakastan häntä edelleenkin, eikä rakkaus vuosien varrella ole laantunut, päin vastoin. Ehkä kaiken käsittää ja tuntee kun hän muuttaa pois. En tiedä voisinko antaa anteeksi , ehkä joskus? Olen viimeisen kuukauden aikan ehkä jo valmistautunut henkisesti pahimpaan. En vaan oikein tiedä mitä teksin ja tuntisin??? En tiedä haluaisinko edes jatkaa. Aamuisin tuntuu että voisin mutta myöhemmin taas aivan eri tunne? Kun vaan jotenkin selviäisi tästä???
Vastaukset 3
Vanhimmat
jatka suhdetta.Tää on tietysti mun mielipide mut kuitenkin.Kerran pettää aina pettää...
Niin kävi mulle.Annoin anteeksi,mutta touhu jatkui...
Samaa mieltä edellisen kanssa. En osaa selittää mikä minuun meni. Se salaperäisyys, ihailun saaminen joltakin...ja kun kerran teet, niin kynnys laskee. Loukkasin miestäni pahasti kerran, hän antoi anteeksi ja tein sen taas.
Kukaan ei ansaitse sellaista. Ymmärrä oma hyväsi. Hän pitää sinua vain pilkkanaan, vaikka ehkä uskottelee rakastavansakin. Ei ehkä tiedä, mitä haluaa. Tod.näk. hän saattaa selitellä muuttavansa pois, koska se on sinulle parempi. Mitä sontaa!! Älä ainakaan missään nimessä alistu pompoteltavaksi. Nainen käyttää tällaista tilannetta hyväkseen ja kun tulee taas tarve etsiä hyväksyntää tms., niin hän sen kyllä tekee ja miksei tekisi...onhan kotona ihana rakastava kaiken anteeksi antava mies, joka ymmärtää näitä kasvukipuja.
Itse olen tosin nyt sen verran viisastunut, etten enää voisi kuvitellakaan, että menisin kenenkään kanssa sänkyyn. Hyväksyntää haen edelleenkin joskus, mutta itsetuntoani en sängyn kautta lähde kohottelemaan.
Voimia!
ja elät onnellisesti selibaatissa elämäsi loppuun saakka =)