Taitoluistelusta

Telkasta tulee harvoin oikein kunnolla katsottua urheilua, mutta jos joskus jumittuu katsomaan, olisi kiva katsomastaan lajista jotain tietääkin.

Laiska kun olen, en kovin paljon parin google-haun lisäksi jaksa asian eteen panostaa. Joten kysyisin, että onkos kellään ihan suoraan tietoa - tai keksiikö joku hyvää webbisaittia, mistä voisin itselleni selvittää taitoluistelun kiemuroita.

Eli kiinnostaisi tietää millä tavalla hypyt oikeastaan eroavat toisistaan. On Salkovia ja Tulppia ja Lutzia jne. Järki kertoo, että teknisesti hypyt poikkeavat siinä kuinka päin hyppyyn lähdetään, tai alas tullaan jne. Mutta miten? Itse jos alkaisi asiaa selvittää, pitäisi videoida hyppyjä peräkkäin ja yrittää niistä miettiä eroja. Eikä jaksa...

Nauttiihan lajin katsomisesta tietysti muutenkin. Ja oli hyppy mikä tahansa, meitsin jäätaidot rajoittuvat ns Plätziin, jonka suorittaminen aiheuttaa takapuolen kipeytymistä. Mutta tuli vaan mieleen...
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tietämätön kirjoitti:

Telkasta tulee harvoin oikein kunnolla katsottua urheilua, mutta jos joskus jumittuu katsomaan, olisi kiva katsomastaan lajista jotain tietääkin.

Laiska kun olen, en kovin paljon parin google-haun lisäksi jaksa asian eteen panostaa. Joten kysyisin, että onkos kellään ihan suoraan tietoa - tai keksiikö joku hyvää webbisaittia, mistä voisin itselleni selvittää taitoluistelun kiemuroita.

Eli kiinnostaisi tietää millä tavalla hypyt oikeastaan eroavat toisistaan. On Salkovia ja Tulppia ja Lutzia jne. Järki kertoo, että teknisesti hypyt poikkeavat siinä kuinka päin hyppyyn lähdetään, tai alas tullaan jne. Mutta miten? Itse jos alkaisi asiaa selvittää, pitäisi videoida hyppyjä peräkkäin ja yrittää niistä miettiä eroja. Eikä jaksa...

Nauttiihan lajin katsomisesta tietysti muutenkin. Ja oli hyppy mikä tahansa, meitsin jäätaidot rajoittuvat ns Plätziin, jonka suorittaminen aiheuttaa takapuolen kipeytymistä. Mutta tuli vaan mieleen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu