Sattuipa eilen/viime yönä seuraavanlainen aivan karmea tapaus.
Vaimoni oli lähtenyt jo aamuvarhaisella erääseen kurssiseminaariin noin 150 km:n päähän kotoamme. Paluun on määrä tapahtua tänään illalla. Tapahtumaan osallistui n. 80 kollegaa vaimon työpaikalta ja muualta Suomesta. Lähtiessään vaimo sanoi, ettei häntä varmaan kannata tavoitella puhelimitse ennen klo 20:ta, päivä on sen verran täynnä ohjelmaa.
No eipä edellisessä mitään, homma ihan ok.
Kävipä sitten illalla niin, että kattelin tv:stä jääkiekkoa klo 21:een asti ja ajattelin että sen jälkeen voisi olla sopiva hetki soittaa. No, menin hakemaan kännykkää ja huomasin, että se taas kerran oli mennyt itsekseen pois päältä, mitä se nykyään tekee harva se päivä eli riesaksi asti. Avasin kännykän ja tottakai näyttöön tuli että 1 puhelu tullut ja se oli vaimolta. Korostan jo tässä vaiheessa että vain siis puhelu oli tullut, ei minkäänlaista ääni- tai tekstiviestiä.
Edellisestä ajattelin edelleen, että no eipä tässä mitään, soittelen takaisin ja soitin. Ei vastausta. Kello oli tässä vaiheessa siis vähän yli yhdeksän. Painajainen oli valmis alkamaan.
Tätä sitten jatkui ja jatkui ja jatkui. Yritin soittaa. Lähetin ensin pari normaalia tekstiviestiä ts. kuulumiset ja hyvänyöntoivotukset, about puoleen yöhön mennessä. Ei vastausta. Soittelin jatkuvasti: ei vastausta. Tein vielä monta soittoa putkeen, koska vaimolla puhelu menee suht pian vastaajaan. Paniikki alkoi hiipiä sisimpään, että onko jotain vakavaa sattunut. Tähän asti vaimolla on ollut poikkeuksetta tapana vastaavissa tilanteissa vähintään lähetellä hyvänyöntoivotustekstari viimeistään klo 23-24 aikaan.
Tiesin kyllä, että siellä seminaarissa on illalla/yöllä ohjelmassa jotain illanistujaista/biletystä siten, ettei puhelimet kuulu eikä niiden ääressä edes paljoa olla. Kun vaimo ei kuitenkaan vastaillut, ryhdyin selvittämään vaimon parin mukana olleen työkaverin puhelinnumeroita. Sama juttu: monta soittoa eikä yhtään ainutta vastausta. Välillä olin soittanut myös erään minule puolitutun vaimon työkaverin kotiin selvittääkseni tilannetta ja em. puhelinnumeroita.
Jätin jo pari itkunsekaista aneluviestiä vaimon vastaajaan ja samaten tekstiviestin että soita mulle vaikka keskellä yötä jos saat viestit. Monta puhelua soitan myös em. työkavereiden kännyköihin. Ei vastausta.
Tässä vaiheessa paniikkimieliala on jo sitä tasoa, että nukkumisesta ei varmasti tule mitään, alan kehitellä päässäni jotain suuronnettomuusskenaarioita ja olen melkein valmis soittamaan seminaaripaikkakunnan poliisilaitokselle, että voisiko partio käydä tarkistamassa tilanteen. Paikka siis on pienellä paikkakunnalla ja aika syrjässä.
