Tuli tänään hassu ja vähän ongelmallinenkin filosofis vivahteinen valinta-kysymys mieleen.
Eli olisitko mieluummin itse ruma kuin mikä mutta sinulla olisi aivan huikean hyvännäköinen kumppani vai että olisit itse komea/kaunis näky mutta sinulla olisi esterin perse kumppani?
(lue kysymys uudestaan että tajusit varmasti)
Itse en tähän osannut vastata suoraan boolen loogisesti, mutta sen verran hahmotin että vastaus riippuu osittain omasta elämäntilanteesta ja iästä. Jos asuu syrjäisessä kalastajan-torpassa niin on aivan sama vaikka olisi itse oksettavan näköinen, kun ei kukaan näkisi. Toki omatuntoon vaikuttaa myös tietoisuus itsestä verrattuna muihin, vaikka kukaan ei näkisi sinua koskaan missään.
Valinta on luultavasti helppo niille jotka ovat nykyisessä elämässään rumia, he ovat tottuneet tilaansa eikä olisi edes kysymystäkään siitä että he valitsivat paremman oman naaman eivätkä täydellistä kumppania. Rumat eivät tiedä millaista on olla hyvännäköinen, miten se heijastuu jokapäiväisessä elämässä kaikkeen mitä tekee. Oli sitten työkokouksessa tai ostoksilla. Ulkonäkö sanelee miten muut vuorovaikuttavat sinuun ja toisinpäin. Naaman mukana vaihtuu myös persoona ja koko elämä.
Itserakkaus painaa vaakakupissa niin paljon etten todellakaan itse pystyisi tekemään valintaa kuten alussa kerroin eli tila pysyy vakiona eli valinta on vallitseva tila. Eli pitäisin rakkaan naamani.
Olen siis itserakas.
Jos tämä valinta kysymys oli sinulle helppo niin voitkin siirtyä seuraavalle tasolle ja miettiä mikä on ulkonäön(kasvot) perimmäinen tarkoitus. Se on olemassa konkreettisena asiana koska hahmotamme ja tiedostamme sen. Kaikki eläimet eivät tiedosta toistensa ulkonäkö, heillä on hajut ja äänet.
Miksi ihminen on kehitetty tähän suuntaan? Minun aivoihin on koodattu että kumppanini jonka kanssa jatkan sukua pitää olla mm. punahiuksinen ja tietynlaiset kasvonpiirteet jotka ovat varsin harvinaisia, en tiedä miksi.
Kertooko naama koko kuvan ihmisen ominaisuuksista jotta alitajunta voisi helposti valita kyseiselle henkilölle geneettisesti soveltuvimman kumppanin?
Eli olisitko mieluummin itse ruma kuin mikä mutta sinulla olisi aivan huikean hyvännäköinen kumppani vai että olisit itse komea/kaunis näky mutta sinulla olisi esterin perse kumppani?
(lue kysymys uudestaan että tajusit varmasti)
Itse en tähän osannut vastata suoraan boolen loogisesti, mutta sen verran hahmotin että vastaus riippuu osittain omasta elämäntilanteesta ja iästä. Jos asuu syrjäisessä kalastajan-torpassa niin on aivan sama vaikka olisi itse oksettavan näköinen, kun ei kukaan näkisi. Toki omatuntoon vaikuttaa myös tietoisuus itsestä verrattuna muihin, vaikka kukaan ei näkisi sinua koskaan missään.
Valinta on luultavasti helppo niille jotka ovat nykyisessä elämässään rumia, he ovat tottuneet tilaansa eikä olisi edes kysymystäkään siitä että he valitsivat paremman oman naaman eivätkä täydellistä kumppania. Rumat eivät tiedä millaista on olla hyvännäköinen, miten se heijastuu jokapäiväisessä elämässä kaikkeen mitä tekee. Oli sitten työkokouksessa tai ostoksilla. Ulkonäkö sanelee miten muut vuorovaikuttavat sinuun ja toisinpäin. Naaman mukana vaihtuu myös persoona ja koko elämä.
Itserakkaus painaa vaakakupissa niin paljon etten todellakaan itse pystyisi tekemään valintaa kuten alussa kerroin eli tila pysyy vakiona eli valinta on vallitseva tila. Eli pitäisin rakkaan naamani.
Olen siis itserakas.
Jos tämä valinta kysymys oli sinulle helppo niin voitkin siirtyä seuraavalle tasolle ja miettiä mikä on ulkonäön(kasvot) perimmäinen tarkoitus. Se on olemassa konkreettisena asiana koska hahmotamme ja tiedostamme sen. Kaikki eläimet eivät tiedosta toistensa ulkonäkö, heillä on hajut ja äänet.
Miksi ihminen on kehitetty tähän suuntaan? Minun aivoihin on koodattu että kumppanini jonka kanssa jatkan sukua pitää olla mm. punahiuksinen ja tietynlaiset kasvonpiirteet jotka ovat varsin harvinaisia, en tiedä miksi.
Kertooko naama koko kuvan ihmisen ominaisuuksista jotta alitajunta voisi helposti valita kyseiselle henkilölle geneettisesti soveltuvimman kumppanin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Etsit tietynlaista ihmistä, koska sinulla on hyviä muistoja hänen näköisestään jo edellisten elämiesi ajalta...
Kauuuuuuniita ja koooomeita ihmisiä näkee vain telkkarissa. Aika tavallisen näköstä ihmistä tuolla muuten tallustaa. Ja kun puhuit työkokouksissa - yleensähän johtajina ja kaikkein pätevimpinä siellä on jo vanhemmat rupsahtaneet miehet joilla valvotut yötkin näkyvät isoina silmäpusseina.
Se ulkonäkö, kyllä se vaan merkitsee! Tapasin netin kautta tosi symppiksen miehen ja jonkun ajan kuluttua tapasimme. Oikein säikähdin olan takaa tämän ulkonäköä!!!
Menin lukkoon, juteltiin niitä/näitä pari tuntia ja oli kiire kotiin. Mutta hän onkin sympaattinen ja älykäs, perhana. Hänessä on kaikki muu kohdallaan (luulisin), kroppakin on ihan mahtava, muutenkin mies pitää itsestään huolta. Mutta naama......
Vielä nytkin parin kuukauden kuluttua ensitapaamisesta laitan silmät kiinni... ja nautin mukavasta illasta.
Kamala tällästä on sanoa, itse olen kivannäkönen.
Mutta uskon tottuvani tähän, koska hän on muuten niin hyvä ihminen - tähän asti olen aina liikuskellut hyvännäköisten miesten seurassa: eikä sitä "elämän miestä" ole niistä vielä löytynyt.
Ei tähän voi muuta vastata kuin että ite komee ja se kumppani se esterin perse.
Siinä kumppanissa ois jotain todella upeeta, jos se kerta ois kun petolinnun perse, mutta se ei ilmeisesti haittais mua.
Joku sanoi tossa aikaisemmissa viesteissä, että tyyppii muuttuu kauniiksi/komeaksi, kun tajuaa kuinka hyvä tyyppi se on.
Sitten ois iha uskomattomia bonuksia kans. Tässä maailmassa saa uskomattoman paljo anteeksi ja pääsee helpommalla, jos on hyvännäköinen.