Onko eroaminen aina oikein?

Tietysti se riippuu suhteesta. Jos ei ole lapsia ym niin ehkä eroaminen on yksi ratkaisu. Voihan sitä toki koittaa yrittää ja katsoa palautuuko luottamus takaisin. Vaikeata se on. Tänä päivänä erotaan liian helposti. Pitäisi pystyä antamaan anteeksi. Ei siitä muuten mitään tule.

Eroaminen on paikallaan silloin kun huomaa tulleensa petetyksi ja alkavansa miettiä mikä olisi se syy pysyä yhä aviossa. Usein huomaa että syytä jatkaa ei ole, avioliitosta on tullut vain totuttu asia ja mitään yhteistä vain ei ole jäljellä ( paitsi omaisuus ja lapset ) Lapset ovat vielä eronkin jälkeen ( ei siis vaikutusta ) ja omaisuudesta riidellään ( mun talo ja mun määräyksessä ) Ero voi olla myös molemmin puolinen helpotus ja elämän aloittaminen puhtaalta pöydältä, ihan nollasta.

Pettäminen siis laukaisee miettimään mikä pitää liiton kasassa. Usein juuri silloin havahtuu huomaamaan ettei riittävää tunnesidettä vain ole olemassa. Kun petetyksi tuleminen ei tunnu missään huomaa olevansa riippumaton ja vapaa. Tunne voi olla hurmaava ja syyllisyys kalvaa ( kun toisen petollisuus olikin miellyttävä yllätys ) " Pitäisihän minun rakastaa niin paljon että se loukaisi "

Itse erosin kun ukko oli uskoton ja aloin miettimään miltä tuntuisi olla täysin vapaa. Hetken mielenjohde tai harkitsematon kiukku ei ollut siis takana. Meni vuosi ennen kun halusin eron ( uskottomuus oli vain helppo ja näkyvä selitys toiselle miksi en halua jatkaa ja hyväksyttävä sosiaalinen selitys ( appi ja anoppi omat vanhemmat ystävät ) Onnellinen olen etten tuhlanut omaa loppuelämään ihmisen kanssa josta en riittävästi välitä ( olin vain, en elännyt, elämä ei ollut onnetonta muttei onnellistakaan ) Nyt olen onnellinen ja vapaa. Rahaakin on käytössä kuten ennen, mutta siitä mihin ne käytän ei tarvitse riidellä. Vastuu lapsista on yhä yhteinen ja isä kantaa yhä vastuunsa ja pitää lapsia puolet viikosta ( ensimäistä kertaa elämässä minulla on ihan omaa aikaa. Aikaisemmin lapset olivat aina minulla ja ukko vain harrasti makoili sohvalla ) Kotityötäkin on vähemmän ( yksi sotkia vähemmän ) ja taloni on minun ( siis voin tehdä siitä juuri minun makuni mukaisen, ei kompromisseja, jessssss )

Vapaa-ajan käyttö on omassa vallassa ( siis yksi riitelyn aihe poistui )

Ihanaa elämää, ilman ainasta taistelua ja riitelyä, ei vittuilua tai piruilua, ei pakollisia sukulaisvierailuja tai helvetillistä äijän passaamista. Pyykkivuorikin on kohtuullinen. Vähemmän työtä, riidaton koti ja huomattavasti helpommat raha-asiat ( ne riittää, ennen kaikki meni ja mihinkään ekstraan ei riittänyt rahaa ) ja aikaa myös itselle, harrastuksille ja ystäville. Päivääkään en ole katunnut eroa( ja erosta on kolmisen vuotta ), kiitollisena muistelen tuota yhden illan suhdetta ja sen tuomaa mahdollisuutta.

Kaikille neuvon antaisin kun mietitte eroa miettikään minkälaista elämä on eron jälkeen ( realismin, esim talous ja vastuun jakaminen lapsista ) ja onko tunteita toista kohtaan ( olkaa itsekkäitä ) Kumpi tuntuu pahemalta / paremmalta, jatkaminen vai ero. Jättäkää pois ajatus, mitä muut ajattelevat. Moni jatkaa huonoakin avioliittoa mielummin kun ottaa muutoksen vastaan ( vaikka se parantaisi elämän tasoa ( henkistä tai taloudellista ) ) Mutta myönnän jollekin se heikentää elämää ja heidän tulee vain hyväksyä toisen petollisuus maksuksi sille että muutosta ei tule.

Ajatelkaa siis eroa järjellä ei tunteella ( fakta osuuden osalta ) ja miettikää vain omia tunteita ( kumpi on miellyttävämpää, menettää tai pitää puoliso)