No kello kahden jälkeen, tupakan, itkun, hammastenkiristyksen ja tärisevän kännykänrenkutuksen jälkeen se viimein tapahtuu: VAIMO SOITTAA. Vaikka kuinka hysteerisenä vuodatan mielentilaani, hän ei ole edes millänsäkään tapahtuneesta. Sanoo, että yritti soittaa tuolloin illalla klo 20-21 maissa. Kun en vastannut, ajatteli että no, ei voi mitään. Vasta myöhemmin oli selvinnyt se, että hän jää juhlassa kauaksi kännykästään, MUTTEI TUOSSA VAIHEESSA OLLUT KATSONUT TARPEELLISEKSI VIESTITELLÄ MULLE MITÄÄN!!! Kännykkä oli jäänyt majoitustiloihin, ja vaimoni kämppis oli mennyt jo klo 23 aikoihin nukkumaan huoneeseen. Tästä oli seurannut kaksi katastrofaalista asiaa: ensinnäkin se, että VAIMONI EI OLLUT VIITSINYT MENNÄ HUONEESEEN RÄPLÄÄMÄÄN KÄNNYKKÄÄNSÄ MULLE VIESTITTÄÄKSEEN, KOSKA AJATTELI ETTEI VIITSI HERÄTTÄÄ KÄMPPISTÄÄN!!! Toiseksi se SAATANAN kämppis, jonka henkilöstä mulla ei ole aavistustakaan, oli vaan tyynesti, mun epätoivoisten soittojen jatkuessa, mennyt laittamaan kännykän äänettömälle koska se häiritsti hänen uniaan. vOI SAATANAN SAATANA, MITEN IHMISET VOI TOIMIA NÄIN!! Olisi VOINUT tulla mieleen a) vastata kännykkän kun huomaa että joku kokoajan soittelee ja b) viedä sanan tai kännykän mun vaimolle. MUTTA EI!!!
Ja vaimoni. VÄLITTÄÄKÖ hän minusta oikeasti, kun hänelle tärkeämpää on se, ettei kämppis herää kuin se, mitä mulle kuuluu. Ei ollut tullut mieleenkään viestitellä mulle mitään hyvänyöntoivotuksia koko iltana! Ja jos mulle tulee yksi puhelu, siis vain puhelu, ei sillä ole mitään todistusarvoa asioiden todellisesta tilasta: onhan joku aivan muu henkilö voinut soittaa sillä vaikka vaimon hädän takia tai vaimo soittanut apua kirvesmurhaajan uhatessa. KUN EI SIIS OLLUT ÄÄNI- EIKÄ TEKSTIVIESTIÄ.
Mielenliikkeet ovat heilahdelleet seuraavasti: ensin vaimon kaipuu. Sitä seuraa huolestuneisuus, kun ei mitään kuulu. Asioiden jatkuessa mukaan tulee paniikki, etenkin kun kukaan muukaan paikallolija ei vastaa puhelimeen. Homman "lauettua" päälle jää suru siitä, ettei vaimoni voinut lähettää mulle yhtä, koko asian kannalta keskeistä tekstiviestiä. Lisäksi mieleni tekee murhata tuo saatanan kännykän vaientanut kämppis.
Voiko tuollaista tehdä pelkkää ajattelemattomuuttaan? Välittääkö vaimoni minusta??
Tehd
Vaimoni oli lähtenyt jo aamuvarhaisella erääseen kurssiseminaariin noin 150 km:n päähän kotoamme. Paluun on määrä tapahtua tänään illalla. Tapahtumaan osallistui n. 80 kollegaa vaimon työpaikalta ja muualta Suomesta. Lähtiessään vaimo sanoi, ettei häntä varmaan kannata tavoitella puhelimitse ennen klo 20:ta, päivä on sen verran täynnä ohjelmaa.
No eipä edellisessä mitään, homma ihan ok.
Kävipä sitten illalla niin, että kattelin tv:stä jääkiekkoa klo 21:een asti ja ajattelin että sen jälkeen voisi olla sopiva hetki soittaa. No, menin hakemaan kännykkää ja huomasin, että se taas kerran oli mennyt itsekseen pois päältä, mitä se nykyään tekee harva se päivä eli riesaksi asti. Avasin kännykän ja tottakai näyttöön tuli että 1 puhelu tullut ja se oli vaimolta. Korostan jo tässä vaiheessa että vain siis puhelu oli tullut, ei minkäänlaista ääni- tai tekstiviestiä.
Edellisestä ajattelin edelleen, että no eipä tässä mitään, soittelen takaisin ja soitin. Ei vastausta. Kello oli tässä vaiheessa siis vähän yli yhdeksän. Painajainen oli valmis alkamaan.
