Voiko ihminen ihan oikeesti olla onnellinen? Oon parikymppinen nainen ja tuntuu, että en oo ikinä elämäni aikana ollu onnellinen... On hetkiä jolloin on hyvä olla. Mutta yleensä "onnellisuus" ei oo kestäny viikkoa kauampaa, jos niinkään kauaa... Voiko joku ihan rehellisesti sanottuna olla pitkiäki ajanjaksoja onnellinen?
Mä joskus aattelen ettei tässä elämässä oo mitään mitä varten kannattaa elää. Ainut syy, minkä takia vielä hengitän, on sukulaiset ja poikaystävä. En oo mitenkää masentunu, ihan "normaali" nuori nainen. Ujo, itseluottamusta ei oo. Entinen koulukiusattu. Jopa ihan ok näkönen.
Tuntuu, että jos joku musta riippumaton asia ei tee mua onnettomaksi, niin mä teen sit itte itteni onnettomaksi. Haastan poikaystävälleni riitaa tai jotain. Miksei elämä vaan voi olla tasaista ja "riidatonta". Miksei voi luottaa muihin ihmisiin? Miksi aina vedetään matto jalkojen alta? Kertokaa mulle!
Mä joskus aattelen ettei tässä elämässä oo mitään mitä varten kannattaa elää. Ainut syy, minkä takia vielä hengitän, on sukulaiset ja poikaystävä. En oo mitenkää masentunu, ihan "normaali" nuori nainen. Ujo, itseluottamusta ei oo. Entinen koulukiusattu. Jopa ihan ok näkönen.
Tuntuu, että jos joku musta riippumaton asia ei tee mua onnettomaksi, niin mä teen sit itte itteni onnettomaksi. Haastan poikaystävälleni riitaa tai jotain. Miksei elämä vaan voi olla tasaista ja "riidatonta". Miksei voi luottaa muihin ihmisiin? Miksi aina vedetään matto jalkojen alta? Kertokaa mulle!
Vastaukset 13
Vanhimmat
nämä ns. itsarijutut olevan jo parikymppisen suusta kadonneet?
Aikuiset tekevät itsareita eikä uhoa niillä. Sitäkö tarkoitit? Itseasiassa ainakaan lähipiirissä en tiedä montakaan alle 2-kymppistä itsemurhan tehnyttä, suurin osa on ollut 30-50 v.
En mä nyt ihan tarkottanu, että mä itteni menisin tappamaan, mutta tuntuu vaan että ainoo asia minkä takia mä täälä oon, on sukulaiset ja poikaystävä. Tuntuu että matto vedetään jalkojen alta jatkuvasti. Mutta hyvä jos sulle menee hyvin.
Onni ja onnellisuus on täysin kiinni sun omasta pääkopastasi.Onni ei tule ihmiseen ulkopuolelta, esim miten voit nauttia kevään kukista tai kauniista uudesta puserosta, jos olet masentunut?
Onnea ei voi lypsää toisista ihmisistä eikä kenekään ole tarkoitus tehdä sinua onnelliseksi. Jokainen elää täällä omaa onnellisuuttaan tehden.
Mieheni sanoi minulle, aina pessimistiselle ja vaativalle, että "itse sinä olet omasta onnesta ja hyvän olon tunteesta vastuussa".Kun elämä potkii päähän pitää miettiä mitä voin tehdä tässä tilanteessa, eikä jäädä rypemään itsesääliin.
Meitä koulukiusattuja ja muuten päähän potkittuja riittää, mutta koskaan ei ole myöhäistä kääntää kelkkaa ja sanoa elämälle:mä ohjaan tätä venettä, että saat puhaltaa.
Isä on ollu leikkauksessa, jossa leikattiin aivoja ja menee kai uudestaan piakoin. Hän syö erittäin vahvoja lääkkeitä ja kärsii masennuksesta. Äidillä on sokeritauti ja muita sairaksia.. Molemmat vanhemmat on harkinnut viimeisen vuoden sisällä itsaria mun ja pikkusiskon kuullen tosissaan... Poikaystävällä pari vuotta sitten epäiltiin myös aivoissa "vikaa", liittyi siis verisuoniin...
Kun kaikki menee vituiksi niin kuinka ihmeessä tässä voi olla onnellinen?! Ihmettelen vaan että missä vaiheessa elämä muuttuu niin tasaiseksi että tässä ees uskaltais olla onnellinen...Tai pystyis... En sääli itteäni, mutta eipä tässä paljon nauratakkaan. Pitää vaan elää päivä kerrallaan. Ehkä se aurinko paistaa risukasaanki.
Onnellisuutta mäkin olen miettinyt tosissani jo muutaman vuoden. Miten helvetissä onnellisenaolo on niin kiven takana? Välillä tuntuu, että kaikki on suhteellisen hyvin, mutta edes hetkittäistä kunnollista onnellisuudentunnetta en muista. Pakko senkin on jossain vaiheessa tulla, mikä pointti elämässä muuten olisi. (Tuohon yritän uskoa ja sen voimalla elän seuraaviin päiviin..)
