Olen seurustellut mieheni kanssa reilut neljä vuotta. Asumme yhdessä ja asiat tuntuivat olevan kohdallaan. Välillämme on paljon lämpöä ja rakkautta ja hellimme usein toisiamme kaikin tavoin. En ole koskaan pettänyt miestäni millään tavoin, koska on yksin kertaisesti vastenmielistä ajatella muita miehiä siinä mielessä. Hän on joskus tanssinut hitaita muiden naisten kanssa mutta se ei minua ole haitannut. Muuta hän ei ole tehnytkään, koska on niin rehellinen, ettei pystyisi minulle kertomatta mitään tekemään. Rakastan miestäni yli kaiken.
MUTTA, kuukausi sitten meillä oli vuosi päivä, eli 4 vuotta täynnä. En jaksanut lähteä baariin vaikka oltiin niin sovittu ja patistin hänet lähtemään poikaporukalla. Hänelle se tuntui sopivan hyvin. Vein mieheni ja hänen ystävänsä baariin ja erosimme pusutellen ja toivotellen mukavaa iltaa.
Sitten aamu neljältä mieheni kömpi kotiin aivan p*****t olalla. Harvoin olen niin kännissä häntä nähnyt. Siinä humalapäissään hän minulle solkkasi olevansa huono mies ja ettei ansaitse minua. Yritin tiedustella tarkempia tietoja, mutta sammunut mies ei paljoa vastaile.
Seuraavana aamuna itkua vääntäen hän kertoi viettäneensä koko illan tanssien, jutellen ja suudellen toisen naisen kanssa. Hän oli todellakin enemmän kuin pahoillaan ja pyyteli kovasti anteeksi vannoen sen olleen ensimmäinen ja viimeinen kerta.
No, parin päivän mökötykseni ja raivonpurkauksieni jälkeen "lyötiin sovinnon kättä" ja mieheni sanoi olevansa maailman onnellisin mies.
Nyt, kuukauden jälkeen olen huomannut oman käytökseni muuttuneen. Olen kuin tuuliviiri. Välillä tunnen suurta rakkautta miestäni kohtaan ja olen oikea unelma nainen, mutta seuraavassa hetkessä tunnen suurta pettymystä, ketkeruutta ja vihaa, jonka puran olemalla v.mäinen ja todella ilkeä. Lisäksi esitän hänelle ivallista ja välinpitämätöntä, vaikka en oikeasti olekaan. Mieheni sanoi sitten eilen illalla nykyään pelkäävänsä millä tuulella minä milloinkin olen. Tuntui pahalta, koska en halua suhteemme päättyvän. Rakastamme toisiamme, mutta en saata unohtaa... Lisäksi mietin missä tahansa kulkiessani kaikista naisista että "onko tuo se vosu jne.".
Mitä ihmettä voin tehdä? Meneekö tämä ohi ajan kanssa?
MUTTA, kuukausi sitten meillä oli vuosi päivä, eli 4 vuotta täynnä. En jaksanut lähteä baariin vaikka oltiin niin sovittu ja patistin hänet lähtemään poikaporukalla. Hänelle se tuntui sopivan hyvin. Vein mieheni ja hänen ystävänsä baariin ja erosimme pusutellen ja toivotellen mukavaa iltaa.
Sitten aamu neljältä mieheni kömpi kotiin aivan p*****t olalla. Harvoin olen niin kännissä häntä nähnyt. Siinä humalapäissään hän minulle solkkasi olevansa huono mies ja ettei ansaitse minua. Yritin tiedustella tarkempia tietoja, mutta sammunut mies ei paljoa vastaile.
Seuraavana aamuna itkua vääntäen hän kertoi viettäneensä koko illan tanssien, jutellen ja suudellen toisen naisen kanssa. Hän oli todellakin enemmän kuin pahoillaan ja pyyteli kovasti anteeksi vannoen sen olleen ensimmäinen ja viimeinen kerta.
No, parin päivän mökötykseni ja raivonpurkauksieni jälkeen "lyötiin sovinnon kättä" ja mieheni sanoi olevansa maailman onnellisin mies.