Tätä sitten jatkui ja jatkui ja jatkui. Yritin soittaa. Lähetin ensin pari normaalia tekstiviestiä ts. kuulumiset ja hyvänyöntoivotukset, about puoleen yöhön mennessä. Ei vastausta. Soittelin jatkuvasti: ei vastausta. Tein vielä monta soittoa putkeen, koska vaimolla puhelu menee suht pian vastaajaan. Paniikki alkoi hiipiä sisimpään, että onko jotain vakavaa sattunut. Tähän asti vaimolla on ollut poikkeuksetta tapana vastaavissa tilanteissa vähintään lähetellä hyvänyöntoivotustekstari viimeistään klo 23-24 aikaan.
Tiesin kyllä, että siellä seminaarissa on illalla/yöllä ohjelmassa jotain illanistujaista/biletystä siten, ettei puhelimet kuulu eikä niiden ääressä edes paljoa olla. Kun vaimo ei kuitenkaan vastaillut, ryhdyin selvittämään vaimon parin mukana olleen työkaverin puhelinnumeroita. Sama juttu: monta soittoa eikä yhtään ainutta vastausta. Välillä olin soittanut myös erään minule puolitutun vaimon työkaverin kotiin selvittääkseni tilannetta ja em. puhelinnumeroita.
Jätin jo pari itkunsekaista aneluviestiä vaimon vastaajaan ja samaten tekstiviestin että soita mulle vaikka keskellä yötä jos saat viestit. Monta puhelua soitan myös em. työkavereiden kännyköihin. Ei vastausta.
Tässä vaiheessa paniikkimieliala on jo sitä tasoa, että nukkumisesta ei varmasti tule mitään, alan kehitellä päässäni jotain suuronnettomuusskenaarioita ja olen melkein valmis soittamaan seminaaripaikkakunnan poliisilaitokselle, että voisiko partio käydä tarkistamassa tilanteen. Paikka siis on pienellä paikkakunnalla ja aika syrjässä.
No kello kahden jälkeen, tupakan, itkun, hammastenkiristyksen ja tärisevän kännykänrenkutuksen jälkeen se viimein tapahtuu: VAIMO SOITTAA. Vaikka kuinka hysteerisenä vuodatan mielentilaani, hän ei ole edes millänsäkään tapahtuneesta. Sanoo, että yritti soittaa tuolloin illalla klo 20-21 maissa. Kun en vastannut, ajatteli että no, ei voi mitään. Vasta myöhemmin oli selvinnyt se, että hän jää juhlassa kauaksi kännykästään, MUTTEI TUOSSA VAIHEESSA OLLUT KATSONUT TARPEELLISEKSI VIESTITELLÄ MULLE MITÄÄN!!! Kännykkä oli jäänyt majoitustiloihin, ja vaimoni kämppis oli mennyt jo klo 23 aikoihin nukkumaan huoneeseen. Tästä oli seurannut kaksi katastrofaalista asiaa: ensinnäkin se, että VAIMONI EI OLLUT VIITSINYT MENNÄ HUONEESEEN RÄPLÄÄMÄÄN KÄNNYKKÄÄNSÄ MULLE VIESTITTÄÄKSEEN, KOSKA AJATTELI ETTEI VIITSI HERÄTTÄÄ KÄMPPISTÄÄN!!! Toiseksi se SAATANAN kämppis, jonka henkilöstä mulla ei ole aavistustakaan, oli vaan tyynesti, mun epätoivoisten soittojen jatkuessa, mennyt laittamaan kännykän äänettömälle koska se häiritsti hänen uniaan. vOI SAATANAN SAATANA, MITEN IHMISET VOI TOIMIA NÄIN!! Olisi VOINUT tulla mieleen a) vastata kännykkän kun huomaa että joku kokoajan soittelee ja b) viedä sanan tai kännykän mun vaimolle. MUTTA EI!!!
