Nyt kipeästi neuvoja..mitä teen omille ajatuksilleni uudessa nelisen kuukautta kestäneessä suhteessa. Olen yllättäen havainnut itsessäni yltiöpäisen raivottaren joka kipinöi ja kapinoi sisuskaluissa sapen maku suussa, jota joku kai mustasukkaisuudeksi nimittäisi mutta en tiedä...
Erosin pitkästä suhteesta kesällä todella karmeissa merkeissä ja ero oli henkisesti äärettömän kova paikka josta prosessi on vieläkin osittain päällä. Jouduin todella tylysti petetyksi ja jätetyksi ilman sen kummempia selityksiä ja putosin totaalisesti tyhjän päälle kokoamaan omia minuuden palasiani. Hieman pölyn laskeuduttua tapasin nykyisen poikakaverini jolla oli takana hieman samantapainen kokemus omasta suhteestaan, joka oli päättynyt vuosi sitten.
Nyt jostain aivan kumman komerosta peliin on hypännyt Mustasukka-haukka, joka riivaa minua valtavasti. Poikaystävälläni on melko paljon naispuolisia kavereita, koska hän työskentelee naisvaltaisella alalla ja on sosiaalinen hyväntahtoinen luonne joka haluaa aina kaikille hyvää. Minun on vaan niin vaikeaa tätä hyväksyä, kaikki naiset tuntuvat jollain alitajuisella tasolla uhkaavilta, vaikka tätä nyt tietenkään en ääneen sano. Minua ahdistaaa aivan suunnattomasti puhelimen piippaus kun sieltä tulee taas viestiä joltain tytöltä, vaikkakin ihan vain kuulumisten kyselyä ja vaikka poikaystäväni viestit minulle lukeekin. Yhden tytön kanssa hän on käynyt seurustelumme aikana kahvilla, eikä asia minua silloin alussa vaivannut mutta nyt vaivaa.
Kertokaa hyvät ihmiset mitä tässä nyt sitten pitäisi ajatella? Luulen että tämä voi jopa kaataa suhteemme, sillä itse en ainakaan jaksa olla koko ajan varuillani ja pahalla tuulella, haluaisi vaan ottaa rennosti ja vietää mukavaa aikaa mitä meillä muuten on. Kiletääkään mitään en halua, minun tarkoitukseni ei suinkaan ole viedä mitään pois poikaystäväni elämästä, päinvastoin.
Erosin pitkästä suhteesta kesällä todella karmeissa merkeissä ja ero oli henkisesti äärettömän kova paikka josta prosessi on vieläkin osittain päällä. Jouduin todella tylysti petetyksi ja jätetyksi ilman sen kummempia selityksiä ja putosin totaalisesti tyhjän päälle kokoamaan omia minuuden palasiani. Hieman pölyn laskeuduttua tapasin nykyisen poikakaverini jolla oli takana hieman samantapainen kokemus omasta suhteestaan, joka oli päättynyt vuosi sitten.
Nyt jostain aivan kumman komerosta peliin on hypännyt Mustasukka-haukka, joka riivaa minua valtavasti. Poikaystävälläni on melko paljon naispuolisia kavereita, koska hän työskentelee naisvaltaisella alalla ja on sosiaalinen hyväntahtoinen luonne joka haluaa aina kaikille hyvää. Minun on vaan niin vaikeaa tätä hyväksyä, kaikki naiset tuntuvat jollain alitajuisella tasolla uhkaavilta, vaikka tätä nyt tietenkään en ääneen sano. Minua ahdistaaa aivan suunnattomasti puhelimen piippaus kun sieltä tulee taas viestiä joltain tytöltä, vaikkakin ihan vain kuulumisten kyselyä ja vaikka poikaystäväni viestit minulle lukeekin. Yhden tytön kanssa hän on käynyt seurustelumme aikana kahvilla, eikä asia minua silloin alussa vaivannut mutta nyt vaivaa.
Kertokaa hyvät ihmiset mitä tässä nyt sitten pitäisi ajatella? Luulen että tämä voi jopa kaataa suhteemme, sillä itse en ainakaan jaksa olla koko ajan varuillani ja pahalla tuulella, haluaisi vaan ottaa rennosti ja vietää mukavaa aikaa mitä meillä muuten on. Kiletääkään mitään en halua, minun tarkoitukseni ei suinkaan ole viedä mitään pois poikaystäväni elämästä, päinvastoin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oot tainnu jättää itselles turhan vähän toipumisaikaa suhteiden välillä.. jos erosit pitkästä suhteesta kesällä ja oot jo seurustellut neljä kuukautta, paljonko siinä jäi aikaa sinkkuilla? Pari hassua kuukautta?
