Kun lukee lehtien palstoja kuntoilusta, niin lähtötilanne on useimmiten se, että lähdetään liikkeelle täysin rapakuntoisesta henkilöstä. Näillä ihmisillä kunto nousee suhteellisen helposti pienelläkin panostuksella liikuntaan. Entäpäs ne henkilöt, jotka ovat harrastaneet liikuntaa pitkään ja alkavat ikääntyä. Heidän fyysisen kuntonsa suunta on useimmiten pelkästään alaspäin. Pitäisikö heidän vetää itsensä täysin "ojan pohjalle", jotta heilläkin tapahtuisi suorituskyvyn nousua. Eli jutun tarkoituksena oli herättää keskustelua fyysisen suorituskyvyn ylläpidosta ikääntyvillä. Miten liikuntaan saa motivaatiota, kun paikat alkavat rappeutua ja vauhti hidastua.
kunnon
kohotus
6417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun peruskuntoa on jo hankittu, voi alkaa treenaamaan vauhtikestävyyttä kovemmilla sykkeillä. kyllä ikääntyväkin terve ihminen voi kehittyä. hyvänä esimerkkinä nämä maratonien teräsvaarit, jotka juoksevat parempia aikoja kuin monet nuoremmat!
Nyt puhutaan ikääntyneistä ihmisistä (50-60v), jotka ovat liikkuneet koko ikänsä säännöllisesti. Nyt vaan ikä tekee sen, että vauhti hidastuu ja matka lyheneee. Eli kunto ei todellakaan kohoa, koska ei jaksa eikä pysty treenaamaan nousujohteisesti. Kukaan ei selviä vanhenemisesta ilman sairauksia, söi mitä tahansa tai treenasi miten tahansa. Tämän asian hyväksyminen ei olekaan helppoa. Nuoret kuvittelevat, että ihmisen toimintakyky säilyy ikuisesti samana."Ei minusta tule koskaan vanhaa ja sairasta", ajatellaan.
Moro,
Oma esikuvani kunnossa pysymisestä on oma isäni. Hänellä on nyt ikää 62 vuotta.
Hän on parikymppisenä ollut SM-tason painija - mutta kun ikää tuli, ja rajusta urheilusta tuli liian vamma-altista, hän siirtyi kestävyysurheiluun.
Maratonin isäni juoksi parhaimmillaan (noin 30-vuotiaana) aikaan 2.32. Eli en tosiaan puhu mistään sunnuntai-urheilijasta...
Juoksu on kuitenkin myös hyvin rankka laji nivelille yms, joten totta, vammoja alkoi tulla ja urheiluharrastus hiipui hänen ollessaan reilun 50:n ikäinen.
Jossain vaiheessa tuli kuitenkin raja vastaan, ja hän aloitti uuden "päälajin": työmatkapyöräilyn. Aluksi kesäisin, nykyään ympäri vuoden. Ja jotta taas saat kuvaa oikeasti hyväkuntoisesta ihmisestä, voisi mainita että työmatka on 20 km/suunta.
Lenkkeilyäkään hän ei ole unohtanut. Ja kaksi vuotta sitten isäni toteutti haaveensa ja juoksi New York City -marathonin. Aika oli aivan loistava - noin 3.30. En muista tarkalleen.
Ja kyllä, on lapsellista ajatella että koko ikänsä urheillut henkilö voisi tehdä samaa tulosta 60-vuotiaana kuin 25-vuotiaana. Mutta terveys ja nuorekas olemus ovat jo palkinto sinänsä.
Ehkä isänikin vielä eläkkeellä siirtyy vähitellen pyöräilystä ja juoksusta sauvakävelyyn ja uintiin. En usko että oman ikääntymisen hyväksyminen on kenellekään kovin helppoa. Itse en vielä halua ajatella asiaa - mutta arvostan mielettömästi ihmisiä, jotka järkeä käyttäen osoittavat että hyvä kunto ei ole vain nuorten etuoikeus.
olipa mukava kirjoitus. kiitos.
Ihailen itsekin myös isäsi kaltaisia "teräsvaareja". Harrastan kesäisin suunnistusta, jossa tapaa erittäin hyväkuntoisia ikäihmisiä. Suunnistus on siitä mielenkiintoinen liikuntamuoto ikääntyneille, että siinä ei tarvita harrastustasolla yletöntä fyysistä kuntoa vaan hyvällä kartanlukutaidolla pärjää vielä nuoremmille "hätähousuille", joilla vauhti on kova, mutta varmuus puuttuu. Suunnistus rasittaa sopivasti aivotoimintaa. Metsässä voi juoksun sijasta myös kävellä, kun siltä tuntuu. Vaikka iltarasteilla otetaan suoristusajat, niin eiväthän ne kuitenkaan mitään kilpailuja ole. Kartanlukutaito kehittyy mitä enemmän on kokemusta. Se on yksi taito, jonka vanhemmat pääsääntöisesti hallitsevat nuoria paremmin. Tämä liikuntamuoto tuo vaihtelua kesän lenkkeilyyn ja pyöräilyyn. Niin ja löytyypä sivutuotteena metsästä myös marja- ja sienipaikatkin.
Uusien lajien kokeilu voisi olla motivoivaa. Ainakin sen, että jos ei liiku ollenkaan, rappeutuu paljon nopeammin, luulisi motivoivan.