Ja vaimoni. VÄLITTÄÄKÖ hän minusta oikeasti, kun hänelle tärkeämpää on se, ettei kämppis herää kuin se, mitä mulle kuuluu. Ei ollut tullut mieleenkään viestitellä mulle mitään hyvänyöntoivotuksia koko iltana! Ja jos mulle tulee yksi puhelu, siis vain puhelu, ei sillä ole mitään todistusarvoa asioiden todellisesta tilasta: onhan joku aivan muu henkilö voinut soittaa sillä vaikka vaimon hädän takia tai vaimo soittanut apua kirvesmurhaajan uhatessa. KUN EI SIIS OLLUT ÄÄNI- EIKÄ TEKSTIVIESTIÄ.
Mielenliikkeet ovat heilahdelleet seuraavasti: ensin vaimon kaipuu. Sitä seuraa huolestuneisuus, kun ei mitään kuulu. Asioiden jatkuessa mukaan tulee paniikki, etenkin kun kukaan muukaan paikallolija ei vastaa puhelimeen. Homman "lauettua" päälle jää suru siitä, ettei vaimoni voinut lähettää mulle yhtä, koko asian kannalta keskeistä tekstiviestiä. Lisäksi mieleni tekee murhata tuo saatanan kännykän vaientanut kämppis.
Voiko tuollaista tehdä pelkkää ajattelemattomuuttaan? Välittääkö vaimoni minusta??
Tehd
Vastaukset 22
Vanhimmat
Varmaan on olemassa jonkinlaisia rauhoittavia tai mielialalääkkeitä joilla noita sun kohtauksia voisi rajoittaa. Sinuna kohdistaisin katseeni vaimon sijasta itseeni. Voi olla vaimoreppana aika helisemässä tuommoisen "miehen" kanssa..!!
Joo, aika käsittämätöntä. Otan osaa...mahtoi tuntua kivalle, kun ajatteli että jotain vakavaakin on sattunut. Eihän sitä koskaan tiedä. Mites teidän asiat on tällä hetkellä? Pyysikö vaimosi anteeksi?
Ikävää, että tällaista sattuu. Ei ole nimittäin harvinaista miestenkään keskuudessa. Känny pannaan kiinni, kun ollaan parasta aikaa pettämässä etc. Sitten ihmetellään, että mitä se muija ny vauhkoo, kun puheiluita on tullut sata ja tuhat! Niinpä.
Näinhän se on. Ja myönnetään, että ylireagointi on tässä kohdallani lähellä. Mutta tämä on vain hyvä esimerkkitapaus siitä, miten pienellä eleellä/teolla tai tekemättä jättämisellä on tämmöiset seuraukset. Ja sitä kun on omalla kohdalla huoli lähimmäisestä, niin siinä ei rationaaliselle harkinnalle jää paljon sijaa, sellainen mä olen...
Vaimo pyysi kyllä anteeksi. Ja annoin...
Eiköhän se totuus löydy tuolta jostain välimaastosta. Vaimo yritti soittaa eikä sitten enää päässyt kännykän ääreen loppuiltana eikä myöskään halunnut häiritä nukkuvaa huonetoveriaan. Ihan normaalia minusta. Ja huonetoveria ketutti jatkuvasti soiva kännykkä (olen joskus kokenut saman - adrenaliinipuuskaltaan on mahdotonta nukkua, kun vieressä pärähtää kännyn moikuna tuon tuosta jatkuakseen taas ikuisuudelta tuntuvan ajan), joten hän kävi laittamassa sen äänettömälle. Ei sentään sulkenut koko kapinetta, mikä oli melkoisen kilttiä. Ja sinä huolestuit, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta mittakaava ei. Soitella nyt kerta kerran perään vaikka yksikin soitto riittäisi osoittamaan, että kaipaillaan, jättää viestejä ja vielä eri numeroihin, selvittää työkavereiden numeroita... voiko enää enempää ylireagoida?