Enpä mä mitään kunnon neuvoa osaa sanoa, mutta pääsinpäs jälkiviisastelemaan ja aukomaan päätäni. Siitäs sait niin.. no eiköhän tuo mustasukkaisuus ajastaan hälvene
Totta on että näin ääneen sanottuna kolmen kuukauden sinkkuaika kuulostaa todella lyhyeltä, todellisuudessa ilman lämpöä ja ihmistä se on pitkä aika. Nykyistä poikaystävääni ja minua yhdisti aluksi samanlaiset kokemuksemme petetyksi tulemisesta ja surutyöstä, jota tahoillamme molemmat vielä teimme, minä varmaan pahemmin tuoreempana haavoittuneena. Olin pitkään todella epävarma siitä mitä haluan, sillä pelkäsin että alitajuntaan on kuitenkin jäänyt jotain tavaraa, joka pulpahtaa pintaan jossain tilanteessa. Ja näin on.
Ihmisen mieli on käsittämätön sokkelo, josta ei todellakaan tiedä miten se asioita prosessoi. Uudessa suhteessa toipuminenkin ja asioiden käsittely on mahdollista, uskon näin, tosin en tiedä miten pitkälle tällä suhteella on liitomahdollisuuksia omien ristiriitaisten tunteideni takia.
Ymmärrän tosi hyvin. Myös minun miesystäväni työskentelee naisvaltaisella alalla, ja on oikein sellainen lutunen nallekarhu ulkonaisesti, turvallisuutta herättävä, kookas ym. että vetää naisia puoleensa. Myös käytökseltään hän on ihana, sympaattinen ja ymmärtäväinen, ei halua loukata ketään. Ja naisilta tulee viestejä... Onpa hän joskus rynnännytkin johonkin apuun.
Minäkin olen välillä aivan kauhean mustasukkainen! Ihan kauheaa huomata itsessään näin voimakkaana tämä asia.
On minunkin miehelläni naispuolisia ystäviä, mut hei, nehän on vaan ystäviä.
Tuntuu että voit todella pahoin.
Käväise mielenterveystoimistossa juttelemassa. Voit olla varma että sinua autetaan asiantuntevasti.
Tee itsellesi ja uudelle kumppanillesi se palvelus, mitään hävettävää asiassa ei ole.
Näillä sivuilla vain vouhkii jos jonkunlaista epäosaajaa.
Ennen kaikkea se, et yhteen näistä ystävistään mies oli ihastunut ja toisen kanssa oli pussaillut, vaikka eukko seurusteli. Luota tässä nyt sitten...
Voihan se olla että jonkun ammattilaisenkin kanssa puhuminen auttaisi, mutta en tiedä poistaako se sitä pahaa oloa mikä tulee tästä ainaisesta yhteydenpidosta. Ymmärtäisin ehkä vielä satunnaiset ystävät ja sillontällön yhteydenotot mutta kun tuntuu että tämä on viikottaista samojen henkilöiden osalta.
Pyysinkin miestäni laittamaan puhelimen äänet pois ja vastailemaan viesteihin sitten minun tietämättäni, ehkä typerää, mutta tässä tilanteessa en oikein keksi muutakaan.
En epäile että poikaystäväni olisi ihastunut keneenkään ystävistään--vaikka taas enhän sitä voi tietää. Tottakai se jollain lailla ahdistaa että hänellä on ollut elämässään jo ennen minua tärkeitä naisia joiden kanssa on pidetty hauskaa, tuskin ystävyys mihinkään muuhun perustuu. Tunnen siis olevani ainutlaatuinen hänen elämässään vain siksi että minut erottaa ystävistä se että kanssani ollaan tekemisissä hiukan intiimimmin kuin muiden. Kukapa ei haluaisi olla miehelleen ainutlaatuinen ja tuntuu ettei näin ole, koska muidenkin naisten kanssa voi jakaa elämää.
Muutimme nyt töiden takia eri paikkakunnille ja suhde muuttui viikonloppusuhteeksi. Nyt sitä luottamusta tarvitaan ja ne vähäiset viikonloppuhetket toivoisi saavan viettää rauhassa. Tuleva ystävänpäivä hieman pelottaa, se on taas jatkuvaa kännyn piippausta ja ystävyyden ylistystä. En tiedä onko kyse mustasukkaisuudesta, koska tuntuu että voin vaan huonosti, niinkuin sanoitkin, näissä tilanteissa. Oksettaa ja ahdistaa. En ole vihainen, olen vain tietyllä tavalla nurkkaan ajettu, ilman mahdollisuutta vaikuttaa asioihin.