Nyt, kuukauden jälkeen olen huomannut oman käytökseni muuttuneen. Olen kuin tuuliviiri. Välillä tunnen suurta rakkautta miestäni kohtaan ja olen oikea unelma nainen, mutta seuraavassa hetkessä tunnen suurta pettymystä, ketkeruutta ja vihaa, jonka puran olemalla v.mäinen ja todella ilkeä. Lisäksi esitän hänelle ivallista ja välinpitämätöntä, vaikka en oikeasti olekaan. Mieheni sanoi sitten eilen illalla nykyään pelkäävänsä millä tuulella minä milloinkin olen. Tuntui pahalta, koska en halua suhteemme päättyvän. Rakastamme toisiamme, mutta en saata unohtaa... Lisäksi mietin missä tahansa kulkiessani kaikista naisista että "onko tuo se vosu jne.".
Mitä ihmettä voin tehdä? Meneekö tämä ohi ajan kanssa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinpä niin, eipä oo mulla menny mielestä vielä neljän vuoden jälkeen samankaltainen tapaus. Jos olisin tarpeeksi katkera, toivottaisin vittumaista loppuelämää kohtalotoverille, mutta kun en ole, niin toivotan vain jaksamista. Ainoa positiivinen asia minkä itse olen huomannut, on se, että ainakaan minun ei tarvitse pelätä noita mielialanmuutoksia ja syytöksiä vaan siitä saa kärsiä puoliso.
päättää yrittää antaa anteeksi. siihen kuluu aikaa keskimäärin pari vuotta. vaikeaa se tulee olemaan ja tarvitset kumppanisi täyden tuen jotta suhteenne selviää. äläkä vain rupea kiusaamaan itseäsi ajatuksilla siitä, minkälainen tämä toinen nainen on. unohtaa et voi koskaan ja saatat myöhemminkin tuntea katkeruutta. pyri pitämään itsesi vahvana ja ajatukset suorina!
Miehelläsi oli onneksi "munaa" tunnustaa moinen teko. Osoitus todellisesta suoraselkäisyydestä ja välittämisestä. Jos asian olisi salannut ja jättänyt sen hautumaan mielen sopukoihin, niin tilanteenne olisi varmasti huonompi. Usko pois!
Yleensä olen sitä mieltä, että jos erehtyy kerran, niin varmasti toisenkin kerran. MUTTA: Miehesi tunnusti tekonsa heti ja ei mennyt asiassa onnneksi pitemmälle. Muuta neuvoa en osaa antaa kuin sen, että ole sinäkin rehellinen ja kerro tunteistasi ja ajatuksistasi. "Avoimin kortein pelaaminen" tuo aina parhaan tuloksen!
Unohda ainakin joskus näillä palstoilla keskenkasvuisten tyttölasten "kosta sille paskiaiselle samalla mitalla" -neuvot.
Oikeassa olet, siksipä minä juuri häntä rakastankin niin paljon. Ei moni mies tunnustaisi. Voin vakuuttaa ettei mielessäkään kävisi lähteä kostoretkelle. Siihen en tunne mitään tarvetta. Kiitos sinulle rohkaisevista sanoista.
mieheni kertoi että oli viettänyt illan yh-äidin kans tanssien ja jutellen, tiesi naisen ammatin, kotipaikan, nimen yms. ja kertoi ne myös minulle tietysti vähän utelin kuka hän oli, mutta kertoi olevan eka kerta kun vietti tälläisen illan naisen kans meidän pitkän yhdessäolomme aikana ,mutta kertoi että siinä ollut mitään.Itse kertoi myös että oli tälläinen nainen kaverina en kysellyt oliko naisia,,,,myöhemmin kun olimme yhdessä raflassa näyttikin tämän naisen kun kysyin onko se samas paikas ja olihan se...miehen käytös paljasti; oli hermostunut.
En ole vielä täysin unohtanut ja luottokin meni osaksi en tiedä aina missä mennään ja haluaako ja rakastaako mua mun itseni takia vai vain lasten takia olla yhdessä-kaameeta.
...mielipiteeni oletti, että mies oli ollut TÄYSIN rehellinen. Se on tietenkin toinen asia jos jossain seikassa on valehdeltu ja totuus tapahtumista on aivan toinen.
Että miehesi ottaa jättää sinut...
Eihän tuollaisen akan kanssa kannata elämää tuhlata.
Parempi löytyy kun vain ottaa.
Se että sinä olet yksinäinen ihminen jonka puoliso ei ole rehellinen saa sinut toivomaan meidän eroa on todella ikävää.
Todella hartaasti toivon että jäät junan alle mahd. pian ja jäät kitumaan.