Itse ajattelen asian niin, että riittää ihan hyvin, että soitan kerran tai laitan viestin. Kyllä se vastaanottaja näkee, että olen yrittänyt tavoitella, ja ilmoittelee itsestään sitten kun hänelle sopii. Ja jos joku onnettomuus olisikin tapahtunut, ei se minun soittelemisellani paranisi. Toki näitä tilanteita on tullut eteen, ettei sitä vastaussoittoa tai -viestiä sitten kuulukaan aikoihin, mutta kun olen niistä sitten jälkikäteen murissut, olen itse saanut nolostua omaa epäluuloisuuttani. Ei se toinen keljuuttaan jätä ilmoittelematta. Ajattelemattomuuttaan, ehkä. Mutta toisaalta taas - miksi pitäisi koko ajan ajatella? Ilmoittautumisvelvollisuus ylipäätään on minulle aika vieras ajatus - sillä ilman pakkoa jos jonkin viestin saa, voi olla varma, että toinen on siellä jossain ajatellut lämmöllä. Mutta joillain pareillahan kyllä tuntuu olevan tapana toivotella hyvät yöt tekstiviestitse joka ikinen ilta, eli kukin taaplatkoon tyylillään....
Eli jokaisessa oli ehkä hitunen vikaa, mutta ainoa ongelma tässä oli kyllä sinun oma ylireagointisi. Normaali tilanne, normaalit kuviot. Turha moisesta on hepulia saada.
Jutuissasi saattaa olla muuten perää, mutten sanoisi että ylireagointini oli tässä SE AINOA ongelma...
välittää. Sitä ei tule aina ajateltua asioita samalta kannalta kuin toinen.
Vaimollasi on ehkä ollut ihan oikeasti mielenkiintoinen seminaari. Se on kokenut sen sosiaalisena tapahtumana, jossa on voinut jutella uusien ihmisten ja vanhojen tuttujen kanssa, vaikka onkin ollut samaan aikaan "töissä". Suuri osa meistä tarvitsee joskus tuollaisia kontakteja; se vapauttaa päätä, kun saa jutella ja kuunnella muitankin ihmisiä, kuin vain niitä jokapäiväisiä tuttuja.
Se on ihan oikeasti virkistävää, kun voi joskus olla "vapaana" miehestään/vaimostaan. Ja tarkoitan nyt todellakin sitä, mitä tuossa ylhäällä keroin. En missään nimessä tarkoita mitään seksijuttuja! Usein se virkistää keskusteluja kotonakin hetkeksi - kunhan vain maltat kuunnella ja kysellä, eli olla kiinnostunut, vaikka et oikeasti juuri olisikaan!
Mutta kerro ihmeessä oma kantasi ja hätäsi, mutta rauhallisesti! Tiuskimalla ja räyhäämällä menee homma ja viikonloppu perseelleen. Ja kun osaat hoitaa jutun korrektisti ja rauhassa, olette molemmat seuraavan reissun aikana paljon rauhallisempia ja luottavaisempia.
Tiedän mistä puhun. Meillä on ollut vastaavia juttuja molemmin puolin - ja alussa pilasin omalla rähinälläni monet kotiinpaluut.
Voitpa vaikka kertoa sille mun esimerkin viime kesältä: Oltiin vaimon firman juhlissa, ja lähdin sieltä aiemmin kotiin lasten kanssa. Ehdotin, että vaimo voisi kerrankin jäädä vähän myöhempään. Sanoi jäävänsä enintään pariksi tunniksi ja tulevansa sitten varmasti kotiin. Vaimo pitää aina sanansa ja ilmoittaa, jos tulee muutoksia. No, nyt ei tullut soittoa tms. vaikka oli kulunut jo nelisen tuntia. Sillä oli kuitenkin seur. päivänä työpäivä. Sitten, kun kotipuhelin soi, ajattelin jostain syystä jo ennen vastaamista, että no niin... Ystävä soitti, ja kertoi, että "älä nyt pelästy, mutta...". Sain joskus aamuyöllä nukuttua pari tuntia, vaikka kuulin, että vaimo oli sairaalassa.
Ja mistä se oli todella pahoillaan: Siitä, että ei ollut ilmoittanut mulle viipyvänsä yli kaksi tuntia, ja siitä, että olin joutunut kuuntelemaan viestin sen joutumisesta sairaalaan. En voinut olla vihainen hänelle...
Kyllä vaimosi susta tykkää ja välittää.
Kiitokset morkkis viestistäsi! Asia on pitkälti varmasti juuri niin kuin kirjoitat.