Aika nyt näyttää kehittyykö luottamus sille tasolle että tällaisen pystyisin hyväksymään. Asiaa ei paranna se, että kaikki eivät ole mitään opiskelu- ja työtuttuja vaan yhdenkin naisen hän on tavannut baarissa ja alkanut sen jälkeen "ystävystymään" hänen kanssaan. Tämä nainen tulee aina avoimesti juttelemaan minunkin kanssani kun jossain kohdataan, ja selvää on että kyseessä ei ole sen enmpää...mutta...
Jos oma olo ei helpota, eikä tilanteeseen löydy ratkaisua menetän hyvän miehen pahan oloni takia, lähden karkuun tällaista suhdetta mikä tarjoaa suunnattomasti mielipahaa, käsittämättömällä tavalla.
Hullua on se että aikaisemmassa suhteessani en ollut moksiskaan ex-mieheni naiskontakteista, tosin niitä ei ollutkaan samassa mittakaavassa kuin nyt. Olen aina pitänyt itseäni järki-ihmisenä ja nyt kauhulla seuraan omia reaktioitani ilman järjen hiventäkään.
En nyt sinua ihan hoitoon alkais työntää. Se joka sinne kenties ehkä voisi mennä olisi poikaystäväsi. Jotenkin sinun pelkosi on oikeutettua, sillä yleensä ihminen vaistoaa asiat jotka ei ole oikein. Näin miehenä sanoisin, että jos poikaystäväsi pääsääntöisesti hakee itselleen vain naisystäviä, niin ei se nyt ihan normaaliakaan ole parisuhteessa. Itse käyttäydyin vastaavanlaisesti, kun oma parisuhteeni oli aikalailla kypsä. Oli niin imartelevaa, kun sai ystävystyä uusien naisten kanssa, naisten joiden kanssa oli niin "mukava" jutella. Se oli jonkinlaista terapiaa, kun oma parisuhde oli umpikujassa. Ehkä taustalla oli myös se, että josko vielä löytyis sittenkin joku nainen, joka olisi minulle täydellinen. Myös minun vikani oli se, että ihastuin liian helposti. Hymyilevät, iloiset naiset olivat heikkouteni. Entä nyt? Tajusin jossain vaiheessa itse, että tämä ei ole normaalia, eli pakenen toiseen maailmaan. Etsin ikuisesti jotain ihastumisen tunnetta. Tajusin vihdoin sen, että näin ei voi jatkua, olin jonkinlainen addikti. Tajusin, että minulla oli jo avopuoliso joka rakastaa minua ja tulemme toimeen keskenämme myös silloin kun kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. Joten neuvo, joko odotat vielä hetken, josko mies tiedostaisi mitä hän oikeasti haluaa. Tai sitten, elät mustan tunteesi ja ihastumisaddiktimiehesi kanssa koko loppuelämän. Musta ajanmyötä haalenee, mutta ei katoa koskaa. Tai sitten viimeinen vaihtoehto....
Nyt hyvä ihminen keuhkoa sille äijällesi enempää. Jos sä kyttäät, oletat, raivoat tai laitat miehen suuhun sellaisia sanoja mitkä eivät olleet sielät lähtöisin, yksi asia on varmaa : Sinä itse persekohtaisesti ajat äijääsi poispäin itsestäsi.
Mikään ei ole tehokkaampi parisuhteen rikkoja, kuin se tilanne, että miehellä on parempi olla työpaikalla kuin kotona. Jos on mielessä kyttemässä sellainen perusajatus, että siellä se saatanan vahtihaukka minua taas kyttää, mistähän se alkaa tänään raivoamaan kun astun kotiovesta sisään?
Eli niele kiukkusi, puhu kavereille, puhu kellarin ovelle, mutta älä jumalauta ala syyllistämään sitä äijääsi jostain mitä se ei ole tehnyt, tai kerjäät helvetinmoisia ikävyyksiä.
Been there, done that. Ei ole palkitsevaa olla kunnollinen, jos aina epäillään. Siinä alkaa helposti miettiä, että mikäs siinä, samalla rahalla sitten vaikka pettää, jos kumminkin saa aina paskaa niskaan.