Tapasin jokin aika sitten aivan ihanan miehen, jonka kanssa aloin seurustella. Pidän hänestä todella ja luotan, kun hän sanoo rakastavansa minua. Sinänsä meidän välillämme ei ole ongelmia, mutta pelkään tuhoavani hyvän suhteen itseäni koskevilla ongelmilla.
Kyse ei ole siitä, että jatkuvasti valittaisin hänelle murheistani. En ole sitä tyyppiä, yleensä käsittelen kaikkia vaivaavia asioita oman pääni sisällä niin pitkään kuin mahdollista. Joskus menee yli, ja täytyy puhua muille.
Pelkään suhteen tuhoutuvan, koska ongelmistani aiheutuva mieliala - jossa ei paljon ole kehumista - ei täysin poistu miesystäväni seurassakaan. En saa päästäni pois ajatusta, että hän kyllästyy minuun, mikäli olen jatkuvasti masentunut ja hiljainen. Silti en pysty olemaan normaali iloinen itseni edes hänen kanssaan.
Kyse ei ole siitä, että jatkuvasti valittaisin hänelle murheistani. En ole sitä tyyppiä, yleensä käsittelen kaikkia vaivaavia asioita oman pääni sisällä niin pitkään kuin mahdollista. Joskus menee yli, ja täytyy puhua muille.
Pelkään suhteen tuhoutuvan, koska ongelmistani aiheutuva mieliala - jossa ei paljon ole kehumista - ei täysin poistu miesystäväni seurassakaan. En saa päästäni pois ajatusta, että hän kyllästyy minuun, mikäli olen jatkuvasti masentunut ja hiljainen. Silti en pysty olemaan normaali iloinen itseni edes hänen kanssaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
asenteesi saattaa koitua tuhoisaksi, vaikka miehesi rakastaakin sinua, riippuen siitä, miten hän kokee sinun masennuksesi suhteessa masennuksen aiheuttajiin. Eli mikäli kokee masennuksen liian suureksi ja liian pitkään kestäväksi, hänen uskonsa suhteenne tulevaisuudesta, saattaa heiketä huolestuttavasti.
Vaikea arvella paremmin tietämättä masennuksesi syitä.
Puoliso ei ole psykiatri. Psykiatri on psykiatri.
Hae ammattimaista apua. Täältä et sitä saa, korkeintaan lisää aihetta masennukseen ja epävarmuuteen. Kerro miehellesi sitten, että käyt läpi asioita ja puhu myös hänen kanssaan.
Jos jotain vakavaa suhdetta aiot miehen kanssa kehitellä, niin kerro vain masennuksestasi yms mutta pyri myös käymään psykologin juttusilla. Samallahan näet jo tarpeeksi ajoissa pystyykö miehesi osoittamaan empatiaa ja onko hänestä sinun kumppaniksi niin myötä ja vastoinkäymisissä vaikka :)
Olin itsekin vakavasti masentunut aloittaessani seurustelun. Alussa pidin kaiken sisälläni ja siitä alkoivat todelliset ongelmat!
Aloin juoda, en halunut enää seksiä, emmekä puhuneet enää mistään, kuin muuri oli välillämme.
Kävin psykiatrillakin, mutta ei ne osaa auttaa, lääkkeitä vain tuputtivat jotka vain pahensivat asiaa.
Aloin jo odottaa koska mieheni lähtee vetämään ja aloin käyttäytyäkin inhottavasti häntä kohtaan, että varmasti häipyisi.
Mutta ei hän häipynyt!
Pysyi vain rinnallani, halasi jatkuvasti ja hoki rakastavansa minua.
Pari vuotta sitä helvettiä kesti, kunnes aloin herätä horroksestani ja tajusin miten paljon minua rakastetaan.
Nykyisin meillä menee ihanasti, voin todella luottaa ettei mieheni lähde rinnaltani, ellei jotain todella pahaa tapahdu.
Itse en olisi kyennyt samaan! Ihailen häntä ja minulla on käynyt todella tuuri, sillä kokemuksesta tiedän että masentuneena kaikki ystävätkin kaikkoavat, mutta hän pysyi rinnallani.