Ongelman juurihan tässä just onkin se, että kun on tietty, tähän asti aina toistunut toimintamalli ja sitten siitä tuleekin selittämätön poikkeus, niin siihen ei osaa suhtautua järjellä.
Taas yksi hyvä syy välttää parisuhdetta. Ei tarvi olla tilivelvollinen kenellekään.
tuokin puoli. Pysyy pollakin paremmin kasassa. Itsestään on helpompi huolehtia, vaikka Siltojen Miehet ei siinä olekaan onnistuneet.
Vaan kun meitä on moneksi.
Sulla on nyt asiat hiukan sekaisin!
Häiritsetkö vaimoasi noin työpaikallekin..
mitä enemmän epäilet välittääkö, sitä varmemmin jättää.. sorry!
Suosittelen psyykelääkkeitä ja terapiaa, siis sinulle.
Sekä hyvää kirjallisuutta.
...on kun ex (!)-poikaystäväni jonkun riidan jälkeen soitteli suljettuun puhelimeeni niin, että kun parin tunnin kuluttua avasin puhelimen ja soitin vastaajaan, monotooninen naisääni kertoi: "sinulle on 167 uutta viestiä". Siinä vaiheessa ainoa ajatukseni oli: Hän on psykopaatti! Kukaan normaali ei soittaisi NOIN monta kertaa.
Eli siis vastaisuudessa kannattaa soittaa vain muutaman kerran, jos haluaa pysyä väleissä vastapuoleen. Oikeesti. Miettikää nyt itse tykönänne.
Eli se neuvo, että kyllä siitä kännykästä näkee vähemmälläkin soitolla, että olet soitellut, on aikas pätevä.
.. susta saa kyllä kuvan, että olet aika piinaava mies.. sori vaan. Mutta jos toinen osapuoli lähtee omiin menoihinsa, niin anna hyvä ihminen mennä äläkä ruikuta perään mitään "hyvänyönsoittoja"!! Vapautta suhteeseen myös, ei tollaisella sitomisella mitään saa onnistumaan. Tota menoa kun jatkat, niin joskus naisesi vastaamattomuus johtuu vielä siitä, että hän on löytänyt jonkun toisen.. Onko käynyt mielessä se, kuinka hävettävää naisellesi on, että hän joutuu selittelemään työkavereilleen sinun outoja puheluita ja viestejä!? Sulla olisi sen anteeksipyynnön paikka, kun sotkeudut toisen "vapaailtaan" noin hysteerisesti.
Sinullapa on käsissäsi vakava ongelma: mustasukkaisuus.
Sille sinun täytyy tehdä jotain, jos tosiaan välität vaimostasi ja haluat, että suhteellanne on tulevaisuutta. Tuolla jo joku suositteli lääkkeitä, terapiaa ja kirjoja. Ne mömmöt jätä nielemättä, mutta mene hyvä ihminen juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. Hän osaa sitten suositella myös juuri sinun tapaukseesi sopivaa luettavaa.
Mielestäni sekä vaimosi että kämppis toimivat aivan oikein ja tilanteeseen sopivalla tavalla.
" Avasin kännykän ja tottakai näyttöön tuli että 1 puhelu tullut ja se oli vaimolta."
Hienoa. Vaimosi siis oli ajatellut sinua ja koettanut soittaa. Hanki toimiva kännykkä, jos hermosi eivät kestä sitä, että sinua ei tavoita aina ja juuri sillä sekunnilla, kun se sinulle sopii.
"Tiesin kyllä, että siellä seminaarissa on illalla/yöllä ohjelmassa jotain illanistujaista/biletystä siten, ettei puhelimet kuulu eikä niiden ääressä edes paljoa olla."
Ja silti piti alkaa vauhkoamaan? Onko muka liikaa vaadittu, että vaimosi saa istua iltaa työkavereittensa kanssa muutaman tunnin ilman ilmoittautumisvelvoitetta?
