Yhteen muutettuamme..................

Voit tietysti kokeilla, mitä tapahtuu, jos et välitä miehesi sotkuista vähään aikaan. Muuttuuko kotinne kaatopaikaksi, vai alkaako mies jossain vaiheessa miettimään itse, että siivota pitäis.

Toisaalta, voit löysätä omaa kireää suhtautumistasi siisteyteen. Jos tiskit ovat vähän aikaa tiskaamatta, ei se ketään tapa. Samoin jos vhs-kasetti väärässä paikassa ja ilmaiset miehellesi mielipiteen asiasta, se kuulostaa nipottamiselta, mikä ei ainakaan nosta miehesi siivoushaluja.

Mutta olen kyllä sitä mieltä, että tietyissä asioissa miehesi kuulostaa välinpitämättömältä. Vaihda miestä ja ennen yhteen muuttamista varmistu siitä, että hän tykkää kodista yhtä siistinä kuin sinä.

Omalla kohdallani ei auttanut mikään. Jos minä en siivonnut, ei siivonnut kukaan. Miestä ei sotku häirinnyt kuukausienkaan jälkeen. Tavallaan totuin siihen itsekin, vaikka ottikin päähän. Mutta kun aina ei jaksanut siivota ja korjata jatkuvasti toisen jälkiä.

Paperit, lehdet, videot, kirjeet, laskut, sukat, märät pyyhkeet, likaiset ja puhtaat vaatteet, astiat ja leivänkannikat lojuivat suloisessa sekamelskassa olohuoneen pöydällä ja lattialla, keittiön pöydällä ja makkarin lattialla. Välillä pinoja nosteltiin toiseen paikkaan, että syömään mahtui.

Ei auttanut vuosien pyynnöt, ei mikään. No, nyt meille on ero tulossa. Pääasiallinen syy ei kylläkään ole miehen välinpitämättömyys kodin siisteyden suhteeen (oman henk. koht. siisteytensä suhteen on kyllä tarkka!), mutta kyllä sekin päätökseen vaikutti...

Juuri tuollaisen miehen kanssa minäkin asustan. Ei siivoa omia sotkujaan. En minä sentään vaadi, että kämpän olisi koko ajan oltava tiptop-kunnossa, mutta kunhan molemmat edes siistisivät omat sotkunsa, ja imuroinnit ja muut "isommat" hoidettaisiin vaikka vuorotellen, tai jotain. Mutta ei.

Aluksi (muutama kuukausi sitten) sain aiheesta useita mielettömiä raivareita, mutta eipä tehonneet. Sittemmin yritin keskustella asiasta rauhallisesti ja vähemmän rauhallisesti, mutta ei mitään vaikutusta. Nyt olen oppinut ottamaan rennosti: Pesen vain pyykit, jotka on tuotu pyykkikoriin. Pesen vain astiat, jotka on tuotu tiskipöydälle. Olohuoneeseen unohtuneista astioista ja työhuoneessa lojuvista kalsareista huomautan hyvin painokkaasti, mutten ala enää raivoamaan. Kyllä mies tavarat paikoilleen vie, vaikkei koskaan sillä silmänräpäyksellä, kun minä vaadin. Eikä mun stressaaminen ainakaan auta, tekee vain oman oloni pahemmaksi.

Sitä paitsi kyllähän minäkin välillä sotken enkä vie tavaroita heti käytön jälkeen paikoilleen, mikä siis minä olen miehelle raivoamaan?? Olenkin ajatellut asian niin, että kun vasta näin vähän aikaa on yhdessä asuttu, on väistämätöntä, että toisen erilaiset tavat ärsyttää. Molemmillahan oli yksin asuessaan omat, pinttyneet tapansa tehdä asioita. Kunhan aikaa kuluu ja opitaan tätä yhteiseloa enemmän, uskon, että yhteinen sävel kodinhoidon (ja kaiken muunkin) suhteen löytyy. En minä voi vaatia mieheltäni, että huolettomasta hepusta tulisi heti yhteenmuuton jälkeen siisteyttä rakastava sälli, kuten ei hänkään voi vaatia minua muuttumaan hänen toiveidensa mukaiseksi. Toisten tapojen ja ajatusmallien hyväksyminen, tai edes ymmärtäminen, on kunnioittamista, ja sitä parisuhteessa tarvitaan.

Vaikka kyllä pinna kiristyy, kun itse haluaisi asua siistissä kodissa, ja toinen ei niin välitä onko siistiä vai sotkua. Täytyy vain opetella asennoitumaan, kyse on kuitenkin pikkuasiasta: mies ei sentään ryyppää eikä käy kimppuun eikä juokse naisissa.