Yritä säkin sinnitellä sellaisten aikojen yli, joina tuntuu, ettei elämääsi ole edes ikinä tulossa onnellisuutta. Pakko sen on jossain vaiheessa tulla. Uskotaan siihen, jooko?
Vaan uskoa, että joku kaunis päivä sitä vois vaan olla onnellinen. Eiköhän se aurinko tänne risukasaanki vielä joskus paista =D Ehkäpä se onni tulee sit ihan odottamatta. Jäämme odottamaan =D
*odottaa* =)
Kiitos sulle. Tekstis oli kuin suoraan mulle tarkoitettu. Se sai mut ajattelemaan asioita toisin, menemään peilin eteen. 2-kymppisenä on niin monta vastuullista tehtävää, et liiankin usein ahdistaa; ammatinhankinta, itsensä elättäminen, parisuhde, perheenperustaminen... Yritän lopettaa murehtimisen, ja keskittyä elämään päivän kerrallaan. Säännöllinen liikuntakin vois tehdä hyvää fyysisesti ja psyykkisesti! Itsesääli ei ainakaan oo auttanu... :)
Mulle oli yllätys huomata, että vaikka olisi kuinka onnellinen, ei se pitemmän päälle poista elämästä sitä, että joskus ottaa tosi paljon päähän. En usko, että kukaan leijailee 7. taivaassa kuukausikaupalla putkeen.
Itse elän tavallaan aika rankkaa aikaa just nyt, ja olo on lähinnä surullinen. Mutta toisaalta mulla on elämässäni asioita, joista olen äärimmäisen onnellinen (vaikka tänään onkin paskamainen olo).
Äh, en kyllä muista enää, mitä oikeastaan yritin sanoa. Mutta kyllä onnellinen voi olla. Eikä siihen mitään täydellistä elämää vaadita.
Kyllä vain onnellinen voi olla. Minun perheessäni on taisteltu vakavaa sairautta vastaan 98-vuodesta lähtien, rahatilanne on jatkuvasti tiukilla ja räntääkin sataa. MUTTA, täytyy osata olla onnellinen pienistäkin asioista! Minä olen onnellinen että voin käydä vanhempieni luona ja nähdä rakkaan äitini voivan suhteellisen hyvin ja muun perheen yhdessä lämpimissä väleissä. Olen onnellinen että voin opiskella ja olla töissä yhtäaikaa. Olen onnellinen kun voin kokkailla oman rakkaani kanssa omassa kodissa ja katsoa telkkaria kullan kainalossa ja painaa terveenä pään tyynyyn. Vaikka elämässä ei kaikki edes voi mennä putkeen. Iloitse pienistä asioista, ja kun tunnet sen hyvän olon, sulje silmäsi ja muista se hetki. Siitä saat voimaa huonona hetkenä!
Hmm. Elämänfilosofiaa on aina hauska jakaa muille ihmisille, varsinkin onnellisuudesta. :-)
Ehkä yksi tapa nähdä tätä elämää on siten, että kaikenlaiset tunneilmiöt ovat jaksottaisia. Esimerkiksi jokin ruoka voi maistua hyvältä, kun et ole sitä pitkään aikaan syönyt. Vaan jos horit sitä viikon putkeen - tökkii loppuviikosta?
Mutta sitten siihen onnellisuuteen. Minussa ainakin herättää epäilyksiä henkilö, joka on aina onnellinen. Millähän aineilla lie päänsä sekoittanut?
Naispuolisista ihmisistä olen varsinkin oppinut heidän luonteensa tietystä aaltoilusta. Joskus se on semmosta ihan ihmeellistä synkistelyä ja masentuneisuutta. Mitäs minä siinä voin muuta tehdä kuin kuunnella? Jonkin ajan päästä on taas kaikki paljon paremmin, jolloin katsotaan, onko mies jaksanut olla se uskollinen kumppani niin ylä- kuin alamäessä. Sitten sataa hunajaa ja halauksia - ja minä en juuri muuta tehnyt kuin kuuntelin...
Mikähän lie sitten onnellisuuden vastakohta. Ehkä se on juuri nuo sinun mainitsemat hetket, jolloin "vedetään matto jalkojen alta". Semmoista tapahtuu, piru vie! Kyllä se vituttaa. Olisiko se sitten parempi vaan ajatella niin, että sellaista tapahtuu. Joku voisi tähän sanoa, että hänelle ei tapahdu, koska hän hallitsee elämänsä ja tunteensa (mukamas) niin hyvin. No niinhän voi aina sanoa!
Minä en ole nähnyt ketään, jota ei elämä joskus olisi potkinut päähän.
Huokaus. Eipä tästä nyt kovin paljoa muuta tainnut tulla kuin jokunen oma mielipide. Ehkä näistä on apua, ehkä ei. Oli kiva purkaa omia ajatuksiaan päästään jonkun nähtäväksi edes. :-)
Mutta loppukaneetiksi:
jokainen ihminen valitsee itse omat tunteensa.
lainaa NallePuh ja Tao ja lue se. Minä tein näin ja opin katselemaan elämää uudelta kantilta. =)