" Toiseksi se SAATANAN kämppis, jonka henkilöstä mulla ei ole aavistustakaan, oli vaan tyynesti, mun epätoivoisten soittojen jatkuessa, mennyt laittamaan kännykän äänettömälle koska se häiritsti hänen uniaan. vOI SAATANAN SAATANA, MITEN IHMISET VOI TOIMIA NÄIN!! Olisi VOINUT tulla mieleen a) vastata kännykkän kun huomaa että joku kokoajan soittelee ja b) viedä sanan tai kännykän mun vaimolle. MUTTA EI!!!"
Tämä kohta paljastaa sen, että kyse on nimenomaan mustasukkaisuudesta. Kämppiksen henkilöllisyyden pohtiminen on selvä merkki.
a) Toisten kännyköihin ei vastailla eikä niihin tulleita viestejä lueta! Kämppis toimi aivan oikein ja sinä et jättänyt hänelle muuta mahdollisuutta kuin mennä vaientamaan puhelin. Miten siinä nukut, jos joku soittaa yhtenään pitkin yötä?
b) Ei tietenkään vaimosi kämppis lähtenyt kiikuttamaan sitä puhelinta yhtään mihinkään. Hän mitä ilmeisimmin ajatteli saman logiikan mukaan kuin itsekin tekisin: toinen on jättänyt puhelimen kämpille saadakseen istua iltaansa rauhassa. Näkeehän siitä puhelimesta sitten kämpille tultuaan mahdolliset soittopyynnöt ja viestit.
"No kello kahden jälkeen, tupakan, itkun, hammastenkiristyksen ja tärisevän kännykänrenkutuksen jälkeen se viimein tapahtuu: VAIMO SOITTAA. Vaikka kuinka hysteerisenä vuodatan mielentilaani, hän ei ole edes millänsäkään tapahtuneesta. Sanoo, että yritti soittaa tuolloin illalla klo 20-21 maissa. Kun en vastannut, ajatteli että no, ei voi mitään."
Nonni! Sinä olet se, joka kerää ongelmaa ja paineita. Vaimosi soitti illalla siinä välissä, kun oli virallinen ohjelma käyty ja oli aika siityä vapaamuotoiseen ohjelmaan. Seuraavan kerran hän soittaa tultuaan kämpille. Tarkoituksena tietenkin toivotella hyvät yöt ja näin osoittaa välittävänsä sinusta. Sanoisin, että ihailtavan fiksua toimintaa häneltä.
Jää ajan näytettäväksi, riittääkö vaimollasi tyyneyttä ja kärsivällisyyttä sietää sinun vauhkoamistasi. Minulla aikanaan riitti sitä tyyneyttä viisi vuotta vastaavanlaisessa asetelmassa ja sitten lähdin menemään, kun mitään muutosta järkevämpään suuntaan ei tapahtunut sinnikkäistä keskusteluista huolimatta.
Anna nyt helvetti vaimollesikin vähän vapaa-aikaa äläkä kokoajan roiku perässä.Säälittävä oot.
Se ongelma on hänen kusipää miehensä!
Mustasukkaisuus ja omistushalu tulee tuhoamaan suhteesi ennen pitkää, jos et miehisty!
Hätäännyt pikkuasioista. Löysää kravaattia.
Sä olet hullu!
ookkonää tyhymä? Sehän pettää sua ihan selvästi.
vaimosi taitaa merkitä sulle aika paljon?ilmeisesti..onks sulla syytä ajatella että se pettäis tai jotain..tai onks joskus tapahtunut jotain mikä saa pelkäämään onnettomuuksia yms..onhan se kyl totta et se kämppis ois voinu vastata niin oisit saanut mielenrauhan..eihän sitä kyllä koskaan voi tietää jos jotain sattuukin..mut tuollaisia ne seminaarit ja matkat on et välil unohtaa puhelimen kaikessa siinä tohinassa yms..eli kyllä se vaimo välittää..haluaa vain välil ottaa hieman rennommin..
on se, että on "aina oltava tavoitettavissa".
Olen esim. nyt työttömänä todennut sen, että työnantajat soittavat vain kerran, jos et ehdi vastata tai puhua, uudestaan ei soiteta!
Usein minulla on sellainen olo, etten vain "jaksa" vastata jollekin jonka kanssa tiedän että pitää lörpötellä kauan.
Kännykät on kamala keksintö.